Ei välttämättä ole oikealla alueella, mutta äidit tätä taitaa enimmäseen lukea :-)
Tässä vielä hieman yli parikymppisenä äitini luona asustelen. Jonkin asteiseksi ongelmaksi on kuitenkin tullut se, että äitini ei halua minun muuttavan pois kotoa. Siis tietenkinhän itse päätän elämästäni, sekä asuin reilut viisivuotta toisella puolella maata. Mutta nyt kun työt
loppui ,ajattelin muuttaa kuukaudeksi tai pariksi äitini luokse, kunnes uusi duuni löytyy. Nyt tässä
kohta vuoden olen ollut. Syy siihen lähinnä on se, että äitini haluaisi minun hankkivan morsiammen
täältä kotiseudulta ja perustavani perheen tönöönsä. Muutenkin elämä täällä on käynyt minulle
hieman ahdistavaksi. Lähes aina äiti juoruaa kaikki tekemiseni tuttavilleen ja sukulaisilleen.
Mitä en siedä, enkä halua.
Hommahan hoituisi helposti, kun vaan lähtisin menemään. Mutta ei se niin yksinkertaiselta tunnu.
Yritän kai jontenkin hyvittää hänelle sitä, kun teininä olin varmaan melko sietämätön kasvatettava. Huusin ja haukuin äidin lähes päivittäin, varastelin, ryyppäsin yms. Toisin sanoen eihän minulle mitään kuria saatu. Nyt tässä kun olen jonkin verran kasvanut(kai), niin olen ruvennut katumaan tuota kaikkea, mitä tuli tehtyä. Ja yritän olla äidille mahdollisimma "kiltti". Kuskailen ympäri maita ja mantuja, maksan talon ylläpidon, enkä muutenkaan oikein kehtaa kieltäytyä hänelle.
Joskus olen jopa yrittänyt puhua äidille, että olen taas muuttamassa pois. Mutta ei siitä keskustelusta oikeen mitään tule. Rupeaa vain änkyttämään jostain muusta, tai katsoo tyhmänä. Ns. "lupaa" lähteä yritän lähinnä siksi kysellä, että olisin äidin kanssa väleissä vielä jatkossakin. Pelkään, että hän jotenkin suuttuisi minulle jos ottaisin vain ja lähtisin.
Äiteinä varmaan joku osaisi jotain viisasta tähän sanoa? Lähdenkö vain kylmästi elämään omaa elämääni?
Huh, varmaan melko pöljältä kuulostaa. Mutta jotenkin näin se homma on :-/
Tässä vielä hieman yli parikymppisenä äitini luona asustelen. Jonkin asteiseksi ongelmaksi on kuitenkin tullut se, että äitini ei halua minun muuttavan pois kotoa. Siis tietenkinhän itse päätän elämästäni, sekä asuin reilut viisivuotta toisella puolella maata. Mutta nyt kun työt
loppui ,ajattelin muuttaa kuukaudeksi tai pariksi äitini luokse, kunnes uusi duuni löytyy. Nyt tässä
kohta vuoden olen ollut. Syy siihen lähinnä on se, että äitini haluaisi minun hankkivan morsiammen
täältä kotiseudulta ja perustavani perheen tönöönsä. Muutenkin elämä täällä on käynyt minulle
hieman ahdistavaksi. Lähes aina äiti juoruaa kaikki tekemiseni tuttavilleen ja sukulaisilleen.
Mitä en siedä, enkä halua.
Hommahan hoituisi helposti, kun vaan lähtisin menemään. Mutta ei se niin yksinkertaiselta tunnu.
Yritän kai jontenkin hyvittää hänelle sitä, kun teininä olin varmaan melko sietämätön kasvatettava. Huusin ja haukuin äidin lähes päivittäin, varastelin, ryyppäsin yms. Toisin sanoen eihän minulle mitään kuria saatu. Nyt tässä kun olen jonkin verran kasvanut(kai), niin olen ruvennut katumaan tuota kaikkea, mitä tuli tehtyä. Ja yritän olla äidille mahdollisimma "kiltti". Kuskailen ympäri maita ja mantuja, maksan talon ylläpidon, enkä muutenkaan oikein kehtaa kieltäytyä hänelle.
Joskus olen jopa yrittänyt puhua äidille, että olen taas muuttamassa pois. Mutta ei siitä keskustelusta oikeen mitään tule. Rupeaa vain änkyttämään jostain muusta, tai katsoo tyhmänä. Ns. "lupaa" lähteä yritän lähinnä siksi kysellä, että olisin äidin kanssa väleissä vielä jatkossakin. Pelkään, että hän jotenkin suuttuisi minulle jos ottaisin vain ja lähtisin.
Äiteinä varmaan joku osaisi jotain viisasta tähän sanoa? Lähdenkö vain kylmästi elämään omaa elämääni?
Huh, varmaan melko pöljältä kuulostaa. Mutta jotenkin näin se homma on :-/
Vastaukset 3
Vanhimmat
kysyisin suoraan äidiltä miksi hän ei haluaisi sinun muuttavan.Hän ehkä pelkää jäävänsä yksin isoon taloon,hän on ehkä semmoinen että ei viihdy yksin,ja ehkä pelkää sinun unohtavansa hänet! voisit luvata käydä kotona häntä katsomassa kerran kaksi viikossa jos et ihan kauaksi muuta.Sehän on hienoa että kuljetat häntä ynpäriinsä,mutta sinun täytyy muistaa elää itsellesikin!!Oletko kenties ainut lapsi?Ehkä hän pelkää että joudut väärille teille.Mutta sinähän olet jo osoittanut pärjääväsi yksinkin...Luulen että hän ehkä närkästyisi vähäksi aikaa muutostasi mutta ei kyllä suuttuisi,mutta juttelemalla asian saisit selville!!!Onko hänellä tarpeeksi rahaa talon ylläpitoon ehkä hän ei siksi ole halunnut muuttoasi?!!!Juttele hänen kanssaan ja koita saada hänet ymmärtämään myös sinun näkökantasi ja itsenäistymisesi!Melkein jokainen lapsi muuttaa kotoa lopullisesti jossain elämänsä vaiheessa!!! Toivotan onnea yritykselle ja toivottavasti äitisi ymmärtää sinuakin!!Sano vielä hänelle että hän on sinulle muutostakin huolimatta tärkeä ihminen.
Ajattelet tosi kauniisti ja toimit myös.
Nuoruudessa sitä usein tulee tehtyä asioita,jota
myöhemminkatuu.Ja äidin rakkaus on ihmellistä kestämään!
Rakkautta on myös,että teet omia ratkaisuja nyt,
vaikka ne ei äitiä aina miellytäkkään.
Asioista täytyy puhua,mutta myös tomia vaikka se olisi vaikeeta ja äitisi olisi eri mieltä.
On ihan tervettä,että haluat tuon ikäsenä elää omillasi,eikä se ole edes epäkohteliasta äitiäsi kohtaan.
Todellisia ongelmia voi alkaa tulla,jos löydät elämänkumppanin ja äitisi haluaisi vielä "hallita"elämääsi.Siinä voi tuhoutua suhde äitiin ja vaimoon.
Kunnioitus vanhempia kohtaan on mahtava asenne,joka sinusta huokuu.Mutta muista
että se ei ole toisen elämän kahlitsemista itseensä.
Toivon sinulle rohkeutta elää elämää!
Ja pidä tuo asenne,kun löydät itsellesi joskus vaimon!
... äitisi ymmärtää halusi lähteä, vaikka hanttiin pistäisikin. Ajanmittaan, kun kumminkin pidät yhteyttä, hän huomaa, ettet hylännyt vaan jatkoit vain elämääsi muualla ja on tyytyväinen, kun näkee sinun olevan onnellinen.
Jos jäät siihen "pakosta", tulet vain katkeraksi, eikä se välejänne paranna. Lähde poika maailmalle ja etsi oma elämä. Älä myöskään käytä tuota tekosyynä sille, ettet löydä töitä... kun äiti ei päästä...