kuolemaan johtaneista tulipaloista johtuu tupakoinnista (TV2-uutiset 14.7. klo 21.50).
Onko tuttua vanhoillislestadiolaisille?
Onko tuttua vanhoillislestadiolaisille?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Usemmin tupakointi johtaa kuolemaan kuin alkoholi.
Moni hallitsee alkoholinkäyttönsä, mutta tupakak aiheuttaa lähes heti riippuvuuden.
Ja kumpihan onkaan VL -liikkeellä kiellettyä?
Sellaistahan se on, kun sammutaan, tai muuten vaan heilutaan kännissä ja tupakka suussa. Onneksi lestadiolaiset eivät yleensä ryyppää. Oletteko kuulleet sitä iskulausetta: "Kun otat, älä aja"? Voisi sanoa myös: "Kun otat, älä polta". Kerrottinko siellä uutisissa mikä osuus viinalla oli niihin tulipaloihin?
T: Tiinaliina
edistääkö tupakointi terveyttä?
Olenko väittänyt? Päinvastoin, olen joskus kovastikin ihmetellyt, miksi ei tupakanpolttoon enemmänkin puututa uskovien keskuudessa.
SIITÄ HUOLIMATTA on harhaanjohtavaa syyttää tupakanpolttoa asuntopaloista, koska suurempi "syyllinen" niissä on alkoholin liikakäyttö.
Lestadiolaisilta täällä tivataan kovasti, että miksi ei tupakkaa kielletä. Oikein. MUTTA miksi samaan aikaan pidetään huonona sitä, että he eivät hyväksy alkoholia?
Ja myönsitte tai ette, mutta tupakka pilaa ainoastaan tupakoitsijan oman elämän. Alkoholin liikakäyttö pilaa varsin usein myös muiden elämän. Menehän kysymään vankilan asukkailta, kumpi on pahempi. Tai huostaanotetuilta lapsilta, räyhäävää naapuriansa pelkäävältä vanhukselta, yöllä miestään pakenevalta naiselta, vanhempiensa oksennuksia siivoavilta lapsilta. Eli on niilläkin synneillä eroa. Sanoisinko, että eroa on kuin yöllä ja päivällä.
T: Tiinaliina
jotenkin puolustella tupakointia? minkähän takia muut uskovaiset eivät tupakoi? vain lestadiolaisten huulessa palaa nortti. miksi?
Ei tilastoissa taida löytyä yhtän tapausta, että alkoholin käyttö olisi aiheuttaut sen tulipalon. Kyllä se on ollut se "nortti" joka tulipalon sytyttää. Ei alkoholi ole itsestänsyttyvää. Tupakoidaan sängyssä, selvinpäin tai humalassa, niin tupakasta se tuli lähtee ei alkoholista.
Lisäksi tupakointi aski päivässä 'a 3 Euroa
maksaa yli 1000 euroa vuodessa. Alkoholin kohtuukäytäjä selviä halvemmalla.
Lisäksi alkoholista vierottaminen on helpompaa ja halvempa akuin tupakasta. Tämä johtuu siitä että tupakka aiheuttaa fyysistä riippuvuutta, alkoholi vain henkistä.
Itse, en polta, alkoholia 2-3 pulloa olutta viikossa ja ruuan kanssa hyvää viiniä. Humalassa olen ollut joskus poikavuosina kun kokeilin alkoholia.
Eikö se jo selvinnyt tuosta edellisestä kommentistani? Enkö siinä selvästi ilmaise, etten ole tupakkaa puolustelemassa? Lue uudestaan!
On niitä muitakin uskovia, jotka polttavat. Ei ole mikään lestadiolaisten yksinoikeus.
T: Tiinaliina
Sehän nyt on selvä, että tupakka sen palon sytyttää! Mutta MIKSI se tupakka päästetään aiheuttamaan palo? Siinä on alkoholilla osuutta, ja paljon. Vai meinaatko ihan tosissaan, että selväpäiset ihmiset niitä tupakoita tiputtelevat sinne sohvillensa, eivätkä havahdu nostamaan ylös? Tai huomaa sammuttaa palonalkua?
Minä olen nähnyt monta alkoholin kohtuukäyttäjää, joilla on mennyt asiat ihan hyvin aina siihen asti, kunnes eivät enää ole pysyneetkään kohtuudessa. Silloin alkavat ongelmat, isot sellaiset.
Tietenkään kaikista ei tule juoppoja, vaan vain pienestä osasta. Sitä ei kukaan osaa ennustaa, kuka meistä on tuleva alkoholisti. Et sinäkään. Vielä pieni huomautus. Alkoholista vieroittaminen ei ole helppoa.
"Ei tippa tapa, ja ämpäriin ei huku".
T: Tiinaliina
Mutta VL- liike tukee huumeen nimeltä tupakka leviämistä.
Perustelut: Tupakkakoju seurapaikalla.
Alkoholi...ja tulipalo.
Jos ei polta, ei syty tulipaloa tupakasta. Yksinkertaista Tiina Rakas.
isäni on polttanut 12-v:sta, nyk. 45 vuotta. Ikinä ei ole muuten meillä sisällä polttanut. et silleen. No, tämähän on vain yksi tapaus. Lisää löytyy. Meillä on melko laaja ystävä/tuttavapiiri ympäri Suomen, suurin osa vl:ia (ei kaikki :), ja en muista todellakaan yhtään vl-perhettä, jossa sisällä olisi poltettu. Saahan sitä laskea vaikka mitä meidän syyksi ilman sen erikoisempia tietoja, tosiaan nivalassakin vl:t varmaan tyhjensi kaupat kaljasta. Ja joi sitte salaa asuntovaunussaan, juhlintaa näin suvarien kunniaksi. Hohhoijaa...
Minustakin on väärin, jos tuetaan tupakoinnin leviämistä. Uskovien pitäisi päinvastoin vastustaa sitä(kin).
Juoppoporukoissa yleensä myös poltetaan. Tulipalojen lisäksi on olemassa lukematon määrä muita vaaroja, mille humalainen altistaa sekä itsensä, että muut. Parinkymmenen vuoden kokemuksen perusteella uskon myös tietäväni, mistä puhun.
T: Tiinaliina
Juoppo tekee tuhoja itselleen.
Tupakoitsijan läheiset ovat passiivisia polttajia.
Useimmat polttaa sisällä.
Tupakointi tuhoaa hengitysilmaa ja tuottaa ilmaan saasteita. Sademetsiä hakataan tupakkaplantaaseiksi. Työntekijät ovat niissä töissä lähes orjapalkalla.
Ja sinä ja VL-liike tuette tuota kaikkea sallimalla tupakoinnin.
Kummankahan mahtaisit valita asuinkumppaniksesi, jos olisi pakko, juopon vaiko tupakanpolttajan? Tupakoitsijalle voi sanoa, että menehän parvekkeelle siitä. Humalaiselle EI VOI! Syystä siitä, että humalainen ei järkipuhetta kuuntele, vaan usein suuttuu.
Juoppo tekee tuhojaan itsensä lisäksi muille. Kuinka monta kuolee vuosittain rattijuopon uhrina? Kuinka monta tappoa tehdään humalassa? Pahoinpitelyä? Kuinka monta lasta PELKÄÄ mennä iltaisin nukkumaan, pelkää mitä yön aikana tapahtuu, kun vanhempien huuto ja tappelu senkun lisääntyy.
Oletko siis todellakin sitä mieltä, että juoppo tekee vahinkoa ainoastaan itselleen? Jos olet, niin tiedän sinun olevan siinä onnellisessa asemassa, että et ole koskaan joutunut kovin läheltä näkemään alkoholin haittavaikutuksia. Eikä aina tarvitse olla edes alkoholisoitunut, että niitä haittavaikutuksia tulee esille. Joskus siihen riittää yksi ainoa kunnon känni.
Nykyisin useimmat tupakoitsijat polttavat ulkona. Ainakin silloin, jos tupakoimattomat sitä haluavat. Kuuluu hyviin tapoihin ottaa toiset huomioon.
T: Tiinaliina
Alkoholin käyttöä. Ainakaan holtitonta.
Mutt asinä juuri puolustit huumetta nimeltään tupakka. Hyväksyt samalla sademetsien hakkaamisen ja plantaasien työntekijöiden orjuuttamisen.
Kerropa vielä, missä olen puolustanut tupakointia. Pistä lainaus tänne. Itse mielestäni olen ainoastaan esittänyt syitä, miksi juominen on pahempi. Se ei tarkoita, että puolustaisin tupakkaa. Toisinsanoen, jos sanoisin että remmillä hakkaaminen on vakavampaa pahoinpitelyä, kuin tukistaminen; tarkoittaako se mielestäsi, että puolustan tukistamista?
T: Tiinaliina
>>Ja myönsitte tai ette, mutta tupakka pilaa ainoastaan tupakoitsijan oman elämän
Kysymyksiä:
Miksi vl-herätysliike ei pidä Pyhän Hengen temppeliä turmelevaa tupakointia syntinä, vaikka paljon mitättömämpiä asioita pidetään syntinä (korvakorut yms.)? Miksi tupakoinnin pahetta ei tosissaan saarnata pois vl-herätysliikkeestä?
Vastaus:
Koska niin moni vl-saarnaaja on itse nikotiinin orja.
Joo, olen kyllä samaa mieltä kanssasi, Lääkäri. Tiedän senkin, että tupakka vaikuttaa muidenkin kuin polttajan hyvinvointiin. Ei kuitenkaan LÄHESKÄÄN samoissa määrin kuin alkoholi. SITÄ vastaan olen, että tupakointia pidetään enempi vahingoittavana. Ja niinkuin sanoin, nykyisin useimmat tupakoivat ottavat huomioon muutkin ihmiset, menevät ulos jne.
Jos katsot noita minun ensimäisiä kommenttejani, niin siellä on sellainenkin jossa ihmettelen uskovien tupakanpolttoa ja sen hyväksymistä. Silti, tupakoinnin aiheuttamaa kärsimystä ei voi verrata alkoholismin aiheuttamiin samana päivänäkään.
T: Tiinaliina
Hei Lääkäri 1!
Kirjoituksiasi on aina mukava lukea. Meillä oli taannoin hyvin rakentava keskustelu ehkäisymenetelmistä.
Argumenteistasi hieman:
-tupakoiva äiti voi jopa tappaa raskaana ollessaan lapsensa, tai vahingoittaa sitä.
Kyllä tupakoivaa äitiä paheksutaan suurin piirtein saman verran kuin juopottelevaa äitiä vanhoillislestadiolaisuudessa. Tupakoivia esiintyy varmasti enemmän, mutta silti niin vähän, että LAAJASTA tuttavapiiristäni tiedän yhden tapauksen.
-tupakoivan perheenjäsen voi sen takia saada itse keuhkosyövän, kyseessä on n.s. passiivisen tupakoinnin haitta.
Onneksi nykyään kukaan ei tupakoi sisällä, joten tämä argumentti on historiaa.
-tupakoivien vanhempien lapsi sairastaa noin kolme kertaa enemmän hengitystieinfektioita, mukaanlukien korvatulehdukset, verrattuna ei-tupakoivien vanhempien lapsiin
Epäilenpä että tässäkin tarkoitetaan tilannetta jossa joku perheenjäsen polttaa sisätiloissa, tai jossa äiti on tupakoinut raskauden tai imetyksen aikana? Korjaa jos olen väärässä.
>Vaikka et puolustelekaan tupakointia, olisi
>hyvä, kun et ummista silmiäsi tosiasioille ja
>sille, että tupakointi on todellakin syntiä,
>mutta vl:ien joukossa sitä ei pidetä jostain
>kumman syystä syntinä. Kuitenkin esim.
>meikkaamista, jolla ei vahingoiteta itseä sen
>enempää kuin muitakaan ihmisiä, pidetään
>syntinä.
Tämä on tätä elämäntapa/isien perinnäissäännökset -keskustelua. Vl:ssä ymmärretään että on kahdenlaisia asioita, uskonvanhusrkauteen liittyvät ja sitten nämä ulkonaiset. Ulkonaiset voivat aikojen kuluessa muuttua. Yksi tällainen on meikkaaminen, jossa onkin jonkin verran "lipsumista" havaittavissa. Tämä taitaa olla asia, jossa vain tulemme noin 50 vuotta valtaväestön perässä;-). Onko tämä oikeasti näin vaikea asia hahmottaa?
>>Tämä on tätä elämäntapa/isien perinnäissäännökset -keskustelua. Vl:ssä ymmärretään että on kahdenlaisia asioita, uskonvanhusrkauteen liittyvät ja sitten nämä ulkonaiset. Ulkonaiset voivat aikojen kuluessa muuttua. Yksi tällainen on meikkaaminen, jossa onkin jonkin verran "lipsumista" havaittavissa. Tämä taitaa olla asia, jossa vain tulemme noin 50 vuotta valtaväestön perässä;-). Onko tämä oikeasti näin vaikea asia hahmottaa?
Osaatko vastata seuraavaan? Oletan että olet lääkäri, mutta voit osata vastata muutenkin.
Kumpi, tupakointi vai alkoholi, aiheuttaa yhteiskunnalle ja terveydenhoidolle enemmän kuluja. Tarkoitan sairaudenhoito jne.
Toinen kysymys.
Tupakka. Käsittääkseni se aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin huumeet. Tupakan aiheuttamam fyysinen riippuvuus on käsittääkseni voimakkaampaa kuin alkoholin.
Kolmas kysymys.
Kumpi aiheuttaa riippuuvuuden nopeammin, tupakka vai alkoholi? Tunen monia jotka juovat 2-3 kertaa vuodessa. Mutta joka aloitaa tupakoinnin, sen on hyvin vaikea lopettaa.
Olenko oikeilla jäljillä asiassa?
Joku muu vl voi korjata jos menen pahasti metsään, kiitos. Kyllä tämä kahtiajakoisuus (elämäntapa vs. uskonvanhurskaus) on ihan koko vl-kristillisyyden piirissä näin ymmärretty asia. Mielestäni juuri noin kuin sanoin. Ensin mainittu vaihtelee eri aikoina, jälkimmäinen ei saisi vaihdella.
Liikkeessä ymmärretään yhteinen elämä ja osittain ulkoinen tapakulttuurikin kuitenkin rikkaudeksi ja suojaksi, ja sitten kun mukaan otetaan Raamatusta ohjeita veljen pahentamisen välttämisestä, uskon tuomasta kuuliaisuudesta seurakuntaäidille, jne. , niin erittäin hyvä näin.
Lisätään vielä mukaan meidän itse kunkin inhimillisiä ominaisuuksia, niin päästään kuitenkin nopeasti tilanteeseen, jossa korvakorut, tai niiden puute, otetaan uskon merkiksi. (Ja niinhän se enimmäkseen meneekin;-).
Kuten voit arvata, niin nämä eri asiat (elämäntapa ja uskonvanhurskaus) hyvin helposti menevät sekaisin. Usein uskovaisilla itselläänkin. Kyllä joskus täytyy ihmetellä, kun kalliisti uskova sisar tai veli esiintyy hyvin tiukkana jostakin mitättömästä pikkuasiasta. Joskus täytyy myöskin ihmetellä, kun rakas uskonsisar tai veli, juuri tällä tavalla perustellen, on luisumassa synnin luvallisuuteen. Ei siis ihme, että vähän kauempaa näitä katseleva hämmentyy.
Näihin samoihin asioihin kietoutuen on vl-liikkeen sisällä ajoittain ollut ristiriitoja, kun on haettu oikeata linjaa. (Vrt. 1970-luvun henkien taistelu).
Suurin osa vl-väestä ei pidä näitä totuttuja elämäntapoja uskon ydinasia, mutta kunnioittaa silti niitä niin paljon, että haluaa vaeltaa ulkonaisestikin näin. En koe jääneeni mistään paitsi, vaikkei minulla ole televisiota enkä käytä alkoholia edes "kohtuudella". Jos ostaisin viikonlopuksi saunakaljat, vaikka niin vähän ettei humaltumisen riskiä olisi, olisin tottelematon omantuntoni äänelle, niin olennainen osa tämän hetken elävän kristillisyyden elämää absoluuttinen raittius on. En silti edes yritä uskotella itselleni, etteikö jonakin toisena aikana, tai jossakin muussa elävässä uskossa olevassa yhteisössä, jos sellainen on, alkoholikanta voisi olla toinen. Asia ei ole minulle tärkeä.
En halua lähteä näitä asioita sen kummemmin listaamaan. Uskonvanhurskauteen liittyvänä asian voisin kuitenkin nostaa esille perhesuunnittelun/ehkäisyn (koska siitä olemme aiemmin kanssasi keskustelleet). Vl-kristillisyydessä tämä ymmärretään uskonvanhurskauteen kiinteästi liittyväksi asiaksi. Jumala on elämän ja kuoleman herra, ja Raamatussa on käsky lisääntyä ja täyttää maa, sekä lukuisia toteamuksia siitä kuinka kohdun hedelmä on lahja.
Toivottavasti kirjoituksessani oli edes jotakin tolkkua?
Sairaanhoitokuluista on tupakka selvästi ykkönen, sehän on suurin yksittäinen sairauksia aiheuttava tekijä. Kun kysyt yhteiskunnalle aiheutuvia menoja, niin en osaa sanoa, paljonko alkoholin aiheuttamat sosiaaliset kulut oikein ovat, ylittävätkö ne tupakan aiheuttamia sairauskuluja vaiko ei. Lasten huostaanotot, alkoholismin aiheuttama työttömyys ja sen kulut?
Tupakan aiheuttama riippuvuus on yhtä vahva kuin heroiinin, eli vahvimpia mitä on. Se voi syntyä jo viikon sauhuttelun jälkeen. Ei toki ihan kaikille, pieni murto-osa on sellaisia satunnaisia sauhuttelijoita. Alkoholin aiheuttama riippuvuus syntyy hitaammin ja myöhemmin, eikä edes suurimmalle osalle käyttäjistä, vaan murto-osalle. On löydetty jo geeni, mikä altistaa alkoholismille. Jos siis vanhemmissa tai muissa lähisukulaisissa on alkoholisteja, on viisainta pysyä erossa aineesta kokonaan.
Tässä vastausyrityksiäni. Ehkäpä sosiaali- ja terveysministeriö osaisi antaa tarkemmat kulunkiluvut sekä tupakkasairauksien että alkoholisairauksien suhteen.
Tällä osastolla kiinnittää huomiota se vl-ihmisten keskustelu, jossa oletetaan jokaisen alkoholia käyttävän ihmisen olevan rapajuoppo ja alkoholisti. Kohtuukäyttäjiä on kuitenkin suurin osa, käyvät työssä eivätkä räyhää perheellensä humalassa. 2-3 pullollista keskiolutta viikossa ei ole sellainen määrä, josta edes tulisi maksakirroosia:)
Kiitos.
Vastuksesi oli hyvä ja perusteellinen.
On hyvä, että täällä on muutama henkilö joiden kanssa asioista voi puhua.
Osa eipidä siitä, että otan kriittisesti kantaa eri asioihin. Useat menevät silloin henkilön persoonaan. TAi nyt pahimmillaan minua nimitetään juoppohulluksi. Joku nimimerkki Pakana(M)
Jaa, jaa. Näinköhän vaan tupakka aiheuttaa enempi sairaanhoitokuluja kuin alkoholi? Esim. jos joku päissään koheltaa ja katkaisee kätensä, niin vamman syyksi kirjoitetaan esim. kaatuminen, eikä missään tilastoissa näy, että se kaatuminen johtuu juopumuksesta. Samoin, jos joku humalainen pahoinpitelee toisen ihmisen, niin eipä taida sairaanhoitokulutilastoissa näkyä alkoholista yhtikäs mitään. Aika tarkoitushakuisia tämän foorumin lääkärin kommentit.
Tuo loppuosa tekstissänsä voi pitääkin paikkansa, uskon että pitääkin. Se, että tupakka aiheuttaa riippuvuutta helpommin ja "vaikeammanlaatuista" kuin alkoholi, ja se että suurin osa alkoholia käyttävistä ihmisistä pysyy kohtuudessa. Eivät siis ole aiheuttamassa kärsimystä lähimmäisilleen tai sairaanhoito- ja muita kuluja. Tupakanpolttajista vielä suurempi osa on niitä, jotka eivät tupakoinnillaan aiheuta muille vahinkoa, eivätkä lisää yhteiskunnan kuluja.
Eräs ikävä tosiasia alkoholista lääkäriltämme myös unohtui mainita. Se, että kukaan meistä ei tiedä etukäteen, kenellä on taipumusta alkoholisoitumiseen. Niitä alkolismigeenitutkimuksiakaan kun ei vielä ole saatu kovin pitkälle kehitettyä, eli niistä ei vielä ole yhdellekään meistä mitään hyötyä. Tuskin tulee olemaan tulevaisuudessakaan. Siksi on parempi pysytellä alusta asti mehulinjalla, eikä alkaa leikkimään tulella. Ettei se leikki loppuisi ikävällä tavalla.
T: Tiinaliina
Ollaan hiukka eri mieltä Lääkärin vastauksesta, mutta ei se mitään. Olen minä ennenkin kuullut noita alkoholinpuolustuspuheita. Ei mitään uutta auringon alla. Olen muuten itsekin ollut hyvä pitään niitä puolustuspuheita :). Enää ei vaan yhtään kiinnosta, siitä parinkymmenen vuoden kokemuksesta viisastuneena. Mehu on hyvää.
Niin. En minäkään ymmärrä, että täällä aletaan toisia nimittelemään ilman syytä. Huonoa käytöstä :(. Eivät vissiin ole juoppohullua nähneetkään, ne jotka sinua sellaiseksi sanovat, pelkästään tekstiesi vuoksi. Oletko muuten sinäkään nähnyt? Minä olen.
T: Tiinaliina
nyt yhden kansantaudin tähän kuvaan mukaan, masennuksen. Jos masentunut ihminen ottaa viinaa, niin saattaapa seuraukset olla mitkä ovat... Masentunut voi kuvitella viinan helpottavat masennusta, minkä se hetkeksi tekeekin. Mutta pidemmän päälle viina vain pahentaa tilaa. Mutta kierteestä - viinaa masennukseen - voi olla vaikea päästä. Ja kun masennus on yleinen tauti, ja viina ei siis näin järkipäätelmin sovi masentuneelle, niin yleisesti ottaen viina ei sovi ihmiselle järkisyin. Raamatun mukaan "pahan menon" viina ei ollenkaan ihmiselle. Päinvastainen viini tarjotaan ehtoollisella Jeesuksen muistoksi, ja se on tarkoitettu nautittavaksi uskovaisella sydämmellä.
Niin. EI kumpikaan ole sen parempi, tupakak tai viina.
Voin olla ilman kumpaakin. Tupakkaa en ole koskaan edes maistanut.
Ja varmaan molemmat aiheuttavat terveydenhoidossa piilokuluja.
Niin.. juoppohulluus. Ikävä kyllä olen nähnyt. Ja kaikkein ikävintä että kyseinen henkilö oli hyvä ystäväni. Nyt hän on onneksi päässyt rauhallisemmille nityille. En todellakaan toivo, että kukaan joutuis samaan huoneeseen juoppohullun kanssa. Siinä meinasi olla hengenlähtöjä lähellä monessakin suunnassa.
Hyvä kesänjatkoa sinulle Tiinaliina