Miten selviän normaalista arjesta..

En ole maininnut kellekkään oireistani vaan olen työpaikalla yrittänyt viimisillä voimillani olla ahkera ja mukava vaikka taukohuoneessa tekisi mieli itkeä kun ei enää tiedä olenko jo haitaksi niille. Huomenna soitan lääkärille aikaa ja selvitetään mistä tämä jatkuva kuumeilu johtuu mutta epäilen vahvasti että se on stressi joka ahdistaa mut pian taas neljän seinän sisälle...
Tunnen osaksi jo häpeää kun olen tällainen.

Kuule, voin sanoa että nuo oireet on mullakin aika yleisiä ja olen ollut työelämässä mukana koko ikäni. Joinakin aamuina olo on niin oksettava ja mahaa kivistää kun vain ajattelenkin töihin menoa. Mutta sisulla olen mennyt, ja oikeastaan niiden muiden uhallakin olen jaksanut. Tiedän että on jonkun mielestä tyhmää pakottaa itsensä mutta jotenkin en osaa luovuttaa ja jättää menemättä duuniin sen takia että koen siellä väheksyntää, pilkkaa ym. itseäni kohtaan. Ihmisethän on v-mäisiä aina ja etenkin sellaista kohtaan joka on arempi ja herkkä vastaanottamaan muiden pilkkaa. En tiedä miksi ns. normaaleistakin ihmisistä tällainen käytös aina jossain vaiheessa kuoriutuu, varmaan se on jotenkin geeneissä ja "puhkeaa" ennemmin tai myöhemmin. Kun jollakin on huono itsetunto ja vieläpä onnettomat sosiaaliset taidot niin se riittää.

Mutta pistä hanttiin vaan ja näytä niille että sinä seisot omilla jaloillasi, ei väliä minkä verran aikaa se vie. Usko ja arvosta itseäsi, sen olet ansainnut eivätkä muut voi ottaa sitä sinulta pois. Elä tässä ja nyt, älä suotta murehdi huomista, varmasti pärjäät myös silloin.

Minulle on ihan vastaavalainen tilanne. En tiedä mitä tehdä kun tuntuu että omat voimat loppuu sen jännityksen, stressin ja ahdistuksen takia. Osaan vain itkeä.