Morjesta. Olen 32 vuotias mies. Sairastuin syvään masennukseen 2007 ja olin lähestulkoon neljän seinän sisällä kotona koko ajan vain murehtien elämää. Itsemurha oli mielessä koko ajan, illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla heti kun heräsin. Töissä en luonnollisesti käynyt vaan päivät menivät vaan purjehtien loputtomassa tuskassa. Vaimoni ja lapseni(4v) luojan kiitos jaksoivat katsoa minua, ja tukea tuon ajan. Kävin lääkärissä jossa annettiin venlafax nimiset masennus lääkkeet kouraan ja käskettiin kotia.
Jostakin syystä en ruennut lääkkeitä käyttämään. Hakeuduin väkipakolla työkkärin työkokeiluun mielenterveysongelmaisten työpajalle! Itselläni on atk koulutus ja pääsinkin tekemään atk töitä, ja avustamaan muita kuntoutujia.
Sain helvetin hyvän mielen kun pystyin auttamaan muita ihmisiä, vaikka olin itsekkin niin paskana. Mieli kumminkin piristyi tästä harjoittelusta. Samaan aikaan aloitin pikku hiljaa urheilun. painoa oli lähemmäs 90 kg. Kävin lenkillä päivittäin ja uimassa välillä. Paino tippui itsetunto kasvoi. Lisäsin urheilun määrää entisestään. Aloin pelaamaan kuntoutujien kanssa myös sählyä, jalkapalloa ja lentopalloa.
Tällä hetkellä asiat on niin että hakeuduin viime vuonna opiskelemaan lähihoitajaksi, pääsin kouluun. Nyt alkaa olla loppusuora ensimmäisestä vuodesta takana, ja koulu on mennyt aika hyvin. Suuntaudun päihde ja mielenterveys ongelmaisiin ensi jouluna. Ja siitä vuosi eteenpäin niin toivottavasti olen valmistunut. Paino on tippunut 73 ja olen omasta mielestäni melko hyvässä kunnossa.
Syvästä masennuksesta ei todellakaan toivuta helpolla! Mutta siitä on todellakin mahdollista selvitä. Itselläni kulmakivenä omassa paramisessa koen ainakin sen, että hakeuduin sellaisten ihmisten seuraan, jotka olivat vielä huonommassa jamassa. ja pystyin auttamaan niitä jaksamaan vielä seuraavaan päivään. Liikunta on jäänyt päivittäiseen elämääni ja se antaa niin paljon iloa ja voimaa.
Hyvää kesän alkua kaikille ja aurinkoista tulevaisuutta.
Jostakin syystä en ruennut lääkkeitä käyttämään. Hakeuduin väkipakolla työkkärin työkokeiluun mielenterveysongelmaisten työpajalle! Itselläni on atk koulutus ja pääsinkin tekemään atk töitä, ja avustamaan muita kuntoutujia.
Sain helvetin hyvän mielen kun pystyin auttamaan muita ihmisiä, vaikka olin itsekkin niin paskana. Mieli kumminkin piristyi tästä harjoittelusta. Samaan aikaan aloitin pikku hiljaa urheilun. painoa oli lähemmäs 90 kg. Kävin lenkillä päivittäin ja uimassa välillä. Paino tippui itsetunto kasvoi. Lisäsin urheilun määrää entisestään. Aloin pelaamaan kuntoutujien kanssa myös sählyä, jalkapalloa ja lentopalloa.
Tällä hetkellä asiat on niin että hakeuduin viime vuonna opiskelemaan lähihoitajaksi, pääsin kouluun. Nyt alkaa olla loppusuora ensimmäisestä vuodesta takana, ja koulu on mennyt aika hyvin. Suuntaudun päihde ja mielenterveys ongelmaisiin ensi jouluna. Ja siitä vuosi eteenpäin niin toivottavasti olen valmistunut. Paino on tippunut 73 ja olen omasta mielestäni melko hyvässä kunnossa.
Syvästä masennuksesta ei todellakaan toivuta helpolla! Mutta siitä on todellakin mahdollista selvitä. Itselläni kulmakivenä omassa paramisessa koen ainakin sen, että hakeuduin sellaisten ihmisten seuraan, jotka olivat vielä huonommassa jamassa. ja pystyin auttamaan niitä jaksamaan vielä seuraavaan päivään. Liikunta on jäänyt päivittäiseen elämääni ja se antaa niin paljon iloa ja voimaa.
Hyvää kesän alkua kaikille ja aurinkoista tulevaisuutta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienoa että kirjoitit toisille oman kokemuksesi rohkaisuksi, että syvästäkin masennuksesta voi toipua. Myös rohkaisu toisille niille, jotka ovat tukemassa läheistä vaikeassa tilnteesa. Sinulla on nyt myös työkaluna oma kokemuksesi ja valmistut ammattiin.
Tallaisia kannustukisa tarvItaan tällä palstalla.
Tosi kiva lukea, että olet päässyt sieltä pohjalta ylös. Joo, helppoa ei todellakaan oo selvitä vaikeasta masennuksesta..... Anyway, periks ei anneta!!! =)