Kertokaapas tekin nyt omat mielipiteenne, mitä mieltä olette Uimaharjulaisista yrityksistä, ja mitä mieltä olette palveluista. Omasta mielestäni parissa paikassa (ainakin) myyjillä (kaupoissa) VÄÄRÄ asenne, palvelu aika töykeää, ja aina valitetaan.
Ja saa listata lempiyrityksiä.
Ja saa listata lempiyrityksiä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Uikan taksi oikea irvikuva alalla
Mitä voi odottaa sivistymättömiltä.Ei mitään.
Sen näköinen kuljettaja että en mene kyytiin vaikka maksaisi.
Isänsä juopottelee ja ryyppää ja jonipoika kuskaa.
Hyvä että kuski ei juopottele.
Kuoleva kylä joka on olemassa ainoastaan stora-enson ansiosta.
Storan pääkonttorissa on kuitenkin jo kartat auki ja tietäen tuotteen korkeat kuljetuskustannukset maailmalle ja raaka-aineen saannin vaikeutumisen vuosi vuodelta, suunnitelmia myllyn lukitsemiseksi jo laaditaan.
Kun kaikki metsät on kohta hakattu kohtuullisten kuljetuskustannusten sisältä, eikä puuta venäjältä edelleenkään saada, ei ole vaikeaa ennustaa mikä on tehtaan ja uimaharjun tulevaisuus kaikkine 'palveluineen'.
Katoitko kahvinporoista 😂
joo ensi vuonna menee tehas kiinni oon kuulu huhuja taas
Kylällä leijuva tuoksu on varsin tuuhea. Jotkut asuvat siellä ihan vapaaehtoisesti, vaikka ei olisi pakko.
Ehkä tuo tuoksu tuli sinusta?
Kyllä. Nimeni on Stora Enso.
Haiset rahalta?
Heilissä ainakin ilmoitusta, että
halpoja vuokra-asuntoja siellä uimaharjussa.
Uimaharju kasvaa ja kehittyy. Kylänraitilla nähty samaan aikaan 2 rollaattoria ja kolmen auton jono.
Joensuun pulireservaatti.
Uikan taksi poikottiin
Uikan taksi sivuun palvelu ala arvoista.
Vapaita vuokra-asuntoja ainakin sieltä löytyy.
Purkavat nekin kohta pois
Eikös siellä ole edullisia tyhjilleen jääneitä taloja myynnissä.
uimaharjun liikenneympyrössä on se pyramidi kivikasa. se o vapaamuurarien symboli.
ahdasmielinen ilmapiiri. kaikki uusi pelottaa ja juoruilu ja muiden asioiden vatvominen on tärkeämpää kuin oman elämän eläminen alueella. tokikin samaa se on koko maakunnassa. joensussa vain vähän enemmän sivistystä koska muualta maasta saapuneita enemmän.
vihakirjoittaja on taas vauhdissa