Tiedän, että et tunne ehkä samoin, mutta minä en ole voinut toistaiseksi tunteilleni mitään. Ikävä sinuun puskee läpi joka päivä, joka yö. Odotan sitä päivää, kun en enää ikävöi sinua. Ehkä olen sitten taas elossa. Aikaa kuluu, yhtäaikaa haluan se kuluvan nopeasti, mutta samalla mietin, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kauemmas aika vie minut sinusta. Enkä tiedä, kumpi meistä oli väärässä, en tiedä miten ne kaikki sanat voi heittää hukkaan, en vain ymmärrä.
Aivan kamala ikävä
sinua...
382100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
hyvä ikävöinti-viesti, mutta ei tuohon kai kukaan tartu kun ei ole tunnisteen tunnistetta. Hän ei kirjoitata tuohon sävyyn ellei ole tällä välin muuttunut.
Minusta tuo on kyllä vähän surullinen viesti, jossa halutaan kasvaa ja päästä toisesta eroon jotta ikävöinti olisi viimein ohi.
Vaikka kärsin itse kovasta ikävästä, en haluaisi sen loppuvankaan. Outo masokistinen tilanne.
fake it easy, then take it easy ja mee eteenpäin, ahdistunut pähkäily ei lopulta kiinnosta ketään
Kun sais joskus kuulla jotain vastaavaa.
Sama täällä. Polte rinnassa, parhaani mukaan sen peitän. Yritän antaa auringon haalistaa. Voiko sanojeni ja hymyjeni takaa nuo toiset sen nähdä? Kuinka ikävöinkään! En varmasti peitä tätä keneltäkään, otsassani sen jo täytyy lukea. IKÄVÄ! Minulta on jo kysytty, mikä vaivaa. Ei mikään, mutta mitä juuri sanoitkaan.
Voi itku miten kaipaan, suren, itken, ikävöin, rakastan, pakahdun, pääni räjähtää kohta.
Haluaisin sinut vaan vierelleni... juuri nyt.
Suosittelen avautumista niille kyselijöille, ainakin jollekin.
Jos ikävä näkyy jo ulospäin, alkaa se siis tehdä fyysisiä vaikutuksia. Ja mitä vaikutuksia se on ehtinyt jo tehdä sisälläpäin! puhu kun vielä voit. Ehöä saat hyviä neuvoja, joita uskot mieluummin kuin tämän palstan kirjoittajia.
höpsö kun otit aika kirjaimellisesti, älä viitsi opastaa.
Yritä ajatella vaikka; tunnen, olen siis elossa. Voisi hei olla pahemminkin. No ei tämä varmaan lohduta ja kun itsekin hetkittäin ryven ikävän suossa niin ettei sieltä pääkään melkein yllä pintaan.
Miks ajattelen aina häntä? Yritän tehdä kaikkea kivaa niin ei ole mieli niin maassa.
Mietiskelen välittääkö. Kuinka paljon.
Joka hetki ajatukset sinussa. En pysty enää toimimaan. Etkä sinä uhraa minulle ajatustakaan. Kaikki se mitä ennen meillä oli on poissa. Menit matkoisisi, suoraviivaisesti, taaksesi katsomatta. Minä jäin paikoilleni, odottamaan, toivomaan, kaipaamaan. Ihan turhaan. Et enää palaa.
Rakas! Tähtisilmäni! Tässähän minä olen, vierelläsi Rakastavana ja Läsnäolevana..Sydämeni Kaipaus ja Rakkaus sinua kohtaan on jotain "Elämää Suurempaa" Tunnetko sen? Minä tunnen kuinka Sydämemme sykkivät Rakkautta ja Ikävää toisiamme kohtaan joka lyönnillään..Se on niin kaunista, herkkää ja ihanaa..Haluaisin nytkin painaa sinut rintaani vasten ja syleillä/suudella sinut littanaksi..hih! : )
Kauniisti "kultaseni" kirjoittaa ja muutkin kertovat vakuuttavasti ikävästä.
Se on syvällä sisimmässä, tunne joka pyytää läheisyyttä. Häneltä. Rakkauden kohde on tiedossa ja matka ei ole pitkä. Voi, herkkiä tunteita on sydän täynnä. Olen odottanut jo pitkään tilannetta, että voisin ne osoittaa. Törmää minuun, jotta saan hyvän alun. Tämä ikävä on saatava pois. Mahdollisimman pian. Molemmilta.
Mitäpä jos törmään mutta en tiedä mitä sanoa, sanonko mitään.
En odota ihmeitä sanomisia - tervehdys ja katse silmiin. Sen jälkeen minä voin jatkaa. Ethän heti kiirehdi eteenpäin, jotta häkellyksestä selvittyäni saan sanottua sen kaikkein tärkeimmän: rakastan, jatketaan. . .
Nyt jokin tunniste "Odotan kohtaamista sinulta"..sitten toteutetaan tuo!
Jos näet ensin, tuletko luo?
Riippuu ihan missä olen ja mikä on muu tilanne. Tunnisteeksi: olen seissyt oikean oven edessä muutamia kertoja . . nähden ilmeikkäät silmät . . ja keskustellut muualla syvällisestikin.
missä orvokin on?
Ovi vai oviaukko?
Alkaa tuntua siltä ettet ole hän. :(
Kuis kohtaaminen onnistui?
Eikö hän yleensä kohdatessanne tervehdi ja katso silmiin vai?
Enhän edes tarkalleen muista miltä näytit?
olit niin häikäisevä,tunne jäi eikä mee pois .:
Odottelu ei ole oikea lääke ikävöintiin. Se on kuin tuuli, joka yrittää saada takin pois miehen päältä. Siinä sadussa Aurinko sai helposti takin miehen päältä. Mikä on sitten aurinko kun on kyseessä ikävöinti? Se on siedätyshoito.
jeps, kun menee tarpeeksi usein kaivatun lähelle mutta ei saa sitä mitä haluaa, niin kyllä se alkaa tepsiä. Joillekin jo muutama kerta riittää, joidekin kaipaus on niin sitkeä että voi mennä vuosia. Mutta aikaahan ikävöivällä on.
Onkohan joskus niin, että tarvittaisiin suunnilleen maanjäristys että joku asetelma muuttuu. Siirtäisi ne hassut olennot toistensa luo, jos ne kerran jotakin ovat huomanneet ikävöivänsä. Mulla olisi toi ikävä, jonka voisin jo vaihtaa vaikkapa luottamuksen arvoisena olemiseen, välittämiseen, lempeyteen, aitouteen. Ärsyttää koko i-sana.
Minulla kävi aivan samalla tavalla, enkä minäkään ymmärrä, miksi niin kävi.
Yritä kuitenkin ottaa uudelleen yhteyttä, jos vaikka peli ei vielä olekaan menetetty.
Kädet tärisee, sydän hakkaa, järki sumenee. Ajatukset vaan sinussa, rakkaani. Tule ja tuo itsesi minulle ravinnoksi ja virvoittavaksi vedeksi. Näännyn muuten.... Rakastan sinua, kielletty hedelmäni.
Voi perse teidänkin kanssa. :D Kyllä tosiaan jonkun pitäisi teidät kaikki poimia ja pistää turvaan koriin, loppuisi toi! :D Höpönassut. Ja mikä minäkin teistä ketään arvostelemaan olen.
Tule rakas ja poimi koriin. Tule pian. En kohta kestä kauempaa.
Et kyllä ole ainoa, jolla on kova ikävä.. Kunpa saisin elämäni takasin raitelleen, ja menisi edes muutama tunti, että hän ei olisi mielessäni. Harmi vaan, että olen tunteideni kanssa yksin, ja vastapuoli ei tuntenut samoin...
En minäkään silloin ymmärtänyt. Nykyään ymmärrän jotenkin. Sen piti tapahtua, koska palaamme yhteen vahvempina.
Mistä päin olet?
Jonkun verran samoilta suunnilta kuin sinäkin.
Aina kun mä kuulen sun äänen, niin ikävä iskee.. Jollain lailla tää arki menee, mutta kaipaan sua.
Mistä sää sen äänen kuulet? Radiosta? Töllöstä? Vai vierestä?
Sit et ole kaipaamani henkilö. Toivottavasti kohtaamme oikeassa paikassa oikeaan aikaan ihmiset jotka ovat sydämissämme.
En radiosta, telkkarista, vierestäkin vaan harvoin..
Harmi. Nykyään onkin paljon matkaa välissä.
Jaa