Ovatko narsistit aina ulkonäöstään huolehtivia ja siistejä ihmisiä. Vai onko heidän ulkoinen olemuksensa heidän mielestään ja heidän peilikuvansa mukaan auttamattoman siisti, kaunis, komea, huoliteltu ilman että tarvitsee itse tehdä mitään - edes peseytyä, kunhan pitää vaikka likaista kauluspaitaa ja kravaatti on kaulassa tai on koppaskengät ja desingveska:-D?
Toki tiedän että narsisti on psyykkisissä asioissa pienen lapsen tasolla, mutta entä muutoin ne meille muille jokapäiväiset ja jopa ajoittain välttämättömät asiat: käsien pesu, sauna, suihku, vaatteitten vaihto puhtaisiin, vuodevaatteitten puhtaanapito, hiusten leikkuu, ....kotiasu, peltovaate, kaupunkikledju ja ettei vuoteeseen mennä viikkokausia päällä pidettyjen ryjähommissa pölyyntyneiden ja hikoontuneiden vaatteitten kanssa, vaikka mikä uhmaikä olisi käsillä.
Onko tietoa tai kokemusta kenelläkään?
Kokemuksia?
18
247
Vastaukset
- huhhei..
Voihan narsistillekin tulla masennuskohtauksia, jolloin ei jaksa huolehtia perusasioista. On tärkeämpääkin tekemistä silloin kuten pitää sitä kaikkivoipaisuusillusiota yllä kaikin keinoin, aika paljon yhtäläisyyttä bipoon. Ylös ja alas vuoristorataa yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes tajuaa nousta kyydistä pois.
- Jään kuulolle!
Henkilö jonka touhuja katsellessani ryhdyin tätä kirjoittamaan on jatkuvalla syötöllä erittäin epäsiisti. Hänen kotinsa, autonsa, pihansa yms. on pelkkää ryjäkasaa. Ja jos joku on kaunista tai siistiä se pitää heti turmella. Kaunis puu pitää kaataa, kukkivat luonnonkukat ja istutetut kasvit ovat hänen tiellään ja ne pitää tuhota. Talo on semmoisessa epäjärjestyksessä ettei ainokaistakaan askelta pysty vapaasti ottamaan. Kamppeet on pitkin lattioita ja hyllyt loistavat tyhjyyttään. Imurointiin tai muuhun sellaiseen ei kertakaikkiaan ole mahdollisuutta. Jos jotain kädestään jättää, niin siihen se jää. Sontatalikko on keittiössä ja haarukka ulkona puskan juuressa.
Roskat lentävät tuulessa pitkin maisemaa.... Roskiksen ohi kuljetaan metrin päästä, jotta se muovikelmu tms. voidaan tunkea johonkin mättäänkoloon tai puunjuurelle tursuamaan.
No, kauneus on katsojan silmissä ja jokaisella on omat näkemyksensä siisteydestä tai terveellisyydestä.
Oma hygienia on tipotiessään. Väittää vaan peseytyvänsä joka päivä. Näin ei tapahdu edes käsien pesun osalta. Kanssaeläjä saa diagnoosin sairaalloisesta hygieenisyydestä jos edes yrittää saada käsipesulle tai peräti suihkuun maaniteltua jne...
Että huhhei...
- jihgörugoär
Äärettömän tarkka kaikesta itseensä liittyvästä ja omista tavarositaan.
- Jään kuulolle!
Tavaroistaan äärettömän tarkka myös rikkoo kamppeitaan, hukkaa kamppeitaan, hylkää niitä sinne sun tänne kastumaan, likaantumaan, ruostumaan, katoamaan, lahoamaan.
"Tavaroitaan" voisi vaikka joskus pestä:-D
Kiusa kait se on pienikin kiusa, vaikka saattaa siitä itsekin kärsiä.
- 12*
Exäni huone (asuu nelikymppisenä vanhempiensa luona) on näennäisesti siisti, mutta jos vähänkin siirtää jotakin esinettä näkee kunnon pölykerroksen... Petivaatteitaan vaihtaa parin kuukauden välein.
Ollessaan luonani hän ei ikinä siivonnut jälkiään. Astiat jäivät lojumaan olohuoneen pyödälle, välillä ruuantähteet mukana (mies on melkoinen ahmatti, ja haali ruokaa yleensä enemmän kuin jaksoi syödä). Kaikki jäi siihen odottamaan että minä korjaan ne pois. Välillä kuitenkin kehuskeli miten entisensä luona siivosi, kävi kaupassa ja teki ruuan valmiiksi töistä palaavalle naiselleen. Itsehän ei tietenkään töitä tee.
Ulkoisesti on ihan siisti, mitä nyt lihoo jatkuvasti. - kymysysy
Ovatko puheena olevat ihmiset "oikeasti" narsisteja?
- LK
Ehkä 'exä' voisi olla oikeampi ilmaisu.
Mutta jos on narsisteja niin lienee semmoinen yhteenveto tästä että ei juuri ole mitään erityistä narsistien yleistä siisteyslinjaa. - hoiy125
LK kirjoitti:
Ehkä 'exä' voisi olla oikeampi ilmaisu.
Mutta jos on narsisteja niin lienee semmoinen yhteenveto tästä että ei juuri ole mitään erityistä narsistien yleistä siisteyslinjaa.Eikö narsku omasta mielestään ole kaikista kaunein tai komein.
Ei kodin kakkaisuus ulkonäköön vaikuta, mutta henkilökohtaisen hygenian puute ja muutoinkin ulkoisesta olemuksestaan huolehtimatta jättäminen varmasti näkyy.
Olen kuvitellut että narsku olisi kovasti tarkka siitä miltä näyttää muiden silmissä. Onko se mahdollinen kauneus vain narskun luoma illuusio itsestään, vaikka tosiseikat puhuisivat muuta.
Onko tyyli tämä: Ei minun tarvitse itseäni pestä tms. olen ylimaallisen hyvä tämmöisenään. Ei minuun taudit tartu koska olen kaiken sellaisen yläpuolella ja muista (esim. ruokakuntani jäsenistä) minä viis veisaan.
12*!!!! Narsisti tietää, että sinä kuulut palveluskuntaan ja sinun kuuluu siivota hänen sotkunsa. - LK
hoiy125 kirjoitti:
Eikö narsku omasta mielestään ole kaikista kaunein tai komein.
Ei kodin kakkaisuus ulkonäköön vaikuta, mutta henkilökohtaisen hygenian puute ja muutoinkin ulkoisesta olemuksestaan huolehtimatta jättäminen varmasti näkyy.
Olen kuvitellut että narsku olisi kovasti tarkka siitä miltä näyttää muiden silmissä. Onko se mahdollinen kauneus vain narskun luoma illuusio itsestään, vaikka tosiseikat puhuisivat muuta.
Onko tyyli tämä: Ei minun tarvitse itseäni pestä tms. olen ylimaallisen hyvä tämmöisenään. Ei minuun taudit tartu koska olen kaiken sellaisen yläpuolella ja muista (esim. ruokakuntani jäsenistä) minä viis veisaan.
12*!!!! Narsisti tietää, että sinä kuulut palveluskuntaan ja sinun kuuluu siivota hänen sotkunsa."Olen kuvitellut että narsku olisi kovasti tarkka siitä miltä näyttää muiden silmissä."
No siis yleisesti kyllä, kaikille (narsisteillekkaan) se ulkonäkö ei vaan ole se prioriteetti. ""Näyttää" ei pidä ehkä ottaa ihan niin kirjaimellisesti tuossa.
Itse yleensä arkipäivisin sulaudun "harmaaseen massaan", enkä edes yritä erottua...Muutenkin olen noissa mainitsemissasi asioissa aika tavis...Eikä juuri kiinnosta mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäni.
Kaunis kyllä olen, sehän selvä. Kuulen asiasta jatkuvasti, joten ei se mitään mielikuvitukseni tuotettakaan voi olla. En vain yleensä tee asiasta suurta numeroa, pikemminkin päinvastoin...Kauniin naisen on helvetin vaikea vaikuttaa "uskottavalta" ja vaatii paljon ponnisteluja saada ansaitsemansa arvostus ja kunnioitus etenkin vastakkaisen sukupuolen silmissä. Mutta yleensä olen kyllä onnistunut siinä ihan mallikkaasti...
Toisaalta on siitä etujakin, en sitä sano. Rumana naisnarsistina elämä ( voin vain kuvitella... ) voisi vasta ollakin yhtä helvettiä. :D
Pukeutumisesta sen verran, että nahkatakki on narsistille aina varma valinta...siihen päälle kengät missä on riittävästi korkoa. Voi katsella muita sitten alaspäin. ;)
Merkkituotteet ei niinkään kiinnosta...Tai muukaan oman statuksen nostaminen ulkoisten tuotteiden avulla. Kunnon narsisti tuntee itsensä maailman kuninkaaksi, vaikka jätesäkkiin pukeutuneena, työttömänä pummina...Siihen mitään titteleitä, puhelahjoja, hoveja, tai muitakaan ulkoisia merkkejä tarvita, kun oma valloittava persoona jo riittää saamaan "yleisön polvilleen".
"Eikö narsku omasta mielestään ole kaikista kaunein tai komein. "
Omasta mielestäni kyllä ja kaikkea muutakin...Muiden mielipiteellä en sitten teekään mitään.- ????????
dizel!
Oletko sinä narsisti ja siksi vastaat nyt kuin olisit. Vastaat narsistien puolesta??? ???????? kirjoitti:
dizel!
Oletko sinä narsisti ja siksi vastaat nyt kuin olisit. Vastaat narsistien puolesta???Olen. Ja olen kyllä paljon muutakin. :)
- 45454
Exäni vaati minulta naisellista pukeutumista ja esitti alati toiveitaan alusvaatteista ja kengistä. Hän ei niitä tosin koskaan minulle kustantanut, esitti vain toivomuslistansa.
itse hän ei pukeutumiseensa panostanut. Kolmen vuoden aikana hän ei ostanut ensimmäisiäkään uusia alushousuja ja samoilla vaelluskengillä mentiin kaupungille ja kirkkoon. Kuten itse mainitsi, että on mies joka kulkee omia polkujaan...mies, jolla oli aina Leatherman taskussa.
Se, mihin hän rahansa laittoi oli kaikenlaiset tavarat, varusteet ja laitteet. Hygienia-asiat olivat ok. Koti oli about siisti, lukuunottamatta niitä huoneita ja nurkkia joihin hän keräsi kaikki tavaransa. Vanhoja romppeita ei hevillä heitetty pois (mp-kypäriäkin oli kuusi!, kaikki vanhat kännyt tallessa ja lukemattomiat ietokoneiden raatoja, rakennustarvikkeita, työkaluja yms.). Eli ehkä vastavuorottomia vaatimuksia lukuunottamatta keskivertomies, jos siis romujen keräily on miehille normaalia...:)
Merkillepantavaa oli se, että jos minä jätin tavaran lojumaan niin siitä tuli valitusta välittömästi. Hän itse sai kotonaan tehdä luonnollisesti mitä tahansa, mutta jos kassini oli eteisessä, niin siitä valitettiin vielä jälkikäteenkin kuinka sotkin paikkoja! Minulle oli siis aivan omat säännöt hänen kotonaan. - Tosi on
Mulla samanlaisia kokemuksia narsusta. Sotkee ja sikailee niinkuin tahtoo, jos muut sotkee, tulee sanomista. Hampaita ei tarvi pestä iltaisin, koska hänen henkensä ei voi haista (tupakoi). Eikä jalatkaan haise. Työmaalta suoraan lakanoitten väliin ja huutelemaan "tule kulta kainaloon". Ei oikein innosta.
Poikain kanssa ulos lähtiessä pestään hampaat ja laitellaan hyvät tuoksut, "täytyyhän sitä hyvälle tuoksua, jos ihmisten lähelle menee".
Haloo, enks mä ole ihminen. (En tietysti, olen taloudenhoitaja/kynnysmatto.)
Omasta mielestään hän on maailman mahtavin ja kyvykkäin. Vaan todellisuus löytyy naamion takaa ja potenssikin purkista. - Sairassiiri
Mun narskun sotkuisuus johti lopulta siihen, että hän ei enää tule kotiini koska täällä olisi pitänyt osata siivota jälkensä ja elää muutenkin ihmismäisesti. Se oli liikaa toivottu. Narskujenkin on nykyään vaikeaa saada kunnollista palvelusväkeä ja kunnon hotelleja on vaikea löytää:-D
Näppärää! - 12*
Sotkuisuudellaan ex aiheutti närää minun ja poikani välille, kun lapseni olen kasvattanut siistimään jälkensä. Poika näki sen mitä minä en; narsistin käytöksen järjettömyyden.
Muistan erään illan kun iltavuorosta kotiuduin reppu täynnä ostoksia. Mies oli maannut päivän sohvallani nettipokeria pelaten. En ehtinyt takkia riisua kun:"Tuotsä kulta mulle lasin vettä?" Ärähdyksestäni loukkaantui:"Mulla on peli kesken". Ja niinhän minä sen vesilasin kiikutin...
Nyt ei voi kuin ihmetellä mitä kaikkea sitä kynnysmattona tekikään. Eräässä puhelussa eromme jälkeen ex sanoi miten häntä häiritsi kun aina oli kerjäämässä rahaa (jos en antanut, uhkasi lähteä kokonaan), no se oivallus ei kuitenkaan estänyt häntä vielä saman puhelun aikana pyytämästä paria kymppiä:D - siivous on tylsää
no jaaa.....tuttavapiirin narsuilija on tietysti kaunein ja puhtain ja viehättävin. Hänen kotinsa olisi upea ja mahtava ja siisti jos ei olisi muita jotka sotkevat kaiken, ja niitä tärkeitä asioita jotka vievät kaiken ajan.
Oikeesti narsuilija on laiska ja käyttää energiansa mielluummin sellaiseen josta tulee mainetta ja kunniaa ja saa kuvansa lehtiin ja nimensä kaikkien huulille. Siivoamisesta ei saa. Eikä pykin pesusta. Eikä mistään muustakaan kotihommista mitä kaikki tavalliset ja tyhmätkin ihmiset tekevät. Henk. koh. hygieniasta ei voi oikein syyttää muita joten siitä narsuilija huolehtii, mutta loppu sitten onkin muiden syytä ja ongelma. Siisti koti olisi toki kiva mutta perhe ei sitä näköjään kykene siistinä pitämään vaikka narsuilija kuinka niille ärjyy. Asiaa ei auta se että narsuilija haalii romua ja levittelee sitä ympäriinsä samaan tapaan kuin pienet lapset. Ja sitten tulee lisää huutoa kun kaikki on aina hukassa.
Narsuilijalla ne päivät vaihtelee ja saattaa se joskus marttyyrin elkein jotakin siivotakin (silloin perheen on syytä pysyä poissa häiritsemästä ja sotkemasta) mutta toisena päivänä sotkee senkin edestä. Eihän sitä tärkeä ja kiireinen ihminen ehdi katsoa mihin roskansa pudottaa tai vaatteensa riisuu.
Sen verran narsuilijaa kodin siivottomuus hävettää ettei kutsu sinne ketään. Paitsi niitä kavereita joilla on yhtä sotkuista. Lauma haukkuvia koiria talon ympärillä, ja muita elukoita, pitää huolen ettei mitään yllätysvieraitakaan tule. Ja on syy sille miksi pihasta ei tehdä artikkeleita puutarhalehtiin. Mutta on narsuilija keksinyt ratkaisun vieraiden kutsumiseenkin. Hän "lainaa" sukulaisten mökkiä, valmiiksi siistiä kaikin puolin, ja kutsuu sinne vieraita saunomaan ja nauttimaan luonnon rauhasta. Siitä ettei mökki ole oma, ei tietenkään tarvitse mainita.
Lasten hygieniakasvatus on sitä että saavat olla viikkoja pesemättä ja likaisissa vaatteissa kunnes narsuilija keksii, paremman puutteessa, että tänään haukutaan perhe tuosta siivottomuudesta, heitetään vaatteet pyykkiin ja pestään tukat ja hampaat, ja kammataan niin että lapset vain huutavat kauhuissaan. Tietysti myös silloin kun ollaan menossa näyttäytymään perheen voimin niin tuo operaation täytyy suorittaa. - kuukelo
Narskut ovat mielestään niin luonnonkauniita ettei heidän tarvitse edes peseytä. Katsos ei lika jumaliin tartu, eivätkä he mitään semmoista ihohuokosistaan eritä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1217930Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1516668Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834775Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2453245Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012744Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1072266- 1501915
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121906Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa311720Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971624