Joskus kauan kauan sitten katsoit minua syvälle silmiini ja pyysit minua jäämään. Minä jäin - en tiedä miksi. Jokin siinä katseessasi herätti minussa tunteen, oliko se ihastumista, himoa vai luottamusta, sitä en tiedä vieläkään. Näit minut kun olin heikoimmillani, kyyneleet valuivat pitkin poskiani, näit kun taistelin tunteitani vastaan. Syvällä sisimmässäni olisin halunnut painautua kainaloosi, antaa sinun lohduttaa minua, mutta enhän voinut niin tehdä. Lähteminen olisi ollut silloin niin helppoa. Kauan uskoin, että järki voitti, enkä todellakaan kadu päätöstäni jäädä, mietin vain millä perusteilla päätökseni tein, oliko se sittenkään järki, joka käski jäämään?
Kuitenkin se kielletty tunne oli ja pysyi. Seurassasi oli vaikea olla, muistin sen hetken, mietin oliko se tunne molemminpuolinen. Halusitko sinäkin minua? Ajauduin tilanteeseen, jossa sain kokea sen katseen uudelleen, tällä kertaa lähempää. Nenämme koskettivat toisiaan, huulemme olivat liian kaukana suudelmaan, mutta liian lähellä normaaliin kanssakäymiseen. Katseesi porautui syvälle, luulin sinun näkevän lävitseni. Kunnes yht`äkkiä tilanne oli ohi. Käänsit katseesi pois, olin kuulevinani sanat – ei helvetti. Aamulla uskoin kuvitelleeni kaiken.
En pystynyt käsittelemään sitä tunnetta, se oli liian vahva, joten vaihdoin sen tunteen toiseen, opettelin inhoamaan sinua. Luulin voivani elää niin loputtomiin. Vähitellen kuitenkin sulatit kuoreni, huomasin jälleen toisen puolesi, minä viihdyin seurassasi, sinä kiinnostit minua ja minä ymmärsin vihdoin sinun arvostavan minua. Silloin tulimme toimeen paremmin kuin koskaan ennen.
Sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi saanut tapahtua. Ja kaikki alkoi jälleen siitä katseesta, nyt se vain johti pidemmällä. Sinä suutelit minua, minä vastasin suudelmaan. Vaikka molemmat sillä hetkellä halusimme enemmän, mihinkään muuhun se katse ei johtanut - ei vielä. Elämä jatkui ennallaan, paitsi että olit mielessäni (taas) luvattoman paljon. Olin hämilläni, enkö ollutkaan kuvitellut kaikkea? Tunsitko sinäkin jotain? Miksi mikään ei sitten muuttunut? Enhän minä koskaan osannut tulkita sinua.
Silloin päätin, että jos vaan saan toisen tilaisuuden, en päästä siitä irti. Ja sainhan minä. Tapasimme jälleen sattumalta. Sattuma se oli, vaikka jokin intuitio käskikin minut sinne sinä iltana. Kohtasimme, vilkuilimme salaa toisiamme, ajauduimme istumaan vierekkäin samaan pöytään. Pujotin käteni pöydän alle, halusin testata sinua. Ja sinä tartuit käteeni, minä puristin takaisin. Kun jäimme kahden se katse valtasi meidät jälleen, ihmettelimme yhdessä mihin olimme ajautumassa. Kolme hyvää syytä pysyä erossa toisistamme ja silti poistuimme paikalta yhdessä.
Veit minut luoksesi, tulin kylään, kun pyysit! Saimme toisemme sinä iltana. Totesit meidän saaneen vihdoin sen mitä olimme vuosia halunneet. Sanat painuivat mieleeni. Tajusin, etten ollut ainoa, joka oli tuntenut sen kemian, sen käsittämättömän tunteen, joka välillämme huokui. Sinäkin olit huomannut sen! Ennen lähtöäni kerroit kuitenkin, ettet voinut luvata mitään ja mitäpä minä olisin voinut vaatia. Tilanne oli mikä oli ja sen tiesivät molemmat.
Nyt kuitenkin kaipaan sinua, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Haluaisin puhua tästä sinulle, mutten halua, että pidät minua takertujana. Enhän minäkään järjellä ajateltuna usko, että tämä johtaisi mihinkään pysyvään, mutta silti. Se tunne ei kadonnut vielä, se elää ja vahvistuu. Kertoisitko saanko sinut vielä?
Kuitenkin se kielletty tunne oli ja pysyi. Seurassasi oli vaikea olla, muistin sen hetken, mietin oliko se tunne molemminpuolinen. Halusitko sinäkin minua? Ajauduin tilanteeseen, jossa sain kokea sen katseen uudelleen, tällä kertaa lähempää. Nenämme koskettivat toisiaan, huulemme olivat liian kaukana suudelmaan, mutta liian lähellä normaaliin kanssakäymiseen. Katseesi porautui syvälle, luulin sinun näkevän lävitseni. Kunnes yht`äkkiä tilanne oli ohi. Käänsit katseesi pois, olin kuulevinani sanat – ei helvetti. Aamulla uskoin kuvitelleeni kaiken.
En pystynyt käsittelemään sitä tunnetta, se oli liian vahva, joten vaihdoin sen tunteen toiseen, opettelin inhoamaan sinua. Luulin voivani elää niin loputtomiin. Vähitellen kuitenkin sulatit kuoreni, huomasin jälleen toisen puolesi, minä viihdyin seurassasi, sinä kiinnostit minua ja minä ymmärsin vihdoin sinun arvostavan minua. Silloin tulimme toimeen paremmin kuin koskaan ennen.
Sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi saanut tapahtua. Ja kaikki alkoi jälleen siitä katseesta, nyt se vain johti pidemmällä. Sinä suutelit minua, minä vastasin suudelmaan. Vaikka molemmat sillä hetkellä halusimme enemmän, mihinkään muuhun se katse ei johtanut - ei vielä. Elämä jatkui ennallaan, paitsi että olit mielessäni (taas) luvattoman paljon. Olin hämilläni, enkö ollutkaan kuvitellut kaikkea? Tunsitko sinäkin jotain? Miksi mikään ei sitten muuttunut? Enhän minä koskaan osannut tulkita sinua.
Silloin päätin, että jos vaan saan toisen tilaisuuden, en päästä siitä irti. Ja sainhan minä. Tapasimme jälleen sattumalta. Sattuma se oli, vaikka jokin intuitio käskikin minut sinne sinä iltana. Kohtasimme, vilkuilimme salaa toisiamme, ajauduimme istumaan vierekkäin samaan pöytään. Pujotin käteni pöydän alle, halusin testata sinua. Ja sinä tartuit käteeni, minä puristin takaisin. Kun jäimme kahden se katse valtasi meidät jälleen, ihmettelimme yhdessä mihin olimme ajautumassa. Kolme hyvää syytä pysyä erossa toisistamme ja silti poistuimme paikalta yhdessä.
Veit minut luoksesi, tulin kylään, kun pyysit! Saimme toisemme sinä iltana. Totesit meidän saaneen vihdoin sen mitä olimme vuosia halunneet. Sanat painuivat mieleeni. Tajusin, etten ollut ainoa, joka oli tuntenut sen kemian, sen käsittämättömän tunteen, joka välillämme huokui. Sinäkin olit huomannut sen! Ennen lähtöäni kerroit kuitenkin, ettet voinut luvata mitään ja mitäpä minä olisin voinut vaatia. Tilanne oli mikä oli ja sen tiesivät molemmat.
Nyt kuitenkin kaipaan sinua, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Haluaisin puhua tästä sinulle, mutten halua, että pidät minua takertujana. Enhän minäkään järjellä ajateltuna usko, että tämä johtaisi mihinkään pysyvään, mutta silti. Se tunne ei kadonnut vielä, se elää ja vahvistuu. Kertoisitko saanko sinut vielä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämäkö jäi kertomatta? Niinkö siinä kävi vuonna 2007... Ja uudestaan 2012. Huhtikuussa kenties. Vais niin. Olisitpa luottanut niin paljon, että olisit kertonut.