-Subutex ja heroiini ovat molemmat opiaatteja, eli kipua vähentäviä aineita, joiden vaikutus perustuu depressoimalla keskushermostoa, jolloin viesti kivusta ei kulje (yhtä nopeasti) hermostoa pitkin, koska aine on sitoutunut synapsissa kahden solun väliin, lamaannuttavalla tavalla, eli tiedonsiirto heikkenee.
-Molempia käytetään kipulääkkeenä, myös päihdetarkoituksessa. Melko voimakkaan päihtymyksen saa ensikertalainen tai kokematon käyttäjä, jota myöten toleranssi aineelle kasvaa, samoin FYYSINEN riippuvuus, joka on helvetti, kunhan se aukeaa.
-Molemmilla aineilla on voimakkaat fyysiset vieroitusoireet, jokseenkin heroiinilla vahvemmat. Lamaannuttavien aineiden, kuten opiaattien ja alkoholin vieroitus tarvitsee lähes aina lääkkeitä mm. kipua lieventämään, mutta nopea ja hoitamaton voimakas vieroitus voi olla hengenvaarallista, etenkin alkoholissa ja heroiinissa. Vieroitus on subutexin ja heroiinin, ehkä pahin "epätoivottu raskaus".
-Subutexia en pahemmin tunne, mutta haitoista sen verran, että heroiini lamaa niin voimakkaasti keskushermostoa, että elintoiminnot voivat lamaantua täysin liian suuresta annoksesta, joka on vaikea arvioida katukaupassa. Täysin lamaantunut elimistö kohtuu usein kuolemaksi, pienestäkin yliannostuksesta. Kuolema johtuu usein hengityksen heikkenemisestä ja se ns. "gets terminated". Molempien aineiden injektointikäyttöön liittyy veren välityksellä tarttuvat taudit, jotka voivat olla hengenvaarallisia ilman hoitoa.
Jos ei paskanjauhantaa ja johdantoa jaksa lukea, vaikutuksista jotain;
-Lamaamalla keskushermostoa, fyysisia vaikutuksia voi olla puheen, hengityksen ja ajatusten hidastuminen, "horrosmaisen" rauhallisuuden tunne, tuntee vajoavansa "syvään omaan maailmaan", sekä euforian tunteita eli voimakasta mielihyvää/hyävolontunnetta. Negatiivisia ominaisuuksia voi olla ahdistuneisuus, paranoia, paniikkitila, pahoinvointi ja vastaavaa. Ei polle ja subu ole kauheesti eri planeetoilta, molemmilla tavoitellaan rauhallista ja euforista tunnetta.
Kaikki ylläoleva tieto on oman näkemyksen ja tietoisuuden tuotosta, jos on eri mieltä, mielellään takeita korjauksille.
0Äänestä
rgnnnnnn
Subutexissä on kattovaikutus jonka vuoksi otettuaan pelkästään sitä ei voi kuolla. Euforialla on näin ollen myös rajansa. Eli siis subutexin vaikutus kääntyy vastakkaiseen suuntaan kun tietty kattoannos on ylitetty. Heroiinilla ei ole rajoja. Sitä voi vetää kuolemaan johtavan annoksen. Subu ei myöskään kattovaikutuksen takia toimi huumekäytössä loputtomiin. Siihen tulee jossain vaiheessa "immuuniksi", tosin silloin olet koukussa. Heroiinin annosta voi taas suurentaa lähes loputtomiin. Se tie vie tosin ennen pitkää hautaan.
Heroiinin vieroitusoireet ovat lyhyet ja rajut. Subun vieroitusoireet ovat erittäin pitkät ja vittumaiset, mutteivat yhtä kovat kuin heroiinilla. Heroiinin oireet alkavat kun vaikutus loppuu. Subun oireet tulevat parin päivän sisällä.
0Äänestä
´059955
Monet käyttäjät sanovat että heroiini on parempaa siksi että olot ovat paremmat ja aine on "rehellisempää". Palaute väärinkäytöstä tulee heti, eikä viiveellä. Tosin heroiini (varsinkin katuheroiini) on ymmärrettävistä syistä erittäin vaarallista.
0Äänestä
suubuuteeksi
Kyllä itse ennemmin muutaman kerran kuussa sniffaan subua nokkaan, kun jotain herskaa alkaisin rännittämään. Subulla ja budilla kiva rentoutua,,,
0Äänestä
daijuun
ei sitä heroiinia oo pakko rännii lyyä, voi sitäki haistella. voisikko kertoa jonku perustelun et miks mielummi subua? et taida olla ees nähny heroiinia tai subua
Jotkut sanovat että heroiinista pääsee paremmin eroon kuin subusta.
0Äänestä
Tupu
Mä oon 50 v nainen ja vedin hepoo ränniin usean vuoden ajan joten en suosittele.Elin 25 vuotta huumemaailmassa josta oli vaikee irtaantua.Nyt oon kuivilla ollut 8 vuotta.Tää mun ystävälle jonka saatoin haudan lepoon viikko sitten veti yliannostuksen . . .Käy enkeli vieressä taivaan rantaa,on kulkusi kevyttä,jalkasi kantaa.Et surua tunne taivaan tiellä,on monet rakkaat vastassa siellä.Sinä elät myöskin keskellämme,koska säilyt aina sydämmissämme.Usko oli mun pelastukseni.Rukoilin Jumalaa toden teolla kun olin Järvenpään sosiaalisairaalassa jonne onnekseni pääsin.Tiedän että Jumala suojeli mua nyt kun ajattelen jälkeenpäin asioita. 3 mea päivää aikasemmin kun menin Järvenpään sosiaalisairaalaan olin niin loppu itseeni että menin 00.30 makaamaan junaraiteille kun tiesin ettå yöjunia varmaankin menee mutta yhtäkään junaa ei tullut. vaikka makasin useamman tunnin siellä raiteilla.Nyt saan tehdä valistustyötä nuorten parissa.K.K.Koskinen ja hänen vaimonsa tukivat ja auttoivat mua alkuaikoina. Karin tunnen jo niiltä ajoilta kun käytti.Sain elämässäni toisen mahdollisuuden,paremman.Toivon kaikille kaikkea hyvää.t.Tupu
0Äänestä
hughuuygugy
"ei sitä heroiinia oo pakko rännii lyyä, voi sitäki haistella. voisikko kertoa jonku perustelun et miks mielummi subua? et taida olla ees nähny heroiinia tai subua "
Koska en halua koukuttaa itseäni mihinkään herskaan, mitä on vieläpä suhtkoht hankala saada, tisin kuin texiä. Jaa etten oo herskaa tai texiä nähny? No joo, hepoa en oo, mut viimeks kasipallon subua näin itselläni 5 pv sitten, eilen loppu... Nyt syöny tramaleita ja boostannu ataraxeilla.
0Äänestä
thirteensix
Minkä takia halut koukuttaa ittes? :D
Eikö se olis vaan hyvä jos sitä heroiinia ei sais joka pv joten ei tulis sitä koukkuakaan.
0Äänestä
fgeeee
Subusta tekee vaarallista juuri se että se ei ole tappavaa. Lisäksi se on aluksi todella halpaa kun ei ole toleranssia. Annos maksaa muutaman euron. Senpä takia tähän jää koukkuun lapsetkin.
0Äänestä
fhgf
Heroiinia pidän siinä mielessä parempana vaihtoehtona että se on kallista ja sillä on vaarallinen maine. Näin ollen siinä on jonkinsortin kynnys kokeilla tai alkaa käyttämään sitä. On myös kynnys alkaa nostamaan annoksia tai piikittämään suoneen.
0Äänestä
Vesalla:-lle:Sinde
Siis, sä et osaa käyttää heroiiniä. Siis, mitä tehdä insuliini-shokille, kun se seisoo jäykistyneenä kaupan edessä. Hampaatkin olivat menneet edestä poikki. Heroiinin käyttö viittaa kaksoiselämään, monet yhteiskunnan ja psykiatrian palvelut perustuvat sellaiseen, esim. työllistyminen pitkäkestoisella lapsettomuudella, aiheutat suurta tuskaa ja kärsimystä olemalla käyttämättä heroiiniä, ja ohjaamalla sosiaalitoimia sairaanhoitaja-omaisille, ja omaisilla, aiheuttamalla pitkäkestoista lapsettomuutta. - Et saa pitää pimppaa ihan niin tulehtuneena, että se vaikuttaa kasvojesi kykyyn käsitellä ihmisiä. Emme halua olla missään tekemisissä sukupuoltamäärittelemättömän maailmankuvasi kanssa. Et ole halukas kunnioittamaan taikatemppu-pallojen luomaa maailmaa ja yksityisyyttä. Se perustuu todellisuudelle, turvallisuudelle ja todellisuudelle. Ei lainkaan origottomuudelle, hektisyydelle ja impulsiivisuudelle. Luoden näin ympäristön ja yhteiskunnan, sekä sen vapaan käytön kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä. - En ymmärtänyt sen, lähestymisen olevan kiellettyä kaksoiselämän takia. Enkä saa siihen tukea. En saa lähestyä taikatemppu-pallollisia. Et saa lähestyä kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä, miksi et usko tätä jo todella? - Ei hän sellaisella lähesty, hän vain luo frustraatio feminiinisest ja maskuliiiniset eleet ympäristöstä. Avuntarve ja hätä on kova. Et voi olla ja esiintyä turvallisuushakuisesti olemalla määrittelemättä sukupuolta. Sen täytyy näkyä sinusta, koska olemme riippuvaisia tunteista, kuten esim. vieraan ihmisen solaris, ja vieraaseen ihmiseen luotu lämpö, ja kohdistettu läheisyys. Missä nämä ovat maailmastasi? Lämpöä ja läheisyyttä kohdistetaan aina libidolla solariksen kautta. Haluat vain keskustella ja udella asioita, vahingoittaen vaarallisesti, väkivallalla ja assosiaatiolla, pyöreäpäisyydellä, itseäsi ja muita, vain koska et ole kokenut sukupuolellesi ohjattua ja soveltuvaa sensuelli seksuaalihäiriötä. Olet elänyt julmassa esteettisesti steriilin todellisuuden luomassa maailmassa. Olet elänyt julmassa frustraatiossa luoden esteettisesti steriiliä maailmalle. Olet esiintynyt julmasti ihmiskunnalle käyttäen abstraktia ja objektia itsestäsi, sosiaalisessa kanssakäymisessä, muita ihmisiä kohtaan, kaksoiselämällisesti.
-Osaat sää luoda sitä, multa on vain se toiminto juuri nyt poissa päältä. En nyt muista, mikä se oli ja miksi. - En nyt muista, miksi mulla oli tällainen toiminto, että saisin esiintyä objektin omaisesti origottomana. - Kaikki eivät voi esim. käyttää amfetamiinia, ja he vaihtavat aineen näin suoraan ilmeisesti heroiiniin, ja lähtevät tällaiselle taikatemppu-pallo matkalle ihan tunto-aistiakin sisältävillä hallusinaatioilla. Sekö pelottaa sinua? - Sillä voi korjata siimoituksia, ja kokea iloa, onnea, onnistumisen elämyksiä sekä vapautta.
0Äänestä
Ihmiskunta Sinde
-Niin, se edellinen on mielisairaalassa. Voi vittu, kun tiedettäisiin sitä sun pyöreäpäisyys ja onnistumisen elämys-tarvetta? Ja miksi mää olinkaan tässä ja tässä ympäristössä, ja miks mää olinkaan ätssä ja nuo yhteiskunnassa. .- Koska käytitte kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää assosiaatiosta.
1. Leena-kehitysvammainen, lahkonlapsi.
0Äänestä
DDR-City-Side
No, kun mä selitin, että etsin vain soveltuvuutta sensuelli seksihäiriöihin naisen sukupuolelle. - Niin, sitä ei ole. Te siis tavoittelette seurakunnassa sukupuolelle sensuelli seksuaalihäiriötä? Syytettä vain tulee... Unohtanut vaihtaa sukupuolta ja yrittää keskustella.
0Äänestä
entinen nipa
Lopettakaa huumeet eiks kaikki ne ole jo koettu? peace :)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Linkkejä, joita voit lukea;
-Heroiini
http://www.paihdelinkki.fi/pikatieto/?c=Heroiini
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heroiini
- Subutex (buprenorfiini)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buprenorfiini
http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/321-buprenorfiini-paihdekaytossa
Mitä nyt muutama oleellinen fakta
-Subutex ja heroiini ovat molemmat opiaatteja, eli kipua vähentäviä aineita, joiden vaikutus perustuu depressoimalla keskushermostoa, jolloin viesti kivusta ei kulje (yhtä nopeasti) hermostoa pitkin, koska aine on sitoutunut synapsissa kahden solun väliin, lamaannuttavalla tavalla, eli tiedonsiirto heikkenee.
-Molempia käytetään kipulääkkeenä, myös päihdetarkoituksessa. Melko voimakkaan päihtymyksen saa ensikertalainen tai kokematon käyttäjä, jota myöten toleranssi aineelle kasvaa, samoin FYYSINEN riippuvuus, joka on helvetti, kunhan se aukeaa.
-Molemmilla aineilla on voimakkaat fyysiset vieroitusoireet, jokseenkin heroiinilla vahvemmat. Lamaannuttavien aineiden, kuten opiaattien ja alkoholin vieroitus tarvitsee lähes aina lääkkeitä mm. kipua lieventämään, mutta nopea ja hoitamaton voimakas vieroitus voi olla hengenvaarallista, etenkin alkoholissa ja heroiinissa. Vieroitus on subutexin ja heroiinin, ehkä pahin "epätoivottu raskaus".
-Subutexia en pahemmin tunne, mutta haitoista sen verran, että heroiini lamaa niin voimakkaasti keskushermostoa, että elintoiminnot voivat lamaantua täysin liian suuresta annoksesta, joka on vaikea arvioida katukaupassa. Täysin lamaantunut elimistö kohtuu usein kuolemaksi, pienestäkin yliannostuksesta. Kuolema johtuu usein hengityksen heikkenemisestä ja se ns. "gets terminated". Molempien aineiden injektointikäyttöön liittyy veren välityksellä tarttuvat taudit, jotka voivat olla hengenvaarallisia ilman hoitoa.
Jos ei paskanjauhantaa ja johdantoa jaksa lukea, vaikutuksista jotain;
-Lamaamalla keskushermostoa, fyysisia vaikutuksia voi olla puheen, hengityksen ja ajatusten hidastuminen, "horrosmaisen" rauhallisuuden tunne, tuntee vajoavansa "syvään omaan maailmaan", sekä euforian tunteita eli voimakasta mielihyvää/hyävolontunnetta. Negatiivisia ominaisuuksia voi olla ahdistuneisuus, paranoia, paniikkitila, pahoinvointi ja vastaavaa. Ei polle ja subu ole kauheesti eri planeetoilta, molemmilla tavoitellaan rauhallista ja euforista tunnetta.
Kaikki ylläoleva tieto on oman näkemyksen ja tietoisuuden tuotosta, jos on eri mieltä, mielellään takeita korjauksille.
Subutexissä on kattovaikutus jonka vuoksi otettuaan pelkästään sitä ei voi kuolla. Euforialla on näin ollen myös rajansa. Eli siis subutexin vaikutus kääntyy vastakkaiseen suuntaan kun tietty kattoannos on ylitetty. Heroiinilla ei ole rajoja. Sitä voi vetää kuolemaan johtavan annoksen. Subu ei myöskään kattovaikutuksen takia toimi huumekäytössä loputtomiin. Siihen tulee jossain vaiheessa "immuuniksi", tosin silloin olet koukussa. Heroiinin annosta voi taas suurentaa lähes loputtomiin. Se tie vie tosin ennen pitkää hautaan.
Heroiinin vieroitusoireet ovat lyhyet ja rajut. Subun vieroitusoireet ovat erittäin pitkät ja vittumaiset, mutteivat yhtä kovat kuin heroiinilla. Heroiinin oireet alkavat kun vaikutus loppuu. Subun oireet tulevat parin päivän sisällä.
Monet käyttäjät sanovat että heroiini on parempaa siksi että olot ovat paremmat ja aine on "rehellisempää". Palaute väärinkäytöstä tulee heti, eikä viiveellä. Tosin heroiini (varsinkin katuheroiini) on ymmärrettävistä syistä erittäin vaarallista.
Kyllä itse ennemmin muutaman kerran kuussa sniffaan subua nokkaan, kun jotain herskaa alkaisin rännittämään. Subulla ja budilla kiva rentoutua,,,
ei sitä heroiinia oo pakko rännii lyyä, voi sitäki haistella. voisikko kertoa jonku perustelun et miks mielummi subua? et taida olla ees nähny heroiinia tai subua
Itse+tässä+juuri+olen+tuhonnut+loputkin+1g+herska+säkistä+ja+voin+sanoa+että+tuhat+kertaa+mieluisampi+aine+kun+Subutex.+Itsellä+menee+nykyään+todella+harvoin+mitään+päihteitä,+mutta+sitten+kun+sen+aika+1-2krt+kuukaudessa+on+se+opiaatit.+Olen+käynyt+niin+pohjalla+opiaattejen+takia+että+olisi+ollut+kaikille+parempi+että+sitä+olisi+kuollut+pois+siihen+aikoihin.+Pitkän+vierottautumisen+jälkeen+yksityisellä+klinikalla+pääsin+opiaateista+eroon.+Siitä+ei+mennyt+kauaakaan+aikaa+kun+huomasin+että+olen+vetämässä+taas,+mutta+nyt+tässä+oli+käynyt+toisin+kun+ennen,+en+enää+käytä+IV+ollenkaan+ja+luulin+että+se+ralli+opiaattejen+kanssa+olisi+alkanut+taas,+mutta+Ei!+Sorruin+silloin+melkeinpä+heti+katkaisuhoidon+jälkeen+1.5kk+hoidosta+ja+olin+takaisin+hommassa,+mutta+tässä+kävi+niin+että+osasin+lopettaa+aina+sen+kerran+jälkeen+kun+olin+sortunut+eikä+ollut+että+lähti+lapasesta+heti.+Nykyään+sen+sallinkin+itselle+että+otan+sen+muutaman+kerran+kuukaudessa+ja+sitten+se+jää+siihen.+Näin+kun+se+toimii+enkä+aiheuta+näin+hallaa+itselle+enkä+läheisille+niin+sen+sallinkin+itselleni+alkoholia+tai+mitään+muuta+päihdettä+en+käytä.+Tämä+tyyli+toimii+itselläni+mutta+en+sano+että+tämä+toimisi+juuri+jollakin+muulla+samanlailla+se+voi+olla+että+se+lähtee+räpylästä+heti+mitä+pelkäsin+omalla+kohdallani+myös.+Sovatekin+lääkäri+sanoi+että+kuulun+tähän+1%+väestöstä+kuka+saa+pidettyä+asiansa+näin+eikä+sorru+siihen+vanhaan+tapaansa.
Jotkut sanovat että heroiinista pääsee paremmin eroon kuin subusta.
Mä oon 50 v nainen ja vedin hepoo ränniin usean vuoden ajan joten en suosittele.Elin 25 vuotta huumemaailmassa josta oli vaikee irtaantua.Nyt oon kuivilla ollut 8 vuotta.Tää mun ystävälle jonka saatoin haudan lepoon viikko sitten veti yliannostuksen . . .Käy enkeli vieressä taivaan rantaa,on kulkusi kevyttä,jalkasi kantaa.Et surua tunne taivaan tiellä,on monet rakkaat vastassa siellä.Sinä elät myöskin keskellämme,koska säilyt aina sydämmissämme.Usko oli mun pelastukseni.Rukoilin Jumalaa toden teolla kun olin Järvenpään sosiaalisairaalassa jonne onnekseni pääsin.Tiedän että Jumala suojeli mua nyt kun ajattelen jälkeenpäin asioita. 3 mea päivää aikasemmin kun menin Järvenpään sosiaalisairaalaan olin niin loppu itseeni että menin 00.30 makaamaan junaraiteille kun tiesin ettå yöjunia varmaankin menee mutta yhtäkään junaa ei tullut. vaikka makasin useamman tunnin siellä raiteilla.Nyt saan tehdä valistustyötä nuorten parissa.K.K.Koskinen ja hänen vaimonsa tukivat ja auttoivat mua alkuaikoina. Karin tunnen jo niiltä ajoilta kun käytti.Sain elämässäni toisen mahdollisuuden,paremman.Toivon kaikille kaikkea hyvää.t.Tupu
"ei sitä heroiinia oo pakko rännii lyyä, voi sitäki haistella. voisikko kertoa jonku perustelun et miks mielummi subua? et taida olla ees nähny heroiinia tai subua
"
Koska en halua koukuttaa itseäni mihinkään herskaan, mitä on vieläpä suhtkoht hankala saada, tisin kuin texiä. Jaa etten oo herskaa tai texiä nähny? No joo, hepoa en oo, mut viimeks kasipallon subua näin itselläni 5 pv sitten, eilen loppu... Nyt syöny tramaleita ja boostannu ataraxeilla.
Minkä takia halut koukuttaa ittes? :D
Eikö se olis vaan hyvä jos sitä heroiinia ei sais joka pv joten ei tulis sitä koukkuakaan.
Subusta tekee vaarallista juuri se että se ei ole tappavaa. Lisäksi se on aluksi todella halpaa kun ei ole toleranssia. Annos maksaa muutaman euron. Senpä takia tähän jää koukkuun lapsetkin.
Heroiinia pidän siinä mielessä parempana vaihtoehtona että se on kallista ja sillä on vaarallinen maine. Näin ollen siinä on jonkinsortin kynnys kokeilla tai alkaa käyttämään sitä. On myös kynnys alkaa nostamaan annoksia tai piikittämään suoneen.
Siis, sä et osaa käyttää heroiiniä. Siis, mitä tehdä insuliini-shokille, kun se seisoo jäykistyneenä kaupan edessä. Hampaatkin olivat menneet edestä poikki.
Heroiinin käyttö viittaa kaksoiselämään, monet yhteiskunnan ja psykiatrian palvelut perustuvat sellaiseen, esim. työllistyminen pitkäkestoisella lapsettomuudella, aiheutat suurta tuskaa ja kärsimystä olemalla käyttämättä heroiiniä, ja ohjaamalla sosiaalitoimia sairaanhoitaja-omaisille, ja omaisilla, aiheuttamalla pitkäkestoista lapsettomuutta.
- Et saa pitää pimppaa ihan niin tulehtuneena, että se vaikuttaa kasvojesi kykyyn käsitellä ihmisiä. Emme halua olla missään tekemisissä sukupuoltamäärittelemättömän maailmankuvasi kanssa.
Et ole halukas kunnioittamaan taikatemppu-pallojen luomaa maailmaa ja yksityisyyttä. Se perustuu todellisuudelle, turvallisuudelle ja todellisuudelle. Ei lainkaan origottomuudelle, hektisyydelle ja impulsiivisuudelle. Luoden näin ympäristön ja yhteiskunnan, sekä sen vapaan käytön kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä.
- En ymmärtänyt sen, lähestymisen olevan kiellettyä kaksoiselämän takia. Enkä saa siihen tukea. En saa lähestyä taikatemppu-pallollisia. Et saa lähestyä kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä, miksi et usko tätä jo todella?
- Ei hän sellaisella lähesty, hän vain luo frustraatio feminiinisest ja maskuliiiniset eleet ympäristöstä. Avuntarve ja hätä on kova. Et voi olla ja esiintyä turvallisuushakuisesti olemalla määrittelemättä sukupuolta. Sen täytyy näkyä sinusta, koska olemme riippuvaisia tunteista, kuten esim. vieraan ihmisen solaris, ja vieraaseen ihmiseen luotu lämpö, ja kohdistettu läheisyys. Missä nämä ovat maailmastasi? Lämpöä ja läheisyyttä kohdistetaan aina libidolla solariksen kautta. Haluat vain keskustella ja udella asioita, vahingoittaen vaarallisesti, väkivallalla ja assosiaatiolla, pyöreäpäisyydellä, itseäsi ja muita, vain koska et ole kokenut sukupuolellesi ohjattua ja soveltuvaa sensuelli seksuaalihäiriötä.
Olet elänyt julmassa esteettisesti steriilin todellisuuden luomassa maailmassa. Olet elänyt julmassa frustraatiossa luoden esteettisesti steriiliä maailmalle. Olet esiintynyt julmasti ihmiskunnalle käyttäen abstraktia ja objektia itsestäsi, sosiaalisessa kanssakäymisessä, muita ihmisiä kohtaan, kaksoiselämällisesti.
-Osaat sää luoda sitä, multa on vain se toiminto juuri nyt poissa päältä. En nyt muista, mikä se oli ja miksi.
- En nyt muista, miksi mulla oli tällainen toiminto, että saisin esiintyä objektin omaisesti origottomana.
- Kaikki eivät voi esim. käyttää amfetamiinia, ja he vaihtavat aineen näin suoraan ilmeisesti heroiiniin, ja lähtevät tällaiselle taikatemppu-pallo matkalle ihan tunto-aistiakin sisältävillä hallusinaatioilla. Sekö pelottaa sinua?
- Sillä voi korjata siimoituksia, ja kokea iloa, onnea, onnistumisen elämyksiä sekä vapautta.
-Niin, se edellinen on mielisairaalassa.
Voi vittu, kun tiedettäisiin sitä sun pyöreäpäisyys ja onnistumisen elämys-tarvetta?
Ja miksi mää olinkaan tässä ja tässä ympäristössä, ja miks mää olinkaan ätssä ja nuo yhteiskunnassa.
.- Koska käytitte kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää assosiaatiosta.
1. Leena-kehitysvammainen, lahkonlapsi.
No, kun mä selitin, että etsin vain soveltuvuutta sensuelli seksihäiriöihin naisen sukupuolelle.
- Niin, sitä ei ole.
Te siis tavoittelette seurakunnassa sukupuolelle sensuelli seksuaalihäiriötä?
Syytettä vain tulee...
Unohtanut vaihtaa sukupuolta ja yrittää keskustella.
Lopettakaa huumeet eiks kaikki ne ole jo koettu? peace :)