Parisuhde ja keskustelu

Kysy onko se luuseri-ATM ja huo-ritteleeko se sinkut palstalla?

Kunnon miehet tekee niin.

Ehkä voisit kokeilla juttelemista miehesi kanssa netissä? Chat tai sähköposti? Toiset ihmiset ovat parempia kirjoittamaan kuin puhumaan, ja voihan olla, että jos kirjoittamalla juttu lähtisi käyntiin, niin se sujuisi jatkossa paremmin myös puhumalla :) Kannattaa ainakin yrittää!

Olen itsekin ollut jonkin aikaa tekemisissä vastaavanlaisten miesten kanssa. Tulin siihen tulokseen, että mitään muutosta on turha odottaa. Avoimen ja puheliaan miehen kanssa asiat ovat paljon yksinkertaisempia. Jos keskusteluyhteys on sinulle todella tärkeä osa suhdetta, saattaa olla parasta etsiä toisenlainen mies.

Ymmärrän toki, että tilanne tuntuu sinulle tukalalta :( Itsellänikin joskus alkuaikoina tuntui, että omalla miehelläni ei ollut tarpeeksi kykyä/halua puuttua minkäänlaisiin ongelmiin, ja jos halusin jostain ongelmasta keskustella, piti minun se itse ottaa esille. Tämän mieheni ymmärsi ongelmien märehtimisenä ja paisutteluna (hän itse kun mielummin vähättelee ja välttelee asioita) ja luuli, että haastan riitaa, vaikka yritin vain käsitellä asiat, jotka painoivat mieltäni. Ajan mittaan (nyt 3v. yhdessä) opittiin kuitenkin tuntemaan toisemme ja keskustelutyylimme paremmin, joten tällaiset tapaukset ovat nykyisin tosi harvinaisia :)

Mutta nyt takaisin sinun tapaukseesi! Toinen tälläinen pikakorjaus-idea, joka tuli mieleeni, on lasi viiniä. Ehkä mies rentoutuisi juttelemaan syvällisiä, jos rentoudutte kunnolla ja otatte keskustelulle aikaa vaikkapa ravintolassa, niin etteivät työasiat ja muut huolet pyörisi mielessä. Ehkä viinilasi antaisi rohkeutta suun avaamiseen ja jatkossa avautuminen voisi ehkä olla helpompaa, jos siitä on ennalta (vaikkakin alkoholilla avustettuna) positiivinen mielikuva.

Jos tällaiset pikavinkit eivät toimi, sitten on taustalla varmaankin jotain suurempaa. Tuntuuko sinusta siis, että puhumattomuus on pelkkä toiminnallinen puute (tottumus?), vai voiko taustalla olla esimerkiksi epäluottamus sinua kohtaan, johtuen esimerkikisi vanhoista traumoista edellisten tyttöystävien kanssa? Voisiko olla, että miehen ex on aikoinaan naureskellut kavereiden/perheen kanssa miehen sanomisille, tai muuta sellaista, joka häiritsee miehen kykyä avautua syvällisimmistä asioista? Tai voiko käytöksen taustalta löytyä toisenlaisia traumoja?

Oletko yrittänyt puhua miehelle tästä puhumattomuudesta ja siitä, kuinka paljon se sinua häiritsee? Tuntuuko sinusta, että mies kuitenkin luottaa sinuun ja yhteiseen tulevaisuuteenne? Voiko olla, että mies on jostain syystä saanut (väärän!) kuvan, ettei sinua kiinnosta, tai ettei hän saa suunvuoroa?

Toinen mahdollisuus on, että hän tuntee, ettei hänen toiveillaan ja menneisyydellään jne ole väliä. Millainen miehesi muuten on luonteeltaan? Onko hänellä hyvä itseluottamus?

Voihan myös olla, että hän tällaisena tyypillisenä suomalaismiehenä on vain yksinkertaisesti luonteeltaan vähän hidas jakamaan tunteitaan. Tämä saattaa tosiaan koitua ongelmaksi suhteelle, jos sinä odotat häneltä enemmän, ja hän puolestaan ei halua tai kykene muuttumaan, sillä sinä et yksinäsi toisen käytöstä pysty muuttamaan, vaikka kuinka haluaisit. Jos ongelma paisuu, olisitteko valmiita yrittämään terapiaa suhteen korjaamiseksi?

Entä mitä ovat mainitsemasi suhteeseen liittyvät vaikeat/parannettavat asiat? Onko näitä paljon, ja oletko koskaan harkinnut eroa ongelmien takia?

Tsemppiä! Toivottavasti asiat alkavat jollain tapaa ratkeamaan! :)

Kiitos Ella pitkästä ja ajatuksia herättävästä viestistäsi :) Ihana, kun joku vaivautuu pohtimaan asiaa ihan ventovieraan takia! Arvostan sitä suuresti.

Viinilasillinen ja joskus toinenkin on testattu, sillä on ehkä hivenen kielenkantoja avaava vaikutus. Uskon, että kyseessä on hyvin pitkälti opittu tapa, sitä tarkoitin tuolla "puhumisen vaikeus tulee perintönä"- kommentilla. Ja jos se on kasvatuksen myötä peritty tapa, niin sitä on mahdollista muuttaa, mutta vain jos mies itse siihen paneutuu ja sitä haluaa. Tämän tiedostan varsin hyvin!

Olen tosiaan puhunut miehelle siitä, että miten tärkeänä pidän itse keskusteluyhteyttä ja olen kertonut, että haluan kuulla hänen ajatuksiaan, mielipiteitään, pohdintojaan, ihan mitä vaan. Yritän parhaani mukaan antaa tilaa puhua ja olen kiinnostunut hänen sanomisistaan, joskin itsekään ei aina ole parhaimmalla mahdollisella puhetuulella, joka taitaa olla jopa ihan inhimillistä ;) . Mies tietää tämän ja toivoisi itsekin avointa keskusteluyhteyttä. Jostakin syystä se ei vain toimi käytännössä.

Tuolla vaikeat/parannettavat asiat maininnalla tarkoitin tosiaan vaikkapa tätä meidän välistä keskustelua ja sen parantamista tai muuten parisuhteeseen, meihin liittyviä asioita. Minusta tämä keskusteluyhteyden haaste on vaan tosi iso juttu ja olen joutunut miettimään tästä näkökulmasta eroa. Muuten mies on hieno ja hyvä mies.

Oli hienoa lukea Sinun parisuhteesi kannustavasta esimerkistä :) Katsotaan kuinka meille käy!

Eipä mitään, kiva jos vastauksistani on apua! Olen psykologian opiskelija ja välillä tuntuu, että vaivaan päätäni vähän liikaakin muiden ongelmilla ;)

Kyseessä on siis perheeltä opittu tapa. Olet ihan oikeassa siinä, että tällaisia huonoja toimintamuotoja on mahdollista kehittää, mutta siihen tosiaan tarvitaan (kuten molemmat jo mainitsimme) miehen oma tahto.
Ymmärsin viestistäsi, että olet yrittänyt positiivista kautta ("keskusteluyhteys on minulle tärkeä, tahdon kuulla mitä pääsi sisällä liikkuu") vihjailla miehelle, että hän voisi olla avoimempi. Tämä on hyvä, sillä onhan aina parempi aloittaa positiivisella keskustelulla, jos jokin asia vaivaa. Onko kuitenkin mahdollista, että miehesi on ymmärtänyt puheesi niin, että tilanne on sinulle tällaisenaan ok? Oletko sanonut suoraan, kuinka paljon yksipuolinen keskustelu sinua häiritsee, ja että olet jopa harkinnut eroamista tämän ongelman takia?

Jos näin olet tehnyt, ja jos mies sinua rakastaa, hän tekisi kaikkensa muuttaakseen käytöksensä. Prosessi saattaa viedä aikaa, mutta jos hän sinua rakastaa ja jos annat hänen ymmärtää, kuinka paljon tämä tapa sinua häiritsee, hän yrittää kyllä muuttaa tapansa.

Jos mies taas ei näytä minkäänlaisia merkkejä tilanteen korjaamiseksi, näyttää siltä, että on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko miehesi ei rakasta sinua tarpeeksi eikä täten näe syytä muutokselle, tai sitten hän on muutokseen kykenemätön. Molemmissa näistä tapauksista suhteen tulevaisuus ei näytä kovin lupaavalta, ja siinä tapauksessa uskoisin, että olisit onnellisempi jonkun toisen kanssa.

Toivon kuitenkin, että ongelma on vain siinä, että miehesi ei ole vielä kunnolla tajunnut (koska et ole tätä hänelle suoraan sanonut), kuinka perinpohjaisesti tämä puhumattomuus sinua häiritsee! Tällöin on olemassa vielä se mahdollisuus, että hän ymmärtää, alkaa tietoisesti parantaa omaa kommunikaatiokykyään ja näin ollen pelastaa parisuhteenne. Jos asia on näin, voi kaikki vielä kääntyä parhain päin :)

Kuten yllä mainitsit, keskusteluyhteys on tärkeä _sinulle_. Ja haluaisit, että suhteenne toimisi tässä mielessä sinun mielessäsi luomalla kaavalla; että puhutaan paljon. Sinusta tuntuu tukalalta kun et saa toteuttaa omaa näkemystäsi kommunikaatiosta suhteessa.

Ehkä keskusteluyhteys ei ole tärkeä miehelle. Hänelle riittäisi se, että arki sujuu ja rakastatte toisianne. Hänestä tuntuu tukalalta kun hän ei saa toteuttaa omaa näkemystään kommunikaatiosta suhteessa.

Ei ole mitenkään itsestäänselvyys että runsas puhuminen olisi jollain tavalla "parempi" tapa toimia suhteessa. Eli nyt pitäisi joko löytää kompromissi tai hyväksyä se, että olette liian erilaisia tässä mielessä jotta suhteenne voisi toimia. Pelkästään toisen osapuolen muuttaminen harvoin onnistuu.

Heh, enpäs arvannutkaan että viestini voisi ärsyttää jotakuta noin kovasti :)

Mainitsin tuon psykologian opiskelun ihan vain sen takia, kun ketjun aloittaja ihmetteli, miten joku tuntematon jaksaa paneutua niin pitkien viestien keran ventovieraan ongelmiin. En siis todellakaan tarkoittanut, että vastaukseni olisivat jotain psykologisesti tieteellisiä totuuksia, saatika että olisin ammattitaitoinen psykologi! Tämä palstoille kirjoittelu on minulle ylipäätään uusi harrastus, enkä ymmärtänyt, että joku voisi kuvitella, että haluan vain päteä titteleillä :) Anteeksi vain omasta puolestani tästä väärinkäsityksestä!

Minä olen Suiruisen kanssa samaa mieltä siitä, että toimiva keskusteluyhteys on parisuhteen perusasia, ja jos mies ei käytöstään muuta, niin suhteen tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Eihän toista voi edes kunnolla tuntea, ellei hän ikinä puhu menneisyydestään, haaveistaan ja ajatuksistaan. Jos kyse olisi kämppiksistä, silloin toimiva arki olisi riittävä vaatimus, mutta nyt on kyse parisuhteesta.

Mielestäni rakastava kumppani tekisi parhaansa vähentääkseen rakastaan häiritsevää käytöstä, jos vain on tietoinen siitä, kuinka paljon asia häntä häiritsee.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että eivät uskalla puhua syvällisemmin itsestään toiselle, koska pitävät sitä heikkouden merkkinä. Mies saa tällä keinolla ns. vallan itselleen. Itse olin aikaisemmin juuri sellaisessa suhteessa. Minäkin halusin puheyhteyden ja kerroin itsestäni ja ajatuksistani miehelleni, jotta hän oppisi tuntemaan minua paremmin. Mutta mies ei juurikaan antanut itsestään mitään irti.

Joskus hän mainitsi että se on heikkous, jos liikaa puhuu pään sisäisistä ajatuksistaan, silloin muu saisi vallan toisesta ja käyttää sitä hyväksi. Päättelin siis siitä että hän ei uskalla avautua kenellekkään mistään. Ehkäpä häntä on joskus satutettu tuon asian suhteen... Ota ja tiedä kun hän ei puhunut mitään! Noh, yritin kaikin keinoin saada häntä puhumaan, mutta hän ei suostunut muuttumaan. Siitä lähti lumipalloefekti liikkeelle, järkyttävät kommunikaatio-ongelmat!!! Erohan siitä tuli. Kommunikaatio on suhteen peruspilareista ja sen pitäisi toimia jotta suhdekin toimii. Enää en ikinä halua kumppania, joka ei uskalla avautua, koska pelkää että on heikko ja muut käyttää hyväkseen. Luulisi että kumppaniin sentään pystyisi luottamaan ja rakastamaan edes sen vertaa.

Nyt on kaksi vaihtoehtoa. Joko jätkä on niin idiootti, ettei tosiaan kykene keskusteluun mistään syvällisestä vaan pelkästään "lätkästä ja formuloista", kuten joku edellä mainitsi. Toinen vaihtoehto on, että mies ei ole tosissaan kanssasi, eikä siksi tunne mitään syytä turhaan asioista avautua. Kumpi jompi, eiköhän sinulle jostain parempikin mies löytyisi.

Puhumaton on minunkin mieheni. Mutta sentään avautuu illalla sängyssä kun on pimeää. Joskus ei silloinkaan. Olen lakannut kantamasta huolta turhista asioista, kuten naisilla on tapana. Oikeista asioista pystytään tällöin puhumaan kun en kokoajan myllytä ja haasta syvälliseen keskusteluun.

Siitä huolimatta minua vaivaa välillä pohojalaanen jäykkyys ja jos tulee pienikin sanaharkka niin äijä vetäytyy toiseen huoneeseen. Annan sen sitten mököttää puolituntia tai pitempään ja nostan sitten kissan pöydälle. Olen oppinut, että muuten asia ei selviä sitten koskaan. Ja aina on asiat selvinneet.

Mies myöntää itsekin, ettei osaa aloittaa tietynlaisia keskusteluja, mutta silti pitää keskustelemisesta. Siihen vain pitää jonkun "kutsua".

Erilaisia ollaan, mutta uskon että ainakin meidän kohdalla homma pystytään ratkaisemaan. Yksi avainasia on se, että annamme molemmat toisemme olla omia itsejämme emmekä pakota samaan muottiin missä itse olemme. Sehän on rikkaus.

Miksi naisten pitää aina pyrkiä muuttamaan miestä? Ja miksi naiset määräävät millainen suhteen pitäisi olla?

Mies on ilmeisen tyytyväinen yhdessäoloon eikä halua vatvoa turhia asioita. Ota tai jätä.

Mitä naiselle edes puhutaan. En ole puhunut nais ihmiselle yli 10 vuoteen

voit miettiä, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä suhteessa ylipäätään. Pohdi myös sitä, missä suhteessa nämä tärkeät asiat ovat onnellisuuteesi. Mistä joudut tinkimään ja missä suhteessa se on onnellisuuteesi/ onnettomuuteesi.

Parisuhdevalmentajat suosittelevat tekniikkaa, että lähteä etsimään kumppania siltä pohjalta, että ensin määrittelee itselleen tärkeät asia, mistä on valmis tinkimään, mistä ei, mitkä ehdottomasti tarvitsee ja mikä ei ole tärkeää. Kun suhde syntyy usein tietyllä tavoin pinnallisemmin, näitä kysymyksiä tulee kohdanneeksi vasta myöhemmin. Silloin ne joutuu puntaroimaan ja pohtimaan sitä, kokeeko suhteessa olemisen sellaisena, kuin omat odotukset siitä ovat.

Omista tärkeistä asioista ei voi eikä pidä loputtomiin tinkiä, ne ovat sitä enintä itseä ja tinkimällä niistä kärsii oma olo. Parisuhde on kahden kauppa, ja toisen huono olo on molempien huono. Toisaalta moni ajattelee, että hyvä suhde=hyvät ihmiset ja huono suhde=vähintään toisessa ihmisessä on jotakin vikaa. Kuitenkin suurin osa maailman ihmisistä on hyviä ja ihania ihmisinä, niitä harvoja, jotka sopivat suhteeseen on silti vähän.

On hyvä tunnistaa ihmisistä heidän hyvät puolensa. On myös viisasta erottaa se siitä, sopiiko tämä ihminen parisuhteeseen. Jokainen lähtee suhteeseen sinä ihmisen ja niine tarpeineen mitä on, jokaisen tulisi saada olla suhteessa oma itsensä ja olla sellaisenaan rakastettu ja tyytyväinen myös itse omasta elämästään. Jos tärkeistä asioista joutuu tinkimään liikaa, oma elämä kärsii ja ei voi olla itselleen uskollinen.

Ihmiset eivät pohjimmiltaan paljon muutu. Jotkut asiat saattavat tottumuksesta lopulta hiukan hioutua, mutta perusluonnetta ei voi eikä tarvitse muuttaa. Aika ei tee toisesta ihmisestä erilaista, vaikka joku niin haluaisi ajatella ja odottaa sitä. Siksi on tärkeää olla ensin itselleen ja omille tärkeille asioilleen uskollinen, etsiä sitä ennenkaikkea sopivaa suhdetta juuri itsensä tähden. Kun molemmat ovat tietyllä tapaa itsekkäitä, saavat olla omia itsejään ja tärkeät tarpeet/asiat täyttyy, on suhteella hyvä pohja syventyä.

Oma suhteeni kaatui juuri tuohon miehen puhumattomuuteen.Kunnollinen, hyvä mies, mutta hallitsi vaan "hyvää päivää kirvesvartta"-puhumisen.Todella ahdisti, koska puhuminen edes jollain syvällisemmällä tasolla kuuluu parisuhteeseen.Ja häntä varmasti ahdisti juuri tuo puhuminen, koska ei osanut/halunut puhua...

Eron jälkeen kävin mielessäni pitkät pohdinnat mikä meni pieleen ja olisiko sittenkin vaan pitänyt yrittää, vaikka jokin tunne sisälläni sanoi, ettei suhteella ollut tulevaisuutta jos toinen vaikeni aina kun puhe kääntyi häneen, minuun tai meihin.Puheenaihe vaihtui silmänräpäyksessä.

Nyt olen seurustellut puoli vuotta "puhuvan" miehen kanssa ja edelleenkin jaksan ihmetellä miten helppo jonkun kanssa on puhua ihan mistä asiasta vaan.Eli nyt tajuan että tein aivan oikean ratkaisun erotessani "hyvää päivää kirvesvartta"-miehestä.

Puhuminen tai puhumattomuus ei kenties ole miehen ominaisuus vaan kyse on enemmän parisuhteesta ja puolisoiden vuorovaikutuksesta.

Puhuuko miehesi muiden ihmisten kanssa? Lastenne, työtoverien, sukulaistensa, satunnaisten ihmisten kuten kaupan myyjien, rakastajattarensa kanssa ?

Jos olet ainoa ihminen jonka kanssa hän ei puhu, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä mitä sellaista minä teen, että hän ei halua puhua kanssani.

Edellä puhuttiin jo heikkouden osoittamisesta. Parisuhteessa tarvitaan luottamusta siihen, että saa olla heikko ilman pelkoa siitä, että puoliso käyttää toisen sanomisia itseä vastaan.

Pystyttekö olemaan rakentavasti eri mieltä vai onko niin, että suutut jos toinen on eri mieltä. Halveksutko miehesi mielipiteitä julkisesti tai kahden kesken.

Pystyttekö tekemään sopimuksia ilman että osapuolet piikittelevät toisiaan "vääristä" päätöksistä.

Onko perheessänne vapaa-matkustajia? Entä ajatteletko perheen etua vain pelkästään omaasi?

Parisuhteen vuorovaikutusongelmien ymmärtämiseksi kannatta lukea John Grayn klassinen, tosin hieman vanhahtava kirja: Miehet ovat marsista, naiset venuksesta : paranna parisuhdettasi ja löydä partnerisi kanssa yhteinen kieli.

Molempien pitää kyetä muuttumaan ja ymmärtämään tilanne kumppaninsa kannalta. Naisilla on hirvittävä tarve pulputtaa koko päivän tapahtumat heti töiden jälkeen miehelleen. Mies voi kokea tämän ahdistavaksi, koska kokee, että hänen pitäisi ratkaista naisen ongelmat ja vetäytyy omiin oloihinsa. Samalla tavalla parisuhteen pikkujuttujen jatkuva puinti ärsyttää miestä. Mies kokee, että hän ei kykene tekemään naistaan onnelliseksi ja vetäytyy, pahimmassa tapauksessa jopa masentuu.

Lukekaa kirjasta loput. Aika tyypillisiä kommunikaatioklikkejä nuo ovat.

Voit kokeilla keskustelua kirjeenvaihdolla esim. s.postitse. Jos se ei ota tuulta purjeisiin, niin ota ero. Sillä siihen toi homma kuitenkin ajautuu, joko ihan itsestään tai sit niin, että törmäät johonkin avoimeen ihmiseen, jonka kans helppo olla. Sen kautta huomaat miten umpikujassa oma suhteesi lopulta on / oli.

Keskustelu on parisuhteen kivijalka. Pitää pystyä keskustelemaan asioista, se on kaiken A ja O. Ymmärrän kyllä, että sinua ärsyttää että miehesi ei keskustele. Oletko yrittänyt tosissasi kysyä mieheltäsi mikä painaa mieltä? Miksi hän ei puhu?

Kyllä ujokin ihminen uskaltaa keskustella asioista. Parisuhteessa eläminen ja keskustelun puute on tosi suuri syy eroihin. Onkohan hänellä mielenterveysongelma? Tai vaan muuten sellainen ihminen joka ei kerro asioistaan. En itekkään kyllä kestäisi sitä että mies ei puhu. En osaa vastata. Itse en ole tällaisessa tilanteessa, mutta teen koulutehtävää jossa pitää vastata johonkin verkkokeskusteluun.

Voisitte kehittää yhteisen harrastuksen ja mennä vittomakielen kurssille niin kenenkään ei tarvitse puhua enää koskaan.

Joskus en osannut puhua naisten kanssa. Ahdisti. siitäsyystä varmaan tyttöystäväkin jätti.

Opettelin keskustelemaan naisten kanssa. Seurauksena, että naistenjuttuja voi jauhaa vaikka maailman tappiin asti, mutta nyt ahdistaa se, että tietää vaan jauhavansa paskaa että SAA.

Mielummin olisin hiljaa ja puhumatta kellekkään naiselle yhtään mitään, mutta minkäs teet kun on nuo hormonit ja päähän ohjelmoitu että pitää SAADA.

Jos menet mykän kanssa naimisiin olet mykän kanssa naimisissa. Ehkä teitä ei ole luotu toisillenne. Voithan tietysti kouluttaa sitä seuraavat parikymmentä vuotta. Tosin jos parisi ymmartää miten huono hän on se voi heijastua muina parisuhde ongelmisa.
-
Laita äijä kiertoon...
-
Terveisin Yksi Vähä puheinen...

Ota saksalainen tai ranskalainen mies. Ne osaa kait puhua...?

Tämmösiä me suomimiehet vaan ollaan =)

Mainitsit osuvasti, että et saa ajat., ihm., ja pohd. "haastajaa". Kenties osa miehistä ei lähde tuohon "jankkaamiseen" juuri tuosta syystä, että niistä on, meidän miesten kuvitelmien mukaan, seurauksena riita, joskus pahakin. Se taas voipi johtaa eroon :) Kuullostaa ehkä oudolta, mut näillä mennään :>

Suomalainen mies Ei puhu, eikä pussaa. Eti ens kerralla joku b rapun poika, niin on henkistä yhteyttä.

Miksi roikut huonossa ihmissuhteessa, jos kärsit? Vaikka mies onkin ns kunnollinen niin erittäin rikkinäinen, lapsuuden traumoja todennäköisesti taustalla, joita ei halua käsitellä ja parisuhde nostaa niitä pintaan, kun toinen toimii peilinä. Googleta kiintymyssuhde ja tunnelukot niin ymmärrät paremmin taustalla vaikuttavia voimia. Vaikka mies olisikin ujo tai introvertti niin normaali hyvinvoiva ihminen jakaa omaa elämäänsä.

Kaikki suomalaiset miehet ovat parisuhteissa tuppisuita. Ei sille voi mitään.

Minua itseäni risoo sama asia, miehen puhumattomuus. Meillä jo pitkä suhde ja liitto takana, lapsiakin. Mies ei ole koskaan ollut "hyvä" puhumaan esim. tunteistaan tms tai parisuhteeseen liittyvistä asioista. Meillä meni kuitenkin hyvin, kun tyydyin tähän ja luotin, että asiat on ok. Mielestämme siis sovimme yhdessä kuitenkin käytännön asioista, olimme samaa mieltä (ei nyt tietenkään aina ja kaikesta, mutta suurimmista käänteistä) ja meillä oli samansuuntaiset ajatukset elämästä ja tulevasta.

Jossain kohtaa kuitenkin alkoi elämä stressata, parisuhteen osalta mennä huonommin jne. Puhuminen oli tuolloinkin vaikeaa miehelleni, vaikka asiaa yritin ottaa esiin aika ajoin. En kuitenkaan luovuttanut, ajattelin että pitkissä liitoissa on vaikeitakin jaksoja ja sen yli mennään. Luotin kuitenkin mieheni rakkauteen ja sitoutumiseen minuun.

Kunnes, reilu vuosi sitten, hän jäi kiinni pettämisestä. Syyksi tähän touhuun kertoi sen, että oli niin pitkään ollut niin huono olo ja koki, että meidän liitto on jo menetetty. Lisäksi kertoi, että on vuosien aikana kokenut uhranneensa niin paljon (ei tosin osannut eritellä mitä) ja tehnyt suunnilleen kaikki minun mielikseni. Tässä kohtaa en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Tämäkö on tapa ratkaista asioita? Ei sitten tullut missään kohtaan mieleen PUHUA niistä vaimon kanssa, jotta vaimollakin olisi ollut joku käsitys ja edes teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa!?!

Tuon kriisin jälkeen luulin, että mies oppi. Mutta ei.. edelleen ollaan samassa puhumattomuuden suossa. Koko suhde ja elämä tuuliajolla, mitään kommunikaatioyhteyttä en saa. Nyt olenkin tässä vakavasti miettimässä eroa. Mies on sanonut, ettei halua erota. Mutta ei tästä näin mitään tule. Miten voin ikinä alkaa uudelleen luottaa toiseen ihmiseen, jos minulla ei ole alkeellisintakaan käsitystä siitä mitä hänen päässään liikkuu? En mitenkään.

Aika surkea homma, ja surullinen olen itsekin. Hänkin on ns. hyvä mies. Vaikka olen aina harmitellut, että emme "keskustele", niin silti olen useita kertoja näiden vuosien mittaan ajatellut, että parempaa miestä en olisi voinut saada. Siksikin tuntuu kamalan kurjalta lopettaa tämä kaikki, niin paljon hyvää yhteistä historiaakin... :(

Puhuminen ja keskusteleminen on helppo saada loppumaan. Tokkopa miehesi oli mykkä seurusteluaikoinanne. Todennäköisempää on että vuorovaikutuksenne on lukkiutunut myöhemmin. Syitä voi miettiä pohtimalla, millä saisit hänet vaikenemaan.

Raivostu pienimmästäkin erimielisyydestä. On vain yksi oikea mielipide - sinun mielipiteesi.

Pidä kaikkea mitä hän sanoo tai on joskus sanonut todisteena häntä vastaan, jopa vuosikymmeniä myöhemmin.

Halveksi miestäsi. Kerro selvin sanoin kuinka tyhmä ja ruma hän on.

Arvostele miestäsi muille henkilöille kuten lapsille ja yhteisille tuttavillenne.

Etsi kuulusteluissa todisteita hänen uskottomuudestaan ja epäile kaikkea mitä hän tekee tai sanoo.

Käytä mykkäkoulua rangaistuksena. Rankaise häntä myös pihtaamalla.

Mulla on myös puhumaton mies! Yksitavuiset vastaukset, joista ei saa edes selvää ovatko ne kieltäviä vai myöntäviä ovat arkipäivää. Hän tosin on vienyt puhumattomuutensa jopa siihen pisteeseen ettei hän tulevista asioista, yhteisistä menemisistä ja muusta sanallakaan mainitse ennen kuin on jo aivan pakko tai ei ollenkaan. Johonkin kun pitäisi mennä hän käsi oven kahvalla sitten mainitsee mihin on menossa ja kysyä töksäyttää "lähetkö mukaan".
Hyvän yön toivotusta tms. on turha odottaa. Parhaimmillaan sekin on vain "öt".

Joo, ei semmoisesta tule yhtään mitään! Tää on tämmöistä yksinpuhelua koko oleminen.

Keskusteluntaitoitoinen kumppani on tärkeä ja siihen liittyy myös läsnäolo. Mitäs muuta se seurustelu ja yhdessäolo voi olla kun keskustella. Sen ansiosta voi kehittyä myös parisuhteen ihan omaa sisäistä kieltä ja sanoja, se vasta hauskaa on. Keskustelu yhdessä todistaa myös kiinnostusta toista kohtaan. Ihminen on sisältä mielekiintoinen ja loputon voimavara kun keskustelee. Tällä kertaa lyhyesti virsi kaunis.

Miten voi sitten pettää, jos ei osaa edes puhua, sitä minä ihmettelen, miten on saanut kontaktin toiseen?

Eiköhän puhumattomuus johdu, huonosta omasta tunnosta ja salailusta. jos kerta on tehnyt tai tekee parhaillaan syrjähyppyjä..

Faktaa vain on se että muunlainen mies ei oikeasti edes naiselle kelpaa, koska puhelias ja hyvän tunneälyn omaava mies asettaa naiselle haasteen ja totuuden nimissä nainen ei halua miehestä haasteellista vaan haluaa pitää langat omissa käsissään. Jos mies on puhelias ja avoin ja kykenevä keskustelemaan kaikesta, näkee nainen miehessä toisen naisen ja lähinnä mies kelpaa sitten vain olkapääksi ja likaämpäriksi jonka päälle voidaan kaataa kaikki omaan parisuhteeseen liittyvät ongelmat ja kun paha olo on purettu, palataan takaisin sen puhumattoman ja tunneköyhän miehen luokse jota on helppo hallita jalkovälin avulla. Tämä ei vain ole minun oma mielipiteeni vaan myös käytännössä koettu ja moneen kertaan todettu asia. Jostain syystä en naisille kelpaa kuin hyväksi ystäväksi ja sielunveljeksi.

Naisia ohjaa myös tarve löytää jälkeläisilleen maskuliininen ja miehinen mies joka tarpeen tullen häntä koipien välissä ja muna pystyssä seuraa naista vaikka kalliolta alas. Valitettavasti en taivu tossun alle, enkä suostu ohjailtavaksi tai määräiltäväksi kenellekään ja haluan olla tasapuolinen kumppanin kanssa kaikinpuolin. Se ei kelpaa kuin varmaan puolelle prosentille naisista. Voihan toki ollakin niin, että olen miehen ruumiiseen syntynyt lesbo... =D

olen aika nuori (24) ja poikaystäväni 27. Olemme olleet yhdessä about 3 vuotta. Ensin alkuun hän oli täysin keskustelutaidoton, mutta näiden vuosien aikana hänestä on kehittynyt kohtalaisen hyvä keskustelija, Ja itse koen hänet parhaimmaksi kuuntelijaksi mitä kukaan muu on. Vielä hän ei kuitenkaan uskalla muille puhua samanlailla kun puhuu minulle.
Sen tiedän että puhuminen ei tule pakottamalla. Sitä täytyy vain odottaa. Vaikka joskus edelleen täytyy sanoa että "sano nyt jotain kommenttia, mitä mieltä oot??" jos välttämättä tahtoo vastauksia.. Mutta kyllä siinä kärsivällinen saa olla. Ja tietty olen tuolle paljon paljon puhunut asiasta. hyvällä ja pahalla, mutta nykyään asia on käsitelty ja kaikki on kunnossa. Ei vaivaa enää minua.

Hyvät siskot. Ei se ole keskuskustelua jos puhutaan pahaa jostain ihmisestä,ja vatvotaan jonkun kolmannen sulle tuntemattoman ihmisen asioita.Keskustelua ei ole jos kysyt sopiiko tää mekko mulle tai näytänkö lihavalta.Keskustelua ei ole yhdynnän jälkeen kiristää tiskivuoroja.Kuka tahansa osaa sulkea korvansa tälläiselta jargonilta kun sitä on tarppeeksi kuullut.

Miehillä ei ole tarvetta puhua tai avautua, siksi mies ei myös tee niin. Muutenhan se olisi esittämistä. En myöskään ymmärrä miksi toisesta pitäisi tietää kaikki pään sisällä liikkuvat asiat.