koska järjetön väsymys loppuu?

väsynytneito

Olen nyt 18 viikolla raskaana, eikö väsymyksen kuuluisi jo jäädä taakse? Tuntuu etten kohta enää jaksa. En jaksa tehdä työpäivien jälkeen muuta kuin levätä. Työni on raskas vuorotyö hoitoalalla, hyvä kun kerkeän eväät juuri ja ja juuri syödä kun henkilökuntaa on niin vähän ja asukkaat huonokuntoisia. Työtahti ja työmäärä kova.

Tätä on jatkunut koko raskauden ajan. En ole jaksanut siivota aikoihin kotona, enkä tehdä ruokaa kuin pari kertaa kuukaudessa. Onneksi mies on hoitanut siivouksen ja ruuanlaiton. Vapaapäivinä pesen pyykkiä ja käyn kaupassa, työpäivien jälkeen se olisi mahdottomuus. Itken välillä tunteja päivässä, mies on kyllästynyt siihenkin, eikä jaksa lohduttaa. En jaksa nähdä ystäviäni, enkä vanhempiani, kaikki aika menee töistä toipumiseen.

Tuntuu ettei neuvolan terveydenhoitaja ota mua todesta. Sen mielestä on hyvä kun mulla ei ole supistuksia ja väsymys kuuluu vain asiaan.. Painoni on noussut vain puoli kiloa koko raskauden aikana ja olen ennestään hoikka. Ruokahalu on kadonnut, en aina jaksa nousta sängyltä syömään ja kaikki syöminen on ns. pakkopullaa, vaikka pahoinvointia ei onneksi ole.

Onko muilla samanlaista?

10

10693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .............

      Mulla helpotti vähän kun jäi äippälomalle niin sai levätä enemmän. Mutta kun olin töissä niin en jaksanut yhtään mitään muuta tehdä kuin käydä töissä, kaikki energia meni siihen. Se oli lähinnä vaan nukkumista ja töissä käymistä. Eli ihan normaalia tuo sulla on, ei sitä tarvikaan jaksaa enempää. Jos oli yksi tai kaksi vapaapäivää niin ne meni toipumiseen, jos useampi vapaa peräkkäin niin silloin jaksoi esim. nähdä kavereitakin.

    • D325OH

      Kai syöt vitamiineja? Käy S-D-25 kokeessa, niin tiedät miten suuri on D-vitamiini vajeesi. Hemoglobini kannatta myös mitata. B- vitamiinia kannattaa ottaa.

    • rautaa?

      Mulla oli kanssa ihan tolkutonta väsymystä ja pitkään, mutta se johtui siitä,e ttä rauta-arvot olivat todella matalat. Kun sain oikean rautalääkkeen, niin alkoi väsymys helpottamaan :)

    • ..............

      Mulla ei kyllä johtunut matalista rauta-arvoista tai vitamiinien puutteesta. Jos yksinkertasesti tekee fyysisesti rskasta työtä niin kyllä se raskaana ollessa veronsa vaatii.

    • myöskin vuorotöissä

      Väsymys helpotti mulla kun esikoinen täytti 1,5v... :oD
      Ihan normaalilta kuulosta!

    • fisutt

      Itselläni molemmissa kahdessa raskaudessa oli alussa pahoinvointia jonnekin rv 14 asti ja senkin jälkeen väsymys vielä jatkui, välissä tuli energisempi jakso ja loppuraskaudessa väsymys taas palasi. Molempien raskauksien jälkeen oli ihanaa synnytyksen jälkeen palata kotiin kun oikeasti energiaa oli moninkertainen määrä raskausaikaan verrattuna. Kauhistuttaa ajatellakin, että jos joskus vielä tulen olemaan raskaana ja raskauden lisäksi onkin sitten kaksi lasta vielä huolehdittavana.

    • eikannata

      Minulla tuo väsymys oli pahinta. Töiden jälkeen makasin sohvalla ja katselin tvtä ja sen jälkeen menin nukkumaan. Itselläni myös rankka fyysinen työ. Sitten n.rv.20-> alkoi selkä kipeytyä ja pillitin koko illan sohvalla enkä tajunnut miten jaksan loppuun asti. Näin jälkeenpäin ajateltuna kadun etten ottanut sairaslomaa. Ihan turhaan väsytin itseni loppuun ja olen miettinyt tulivatkko loppuraskauden komplikaatiot siitä syystä. Ei ollut tsemppaaminen sen arvoista!

    • ------------

      Raskauden väsymys loppuu sitten kun vauva on syntynyt ja vauva-ajan väsymys sitten kun vauva/lapsi antaa nukkua yöt kunnolla. Itselläni on ollut ihan sama juttu. Töiden jälkeen suoraan nukkumaan ja sängystä ylös vasta aamulla, kun oli pakko lähteä töihin ja silloinkin usein itkun kanssa, kun olin niin väsynyt. Ja minulla lapsia oli jo useampi ennestäänkin, eli en viikoilla käytännössä edes nähnyt lapsiani kuukausiin, kun kaikki "vapaa-aikani" meni nukkumiseen. Viikonloppuisin sitten pystyin muutaman tunnin olemaan hereilläkin, väsyneenä tosin. Jäin sairauslomalle jonkin verran ennen äitiysloman alkua ja silloin helpoitti väsymyskin hieman, kun sain levätä. Enkä muuten tehnyt edes mitään fyysisesti rankkaa työtä, vaan ihan istumatyötä, joskin henkisesti aika rankkaa.

    • 5+15

      Täällä rv35 ja väsyttää, voi luoja että väsyttää ja on väsyttänyt jo melkeen kuukauden päivät, mulla oli pieni tauko väsymyksen kanssa rv20-28 suunnilleen, mut nyt se tuli takas :( energia puuskaa ootellessa

    • 8789787

      Hae ihmeessä sairaslomaa, niin tein itse vkon 26 paikkeilla kun illat meni kivusta ja väsymyksestä vaan itkiessä. Minulla väsymys hellitti vasta ihan viimeisellä kolmanneksella. Kannataa myös testata sokerit jos et ole rasituskokeessa käynyt, heittely voi aiheuttaa tolkutonta väsymystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2875
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1270
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe