Mitä tämä on?

Hei!
Olen ensimmäistä kertaa raskaana, huomenna olisi 7 0.
Tänään aamulla tuli niukkaa rusehtavaa vuotoa ja nyt muuttui verisemmäksi.
Eilen oli menkkakipujen tyylistä kipua alavatsassa aina välillä, tänään ei niinkään.
Soitin kyllä jo neuvolaan ja kehotti odottelemaan huomiseen.
Mutta olen huolissani ja pelottaa. Onko peli jo menetetty tältä erää?
Luin kyllä monia palstoja joissa vuodosta ei ole seurannut keskenmenoa.
Mutta osaisiko kukaan sanoa kuinka todennäköistä on, että tämä on nyt keskenmeno? Vai voinko elättää vielä pientä toivonkipinää?
164496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos on kipua ollu tai on se voi ikävä kyllä olla merkki keskenmenosta, mutta voi olla tulehduksestakin kyse, jonka vuoksi vuotoa ollu.. itselläni näin oli, tulehduksesta kyse vaan ja nyt viikkoja 32 että ei se aina mene kesken. Koeta päästä jonnekin ultraan että näkeevät mitä siellä tapahtuu.

Äänestä

Mulla tuli rusehtavaa vuotoa kun mulla oli pissatulehdus. Pissanäyteessä näkyi myös verta ja tulehdus. (neuvolan liuskatesti)
Käy neuvolassa tekemässä pissakoe, josta th näkee liuskatestillä hyvinkin nopsaa onko kyse tulehduksesta. Mulla oli antibiottikuurin aikana lievää menkkamaista kipua ja se on kuulemma normaalia. Raskauteni oli tulehduksen aikana rv 25 . Tulehdus oli muuten täysin oireeton.
Niin kuin ylempi kirjoittaja sanoi oireesi saattavat olla kyllä merkki keskenmenostakin... :( Valitettavasti jos keskenmeno on alkanut, sitä ei enää voi pysäyttää, joten jos kyse on siitä ei auta muuta kun odotella ja seurata tilannetta ja hakeutua hoitoon jos kivut ja vuoto pahenee.

1Äänestä

Moi!

Mulla oli kans raskauden alussa rusehtavaa vuotoa ja yhtenä iltana tuli pönttöönkin ihan verta ja olin varma et keskenmeno oli tulossa, mut menin keskussairaalaan päivystykseen ja siellä katsottiin ultralla, niin kohdusta oli katkennu verisuoni mikä vuoti ja sain sairaslomaa ja oli uhkaavan keskenmenon vaara, mutta kuitenkin sikiö oli ja syke löytyi. Vuotoa tuli monta viikkoa mut sitten loppui ja nyt mulla on menossa 13 0 eli 14.raskausviikko ja pahin keskenmenonriskikin ohitettu. Eli ei pakolla tarkoita keskenmenoa. Sun kannattais mennä äitiyspolille päivystykseen, niin ne katsois siellä ultralla ja saisit mielenrauhan ja jos sulla on vaikka sama mikä mulla oli niin silloin pitäisi levätä eikä sais nostella painavia, ettei verenvuoto lisääntyis jne..

Äänestä

Mulla kaksi raskautta takana. Molemmissa on ollut alkuraskaudessa rusehtavaa tai veristä vuotoa. Molemmista tuloksena terve lapsi. Kohdallani ei ainakaan keksitty mitään syytä vuodolle, arvelivat vain, että istukka on sen verran kohdunpäällä, että saattaa vähän vuodella. Muistan jostain lukeneeni, että jopa 1/3 odottajista on jonkinlaista veristä vuotoa normaalissa raskaudessa. Itselleni lääkäri sanoi, että niin kauan kuin vuoto ei sisällä isoja hyytymiä tai ole volyymiltään kuukautisvuotoa, niin ei syytä huoleen.

Äänestä

Nyt illalla vuoto muuttui niukaksi ruskeaksi vuodoksi. Soitin päivällä neuvolaan ja sieltä kehoitettiin odottelemaan huomiseen asti ja soittamaan sitten uudestaan mikäli vuoto jatkuu. Pieni toivon kipinä heräsi, kun se varsinainen punainen vuoto lakkasi. Ei sitä punaista verta tullut kuin ehkä 1½ teelusikallista yhteensä, jos ihan sitäkään. Nyt tosiaan ruskeaa ja niukkaa vuotoa pyyhkiessä.
Toivotaan parasta!

Äänestä

Enää pyyhkiessä ruskeaa vuotoa. Mutta seassa on vähän sellaista valkovuodon tapaista (ruskean vuodon väristä) ns. nukkaa. Sellaisia ihan pientä.
Ei siis ole mitään hyytymiä(kö?).
Kun itsellä kävi mielessä, että jos se on vain kuivunutta verta yön jäljiltä?

Äänestä

Itse olen ennen tätä raskautta (rv 33 3) saanut 4 aikaista keskenmenoa rv 7-9. Keskenmenot ovat alkaneet rusehtavalla vuodolla, joka on muuttunut pian veriseksi ja hyytymiä seassa. Keskenmenoihin on myös liittynyt aina voimakasta menkkamaista kipua vatsassa ja kipua selässä sekä nivusissa.

Kuvailemasi vuoto ja se että sinulla ei ole enää(?) kipua voi siis vaikka enteillä sitä, että kaikki on kunnossa masuasukilla. Kuitenkin varmuuden saa vain ultraamalla tilanteen. Itse menin yksityiselle tuolloin ultraan, kun julkinen ei suostunut ultraamaan. Julkinen olisi ottanut vastaan kuulemma vain, jos kipu olisi ollut sietämätönta ja/tai vuotoa olisi ollut paljon. Itse selvisin keskenmenoista aina ilman kaavintaa tms.

Tiedän, että odottaminen ja epävarmuus tuntuvat kauhealta! Tsemppiä sinulle ja toivon, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja odotuksesi jatkuu!

Äänestä

Soittelin äsken jälleen neuvolaan, kun vuoto muuttui verisemmäksi.
Tosiaan, mitään kipuja ei ole ollut vuodon aikana! Ennen vuotoa (pari päivää sitten) oli aivan kuukautiskivun tyylisiä kipuja, aina välillä hetkittäin, jotka kesti aina vain vähän aikaa, alavatsassa.
Neuvolantäti sanoi, että voisin odotella vielä ensi viikkoon, mutta jos ilmenee kipuja ja/tai vuoto ylty, on mentävä vaikka päivystykseen tai omallelääkärille.
Tosiaan, tänään olisi viikot 7 0

Äänestä

Mulla on molemmissa raskauksissa tullut vähän rusehtavaa vuotoja ja välillä ihan vertakin.. Ja alkoi samoilla viikoilla ku sullakin...

Ensimmäinen raskaus meni kesken.. Toinen ei =)

Toisessa raskaudessa vuoto johtui istukan reunassa olevasta hematoomasta..

Tiedän, kuinka ahdistavaa aikaa tuo on.. Mutta niin se vaan on, että aika näyttää, kuinka käy!

Äänestä

aloittaja: niin kaua kuin kipuja ei esiinny vuodon yhteydessä, tai vuoto muutu runsaaksi kirkkaaksi vereksi voit olla huoletta. Mutta jos jompaa kumpaa ilmaantuu hakeudu naistentautien poliklinikalle tai päivystykseen. Itselläni myös esiintyynyt tuhruvuotoa ajoittain rv7-9 vessakäynnin yhteydessä tullut paperiin, raskaus silti normaali josta terve lapsi. Itse olen käynyt yksityisellä varhais ultassa molemmissa raskauksissa, tarkistamassa että elämää löytyy, sillä itselläni takana yksi kivulias keskenmeno.

Äänestä

Eilen käyty päivystyksessä jossa sanoivat etteivät juuri voi asialle tällä hetkellä mitään. Eilen alkoi menkkamaiset kivut alavatsassa. Ei onneksi kovin kivuliaat, että hyvin kestää. Vuoto runsaampaa, mukava välillä hyytymiä.
Päivystyksessä käskettiin soittaa maanantaina neuvolaan ja pyytää että pääsisin jo nyt ultraan, joka ei kuulemma aina sekään sano mitään.
Nainen päivystyksessä kertoi myös, että joskus saattaa tulla ihan normaalit kuukautiset vaikka olisikin raskaana...

Äänestä
  • mukava = mutta !!!

    Äänestä

Juu niin saattaa, mutta ei nuo kuulosta tavallisislta menkoilta, eikö teidän paikkakunnan sairaalassa ole naistentautien polikilinikkaa? siellä voisivat heti ultrata ja tutkia mistä kyse! Muuten sinulle ei jää vaihtoehdoksi kuin soittaa maanantaina sinne neuvolaan ja pyytää ultraa tai mennä tänään yksityiselle esim. paikkakuntasi mehiläiseen ultraan, laskuunkin saa siellä makuaikaa jos ei heti ole rahaa. (myös vaikka olisi luottotietomerkintä)

Äänestä

Kyllä tuo nyt aika huolestuttavalta kuullostaa, jos kerta vuoto on runsasta ja kipujakin esiintyy.
Se nyt kuitenkin vaan on karu fakta, että keskenmeno oireilee juurikin tuolla tavalla ja varsinkin vielä jos vuotoa on tullut useamman päivän.
Ei kuitenkaan ole normaalia että vuotaa raskaana ollessaan, niin että tulee ihan hyytymiä.

Itellä kun on ollut useampikin keskenmeno, niin oireesi kuullostaa tutuilta.
Alakanut siis eka niukalla vuodolla, ja vasta sitten muutaman päivän kuluttua tullut runsaampaa vuotoa, kipuineen.
Ja muistan vielä edellisestä keskenmenosta sen että oli päivä jolloin vuotoa ei tullut, ja se oli ennen kun alkoi runsaampi vuoto kivut.
En halua luoda siksi sulle mitään toiveita, vaikka ainahan sitä parasta toivoo toki kaikille.
Ihmettelen kyllä tuota että eivät siellä päivystyksessä ole suostuneet tutkimaan, koska epätietoisuus on pahinta.

Pahoillani kuitenkin olen tuosta tilanteesta, ihmeen hyvin olet jaksanut, mutta vaadi nyt ihmeessä tutkimuksiin pääsyä...ellet sitten ole päässyt jo.

Minulla on siis ollut useampi keskenmeno, mutta niistä huolimatta minulla on yksi lapsi ja toista odottelen.

Äänestä

Luin tämän keskustelun kokonaan ja jäi häiritseen, että mistä oli sitten kyse ? Oletko ollut jo tutkimuksissa ? Jatkuuko raskaus vai oliko se keskenmeno :( ?
Oli niin ns. kakspiippuset nuo oireet, että niistä ei osaa varmaksi sanoa kuin lääkäri, voihan toki moni arvailla ja veikata. Toivottavasti kaikki oli hyvin :)

Äänestä

Keskenhän se oli mennyt :'(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut.... kirjoitti:

Hei!
Olen ensimmäistä kertaa raskaana, huomenna olisi 7 0.
Tänään aamulla tuli niukkaa rusehtavaa vuotoa ja nyt muuttui verisemmäksi.
Eilen oli menkkakipujen tyylistä kipua alavatsassa aina välillä, tänään ei niinkään.
Soitin kyllä jo neuvolaan ja kehotti odottelemaan huomiseen.
Mutta olen huolissani ja pelottaa. Onko peli jo menetetty tältä erää?
Luin kyllä monia palstoja joissa vuodosta ei ole seurannut keskenmenoa.
Mutta osaisiko kukaan sanoa kuinka todennäköistä on, että tämä on nyt keskenmeno? Vai voinko elättää vielä pientä toivonkipinää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu