Mitenhän on

Olen niin niin kiinnostunut siitä miehestä, että en tiedä voiko sen laskea jo ihastukseksi. Sydän pamppailee ja kasvot saavat punaista väriä, kun huomaa että hän jollakin tapaa muistaa.

Mutta, voiko tämä olla todellista. Mitä sitten kun tulee molemminpuolin tilanteita, ettei tiedä mistä puhua. Keskutelulta puuttuu aihe. Sitten kyllä kun on asia, aihe, ihan mikä tahansa, keskustelu sujuu ja kulkee hyvin.

Tosin molemmat taidamme olla hieman ujoja persoonia. Mutta voiko tälläiseltä pohjalta syntyä mitään? Muiden ihmisten kanssa ei itselläni ole samanlaista toistuvaa tilannetta ollut.
0165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ounous kirjoitti:

Olen niin niin kiinnostunut siitä miehestä, että en tiedä voiko sen laskea jo ihastukseksi. Sydän pamppailee ja kasvot saavat punaista väriä, kun huomaa että hän jollakin tapaa muistaa.

Mutta, voiko tämä olla todellista. Mitä sitten kun tulee molemminpuolin tilanteita, ettei tiedä mistä puhua. Keskutelulta puuttuu aihe. Sitten kyllä kun on asia, aihe, ihan mikä tahansa, keskustelu sujuu ja kulkee hyvin.

Tosin molemmat taidamme olla hieman ujoja persoonia. Mutta voiko tälläiseltä pohjalta syntyä mitään? Muiden ihmisten kanssa ei itselläni ole samanlaista toistuvaa tilannetta ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu