Viime vuonna

en olisi voinut arvatakaan, millaisessa tilanteessa nyt olisin.

Ja kaikki vain siitä syystä, että kaksi ihmistä kohtasi sattumalta toisensa.
10289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko se ollut paha asia, se kohtaaminen sinulle?

Äänestä

50/50 vois arvata joko tai

Äänestä

Onnesta soikeana, ikävä-palstalla. Mielenkiintoinen yhtälö, eikö vaan?

Eksyksissä, vailla suuntaa. Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Onnea, iloa. Itkua, surua. Tunteiden vuoristorataa, murheen alhosta, euforiaan.

Sitä tämä mennyt vuosi on ollut, vaikka mikään ole vielä edes varsinaisesti alkanut, eikä loppunut.

Äänestä
  • Mistäkö se johtuu, olet tainnut rakastua. Se oisi mun diagnoosi.

    Varo ettei kestä liian kauaa.

    Äänestä

Mistä voit tietää sen olleen sattumaa, kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää tai kokee.

Tilanteet vaihtelee elämässä. Tähän aikaan viime vuonna, mitäköhän silloin tein, ei nyt muista.

Äänestä

vuoden takainen yhtä selkeänä mielessä kuin eiline:). nopeasti vuosi hulahtaa ihmisen elämässä.

paljon väistäneenä, paljon ohittaneena, jotakin missanneena, jotakin ansainneena, jotakin saavuttaneena, jotakin oppineena. kaikkea ei kait kuulu saadakaan, ainakaan helpolla :).

mikäs tässä porskutellessa.
terveyttä, tasapainoa, haaveita ja hinkua - näillä mennään jatkossakin, välillä vajaammin, välillä täydemmin.

http://www.youtube.com/watch?v=rBWaGxkEyZU&feature=related

aurinkoista irl-kesää.... (palsta on pimee :)

Äänestä
  • Ei arvannut, ei todellakaan. Rakkaus iskii kuin salama taivaalta ja se oli menoa se.

    Ja tässä sitä nyt ihmetellään. Jätti jälkiä. . eikä ole selvää reittiä eteenpäin. Vain uskallusta ja rohkeutta tarvitaan sekä uteliaisuutta uuden edessä. Rohkeus kasvaa päivä päivältä lisää . . hyppyä odotellessa.

    Äänestä

veit sanat suustani nimim. tähän aikaan. En ole nähnyt kaipaamaani moneen kk. En uskal ot yht. Pelkään itseäni!

Äänestä

Ihan samanlaisia mielikuvia tälläkin :) Ei olisi arvannut vuosi sitten...

Äänestä

Mun on ainakin vaikea uskoa enää mihinkään sattumiin, sen verran on jo kilometrejä mittarissa. Monet elämässäni tapahtuneet jutut, jotka aluksi ovat vaikuttaneet sattumilta, ovatkin laajemmassa mittakaavassa tai pitemmässä juoksussa osoittautuneet sisältävän jonkin tarkoituksen. Kuulostakoon sitten vaikka hihhuloinnilta ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähän aikaan kirjoitti:

en olisi voinut arvatakaan, millaisessa tilanteessa nyt olisin.

Ja kaikki vain siitä syystä, että kaksi ihmistä kohtasi sattumalta toisensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu