Kun nyt ajattelen viimeistä kymmentä vuotta niin ainoa asia mitä siitä kaikesta jää jälkeen on oikeudenmukaisuuden vaatimus. Uskon ja luotan vahvasti siihen, että lopulta aina jokainen ei saa sitä mitä on tilannut vaan sen, mitä itsekullekin kuuluu.
Jos ja kun
Siksi siis
25513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kukapa ei oikeudenmukaisuutta toivoisi omalle kohdalleen. Mutta kun sitä ei kaikilta saa, lieneekö muiden oikeustaju toisenlainen. Ylimielisiä ihmisiä maailma rankaisee lopulta usein, näin olen huomannut.
Kyllä tässä ajattelin hieman suurempia asioita kun jonkun nirppanokkaisuutta tai muita pikkuvikoja, sellaiset menee ihan huomaamatta ohi. On olemassa paljon kärsimysä joka johtuu toisten ihmisten piittaamattomuudesta tai laiskuudesta.
tai sitten toisaalta takertumisesta tai irtiotosta
Minua yskittää ja minä olen sairas ja heikko ja minua väsyttää. Mitkä sinun ongelmasi ovat? Voisinko jotenkin auttaa?
onko sinuakian joku kiusannut?
Kyllä minua kerran kiusasi eräs ihminen, olin silloin 13-vuotias. Parikymppisenä tapasin hänet ja silloin annoin hänelle anteeksi, kättelimme ja se oli siinä.
Elämä ei kuitenkaan antanut hänelle hänen elämäntapaansa anteeksi, hän on kuollut jo aikapäivää sitten.
Nirppanokkaisuutta, pikkuvikoja? Kuten tietoista hyväksikäyttöä, törkeää manipulointia ja valehtelua.
Maailmassa on paljon muutakin kärsimystä kuin sinun pikku kärsimyksesi.
Kaikkea olen osani saanut ja enemmänkin, sinulla taitaa olla vielä vajaa mitta.
Aina näin.
Voi nyyh nyyh nyyh minua marttyyriä, hän on paha, minä hyvä. Ei mitään uutta palstoilla.
Ja joku taas suoltaa omaa pahaa oloa tänne toisten niskaan. Ei hyvä. Käsittele omat virheesi ihan itseksesi ja kerro sitten selvästi mikä vaivaa, kuka kohteli kaltoin jne. Olet ihan vaiheessa vielä.
Ei tässä ole ketään häntä, jolle vastuu kuuluu. Vai onko?
Juu, oot oikeessa. Mä olen pahin ja paskin ihminen maailmassa ja siks mikään ei tule onnistumaan ja tulee vaan pahoja asioita kohdalle. Eli olen syntyjään paha ja siks elämä rankaisee näin pahaa kaikella pahalla. On se hyvä ett edes aloittaja on hyvä ja täydellinen ihminen, jolle elämä tuo vaan pelkkää hyvää ja ihania ihmisiä ja kokemuksia kohdalle. Sun täytyy olla tosi tosi tosi hyvä ihminen, että voit noin kirjoittaa. Toivottavasti elämä ja ihmiset eivät romahduta sua alas sieltä korokkeelta.
Tuskin sinulla on sen rakennuksen kanssa mitään tekemistä.
Oletko koskaan ajatellut, että kaikki ajatukseni eivät koske sinua, kuka ihme sitten lienetkin? Nämä kirjoitukset eivät täällä ole sinusta, koska me emme tiedä kuka sinä olet. ei sinun tarvitse olla mikään yleinen sylkykuppi.
Ja mitä minun täydellisyyteeni tulee, olen tosiaan ihan täydellinen ihminen, virheineni kaikkineni.
Onhan niitä läpeensä pahoja ihmisiä olemassa, nimittäin psykopaatteja.
http://www.tiede.fi/artikkeli/759/psykopaatti_mainettaan_pahempi
"Liero perehtyy kohteeseen innokkaasti..."
Mitä siitä pitäisi sinun mielestäsi oppia, tuosta tekstistä?
Mahtaako eläminen kostolle, tai toive siitä pahasta mitä toiselle kuuluu, olla omaa elämää tärkeämpää? Antaako anteeksi väärintekijälle oman mielenrauhan vuoksi on kysymys johon jokainen vastaa itsenäisesti.
Kun olet kokenut elämässäsi sen mitä minä niin jutellaan sitten uudelleen. Voisit nyt aluksi yskiä vaikka viikon verran joka yö kello kahden ja viiden välillä tukehtumispisteeseen saakka.
Olen pahoillani sairaudestasi tai allergiastasi mitä lie, mutta et kai siitä sentään syytä muita ihmisiä.
Tässä tapauksessa valitettavasti voi. On ihmisiä jotka ovat vastuussa sisäilman laadusta.
olet joku jumala vai? Kun ajattelen viimeistä 10 vuotta, tiedän monta tapausta, jotka ei ole saaneet sitä mitä olisi ansainneet, ainakaan minun ajatusteni mukaan. Olisivat ansainneet enemmän, esim.olemassaolon. Mitä luulet vieväsi eteenpäin näillä jutuillasi? Loppujen lopuksi ihmiset tietää tuskin mitään toisistaan, niiden suruista tai iloista.
En ole Jumala, olen vihainen ihminen. Ymmärrän kyllä sen että nykyään jokaisen pitäisi olla täynnä positiivisuushöttöä ja silkkaa onnea, kielteiset tunteet pitää niellä ettei vaan kenellekään tule paha olo. Pitää mennä psykiatrille puhumaan jos kokee vihaa tai on jotenkin paha mieli. Minäpä sanon että minulla on oikeus näihin tunteisiin, ja jos et perkele sitä usko niin yski 10 vuotta keuhkojasi pihalle sinäkin. Sitten kun olet yskinyt niin tavataan taas ja jutellaan terapian tarpeesta.
Mistä yskä johtuu?
Se johtui niiden ihmisten välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta jotka olivat vastuussa työpaikkani sisäilman laadusta. 10 vuotta, sairastin sen ajan ja melkein kuolin