Mulla on molemmat. Lisäksi omaan monta niin fyysistä- kuin henkistäkin sairautta, jotka vaikeuttavat elämääni tänä päivänäkin. Tällaiselle paskáläjälle kun annetaan äly, se on jokseenkin julmaa pilaa ylempien entiteettien taholta.
Tässä on kuitenkin teille tyyppi, joka jos ja kun saa kerättyä voimansa, alkaa saarnaamaan eutanasian puolesta myös henkisiä ongelmia silmällä pitäen.
Maailma ei ehkä ihan vielä ole vielä valmis tällaiseen, mutta se ei minua estä. Toivon muita mukaan.
Siis, myös henkisestä kärsimyksestä tulisi saada armomurha.
Tässä on kuitenkin teille tyyppi, joka jos ja kun saa kerättyä voimansa, alkaa saarnaamaan eutanasian puolesta myös henkisiä ongelmia silmällä pitäen.
Maailma ei ehkä ihan vielä ole vielä valmis tällaiseen, mutta se ei minua estä. Toivon muita mukaan.
Siis, myös henkisestä kärsimyksestä tulisi saada armomurha.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kannata eutanasian puolesta saarnata, vaan elämän puolesta. Ja sitten noihin fyysisiin juttuihin. Luultavasti sulla on matoja. Kurkkaapa sivulle: semba.fi. Ja jos kiinnostaa päästä parempaan fyysiseen vointiin, niin siellä sellainen hoitaja kuin Marjo osaa noita asioita. Ei oo huuhaata, mutta vaikea elää madoitta, nimittäin ne kyllä tarttuu. Suomessa ei muka tarttuis, tarttuu todellakin myös muihin kuin kissoihin ja koiriin. Ei tää oo pelkästään Afrikan ihmisten vitsaus. Joku vaan keksiny, ettei suomalaiset voi saada matoja. Heh, todella voi.
Minullakin oli vaikea suhde isään ja äitiin enkä vieläkään ymmärrä, miksi he suhtautuivat lapsiinsa niin välinpitämättömästi. Sellaista tapahtuu liian paljon Suomessa. Avuton pieni lapsi tarvitsee turvallisuutta, vuorovaikutusta ja hyväksymistä, mutta vanhemmat osaavat käyttää vain negatiivisia keinoja, kuten kieltoja, käskyjä, rangaistuksia, välinpitämättömyyttä. Minulle isäni sanoi, että minusta ei ole koskaan mihinkään. Se on kuin murha nuoren ihmisen minä-kuvalle.
Kasvatuksen seurauksena on mielenterveysongelmat, itsemurhat, sairaudet (fyysiset ja psyykkiset), itseluottamuksen puute, siis monenlaisia ongelmia, jotka estävät normaalin elämän.
Itse selvisin, vaikka nuoruus oli vaikeaa aikaa. Löysin paikkani, joka tosin ei ole kehuttava, mutta olen pystynyt elämään normaalia elämää ja joskus jopa nauttimaan siitä.
Mutta tähän ongelmaan eli suomalaiset kyvyttömät kasvattajat pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Murhat tai armomurhat eivät ole siihen ratkaisu.
Omalle isälleni kävi just tuo "sinusta ei koskaan tule olemaan mihinkään efekti" oman isänsä puolesta, eli minun isoisäni.
Asiaa pahentaa se, että isoisäni soti kaikissa Suomen sodissa (Talvisota, Jatkosota, Lapin sota) ja kun sellainen auktoriteetti sanoo omalle pojalleen, ettei hänestä koskaan ole mihinkään, saa kyllä kenet tahansa sekaisin.
Niinkuin saikin.
No, meidän perheessä on nyt asiat todella huonosti. Äiti ja isä riitelee jatkuvasti ja he eivät välitä minusta. Isä huutaa kuin hullu ja äiti valittaa aina minulle kaikesta: rahasta, naapureista, työstä, isästä jne. : ( Sen lisäksi minusta ollaan tehty meille koiravahti. Ei sillä etten välittäisi olla koirani kanssa, minähän rakastan sitä, mutta ei ole kivaa, kun esim. olemme pihassa niin koira ei kuulemma saisi haukkua yhtään ja se on sitten minun syy jos haukkuu, aivan sairasta : ( Naapurin koira on pihalla yksin aina iltamyöhään ja haukkuu paljon. Ei se nyt voi maailmaa kaataa jos koirani vähän haukkuu ja me asumme sentään omakotitalossa. Ja koirani on pihassa muutenkin aika vähän, kun taas naapurin koira usein koko päivän.
Kun tähän soppaan vielä lisätään kurjat koulupäivät, yleinen rahattomuus, vanhempien välinpitämättömyys ja arvostelu ja masennukseni, jota kukaan ei myönnä. En jaksa enää . Muuttaisin heti pois kotoa jos voisin. Vanhemmat vain lisäävät tuskaani ja sen lisäksi he ovat vielä kamalan ylihuolehtivia. En saisi kuulemma mennä illalla yksin lenkille ja enhän minä kuitenkaan yksin ole, kun koiran kanssa aina menen. Baareista puhumattakaan. Ja itkeä ei saa kun se on kuulemma heikkouden merkki : (
Minulla on aivan liian rankkaa. Tästä elämästä ei tule mitään. Ihan hävettää tämä tilanteeni. Kulissit on hienosti pystyssä ja vanhemmat ovat omasta mielestään maailman parhaita, mutta silti heidän välinsä ovat olleet aina huonot : (
toivottavasti selviän, pään on aivan sekaisin ; (
Itkeminen ei ole heikkouden merkki, vaan merkki siitä, että sinulla on vielä tunteita jäljellä. Tunteet ovat vahvuutta eikä heikkoutta. Vanhempiesi tunteet sen sijaan ovat kuolleet, he ovat heikkoja ja tekevät virheitä. Yritä kestää, jonain päivänä pääset pois suomalaisesta perhehelvetistä, josta kärsivät monet. Pidä omat tunteesi ja ajatuksesi. Minusta on surullista sanoa, että älä usko vanhempiasi, mutta niin minullekin olisi pitänyt sanoa, silloin kun elin heidän kanssaan.
Koska en ole mikään perheterapeutti, en osaa antaa ohjeita, kuinka selvitä tuollaisista oloista. Minä selvisin, koska n. 20-vuotiaana ymmärsin, että on toisenlaistakin elämää ja ajattelua. Siitä alkoi henkinen kasvu, joka oli aika vaikeaa. Piti siis unohtaa kaikki vanhempien opetus ja etsiä uusi tie ja tarkoitus elämälle. Mutta en koskaan turvautunut huumeisiin, joihin luen alkoholin, mielialalääkkeet, varsinaiset huumeet, jopa uskonnon jne. Tekopyhästä uskonnosta sain kotonani tarpeeksi, joten siitä oli helppo luopua. Nyt olen mielestäni aika vahvalla pohjalla, mitä osoittaa sekin, että menestyn kohtalaisesti työssä ja yksityiselämässä.
Jouduin siis tekemään elämäni perustan kokonaan uudelleen, mutta se oli ainoa keino löytää jokin tarkoitus elämälle. Missään tapauksessa en halunnut jatkaa vanhempieni esimerkkiä.
Yhdessä asiassa ymmärrän vanhempiasi: se yksin lenkkeily. Varmaan tarvitset sitä, mutta ehkä vanhempasi tietävät jotain vaaratilanteista, joista sinulla ei vielä ole kokemusta. Antaisin saman neuvon omalle lapselleni oman kokemukseni perusteella. Omaa turvallisuutta ei kannata riskeerata. Ehkä vanhempasi välittävät sinusta, mutta eivät osaa sitä kertoa oikealla tavalla. Yleensä vanhemmat haluavat lastensa menestyvän, mutta eivät tiedä oikeaa keinoa siihen.