Kotkan alijäämä tänä vuonna 20M€

Mitä tekee kaupungin johto.

Kuten lehtiuutisista muistamme: Uutta sataman hallitusta muodostettaessa Vesa Salminen,sd valitutti itsensä hallitukseen ja kehui lehdessä olevansa hyvillään että hallitukseen ei tullut yhtään finanssialan ja kaupallisenalan ammattilaista vaan
kaikki ovat kunnallispoliitikkoja ja muita henkilöitä joilta puuttuu täysin sataman johtamiseen tarpeellinen koulutus ja kokemus.

Kotka on investoinut paljon satamaan ja kulttuuriin mutta valitettavasti nämä eivät
tuo työtä eikä toimeentuoa kotkalaisille. Kaupungissa on maan huippua oleva työttömyys, nuorisotyöttömyys ja julkinen velka. Uusista työllistävistä investoinneista ei ole tietoakaan.

Tänä vuonna syömävelkaa on otettava lisää taas n. 20.000.000€
Salmisen hallituksen pitkäaikaiset toimet ovat johtaneet siihen että Kotka
tulee toimeen ainoastaan pysyvällä velanotolla. Tilanne on identtinen Kreikan kanssa koska on Kotkaan rakennettu koneisto joka syö enemmän kuin tienaa myös pitkällä aikavälillä.

Nuoret ovat tajunneet tilanteen ja heidän pois muutto jatkuu kiihtyvällä tahdilla.
Monelle heistä julki tullut törkeä korruptio (Nizza-Cannes) on paljastanut sen, millaiset taidot ja moraali johtavat Kotkan taloutta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Korruption tie kirjoitti:

Mitä tekee kaupungin johto.

Kuten lehtiuutisista muistamme: Uutta sataman hallitusta muodostettaessa Vesa Salminen,sd valitutti itsensä hallitukseen ja kehui lehdessä olevansa hyvillään että hallitukseen ei tullut yhtään finanssialan ja kaupallisenalan ammattilaista vaan
kaikki ovat kunnallispoliitikkoja ja muita henkilöitä joilta puuttuu täysin sataman johtamiseen tarpeellinen koulutus ja kokemus.

Kotka on investoinut paljon satamaan ja kulttuuriin mutta valitettavasti nämä eivät
tuo työtä eikä toimeentuoa kotkalaisille. Kaupungissa on maan huippua oleva työttömyys, nuorisotyöttömyys ja julkinen velka. Uusista työllistävistä investoinneista ei ole tietoakaan.

Tänä vuonna syömävelkaa on otettava lisää taas n. 20.000.000€
Salmisen hallituksen pitkäaikaiset toimet ovat johtaneet siihen että Kotka
tulee toimeen ainoastaan pysyvällä velanotolla. Tilanne on identtinen Kreikan kanssa koska on Kotkaan rakennettu koneisto joka syö enemmän kuin tienaa myös pitkällä aikavälillä.

Nuoret ovat tajunneet tilanteen ja heidän pois muutto jatkuu kiihtyvällä tahdilla.
Monelle heistä julki tullut törkeä korruptio (Nizza-Cannes) on paljastanut sen, millaiset taidot ja moraali johtavat Kotkan taloutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu