tervehdys!
jotenkin tuntuu pahalta kun lapset menee tapaamaan isäänsä niin isän uusi on aina paikalla (erosta 2 viikkoa). lapset eivät voi viettää lainkaan yhteistä aikaa isän kans kun mukana vielä melko vieras ihminen. Välillä pelottaa että lapset kohta kyllästyvät tapaamisiin, kun protestoivat järjestelyä minulle. Kannattaako vaivata päätänsä ? onko muilla kokemuksia ?
jotenkin tuntuu pahalta kun lapset menee tapaamaan isäänsä niin isän uusi on aina paikalla (erosta 2 viikkoa). lapset eivät voi viettää lainkaan yhteistä aikaa isän kans kun mukana vielä melko vieras ihminen. Välillä pelottaa että lapset kohta kyllästyvät tapaamisiin, kun protestoivat järjestelyä minulle. Kannattaako vaivata päätänsä ? onko muilla kokemuksia ?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Se on isän tahto, et voi mitään.
Lapset äänestävät jaloillaan,
jos kärsivät.
:-(
Ei kai siinä ole vaihtoehtoja kuin puhua isän kanssa ja pyytää, että hän olisi edes yhden päivän tapaamisillaan ihan vain lasten kanssa ilman tätä uutta nyt aluksi. Kerrot kuinka lapset ovat sekaisin asiasta. Ja toivot, että isä kuuntelee.
Lapsien kans taas voit vain yrittää puhumista myöskin. Lapset ovat ikäisikseen hyvinkin viisaita. Ymmärtävät joskus enemmän kuin me aikuiset edes tajuammekaan heidän ymmärtävän.
Meillä auttoi aikoinaan kun kysyin pojalta miksei hän pidä uudesta naisesta. Siinä selvisi, että poika kuitenkin toivoi isän ja äidin vielä jonain päivänä palaavan yhteen. Vaikkemme koskaan oikein yhdessä ole olleetkaan pojan aikana. Silloin sanoin vain sen "ettei äiti olisi onnellinen isän kanssa, eikä isä äidin, mutta tämän uuden kanssa isä on onnellinen ja kun isä on onnellinen hän pystyy sinullekkin enemmän antamaan... ja onhan sinulla äiti joka on aina siinä sinua varten". Ja kun poika kysyi lähdenkö minä joskus pois ja vaihdan toiseen ihmiseen... Mitä siihen voi sanoa? "kyllä, äiti ei mene mihinkään vaan on aina luonasi" ja hiljaa mielessä jos Jumala suo.
En tiedä voisiko auttaa teillä. Meillä on tätä keskustelua käyty ihan lapsena ja vähän isompanakin aina kahden vuoden iästä saakka. Viimeksi nyt kun isä on saamassa uuden vauvan. Parhaiten on auttanut isä on onnellinen ja tyytyväinen, sillä poika on nähnyt mitä todellakin on ihminen joka on todellakin onneton...
Tilanne on uusi lapsille. Siksi he protestoivat. Kannusta lapsia tapaamiselle. Isä on kuitenkin tärkeä ihiminen lapsille ja isän kuuluu saada olla mukana ja osallisena lastensa elämässä.
Neuvoni uusperheen "äitinä" on se, että älä puutu tapaamisjärjestelyihin! Älä mene neuvomaan miten ja missä tahdissa ja millä tavalla miehesi uuden kumppanin tulee luoda suhde lapsiisi! Vai haluatko, että he eroavat? Haluatko, että lapsillasi on paha olla tapaamisella? Että "äitipuoli" on ilkeä lapsillesi?
Miehesi Uusi tuskin mikään äiti yrittää olla lapsillesi. On vain yksi aikuinen ihminen lastesi elämässä. Joka yrittää muodostaa jonkinlaista suhdetta lapsiisi, ja se vaatii aikaa. Se edistyy ja etenee omalla painollaan ja siihen ei missään nimessä saa mennä ulkopuoliset jakamaan neuvoja tai "määrittelemään" mikä ja minkälainen Uuden rooli tässä kuviossa on !
Meillä kävi niin, että anoppi hyväätarkoittaen on heittäen pari kolme kommenttia. Hän tuskin tiesi miten kauaskantoiset ja tuohoavia on hänen kommenttinsa olleet.
Hänen kommenttinsa ovat laittaneet minut ristiriitaiseen asemaan suhteessa mieheni viikonloppulapsiin. Minä itse en siis voikaa olla heidän kanssa niin tai olla olematta näin, vaan anoppi tietää, jakaa neuvoja...
Lisäksi lapset ovat olleet viime aikoina (olemme olleet yhdessä plus tapaajalapset kuviossa jo pari vuotta) ´tosi hankalia. Just kun kaikki melkein lähti menee hyvin ja me aloimme saada keskenämme sovittua nuo "anoppi-menneet" . . . miksi ne lapset on niin hankalia minua kohtaan? Mistä se tulee? Yhtäkkiä tulivat tapaamiselle ja levällään kaikki... lapset omituisia... ja me eron partaalla.
Ajattelen kuin sinä, isän uudesta naisystävästä ja lasten ja isän välisistä suhteista ja uusioelämän sujuvuudesta.
Mutta miksi isä ei ole hetkeäkään lastensa kanssa keskenään, varsinkin kun ero on uusi asia lapsillekin ja nähtävästi suhdekin on aika tuore?
Eikö olisi lapsille paras totutella uuteen elämäntilanteeseen hieman rauhallisimmissa merkeissä? Ja isälle myös.
On kyse kuitenkin muutamasta päivästä kuukaudessa ja parisuhdettaan he voivat hoitaa noin 26 p:nä kk:ssa.
on ikävä ollut katsoa kun lapsi kärsii ... isällä uusi ystävä joka joka hetki lapsen käydessä isänsä luona , vieläpä sitä tyrkyttämällä tyrkytetään hyvänyön tekstareihin(lentää känny ja tulee itku...lapselta!)
yms... lapsemme tuo ilmi asian raivoamalla ulos pahaa oloaan ja itkemällä,nyt vasta hiljattain sain hänet avautumaan ja keskustelemaan tunteistaan!
En toivo ex:ni parisuhteeseen mitään pahaa,mutta toivoisin että yhteinen lapsemme saisi omaa tahtiaan käsitellä vanhempien eron tuottaman tuskan ja isän muuttamisen kauas...muutokset ovat kaikki tulleet niin nopeaa vauhtia... saisi edes yhden päivän ajan olla kahdestaan,nauttien yksin isistään... jakamatta isiä kenenkään kanssa.
Toivonkin että kaikki vanhemmat ottaisivat huomioon lapsien tarpeet,ja jos ex:t jotain tälläistä toivetta esittää ,Ei se aina ole katkeruutta eikä piruilua ,vaan lapsen parhaaksi...aika kuluu kyllä ne lapsetkin sitten osaavat ja jopa "ehkä" uskaltavat vihdoinkin sanoa ,oman mielipiteensä etävanhemmalle... mutta nyt ei ainakaan meillä...sanat nää kun kuulin :"Pelottaa" jos kerron isille, ettei isi otakaan enää luokseen!...näin kertoi tyttäremme minulle.
Yritän parhaani mukaan tukea ja kertoa että isin uusi ystävä on tärkeä osa isin uutta elämää ,ja että isi rakastaa edelleen lastaan ,eikä isi halua unohtaa ...mutta uskooko lapsi ,sen näemme ,pian on taas lomareissu isin luo ja uusi ystävähän asuu jo siellä ,taas uusi asia ,(syksyllä mahd.häät)...saa nähdä tuleeko lapsi kotiin onko peitänyt omat tunteensa sisälleen suureksi kuristavaksi möykyksi... ja tuudittaiútuu itkien yöllä hiljaa uneen...kunnes taas kotiin palatessa,pahaolon purkaantuu ...Voi kun ex :ni tajuaisi /uskoisi tämän!
Ymmärrän, mistä puhut. Meillä on sama tilanne.
Toisaalta ymmärrän vastarakastuneen parin tarpeen olla yhdessä ja jakaa arki keskenään, mutta luulen, että pieni jousto lapsen ehdoilla tuottaisi paremman lopputuloksen.
Lapset haluaisivat vain olla hetken isän kanssa, koska vierastavat uutta tilannetta ja uutta ihmistä.
Meillä isä "kiristää" lapsia kyläilemään uuden tulevan vaimonsa? luona ja perheilemään koko viikonloppun tuoreessa uusiosuhteessa. Isä kieltäytyy tekemästä lupaamiaan mukavia asioita lasten kanssa, jos lapset vikuroivat.
Lasten kertoma kuullostaa pahalta äidin korvissa, koska he eivät uskalla ällitellä isälleen... pelkäävät isän hylkäävän.
kerrankin joku puolustaa äitipuolien asemaa!!!
Mutta tilanne on lapsille uusi ja he saattavat vierastaa uutta ihmistä joka yllättäen onkin isälle tärkeämpi kuin se äiti. Lapset kun kuitenkin saattavat vielä toivoa isän ja äidin palaavan yhteen. Ja kun niin ei käykkään vaan toinen nainen tulee sotkemaan kuviota se voi olla lapselle pieni shokki.
Ennenhän isä jakoi sen arjen äidin kanssa. Äitipuolet on hyvä asia, eikä mikään satujen velho. Mutta onko paha jos tutustuminen toisiinsa aloitetaan pikku hiljaa? Totutetaan ajatukseen uudesta rakkaudesta isän elämässä ja niitä tapaamisia aloitellaan hiljalleen, eikä heti kerralla kaikki tapaamiset lähes tulkoon koko ajan yhdessä.
Itse jos ryhtyisin äitipuoleksi niin pyytäisin isää ensimmäisten tapaamisten aikana olemaan lastensa kanssa ja kertomaan itsestäni. Ja siitä hiljalleen pieninä tutustumiserinä vietettäisiin aikaa enemmän ja enemmän yhdessä. Niinhän sitä yh:kin tekee kun ottaa elämäänsä uuden miehen. Tutustuttaa lapsensa pikkuhiljaa mieheen elämässään.
Joten mitä pahaa siinä on ajatella lapsen kannalta ja pyytää toista olemaan vain lapsen kanssa keskenään ilman toista? Vaikka edes sen yhden päivän?
Sellaista olentoa ei ole olemassakaan kuin puoli! Ei ole mitään äitipuolia isäpuolia lapsipuolia veli mummikummi ym. puolia. Lapsella on vain yksi äiti ja yksi isä, muut ovat sitten mitä ovat, isän tyttöystäviä äidin poikaystäviä, ja lapselle ne ei ole mitään sukua tai niitä puolia.
En ikinä voisi kuvitella että minun lapsilleni joku olisi äitipuoli tai isäpuoli! Jos sellainen tulisi lapsieni elämään sitä puhuteltaisiin nimeltä,jos edes antaisin tavata, mutta että äitipuoli.. minä olen heidän äitinsä he eivät tarvitse mitään puolia elämäänsä.
En itsekään haluaisi että joku sanoisi minua äitipuoleksi.
Toisaalta en hyväksyisi että lapseni edes tapaisivatkaan sellaista koskaan. Isäänsä saisivat tavata mutta vain isäänsä.
Sanoin kerran miehelleni, että mitäs jos meille tulisi ero, ja sä löytäisin uuden naisen, niin mä en antaisi ainakaan sen naisen nähdä mun lapsiani tai edes puhua niiden kanssa. Mieheni sanoi, että se olisi ihan ok, sillä minähän olisin heidän huoltajansa ja päätän ketä lapseni tapaavat ja ketä ei.
Ja hyvä jos teillä toimiva parisuhde ja aina lasten kannalta on parempi vanhempien olla yhdessä silloin. Mutta jos ero tulee ei ole noin vain sanottu, että jäädään sitten loppuiäksi yksin. Eikä ole oikein käskeä toista olemaan elämästä jos ero tulee ja jakamaan sitä toisen kanssa.
Siinäkin pitää ottaa lapset huomioon. Molempien. Ja tyhmäähän se on estää lasta tapaamasta isän tyttöystävää, jonka kanssa isä mahdollisesti tulevaisuudessa asuu yhdessä. Pitäisikö tämän naisen poistua kotoaan aina kun lapset tulevat isänsä luo?
No äiti on aina äiti ja isä on isä. Sitä ei mikään muuta, mutta kyllä se jonka kanssa eronnut äiti solmii liiton on tietynlaisessa miehen ja isän roolissa ja sen isän uusi nainen vastaavasti siinä äidin hommissa. Molemmat ainakin ovat oman sukupuolensa mallina.
Kiitos jouno kun vastasit asiallisesti. Odotin kauheaa tunneryöppyä vastaan.
Olen aina ollut ihminen joka tietää mitä tahtoo. Luonteeni on täydellinen skorpioni-koira. Puolustan perhettäni viimeiseen asti.
Olen lapsistani niin mustasukkainen, että ikinä kukaan vieras nainen ei astu heidän elämänsä vaikuttamaan millään tavalla. Isä saisi elää oman elämänsä uuden naisensa kanssa miten lystää, mutta meidän yhteiset lapset eivät siihen kuulu.
Lapset saisivat tavata isäänsä milloin haluaa, kunhan se nainen pysyy kuvioista poissa.
Puhuttiin myös lasten kanssa siitä asiasta, että mitäs jos niin kävisi, vastauksena oli yksimielisesti, että ei ikinä!
Olen ajatellut myös sitä jos itse tapaisin miehen,jonka kanssa haluaisin viettää elämäni. Tekisin selväksi lapsille, että hän ei koskaan tule olemaan isä heille ja mies ei olisi lapsistani millään tavalla vastuussa.
Tottakai vieras ihminen olisi lapsilleni valtava shokki, mutta etenisin aivan lapsieni ehdoilla. Uusi mies olisi äidin kaveri, aivan kuin lapsillakin olisi kavereita.
Niin kauan kun lapseni ovat ala-ikäsiä, ovat he tärkeintä elämässäni, ja kukaan ei mene heidän edelle. Vasta sitten kun lapset itse sanovat haluavansa tavata sen uuden äidin kaverin, niin voisin hänet esitelläkin.
Ja puuttuminen lasteni elämään millään tavalla kritisoimalla tai yrittämällä muuttaa heidän normaalia elämän tapaa tai totuttuja tapoja, mies lentäisi kuin leppäkeihäs.
Niin, elikkäs jos eroaisitte miehesi ei saisi elää kenenkään naisen kanssa tai et päästäisi lapsia sinne... No siitähän lapset riemastuisivatkin... Itse kuitenkin saisit asua miehen kanssa joka ei olisi lasten isä? Missä logiikka?
Ja tiedoksi vain. Erotessa et kyllä todellakaan päätä yksin mikä lapsille on parasta. Noin itsekkäällä ja sairaalloisen mustasukkaisella asenteella tuskin päätyisit olemaan lasten lähihuoltaja. Mutta ethän ole eroamassakaan joten onnea! Se on harvinaista nykyään.
Aivan, lasten kanssa on puhuttu, ja kuten tekstisäni olet lukenut, lapset ovat sitä mieltä että he eivät missään tapauksessa haluaisikaan nähdä isällä uutta. Viisaita lapsia.
En päätä en, mutta jos luit tekstin, mieheni oli samaa mieltä, että ok, olet huoltaja ja päätät ketä lapsesi silloin tapaa.
En ole eroamassa koska liittomme on loistava, ja tämä olikin vain jos tilanne! Mutta päättäväisyyteni takia seison edelleen sanojeni takana.
Loistavaa, että liittosi on erinomainen. Mutta takerrun edelleen muutamaan pikku juttuun... Mitä luulet, halusiko 4 vuotias tyttäreni, että äiti ja hän muuttaa toisen miehen luokse? Ei tietenkään. Ei kukaan lapsi halua, että isä ja äiti eroaa (poikkeuksena väkivaltaisuudet jne.)
Jos myös miehesi on sitä mieltä, että sinä päätät ketä lapset tapaavat, suosittelen teitä molempia ajattelemaan asiaa HIEMAN TARKEMMIN!
Esimerkiksi minun tapaamissopimukseni alkaa LAPSELLA ON OIKEUS OLLA ISÄNSÄ... Siis toistan LAPSELLA ON OIKEUS!!! Eli erotessa kaikki asiat lähtevät lapsen tarpeista ja sitä varten meillä on lastenvalvojat.
Lieneekö lapsen terveelle kehitykselle hyväksi noin sairaalloinen omistushalu ? Voit saada lapsesi -ja miehesikin- kulkemaan esiliinasi nauhoissa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ennustan, että sitten kun he älyävät vaatia omaa elämää ilman asettamiasi kahleita, repäisy tulee olemaan raju.
Sinä et voi omistaa toista ihmistä, et edes lastasi. Aseneesi on uskomattoman egoistien ; minä minä minä haluan niin ja näin ja mieskin lentää kuin leppäkeihäs jos asettuu poikittain.
Luuletko, etta kaikki mitä sinä ajattelet, suunnittelet ja päätät, on juuri se viisain tapa ? Voisin kuvitella että juuri sinun kaltaisesi äiti kasvattaa maailmaan pikkuhitlereitä.
Sellainen tilanne vamasti tulisi jos olisimme eroamassa ja saisin kuulla et miehellä olisi uusi nainen jne... sitten asettuisin poikin, mutta koska elämme perhe-elämää edelleen, en ole sen mustasukkaisempi ja omistushaluinen kuin muutkaan.
Ihmiset ymmärtävät vain sen mitä haluavat ymmärtää.
Kysymys oli vain siitä että missään nimessä en haluaisi että lapsillani olisi joku kummajainen uusi mamia leikkivä eukko elämässään.
Toisen lasta on vaikeampi rakastaa ja ymmärtää, enkä halua että lapseni kokevat lapsuudessa mitään mistä jää jälkiä ja pahoja muistoja.
Jos olet lukenut näitä yh juttuja ja ns. uusperheen juttuja, niin jopas nämä äitiä leikkivät haukkuvat ja pitävät todella ääliöinä niitä toisten lapsia. Omat ovat enkeleitä. Juuri sellaista en halua omilleni.
Mutta ei onneksi tarvitsekaan, jos perheonnemme säilyy.
Jos joku äitipuoli täällä niitä toisia haukkuu, niin ei se kuitenkaan ole suurin osa. Nyt ajattelet niin kuin aika monet eli jos se yksi tai kaksi mätämunaa ovatkin huonoja niin eivät ne kaikki ole.
Eikä toisen lasta/lapsia ole vaikea rakastaa. Niihin tulee tunneside kuten kaikkiin lähellä oleviin ihmisiin. Ja ymmärrystä löytyy jos on empaattisuutta. Muutenhan minäkin joutuisin olemaan lopun ikääni yksin, sillä en halua lähelleni miestä joka ei voisi hyväksyä poikaani. Luulisin, että siinä tilanteessa kun vanhemmat eroavat ja jos jompikumpi myöhemmin löytää uuden, hän valitsee hänet tarkoin. Ihan vain jo lastensa vuoksi, että tämä olisi kunnon esimerkki ihmisenä.
Totta on, että lapsiaan suojelee kaikelta pahalta. Aina se ei onnistu, mutta pyrkimys on hyvä. Ja kyllä teidän perheonnenne säilyy, kunhan teette työtä sen eteen.
Toivon todella että miehesi huomaa kuinka "kummajainen eukko " itse olet ja älyttömän kapea ja itsekeskeinen maailmasi kaikkineen on.
Avioeronne tulee tuolla luonteella aikanaan olemaan tosi katkera paikka.
Emme me ole eroamassa. Luitkohan sinäkään tekstini oikein. Keskustelimme mieheni kanssa JOS asenteella. Lisään vielä että meillä on hyvä perhe-elämä, mitään puhetta ei erosta ole edes ollut.
JOS eroaisimme, en hyväksyisi lasteni elämään ketään mamia leikkivää eukkoa, siitä oli kysymys.
kirjoitustesi pohjalta niin sanotaan. Piirisi vaikuttavat niin pieniltä. Ja yleensähän täällä varoitellaan palstoilla te tulette eroamaan...
Se on se yleinen pessimismi mikä sen saa aikaan. Olen itsekkin sen uhriksi joutunut, tosin eri palstoilla ja kerran jopa eri nikilläkin.
Ja tottahan tuo viimeinen oli, vaikka spekulointia olikin... Jos teille tulisi ero, se olisi katkera.
Mutta toivotaan parasta. Luin kerran kirjasta
"malja jokaiselle huonolle hetkelle ja päivälle, jotta osaisimme nauttia ja arvostaa hyviä ja onnellisia hetkiä täysin rinnoin..."
Ja tuo on minusta parasta mitä ihmiset voivat koskaan tehdä. Nauttia hyvistä ja huonoista päivistä