miten saa pahan ikävän pois, itken illoin ja aamuin, loppuuko ikävä koskaan?
ikävä ja paha ole ikävää kohtaan
pahojatuntemuksia
10176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
käännä se ikävän tunne positiiviseksi.
älä roiku kenessäkään, vaan elä omaa elämääsi. se, että olet rakastunut johonkuhun, on merkki siitä, että olet elävä ihminen. erota tunteet toisistaan, mikä liittyy rakastumiseen, mikä on jotain ihan muuta, esim. jotain vanhaa pelkoa, käsittelemätöntä surua yms. se on vaan elämä, ota se siten, itke, naura, raivoa, kaikkea ei voi saada, mutta aina pitää yrittää niin kauan, kun on toivoa :-)
joo, niin pitäis tehdä. elämä hänen kanssaan oli viisi vuotta liian ruusuista, ja hänen kanssaan koin elämän suolan ja sokerin kaikin tavoin ja nyt yhteistyön pitäis jatkua harrastusten merkeissä ilman näiden harrastustoimintojen kärsimistä, kait kaikella on rajansa.
ap..joskus se ikävä, paha olo loppuu..tuolla jossain kerroin uudesta ihastuksestani, se on ihan totta. Melkein vuoden surin, itkin, ikävöin, mutta nyt päivä alkoi paistaa risukasaan, yllättäin ja ei ole tällä kertaa yksipuolista.
toivottavasti loppuu. puoli vuotta mennyt ikävöiden ja itkien, koskaan ei näin pahaa oloa ole ollut, pahimpia ovat nämä illat ja yöt kun yksin on. mutta näinhän se on että kaikki vuoden ajat on yksin käytävä läpi ja jatkettava matkaa johonkin. koskaan häntä tuksin unohdan, vaikeaa tämä tällä erää vaan on.
Sama juttu täällä, ei ole aiemmin tällasta oloa ollut. Vähän tuoreempi ikävöinti mulla menossa. Mut tuska tuntuu sitä pahemmalta, kun yhdestä aiemmasta erosurusta toipuminen vei multa kaksi vuotta...Kuvitelkaa siis 2 vuotta.
Ja nämä nykyiset tunteet tuntuu paljon vahvemmilta. Niin senkin vuoksi pelottaa hirveesti ja on suorastaan pakokauhu, että pääsenkö ikinä yli ja selviinkö tästä.
Äskenkin paruin tossa vartin verran, kun en muutakaan enää jaksanut.
Helpompi olis, jos ei enää ikinä heräis tunteita ketään kohtaan.
sitä ajattelen minäkin, tunteet elämässä ovat pahimpia, eväti silloin kun ne ne elämää parhaimmillaan, mutta silloin kuin tulee jätetyksi ja tunteet vielä toista kohtaan eivät ole häipyneet pois. hän kun aikoinaan vei minut siihen rakkauden hurmokseen, jota en koskaan aiemmin edes kokenut edellisessä pitkässä avosuhteessani.itkettävä on nämä itkut yksin ja päätettävä itse elämän suunta.
Näin on. Yksinhän se on selvittävä ja jonain päivänä (toivon mukaan)
huomaakin, ettei enää satu niin pahasti.
elämä kuitenkin kantaa, ja ajan kuluessa se ”reset” nappikin on tullut huomaamattaan löydetyksi ja painetuksi, silloin tajuaa miten voikaan ihminen unohtaa, kuin varkain sellaista minkä joskus luulee olevan unohtumaton...onneksi tuo meidän sisäinen ”HP” osaa prosessoida ja eheyttää ilman käskyjä.
hakekaa hyvät ystävät apua, mä en olis selvinnyt ilman mielialalääkitystä. puoli vuotta mirtazapinia siihen pahimpaan tuskaan. Nyt pärjään jo hyvin ilmankin, pieni ikävä on, mutta ajatus ei pyöri enää kokoajan hänessä. Elämänhalu kasvaa päivä päivältä. Ei ole mitään hävettävää hakea apua.
Ei sitä silti automaattisesti ole masentunut ja apaattinen vaikka ikävöikin.
Mäkin tossa ylempänä kirjotin ikävöineeni 2 vuotta. Mutta se oli vaan yks osa mun elämääni. Muuten elin ihan täysillä, työt ja sosiaalinen elämä mallillaan. Mutta
yksin ollessa tietenkin tuli ikävöityä ja surtua... Eli aiempi kirjotus vaikutti varmaan, etten ylipäätään tehny muuta kuin oisin kotona maannu ja parkunu.
Ei sentään...Mutta aikansa se vie, että sydän korjaantuu ja pystyy taas katseleen
ympärilleen "sillä silmällä". Mukavaa kesän odotusta kaikille :-)