työmaat

Tietääköhän kukaan montako vuotta kaupunkin keskeisintä paikkaa
tehdään(ympyrätyömaa keskustassa).Ensin puolivuotta koneet seisoi ja
miehet,elleivät olleet taukotuvassa tai baarissa.nyt seisoo koko työmaa
todella pitkään.Miksei tuotakin tehty urakalla aikataulutettuna???Tuo on jo
noloa,olkoonkin että oli tarpeellinen.Keskustan pitäisi kuitenkin edustaa.
5226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedotteen mukaisesti työ siirtyi heinäkuun alussa Risto Rytin kadulle(kau-
punkin sivut) Nyt pyoritään vielä ensimmäisen rakennuksen sokkelissa aloi-
tuspisteessä ja kymmenkunta ukkoa seisoo parhaillaimmillaan ainoan työkoneen
vieressä!!! Eikö kaupunki jo voisi antaa sellaisten tehdä joilla on työ ja työnjohto
hallinnassa.Keskeinen paikka on yli vuoden ollut sekaisin yhden risteyksen takia.

Taitaa löytyä selitys sanonnalle HULLU MIES HUITTISISTA.

Äänestä

Laittaisivat nyt sen työkkärin viereisen suojatien kuntoon!

Äänestä
  • Ehkä Kaupunkin virkamiehillä olisi jokin järkevä selitys,että näin menetellään,
    jos vain ehtisivät kiireiltään näille palstoille piipahta??

    Äänestä

Joku valtuutetuista voisi tähän kommentoida.

Äänestä
  • Lieneekö valtuutetuilla tuohon enää sanomista,jollakin heidät on johdateltu
    aikoinaan päätös tekemään.Luulisin että nyt kun tuota räpeltämistä ovat
    pitkään katselleet,eivät enään sorru vastaavaan hölmöilyyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoilija kirjoitti:

Tietääköhän kukaan montako vuotta kaupunkin keskeisintä paikkaa
tehdään(ympyrätyömaa keskustassa).Ensin puolivuotta koneet seisoi ja
miehet,elleivät olleet taukotuvassa tai baarissa.nyt seisoo koko työmaa
todella pitkään.Miksei tuotakin tehty urakalla aikataulutettuna???Tuo on jo
noloa,olkoonkin että oli tarpeellinen.Keskustan pitäisi kuitenkin edustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu