Se on jotenkin rauhoittavaa, kun tietää sulkeneensa oven ahdistukselta. Ettei tarvitse enää rukoilla, rakastaisitko vielä. Sitä kysyy ihmisiltä ympärillään sanoin tai teoin. Voisitko sinä hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Ethän sinä jätä minua yksin. Vääriä kysymyksiä. Ei ihme, ettävastaukset ovat mitä sattuu. Oikeita kysymyksiä etsin vielä. En kysy niiltä jotka eivät vastaa. He etsivät itsekin. Turhaa on tuuleen huutaa. Se vain vastaa mitä tuulen puolelta huudettu on. Olinko muuta kuin pieni lapsi joka vaati: rakasta jos voit, vihaa jos et muuhun kykene mutta älä jätä huomiotta. Missä on se paksu punainen lanka, joka on niin vahva ja selkeä, että myrskyn silmässä, tyvenellä, maalla ja merellä. Se ei huku koskaan. Ovi on suljettu. Maailma huutaa. Nyt minä kuuntelen vain itseäni.
Ei yksinäisyys ole pelottavaa.
Ja metallicaa
174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vuosia yksin olleena rakkauden kerjäläisenä päätin lopettaa haaveilun että ketään tapaisin.
Eikä ketään ole tullutkaan. Todellakaan otsassani ei ole kyltti, että älä lähesty. Olen ulospäinsuuntautunut, usein hyväntuulinen ja ihan omillani toimeentuleva nainen.
Ei vaan ole sellaista kivaa kaveria elämään. Ehkä sellaisia kivoja ja sivistyneitä kavereita ole minua varten luotukaan.
Ahdistaa, että kavereiden varatut aviomiehet ovat luvatta lähestyneet... surullista.
Ei ole onnea minulla rakkaudessa.