Kirjoittaako HäSa:n toimitus selvinpäin ?

HäSa uutisoi tämänpäiväisessä lehdessään Hämeenlinnan väestökadosta aika erikoisella tavalla. kakkossivulla todetaan että tämän vuoden saldo huhtikuun loppuun mennessä on kaupungissa - 57 henkeä ja että muuttotappio koskee riihimäkeä lukuunottamatta koko kantahämettä.

Kun lukija johdatellaan sitten sivulla 6 itse tarinaan, käy kumminkin ilmi että Hattulassa ja Janakkalassa muuttovirta onkin muutaman kymmenen henkilöä positiivinen. Sivun kaksi koko kantahämettä koskeva muuttohävikki ei siis pidäkään paikkaansa. olisi toivottavaa että uutisoinnissa toimisi jonkinlainen logiikka - niin jos toimitus tekee juttunsa selvinpäin.
8288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hämeen Sanomille tämäkin asia on varmasti suuri mysteeri, miksi Hämeenlinna on muuttotappiokunta tällä hetkellä.

Poliittiset asiat on hoidettu viimeisen reilun viiden vuoden aikana sen verran päin vittua, että ihmiset ovat päättäneet siirtyä turvallisemmille ja viihtyisimmille seuduille, joissa kuntalaisten edut ja viihtyisyys laitetaan muiden asioiden edelle.

PARAS-hankkeen yhteydessä Hämeenlinnaan liitettiin sellaiset roskakunnat kuin Iittala, Hauho, Tuulos, Renko ja Lammi, jotka vain lisäsivät Hämeenlinnan taloudellista taakkaa ja sekamelskaa julkisten palvelujen järjestämiseen maakunnan kokoiselle alueelle. Samassa yhteydessä Hämeenlinnaan perustettiin vastaanottokeskus rikastuttamaan paikallista kulttuuria ja tuomaan väriä kaduille.

Tätä ennen Hämeenlinnassa oli jo naisvankila ja avovankila. Viime kesänä selvisi, että Hämeenlinnan avovankilasta päästetään kannibalimurhaaja, joka on myöhemmin syyllistynyt myös vesurimurhaan, työskentelemään vapaasti puistotöissä muun muassa Aulangon alueelle. Hämeenlinnassa asuvissa perheenisissä ja -äideissä tämä herättää kysymyksen, että minkälaisia rikollisia Hämeenlinnan alueelle haalitaan liikkumaan kannibalimurhaajan lisäksi? Onhan täällä liikkunut kaikenlaisia raiskaajia ja sirppimiehiäkin viime vuosina.

Kenelle tulee yllätyksenä tällaisten asioiden jälkeen, että Hämeenlinnasta on tullut muutaman vuoden takaisesta kasvukunnasta selkeä muuttotappiokunta, jonka kuntaliitoskosiskeluihin vastuulliset naapurikunnat antavat rukkaset kerta toisensa jälkeen jatkuvasta vonkaamisesta huolimatta?

Miksi ihmeessä Janakkala ja Hattula haluaisivat tulla osaksi tähän suur-Hämeenlinnan sekametelisoppaan, kun sekä Hattulassa että Janakkalassa asiat ovat mallillaan kuntalaisten näkökulmasta: ei suuruudenhulluja poliitikkoja, ei vastaanottokeskuksia, ei avovankiloita jne.

Äänestä
  • Kyllä kaikki oli ennen niin paljon paremmin joten kun sais takaisin menneisyyden.

    Äänestä

Kyllä on asiat hyvällä tolalla Parolassa ja Turenkissa. Ei ole rakennettu mitään vanhoja linnoja, Vanajan linnoja, Inno parkkeja, Verka tehtaita, parkki taloja, jää halleja, uima halleja, pakolais keskuksia, nais vankiloita eikä muita turhuuksia. Se sunni car senter nyt on tulossa vähän varallisen lähelle Hattulan rajaa, ettei vaan se letto maa perä alkaisi valumaan sinne Hattulan puolelle ja veisi sen suomen suurimman huolto aseman mennessään. Olisi kyllä toisaalta oikein niille Puran porukoille.

Se muuttotappiokin on ainakin Parolan osalta pussi kuskin syytä. On vienyt romulla pussillaan porukkaa sinne ja kun pas*a on hajonnut, niin Hatunen ei ole suostunut naapuri kaupungin rupu sakkia tuomaan takasin.

Äänestä

Tässä Iisakkilaisten vääristeleviä viestejä odotellessa totean että numeroita vastaan on aika vaikea taistella. Kannattaisi heidänkin ottaa lusikka nyt vaan kätöseen ja ruveta palauttamaan palveluita kuntalaisille tai vaaleissa käy ns. olkikyrsä.

Äänestä
  • Terve ananas! Uus nimmari, kiva!

    Äänestä

pitää kuitenkin muistaa että hämeenlinna on ollut vuosia muuttovoittokunta usealla sadalla asukkaalla per vuosi. sikäli toi muutamman kymmenen miinus ei vielä todista juuri mitään. katsotaan miten kehittyy jatkossa, se kertoo jo sitten jotain.

Äänestä

Ei ehkä kannata jäädä maiskuttelemaan menneiden vuosien muuttovoitoilla, vaan keskittyä tämän päivän lukemiin ja katsoa peiliin.

Äänestä

Hämeenlinnahan on ihana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hollande kirjoitti:

HäSa uutisoi tämänpäiväisessä lehdessään Hämeenlinnan väestökadosta aika erikoisella tavalla. kakkossivulla todetaan että tämän vuoden saldo huhtikuun loppuun mennessä on kaupungissa - 57 henkeä ja että muuttotappio koskee riihimäkeä lukuunottamatta koko kantahämettä.

Kun lukija johdatellaan sitten sivulla 6 itse tarinaan, käy kumminkin ilmi että Hattulassa ja Janakkalassa muuttovirta onkin muutaman kymmenen henkilöä positiivinen. Sivun kaksi koko kantahämettä koskeva muuttohävikki ei siis pidäkään paikkaansa. olisi toivottavaa että uutisoinnissa toimisi jonkinlainen logiikka - niin jos toimitus tekee juttunsa selvinpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu