Minulla on todettu siitepölyallergia johon syön vuoden ympäri lääkkeitä. Kevään loppupuolella käytän silmätippoja ja nenäsumutetta joiden avulla allergia ei olehäirinnyt. Mutta nyt ne eivät auta ja oireet ovat kovemmat kuin ikinä. Silmiäni kutittaa ja polttelee, kuten myös nenää ja kurkkua. Välillä pystyn olemaan tavallisesti mutta varsinkin iltaisin oireet ovat voimakkaat ja haittaavat jopa nukkumista... Onko tämä sittenkään siitepölyallergiaa vai jotain muuta ?
Siitepölyallerginen?
3
115
Vastaukset
- allergies
No et ole ainut. Lapsuudessa jo todettiin siitepölyallergia, joten olen aika ekspertti näissä oireissa. :D
Itsellä ainakin tulee hetkiä kun silmiä kutittaa sietämättömästi ja polttelun tunnettakin olen tuntenut, mutta kokemuksen kautta tiedän, että kuivat silmät pahentavat sitä. Tänä keväänä olen säästynyt nenän kutiamiselta, joka on tosin ollut kaikkina muina vuosina. Tällä kertaa nenä vain on täynnä räkää ja joudun niistämään jatkuvasti ja yöksi pakko laittaa otrivinia, että pystyisi hengittämään.
Kun tähän lisätään vielä oma astmani, niin hinkuyskää esiintyy (ja vaikkei olisi astmaakaan), henki rohisee ja välillä tulee hallitsemattomia "yskäkohtauksia". Myös ympärivuorokautinen väsymyksen tunne painaa, ja tuntuu, että yleiskunto olisi heikentynyt. Onneksi liikunta ja hyvä ravinto auttavata tässäkin asiassa. :)
Jostain luin hyvän vinkin, että kastelisi hiukset ennen nukkumaan menoa, ettei siitepöly tartu hiuksista tyynyyn ja siten pahenna oloa.. - teija.dunder
Tänä keväänä siitepölyoireista (aiempaa runsaamistakin) kärsiviä on paljon. Siitepölyjen huuhtominen iholta ja hiuksista ulkoilun jälkeen on yksi keino vähentää altistusta. Vaatteita ei kannata kuivata ulkona hankalimpaan sesonkiaikaan ja ikkunoiden aukipitämistä kannattaa harkita. Antihistamiinit ja nenästeroidit vähentävät oireita.
- eljkm
rupesin käyttämään kalaölykapseleita kaksi aamulla, aamiaisen kanssa.sekä citiceen allergia lääkettä ps:lääkärin reseptiilä halvempia. nenä on kuivanut,ei vetistele silmät ,ekä ole ollut nuhaa kokoviimetalvena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 646227
- 635629
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1284565- 573899
- 143815
- 323229
- 683009
- 592856
- 702609
- 471960