Vaikka otsikko onkin puoliksi lainattu jostain teinibiisistä, niin jotain tuollaista meillä nyt kuitenkin tapahtuu. Meillä on siis pieni perhe jossa pari koulunkäyntiä aloittavaa lasta, vaimo kotona ja minä päivät töissä.
Mitä sitten oikein tapahtuu? Vaimolla on jonkinlaisia ongelmia joista en oikein ymmärrä. Esimerkkinä muutaman viikon takaiset hetket jolloin hän ajoittain jähmettyi paikoilleen yhteen kohtaan tuijottaen. Jos jotain kysyi, niin sitä ei kuultu tai siihen ei vastattu. Huoneesta toiseen siirtyminen saattoi tapahtua silmät kiinni.
Tuostaan vaimo on piristynyt, mutta puheessa on pahoja epäloogisuuksia. Joku väri voi esimerkiksi olla “paha ja se syö”.
Näyttöpäätteet ovat myös pahoja, ne aiheuttavat jotain haittoja päällä ollessaan vaikka hän ei sitä kuulisi tai näkisi. Yhtenä iltana kiinni olevakin televisio oli peitetty viltillä ilmeisesti varmuuden vuoksi.
Kotiin ei voi tilata pitsaa, kun “se olisi kyllä hyvää, mutta kun ei tiedä kuka sen oikein tuo”. Ulkomaalaisista aiheutuu jotain haittaa jota en ole saanut tarkemmin selville.
Ulkomaalaisten lisäksi haitallisia ovat vanhat ihmiset “ne imee elinvoimaa”.
Pihalla oli viime kesänä mustarastas. “Tänä vuonna en halua sitä tänne”. Torjuntakeinot eivät minulle ihan auenneet.
Vaimolla on joku hoitosuhde ja hän käy jonkun hoitajan luona keskusteluissa. Minulle ei diagnoosia ole koskaan kerrottu, liekö edes tehty. Nyt niitä aikoja on muutaman viikon ajan siirretty ja peruttu. Ne ei kuulemma ole tarpeellisia eikä pakollisia.
Ongelma noissakin keskusteluissa on se, että tuollaisen tunnin vaimo voi skarpata ja olla hyvinkin hyväkuntoinen.
Lääkkeitäkin hänelle on määrätty useampaa eri lajia. Yksi jota hän syö on merkiltään Ketipinor, sitäkin syödään vähän miten huvittaa. Muuten sitä ei kuulema tarvitse, kuin vaan nukahtamiseen silloin tällöin.
Mistään tautiin tai lääkkeiden syömiseen liittyvästä keskustelusta hän kieltäytyy erittäin voimakkaasti. Käytös on niin voimakas, että en ole viime aikoina uskaltanut tuosta paljoa kyselläkään.
Mitähän tässä oikein pitäisi tehdä? Kohta ei omatkaan voimat enää varmaan riitä.
Kirjoitin saman jutun muutama päivä sitten toisaalle. Sieltä ei sitä kukaan löytänyt ja jos löysi, niin ei ainakaan vastannut. Onko täällä ketään samassa tilanteessa olevaa tai jotain joka voisi neuvoa?

Vastaukset 17
Vanhimmat
En voi mitään diagnoosia tehdä, kun en ole lääkäri. Itse olen skitsofreenikko (pärjään, kun syön lääkkeet). Vaimosi oireissa on kyllä samanlaisia piirteitäkuin itselläni oli, kun sairastuin.
Ketipinoria käytetään ainakin skitsofrenian hoidossa, mutta käsittääkseni olisi erittäin tärkeää syödä niitä säännöllisesti! Voi olla, että vaimollasi on jonkinlainen lääkkeiden kammo - itse ainakin alkuun pelkäsin syödä lääkkeitä.
Myös, jos vaimollasi on kovasti nyt oireita, niin sitä tärkeämpää olisi käydä vastaanotoilla - se on sitten toinen asia, miten vaimosi suostuu tähän. Voisi olla hyvä, jos voisitte yhdessä mennä vastaanotolle, mikä on ehkä myös vaikea toteuttaa.
Jos et saa vaimoasi menemään keskusteluihin tai hoitoon tai et uskalla yrittääkään, niin suosittelisin, että varaat itse itsellesi ajan terveyskeskuksen mielenterveyshoitajalle tai lääkärille ja miettisitte, olisiko vaimosi mahdollisesti saatava pakkohoitoon. Siis ovatko oireet sen laatuisia, että pakkohoidon kriteerit täyttyvät. Jos kriteerit (on vaaraksi muille tai omalle terveydelleen) eivät täyty, niin saisit kuitenkin varmaan ohjeita, miten vaimosi kanssa tulisi toimia. Myös voisit keskustella omasta jaksamisestasi, sillä sinulla on nyt varmasti todella rankat ajat! Toivottavasti asiat vähitellen selviävät!
Taitaa vaan ongelmana olla narsistinen mies.
Just joo, tämä narsisti on nykyään muotisana, kannattais vähän miettiä missä yhteydessä sitä käyttää. Nykyään kaikki on narsisteja mukamas, käytä sitä oikeissa asia yhteyksissä, älä turhaan.
Kyllähän tuo psykoottiselta käytökseltä noilla tiedoilla kuulostaisi. Varmaan kuvittelisi sen kyllä tulevan ilmi siellä hoitajankin luona.
Ketipinoria käytetään skitsofrenian hoitoon, mutta toisaalta sitä käytetään myös joskus unen turvaamiseen joten paha sanoa siitä. Kai siinä lääkepurkissa ne ohjeet lukee.
Ja sinulle nyt tietysti ei sieltä diagnooseja kerrota eikä paljoa muutakaan, kun ne on vaitiolovelvollusuuden alaisia asioita. Todennäköisesti sinä voit kuitenkin halutessasi olla sinnepäin yhteydessä ja antaa tietoa heille.
Kiitos hyvistä vastauksista. Nyt on ollut muutama päivä vähän parempia. Tai aamut on olleet hyviä, mutta iltapäivisin on alkanut taas ajatusten harhailut . Tai on ne voineet harhailla jo aamuisinkin, mutta silloin niistä ei ole puhuttu.
Tämän päivän erikoisuus oli erään naapurin lapsen kylääntulon kieltäminen. Perusteena oli, että hänen nimi aiheuttaa ongelmia, koska hän tiesi toisen ulkomaisen samannimisen. Kyse vielä etunimestä.
Onko tosiaan niin, että lääkärit ei saa antaa diagnoosia minulle vaikka ollaan naimisissa?
Miten voin tietää onko hän esimerkiksi vaarallinen?
Onhan tuo aika ihme, kun päivät saan vahtia kuin lasta ja sitten ei edes kerrota perustietoja...
Ei tosiaan saa kertoa diagnoosia ilman vaimon lupaa. Vaimosi saatettaisiin ehkä katsoa omalle terveydelleen vaaralliseksi, jos jättää lääkkeensä syömättä. En ole tästä varma kuitenkaan.
Suosittelisin kuitenkin edelleen sitä lääkärissäkäyntiä, vaikka diagnoosia ei sinulle kerrottaisikaan. Saisit varmasti jotain apua, miten toimia ja suhtautua vaimon tekemisiin ja puheisiin.
Älä välitä tässä ketjussa olevan "psykiatrin" kommenteista. On ilmeisen sairas tyyppi, joka tekee vain kiusaa.
"Onhan tuo aika ihme, kun päivät saan vahtia kuin lasta ja sitten ei edes kerrota perustietoja..."
Se on sinun omaksi parhaaksesi, voit seota itse jos saat tietää liikaa.
lääkäriin. siellä voi pääss olla kasvainta tai muuta vikaa.. hop hop lääkäriin. ja isoin homma on edessä lapsille kertoa että mikä hänessä sitten on.
Syyttävät äänet asunnossa? Vaikka olisi kaikki laitteet kiinni? Niitä ei kuulu muualla, kun asunnossa? Esim autossa tai vastaavassa kulkuvälineessä?
Sille pitää hommata joku kuntoutus, ei tosta muuten tule yhtään mitään. Ketipinor ei yksin auta tuohon. Kannattaa puhua lääkärin kanssa.
Mies! Sä voit soittaa lääkärille!
Älä kysele lääkäriltä mitään, vaan kerro mitä kotona tapahtuu ja ilmaise huolestuneisuutesi kaikesta ja varsinkin siitä ettei vaimosi todennäköisesti hoida itseään annettujen ohjeiden mukaan (lääkkeet terapiat).
Lääkäri ei välttämättä kerro paljoakaan sulle, mutta saapa hän ainakin kuulla tilanteesta sinun näkemyksesi.
Joudut ehkä varaamaan soittoajan tms.
Ennen soittoasi sinun olisi parasta kirjoittaa itsellesi muistiin asiat joista on tarkoitus kertoa. Lääkärin aika rajallinen yhtä soittajaa kohden.
En tiedä onko mahdollista, että varaisit itsellesi oikein ajan vaimosi lääkärille ja kävisit nokakkain juttelemassa.
EI OLE SAMASSA TILANTEESSA
Jos vaimosi syö lääkkensä silloin kun kuuluu, ei liian usein eikä liian harvoin, hänen sairaat jutut loppuvat. Ehkä.
Hei ap!!!
Vastasin tuossa juuri nimimerkin alleció en kirjoitukseen: Mini sairaskertomus...
Luetko sen ja mieti voisivatko neuvoni auttaa myös puolisoasi?
Mulla on siis itse kokemusta psykoosista. Jollen itse olisi tajunnut tehdä jotain eläntavoilleni, olisin varmasti seonnut lopullisesti. Minulla on myös eräs sukulainen, jolle on annettu diagnoosiksi skitsofrenia. Hänellä on pakkolääkitys, mutta ohjeideni mukaan hän on ruvennut syömään E-EPAa!!!!! Suosittelisin vaimollesikin. Onko tuttu valmiste, saa apteekeista ja luontaistavarakaupoista?? Valitettavasti en välimatkan vuoksi pysty tarkkailemaan sukulaiseni elämäntapoja. Hetkessä vaimosikaan vointia ei vinkeilläni saa kuntoon. Tiedän myös, että jotkut voivat olla niin huonossa kunnossa, että vähät välittävät kenekään neuvoista. Tuo kalaöljy ei kuitenkaan ole lääke. Sukulaiseni suhtautui ensin epäillen, kun sanoin, et rupeaa syömään niitä. Sanoin, että syön niitä itsekin, joten ne ovat täysin turvallisia käyttää. Hän on syönyt niitä nyt 5kk ja oikein mielellään ottaa päivittäisen annoksen. Muutenkin minusta tuntuu, että hänen käytöksensä on tasaisempaa...
"Mistään tautiin tai lääkkeiden syömiseen liittyvästä keskustelusta hän kieltäytyy erittäin voimakkaasti. Käytös on niin voimakas, että en ole viime aikoina uskaltanut tuosta paljoa kyselläkään."
Kuulostaa tutulta käytökseltä. Samoin sukulaiseni suhtautui lääkitykseen. Hänellä on siis piikkilääkitys, koska ei suostunut syömään hänelle määrättyjä lääkkeitä. Voihan olla, että syötte terveellisesti ja monipuolisesti, mutta kerron sen vuoksi omasta kokemuksestani jos joku toinen hyötyisi myös niistä. Eli millainen on vaimosi ruokavalio ja elämäntavat??? Tietysti on olemassa ihmisiä joilla sairaus voi olla niin paha, ettei auta. Painotan myös sitä, että tulosta ei synny hetkessä. Käyttääkö vaimosi alkoholia? Sen käyttö tulisi ainakin jättää kokonaan jos juo yhtään.
Kalaöljy voi olla vaarallista.
Tuosta on monenlaista mielipidettä ja loppujen lopuksi onko mikään täysin terveellistä! Onhan esim. mustikallakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia, mutta siitä löytyy myös pieniä määriä kumariinia mikä on epäterveellistä.... Vesikin on liikaa nauttittuna tappavaa.....
Onko lääkkeetkään turvallisia? Ainakaan itse en saa kalaöljystä mitään sellaisia haittavaikutuksia kuin mitä lääkkeet saavat aikaan. Tiedän, että jotkut suhtautuvat puheisiini epäillen, en ole lääkäri, mutta minulla on oma kohtainen kokemus omasta elämästäni. Jopa psykiatrisen sairaalan hoitohenkilökunta on myöntänyt, että puhun asiaa!!! Kerron siksi omasta paranemisestani, koska jonkun sairas käytös voi johtua ihan samoista syystä mistä oma oirehtiminen johtui. En syönyt kalaa ollenkaan, en nukkunut, minulla oli vakava puutos kaikista tarpeellisista ravintoaineista, koska söin monta vuotta todella heikosti. Pelkkä kalan syönti ei auta jos on päässyt jo niin huonoon kuntoon. Silloin täytyy saada enemmän tärkeitä omega-3-rasvahappoja!! En ole tarvinnut parantuakseni jatkuvaa lääkitystä, terapiassa en ole käynyt vuosiin. Parannuin elämäntapamuutoksen avulla ja toivon, että oma kokemukseni voisi auttaa myös jotain toista.
Tiesitkös, että sveitsiläiset, australialaiset ja itävaltalaiset psykiatrit käyttävät E-EPAa potilaittensa hoidossa...?!!!!
"Hän ajoittain jähmettyi paikoilleen yhteen kohtaan tuijottaen. " Tuo kuulostaa katatoniselta skitsofrenialta, joka on tosin harvinainen nykyään.
Se on eri asia tuijottaako muutaman sekunnin ja ei vastaa tai on jähmettynyt vaikka tunnin eikä sano sanaakaan. Minun äidillä on samanlainen oire, kun hän istuu koneella katsoo näyttöä ja pitää kysyä noin viisi kertaa ennen, kuin hän vastaa.