Ei jaksa itkeä joka päivä monta kertaa ja illalla mennä nukkumaan miettien miksi herätä seuraavana aamuna. Jos voisin hävitä tästä maailmasta jättämättä minkäänlaista ikävää taakseni niin olisin lähtenyt jo useamman kerran. Kävin kotipaikkakuntani psykologilla joka ei osannut sanoa juuta eikä jaata tilanteeseeni ja ohjasi minut mielenterveysklinikalle todeten että ei sinulla varmaan masennusta ole.
Olen ollut ikäni koulukiusattu ja alistettu sekä kaverien että tuntemattomien taholta. Kaverit ovat myöntäneet että se on johtunut kateellisuudesta, mutta silti tekisi mieli vääntää niiltä niskat nurin. Masennukseen ei tarvi olla mitään yhtä tiettyä hetkeä sen laukaisemiseen, itselläni nykyinen olotila johtuu kymmenien erilaisten pidemmän aikavälin tapahtumista. Nykyään itsetuntoni on nollassa. Nukun ja syön hyvin mutta itken monta kertaa päivässä enkä kestä läheisiltäni minkäänlaista negatiivista sanomista. Mielialani vaihtelevat täysin tyytyväisestä lähes itsetuhoiseen sekunneissa. Saatan kesken naurun muistaa että eihän tässä onnellisia olla ja puhjeta täyteen masennuksen aaltoon. Koen itseni täysin arvottomaksi ja vaikka olen muiden mukaan saavuttanut paljon, tuntuu etten olisi saavuttanut mitään ja vähättelen itseäni. Positiivinen suhtautuminen ja "ryhdistäytyminen" ei enää auta. Olen reilu 20-vuotias nainen.
Olen ollut ikäni koulukiusattu ja alistettu sekä kaverien että tuntemattomien taholta. Kaverit ovat myöntäneet että se on johtunut kateellisuudesta, mutta silti tekisi mieli vääntää niiltä niskat nurin. Masennukseen ei tarvi olla mitään yhtä tiettyä hetkeä sen laukaisemiseen, itselläni nykyinen olotila johtuu kymmenien erilaisten pidemmän aikavälin tapahtumista. Nykyään itsetuntoni on nollassa. Nukun ja syön hyvin mutta itken monta kertaa päivässä enkä kestä läheisiltäni minkäänlaista negatiivista sanomista. Mielialani vaihtelevat täysin tyytyväisestä lähes itsetuhoiseen sekunneissa. Saatan kesken naurun muistaa että eihän tässä onnellisia olla ja puhjeta täyteen masennuksen aaltoon. Koen itseni täysin arvottomaksi ja vaikka olen muiden mukaan saavuttanut paljon, tuntuu etten olisi saavuttanut mitään ja vähättelen itseäni. Positiivinen suhtautuminen ja "ryhdistäytyminen" ei enää auta. Olen reilu 20-vuotias nainen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Mielialani vaihtelevat täysin tyytyväisestä lähes itsetuhoiseen sekunneissa. Saatan kesken naurun muistaa että eihän tässä onnellisia olla ja puhjeta täyteen masennuksen aaltoon"
Liian tutun kuuloista :( Voimia!
Miltä paikkakunnalta olet?
Olisi kiva jutella jonkun toisen yhtä ahdistuneen kanssa.
Olen itse 19. Lääkkeistä olen toistaiseksi kieltäytynyt mutta en jaksa koko ajan olla tuskissani joten kai se on kokeiltava. Ei tästä muuten tule mitään kun koulukin jumittaa.
aargh.............kesäkin tulee mutta silti mieliala vetää vuoristorataa ja itken kuin pikkulapsi.
Olen Oulusta kotoisin, mistä sinä? Kummasti lohduttaa jo pelkästään tieto siitä ettei ole ainoa maailmassa joka näiden asioiden kanssa kamppailee.. Jaksamista sinne!
täällä jossain viime aamuyön tunteina. Koska sisäinen tuska ja ristiriita loppuu, vasta kuolemaanko? Miksi kyynelille ei milloinkaan tule loppua, enkä ole oppinut koskaan itse tyynnyttelemään itseäni. Kun olin lapsi, minua lohdutti mielikuvitus, mutta isompana ei enää mikään.
Ymmärsin esimerkiksi ensimmäistä kertaa, vaikka paljon jo pohtinut, että kukaan miesystävistäni, ei edes se pitkäaikainen puolen vuosikymmentä vierellä ollut, ole halannut minua ollessani surullinen. Kertaakaan. Toki silloin, kun olen onnellinen ja kaikki on hyvin, mutta ei koskaan, kun olen ollut surullinen ja itkenyt jopa ääneen epätoivoisesti. Kaikki karkaavat niinä hetkinä läheltäni kuin liukas saippua putoaa käsistä. Juuri silloin, kun eniten tarvitsisin toista ihmistä.
Sinun pitäisi saada purettua sitä vuosia sissänkokoontunutta patoutunutta vihaa, kun ole joutunut alistumaan. Kun ei voi ilamsita ja käsitellä vihaa ajallaan juuri oikeaan kohteeseen, se jää alitajuntaan ja kääntyy itseään vastaan. Siitä tulee sitten halua vahingoittaa, rangaista itseä.
Kerron esimerkin: Eilen työssä tuli paikalle tavallaan esimiehemme; pikkupomo sellainen. Ukko alkoi ärjymään iahan joutavia. Paikalla meitä oli neljä henkilöä kavitauolla. Miehen viha ja purkaus oli selvästi kohdistettu minuun ja erääseen mieheen. No paikalla oli sitten eräs työharjoittelija, nainen ja myös jonkinaikaa talossa ollut mietyöntekijä. Kuinkas ollakkaan nämä kasi henkilöä, tämä harjoittelija ja viimeksimainittu mies ottivat ryöpyn niskalleen ja itselleen. Kun on heikko itsetunto niin monesti ottaa päälleen asioita, jotka selvästi kohdistuvat aivan eri taholla.
Vähällä oli että tämä tyttö kerää tavaransa ja lähtee työkkäriin sanomaan irti itsensä. Tämä siuvssa ollut miestyöntekijäkin oli siipimaassa loppupäivän. Me asianomaiset joille, joille kihon viesti oli tarkoitettu, jouduimme sitten illan lohduttelmaan näitä täysin asiaan kuulumattomia. He vain kokivat, että ovat syyllisiä kun ovat olleet niin huonoja työntekijöitä ja me saamme heidän vuokseen kärsiä.
Kyllä voi pikkuhiljaa kertyä itseluottamusta: Pyri harrastamaan mahollisimman paljon sellaisia asioita, joista pidät, mikä tuottaa sinulle iloa, missä olet hyvä. Ihmisen arvo ei ole suorittamista. Olemme kaikki Luojan luomana valtavan arvokkaita ja meillä kaikilla on oikeus elämään ja iloon.
Kiitos kannustavasta tekstistä! Tosi hyvän esimerkin annoit siitä miten ihmiset vain yksinkertaisesti toimivat.. Itse en tiedä miten lähtisin purkamaan tätä vuosien patoutunutta raivoa.. En kerrassaan pysty kohtaamaan näitä minua alistaneita ihmisiä ja sanoa miten pahasti minua on loukattu, vaikka nämä ihmiset ovat vielä melko lähellä elämääni. Vaikka olen kasvattanut itseluottamustani siinä määrin että nykyään en anna toisten alistaa vaan sanon kymmenen kertaa pahemmin takaisin ja olen sanavalmis ihminen, silti tuntuu että ne vuosien ja vuosien kerrat kun on istunut "ystävien" seurassa alistettavana ja haukuttavana, määrittävät sen kuka nykyään olen. En usko enää anteeksi antoon ja toisen posken kääntämiseen, vaan uskon siihen että näitten ihmisten tulisi saada samalla mitalla takaisin, sillä kukaan pohjimmiltaan hyvä ihminen ei ansaitse tällaista oloa mikä minulla on ollut jo vuosia.
Hyvä et ot reilu, luin vikan rivin : D
Luin koko vuodatuksen, mee vittuun täältä pissis.
minä olen perheellinen ihminen. ja olen kärsinyt masennuksesta jo varmaan pari vuotta. olen muuttunut hajamieliseksi ja mitään aikaan saamattomaksi, joka en ole ennen ollut.
työ elämä on mennyt täysin poskelleen huonojen valintojeni takia, jotka ovat minun vastuullani, mutta tein ne tietoisena riskeistä mitä niiden muutoksiin liittyi.
nyt elätän perheeni käsittämättömän huonolla palkalla selkä seinää vasten tasapainoillessa laskujen ym asioiden kanssa jotta saisin turvattua perheelleni edes minimi elintason, tvaikka odennäköisesti olemme jopa sen alapuolella.
ajattelen monta kertaa miten hienoa voisi olla vaan kadota täältä, koska itselleni on alkanut olemaan ihan sama elänkö vai en. elän vain lapsieni takia, jotta saisin heidän elämänsä turvattua. minulle ei ole täällä henkilökohtaisella tasolle enää mitään.
tämä ei ole mikään "itsemurha" viesti. haluan vain sanoa että minulla on paha olo ja voimat loppuneet, enkä näe asioissa enää mitään hyvää. enkä usko enää mihinkään. kaikki luottamus parempaan on poissa.
oon usein ahdistunut,surullinen. Mun vanhemmat eros viime kesänä. sitte viel äiti muutti pois varmaan kaks päivää sen jälkeen .. en ehtiny sulatella asiaa. viillelly oon mutta pitäny itteni kurissa. oon yrittäny tehä asioita mitkä tekee mut iloseks mut ne ei tunnu enää samoilta kun ennen. ja yks meijä koululainen sano mua húoraks,sitte kerroin siitä äitille mut se sano jotain -no voihan tossa sun käyttäytymisessä ja pukeutumisessa olla jotakin siihen viittaavaa. järkytyin! sitten jälkeen päin se sano -en minä nyt niin tarkoittanut! vähä kyl vaikutti siltä...