Olen 27v. mies ja viimesen vuoden aikana muuttunut aika paljon:tempperamenttisesta hiljaiseksi hissukaks,nopeasti oivaltavasta hitaaksi tuumailiaksi ja vaikeuksia ratkaista ongelmia esim. töissä,ripeästä hitaammaksi jne.
Kaikki alkoi kun silloinen emäntä ehdokas otti ja jätti.Olin pitkään tosi ahdistunut ja mietin häntä ja menneitä monelta kantilta miksi näin ja jaarittelin turhankin paljon asiaa joka ei sillä jaarittelulla muutu.
Mikä eniten huolettaa on se et en tunne asioita samalla lailla kuin ennen kuten iloa tai vihaa,.Lähinnä kun oikeen suututtaa niin tuntuu vain sellanen ahdistava olo keuhkoissa mutta pään sisällä ei tunnu samalta kuin ennen.
Aiemmin reagoin koko kropalla tunteisiin niin iloon kuin v.tutukseen.
Kun puhun niin se on vain sellaista höpinää vailla tunnetta toisin kuin ennen.Sitten monesti tuntuu kuin ei olis aivan täysillä matkas..vaikka en tiedä oonko ollu sitä aiemminkaan :D
Masennusta? Uupumusta? Kannattaisko harkita terapiaa vai saisko itsensä kuntoon omin avuin?Vai kannattaako tosta edes olla huolissaan?
Kaikki alkoi kun silloinen emäntä ehdokas otti ja jätti.Olin pitkään tosi ahdistunut ja mietin häntä ja menneitä monelta kantilta miksi näin ja jaarittelin turhankin paljon asiaa joka ei sillä jaarittelulla muutu.
Mikä eniten huolettaa on se et en tunne asioita samalla lailla kuin ennen kuten iloa tai vihaa,.Lähinnä kun oikeen suututtaa niin tuntuu vain sellanen ahdistava olo keuhkoissa mutta pään sisällä ei tunnu samalta kuin ennen.
Aiemmin reagoin koko kropalla tunteisiin niin iloon kuin v.tutukseen.
Kun puhun niin se on vain sellaista höpinää vailla tunnetta toisin kuin ennen.Sitten monesti tuntuu kuin ei olis aivan täysillä matkas..vaikka en tiedä oonko ollu sitä aiemminkaan :D
Masennusta? Uupumusta? Kannattaisko harkita terapiaa vai saisko itsensä kuntoon omin avuin?Vai kannattaako tosta edes olla huolissaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi hyvinkin olla masennusta. Masennushan (kuten varmaan tiedätkin) voi olla surua, joka pitkittyy ja vähän kuin kroonistuu. Vaikka suhde (emäntä, joka lähti) olisi ollut joskus vaikeaksi, niin suhteen loppuminne on joka tapauksessa joidenkin toiveiden suhteen pettymistä, surullista.
Olet tehnyt hyviä huomioita itsestäsi ja syynkin olet todennäköisesti tunnistanut ihan oikein. On vahvuuden merkki, jos uskaltaa hakea apua ja vieläpä tarpeeksi ajoissa. Jos nyt jätät jotain "hampaan koloon" niin vointi voi yhtäkkiä mennäkin huonommaksi ja jonain päivänä huomaatkin ettet jaksa enää edes nousta sängystä ylös. Eli asiat kannattaisi käsitellä nyt kun niistä ei ole vielä muodostunut ihan ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Ehkä ajatusten ja tunteiden purkaminen keskustelemalla ammattipsykologin kanssa voisi purkaa sitä tuntematonta möykkyä sisällä. Riippuu sitten ihan sinusta, että onko sinulla motivaatiota ihan itse opiskella psykan kirjoja ja itseapu-oppaita ja vastaavia elämänhallintataitoja ja psyykata itsesi uuteen nousuun. Mutta älä ainakaan yritä turruttaa pahaa oloa millään päihteillä, koska se vaikuttaa sitten muihinkin kuin vain sinuun ja siitä ei ole suunta kuin alaspäin.
HANKI TERAPIA
Vai niin-JK,HANKI ELÄMÄ!