Nyt en tunnista tunteitani. Tunnen erästä ihmistä kohtaan jotain hämmentävää. Tuntuu kuin sulaisin lätäköksi lattialle, menetän voimat ja tahtoni, vaikkei hän mitään tahdokaan. Tunne on niin fyysinen, että sydän hakkaa ja tuntuu että kaikki mahdolliset tunteet elämän iloista ja suruista nousevat yhtä aikaa pintaan. Itku ja nauru yhtä aikaa, itku kaikista elämääni liittyvistä ikävistä asioista ja nauru onnellisista. Tuntuu kuin minulla ei olisi minkäänlaista "nahkaa" suhteessa tähän ihmiseen. Tämä ihminen ei ole pelottava, mutta nuo tunteet vievät aika heikolle ja koen tilanteen epämiellyttävänä jotenkin tuskallisen paljaana, mutta kuitenkin haluan kokea sen. Hänellä ei ole minkäänlaista valtaa elämääni, mutta koen, että ei sitä kyllä ole minullakaan, en tiedä kuka tai mikä olen, mihin kuulun, minne lähteä? Tunne on sellainen, että muutun alamittaiseksi pieneksi avuttomaksi ihmiseksi, joka ei osaa auttaa itseään, vaikka normaalisti olen hyvin itsenäinen ja pärjäävä. Näissä tilanteissa hukkaan "itseni" täysin.
Olen joskus ainakin luullut olevani rakastunut häneen, aika ajoi ohi. Mutta silloinkin koin tuollaisia samanlaisia tuntemuksia. Mitä nämä tunteet ovat ja miksi ne tulevat? En tunnista niitä ollenkaan sellaisiksi "olen kotona itsessäni" tunteiksi, vaan päinvastoin kaikkea muuta. Olettaisin, että jos on rakastunut, tulee tuollainen hyvä, onnellinen, "olen kotona" elämässäni olo. Nyt olen tunteissani tuntemattomilla tunnistamattomilal vesillä. Miksi joihinkin ihmisiin reagoi näin vahvasti? Onkohan minulla joku vahva ratkaisematon ristiriita? Lapsuus? Huono kiintymystapa? Mitä tämä on?
Olen joskus ainakin luullut olevani rakastunut häneen, aika ajoi ohi. Mutta silloinkin koin tuollaisia samanlaisia tuntemuksia. Mitä nämä tunteet ovat ja miksi ne tulevat? En tunnista niitä ollenkaan sellaisiksi "olen kotona itsessäni" tunteiksi, vaan päinvastoin kaikkea muuta. Olettaisin, että jos on rakastunut, tulee tuollainen hyvä, onnellinen, "olen kotona" elämässäni olo. Nyt olen tunteissani tuntemattomilla tunnistamattomilal vesillä. Miksi joihinkin ihmisiin reagoi näin vahvasti? Onkohan minulla joku vahva ratkaisematon ristiriita? Lapsuus? Huono kiintymystapa? Mitä tämä on?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tunnetta ehkä jopa liikaakin? Voisikohan rehellinen keskustelu tunteistanne auttaa, tai toisaalta, mikä sut pistää hakeutumaan seuraan, jos noin koet?
Luin vielä uudestaan tuon... Mikä se ongelma siis on? Sä siis selvästi koet hyvin voimakkaasti. Kokeeko toinen? Oletteko siis olleet suhteessa? Jotenkin alkaa huvittaakin tuo kun kuvittelen. :) Enkä tarkoita pahalla siis, mutta voin ehkä kuvitella... vai voinko. Siis onko se nyt niin järjellä selitettävissä, jos rakastuu! Ehkä olet liikajärkeillyt koko homman tuollaiseksi? Miten hän suhtautuu sinuun? Myöskin säikkyy ja luikkii sinua pakoon, kyyneleet silmissä välillä, toisinaan nauraen?? Joo, mä en aina ymmärrä ihmisiä. :D
Ei ole mistään suhteesta eikä tapailusta kysymys, käsitit väärin. Ongelma on aika hämmentävä kokemuksena, jota tavallaan ei pysty selittämään. En tiedä toisesta eikä tämä häneen sinänsä liity eikä hänen tarvitse tietää eikä hän luultavasti suhtaudu minuun mitenkään. Lähinnä käsittelen näitä tuntemuksia suhteessa itseeni, mutta jotkut tilanteet laukaisee hämmennyksen. Se voisi hyvin olla joku muukin. Mutta mietin vain mitä ja miksi ne tunteet ovat? Varmaan jokainen pohtisi, jos kokisi jotakin normaalista poikkeavaa.
En ole järkeillyt, pikemminkin tuntuu että en ole oma järkevä itseni. Joitain asioita ei edes tiedosta eikä pohdi, ennen kuin huomaa itsensä kokevan jotakin. Ei tämä ole sinänsä surullista hänen suhteensa, vaan yleensä elämän suruja tarkoitan tai kukaan olisi pakenemassa mihinkään tai en tiedä. Nimenomaan ihmettelen omia tunnereaktioita ja pohdin vain omia kokemuksiani. Mä en ehkä ajattelis rakastumisen tunnetta tuollaisena ihottomana olona, että kaikki puskee pintaan ja on hukassa itseltään, ehkä se olis joku lämmin, turvallisempi, vakaa hyvän olon tunne. Mietin voiko jotkut isot koetut järkytykset nousta pintaan, sinänsä ei liity tähän ihmiseen, mutta ajallisesti osuu samoille ajoille. Mä olen joutunut käsittelemään ja opettelemaan käsittelemään omia tunteita ja asioita, ja kuvittelin, että jotenkin hallitsen itseäni ja elämäni on uomissaan, mutta ei se olekaan itsestään selvää.
Siltä se kuulostaa kyllä. Et ole käsitellyt joitain menneisyyden juttuja jos ne nousevat pintaan aina kun tapaat jonkun tietyn ihmisen. On myös mahdollista, että muistot tulevat josatin paljon kauempaa. Ehkä ne tulevat edellisestä elämästäsi jopa. Olette kokeneet jotain yhdessä, mutta et tietenkään muista sitä, mutta hänet nähdessä joku osa sinusta muistaa ja herää eloon. Et saa mieleesi mistä se johtuu.,. Ehkäpä hypnoterapia voisi auttaa, jos et hakemallakaan löydä syytä tunteisiisi. Sinun on vain itse selvitettävä jollain tavalla tunteesi, tai sitten välttelet sitä ihmistä kaikin tavoin. Ehkä juttelu hänen kanssaan voisi avata joitain lukkoja. En tiedä.
Hämmentävää kieltämättä. Missä osassa se ihminen tuossa siis on? Siis pidätkö sinä hänestä? No ilmeisesti kun mainitsit rakkaudenkin tunteet. Ehkä välilänne on jotakin vahvaa empatiaa ja lämpöä? Mutta eikö se ole iloinen asia? :/ Miksi sellainen pelottaa sinua? Kerroit jotain omista suruistasi, paljon myötätuntoa sulle niistä. :( Voisiko olla niin, että toisellakin on joitakin muunlaisia omia murheita ollut yhtä lailla? On sitten hieman suojamuuria ympärillä? Ja jos te tosiaan vedätte toisianne puoleenne, mutta sitten vastustelette, niin ehkä sillä toisellakin on hyvin voimakkaita tunteita sinua kohtaan, mutta ehkä epävarmuus estelee häntä? Vai mihin se siis tyssäsi, kun sanoit olleesi jopa rakastunut, mutta aika ajoi ohi. Kunhan pyörittelen näitä, älä anna paljon painoarvoa näille.
Tuollaiset höpinät jostain edellisistä elämistä kannattaa ihan varmasti jättää omaan arvoonsa, siis tuo yksi kommentoija. :O
hän ei ole mun elämässä enkä mä hänen. Silti tärkeä, luulen et rakastuin vaikka ne tunteet oli sekavia! Iloinen siitä et on ollut, surullinen, et menetin, niin ristiriitaista. aika ajoi ohi monesta syystä, ne kasautui kimpuksi ja tein omiakin virheitä, mitä en osannut korjata aikanaan. Nyt en tiedä mitä pitäisi selvitä tai selvittää, mitä, miten ja miksi ja silti pitäisi. Kumpa voisikin joskus vain halata kaikki vaikeat asiat pois, sanat on joskus liian vähän ja liikaa.
No halataan vaan.
Tavattiin kun olit pieni lapsi ehkä3-4v olit äitisi kanssa ylittämässä valoristeystä. Myöhemmin näin sua aina silloin tällöin kaupungilla. Voi että olit suloinen. mietin silloin missä isäs on. Äidin kanssa kuljit ajattelin ovat varmaan ulkomaalaisia, mitenköhän tulevat pärjäämään täällä kylmässä Suomessa.
Taas kerran näin teidät torin liepeillä nyt oli vauva lisäksi vaunuissa.
Vuosia myöhemmin ylititte tien samassa paikassa sinä edellä ja äitis talutti jotain 3v taaperoa kädestä.
Joskus näin sut kaupungilla teini-ikäinen olit ja kavereiden mukana kuljit 14 - ?
Myöhemmin näin sut paikassa jossa olit harjoittelijana iloisena ja tarmokkaana. Vähän salaa katselin oviaukosta pariinkin otteesen. Olit nyt tosi naisellinen ei ollut helppoa olla katselematta jotain noin nättiä.
Yllätyksekseni kohtasin sut kerran yhdessä paikassa ja ajattelin, että olet varmaankin siellä kesäharjoittelijana.
Myöhemmin matkoiltani poikkesi silloin tällöin vain nähdäkseni oletko viellä tai edes joskus paikalla.
Oli aina vain käytävä säännöllisen epäsäännöllisesti paikalla jos kävisi flaksi.
Tää juttu jatkuu...
Ehkä olet kohdannut elämäsi suuren rakkauden. Ei rakkauden tunteessa olla kotona, vaan eksyksissä. Ei intohimo ole tasaista hyvää oloa vaan kutinaa, levottomuutta ja ahdistusta. Ei rakastetun seurassa ole kotoisa olo vaan kaipaava, jännitteinen ja tuskainen.
Näin on niin kauan, että tunteet saa purettua puhumalla ja ehkä myös luonnon tarkoittamalla tavalla. Rakkaus on kemiaa. Alkuun se on tuota, mutta myöhemmin tulee se seesteinen hyvän olon vaihe jos niin pitkälle päästään yhdessä.
Joskus kokenut vastaavaa ja todellakin tunsin kuinka toinen luki minua kuin avointa kirjaa. Ehkä se oli syvempää sielunkumppanuutta tai sitten pelkkää haihattelua ja täydellisen epätoivoinen tilanne voimisti tunnereaktioita. Kukapa tietää...
Sielunkumppanuus. Todellinen rakkaus.
Tärkeintä on mielestäni se, että on tunteita. Oli ne tunteet mitä tahansa. Vihasta ja rakkaudestakin sanotaan, että ne ovat sukulaisia ja ne voivat olla joskus vaikeasti erotettavissa. Välinpitämättömyys olisikin jo pahempi asia. Olen kokenut tuon prosessin ja neuvoni sinulle on, että koe kaikki mitä tunnet, mutta ole vahva ja selvitä asiat hänen kanssaan. Se todellakin kannattaa, luota siihen!
Mun rehellinen mielipide on, että jos todella haluat saada vastausta kysymykseesi, niin yrittäisit mieluummin selvittää asiaa ammatti-ihmisen/ sellaisen, joka ymmärtää sinua ja tuntee sinut.
Vuorovaikutustilanne on aina yksilöllinen ja henkilökemiat taitaa olla ratkaisevasa osassa, vaikka puhuttaisiin/tehtäis ihan mitä tahansa. Kun tilanne menee liiallisen laskelmoivuuden puolelle, puhe muuttuu yleensä turhaksi ja vain näkymättömät tuntosarvet rekisteröivät KAIKEN, mitä ihminen tekee/sanoo ja oma analyysi toisesta ihmisestä alkaa.
Loppujenlopuksi joku vain näkee sinut sellaisena kuin olet ja yksilölliset tekijät kukin elämässä määrävät sen, miten homma etenee.
En tiedä, miltä sinusta on aiemmin tuntunut rakastuneena, mutta minusta ainakin tuntuu aina rskastuneena tuolta kun kuvailit yllä. Minusta kuvailit hienosti. Ihottomuus, ahdistus, keskittymiskyvyn puute, voimakas pakkomielteinen ajattelu joka kohdistuu vain tähän henkilöön. Jos katson ahongossa peiliin, ellen kokoa itseäni ja ajttele jotakin muuta väkisin, näytän aivan umpirakatuneelta ja pölmähtyneeltä.
En uskoisi, että kyseessä on jotkut ongelmat vaan "rakkautta ah suurta" lailla uskon, että just tollastahen se alussa on, kunnes rauhoittuu vähän ajan kuluttua. Nauti, koska kaikessa kauheudessaan tuossa tuntee olevansa kovasti elossakin....:) Jos et ole aiemmin näin tuntenut, ehkä et ole aiemmin ollut rakastunut?
Sitten jos hänet saat ja jonkun aikaa on yhdessä oltu, lähtee tunne tasaantumaan ja tulee niitä hyvänolon tunteitakin. Tässä vaiheessa, mitä nyt kuvaat, olet vielä epävarma saatko häntä ja yrität kieltää tunteesi.
Sanalla sanoen, tällä hetkellä riudut rakkaudesta:)
Olen sinun kohtalotoverisi. Minäkin riudun tällä hetkellä vaikka olemme tunteneet k.o. miehen kanssa jo hetken. En tätä miestä taida edes saada. On pakko puhaltaa peli poikki, koska mies taitaa vaan rehvailla mua vähän pienemmällä tunneskaalalla kun minä häntä.
Parempaa Onnea teille!
Ainakin on aina jotakin mitä voi kiikkustuolissa muistella. Ainahan väitetään, että elämämme suurimpia hetkiä olivat ne, joina rakastimme.
Rakkaudelta kuulostaa.
Itsekään en asiaa uskonut, mutta olin ihan sekaisin tuosta naisesta pitkään.
Yritin kuitenkin tutustua häneen paremmin, mutta en koskaan en tule tietämään oliko hänellä vähänkään tunteita minua kohtaan.
Lopulta oli siirryttävä eteenpäin koska ei enää kestänyt sitä tilannetta joka oli vähitellen muuttunut.
Ei tuntenut oikeastaan enää mitään paitsi niitä muistoja jotka edelleen tanssivat mielessäni.
Ainut kerta elämässäni kun en osannut erottaa mistä minä aloin mistä tunne jatkui ja mihin hän päättyi.
Epäilen etten tule koskaan kokemaankaan.
Miksi muistella jotain tuollaista kiikkustuolissa jota ei voinut saavuttaa?
Koska on koti, uskonto ja vaikka sitten isänmaa (perhe).
Vanhana voi olla viisas myös siinä että tietää mitä rakkaus on ja miksi siitä puhutaan niin paljon :) Sitä se on täällä ihmisen elo. (kiikkkaanarinnarintiktaktiktak....)
krooh...phyy..
Ehkä se ihminen voi auttaa sinua selvittämään kaikkia noita tunteitasi ja hämmennystäsi. Kannattaa olla pelkästään iloinen jos saa kokea tuollaista yhteyttä. Jos sinulle tulee hyvä olo kun juttelet hänen kanssaan, niin juttele, älä mieti että pitäisikö, vaan toimi. Kerro avoimesti ja parhaasi mukaan, kuten kirjoitit tännekin. :) Elämä on liian lyhyt hiljaa oltavaksi.
Vielä edelliseen lisäksi kysyisin, oletko saanut olla kyseisen ihminen iholla? Sehän kertoisi paljon. :)
En, valitettavasti. Sehän se tässä mättääkin kun luulee tietävänsä mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu ja ihollekaan ei ole vielä päässyt. JA ei usko omaa järkeään ja silti tuntee. Jos vaan ottaa ja kokeilee, vaikka sitten niitä paljonpuhuttuja kosketusvarkauksia???? Haittaxe?
Näin sitä raiskataan kitkerällä kalkilla hyvin alkanut itäminen. Nokkosista saa typpeä, mutta en haluaisi ravita kasvejani hienostokoiran kusella kasvaneella nokkosella...mikä siinä muka kiertää tässä maailmankaikkeudessa?PEDIGREE PAL, ei edes mikään aito luonnon tuote, mutta ei tuokaan nyt niin yksioikoinen asia ole... tietysti jos koiranmuonaan on upotettu raskasmetalleja niin sitten ei luontokaan pysty eliminoimaan sitä tosiasiaa, että ihminen on kaiken takana ja raha haisee.
Jospa kaikki lemmikkien omistajat hakisivat koiralleen muonat lihatiskistä, jotta voisimme varmistaa, ettei ainakaan mikän tutkimaton pääse luontoon viattoman eläimen inhimillisyydestä johtuen, jooko??
Se on tavallisesti jopa halvempaa -varsinkin jos saa diilattua hyvän sopimuksen lihakauppiaan kanssa....
äh, siis nokkosista saa liuotettua typpeä kasveille hyvin....
Yritätkö jotenkin kieltää tunteesi? Sulla on nyt selkeesti joku ratkaisematon ristiriita pääsi sisällä... Hmmh. :/ Aika erikoiselta kuulostaa!
Se on sulle palapelin osa joka ei välttämättä liity ihastumiseen. Tutustukaa.
Kuulostaa tutulta.
Tämän ihmisen seura ei ole sinulle hyväksi, sillä niin kuin sanoit, et ole "kotonasi" hänen kanssaan. Ikävä sanoa, mutta tuntemukset kuulostavat aika vakavilta.
Itselläni oli samanlaisia tunteita, ja paljastui myöhemmin traumaksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olin torjunut trauman niin vahvasti, että olin sen unohtanut. Mutta mikä tahansa traumaattisista tapahtumista muistuttava aiheutti minussa mystisiä, fyysisiä tuntemuksia. (Diagnoosin sain myöhemmin: dissosiaatiohäiriö.)
Olen ollut samalla tavalla koukussa muutamiin ihmisiin, he ovat aiheuttaneet minussa omituisia, onnenkaltaisia tuntemuksia. Mutta myös tunnetta rajattomuudesta. Ja kun ihmisten välillä ei ole rajoja, silloin eivät asiat ole hyvin.
Olen pahoillani, että kerron näin raskaita asioita, joita kuvailemasi tunteet tuovat mieleeni. Toivottavasti ei ole kyse mistään vakavasti.
Kuvailemasi kuulostaa paljon dissosiaatiolta, ja voisit katsoa osoitteesta
www.traumajadissosiaatio.fi
onko sinulla muita dissosiaatioon liittyviä oireita. Dissosiaatio ei kokemuksena useinkaan ole ahdistava, enemmänkin hämmentävä.
Rohkeutta asian selvittämiseen, se selvästi ihmettyttää sinua.
Sellaista yksinkertaista logiikkaa voi kuitenkin käyttää että se trauma voisi tässä tapauksessa olla vaikkapa nimenomaan se että kohde on saavtuttamaton.
Dissosiaation voi liityä myös rakkauden tunteisiin.
Joten tuskin kyse on seksuaalista hyväksikäytöstä.
Toisin sanottuna rakkauteen ja rakastumiseen liittyy aina pelko toisen menettämisestä sekä myös rajattomuudesta ja mahdollista pakkomielteiysyyttä.
Ne voivat selittää noita tuntemuksia varsinkin jos henkilö on ekaa kertaa kokemassa tuota tunnetta tai toisaalta ihminen ei ole aiemmin kokenut että tuo rakkaus "täydellistyisi" tai tulisi todeksi.
Itse huomasin omassa tapauksessa että kun joskus olin ollut ihastunut ja niistä ei seurannut mitään niin pakenin noita tuntemuksia kunnes sitten kohtasin tämän henkilön johon olin rakastumassa ja tuska syveni noiden aikaisempien epäonnistumisten vuoksi aika kovaksi.
Toisin sanottuna en tiennyt rakastinko häntä vai ei johtuen siitä että en yksinkertaisesti pystynyt tekmään mitään järkeviä päätelmiä tunteistani (erotettava tunteettomuudesta) joilla olisi voinut olla realistinen pohja.
Koska oleilin tuon henkilön läheisyydessä myös paljon niin vuorotellen tuli pakoreaktio jossa kielsin tunteitani pelkoon liittyen ja vuoroin pyrkiä lähelle koska tuo tunne oli miellyttävä toisinaan.
Nuo tunnetilat aiheuttivat myös keskittymishäiriöitä yms. joka on hyvin epätavallista minulle.
Ja ei minua ei ole hyväksikäytetty lapsena.
Syynä on vain se että en ole kokenut ihastumista tai rakkautta sekä ne olisivat todellistuneet elämässä (suhteet ovat olleet tunteettomia tai lähinnä "mukavaa" oloa)).
Jos kohtaa sitten jonkin tuollaisen tunteen niin se voi keikauttaa venettä aika voimakkaasti koska niiden käsittylykyky voi olla hakusessa.
Ihmisett joilla on lukuisia ihastumisia ja rakastumisia takana sekä suhteita niin varmasti osaavat käsitellä noita tunteita myös paremmin eivätkä hämmenny voimakkaista tunteista.
Mä luulen että ihmiset jotka ovat olleet lukuisissakin suhteissa ym, eivät vain ole koskaan kokeneet sellaista tunnetta, rakastaneet ja vaikuttuneet jonkin ihmisen olemassa olosta.
Musta kun tuntuu, että ihmiset etsivät itselleen puolisoa järkiperustein. On vaikka minkälaista deittisivustoa, joissa tarkoituksellisesti etsitään elämänkunppania ja sieltä sitten mahd, mukaan valitaan parhaiten sopiva. Tai jotakin muuta vastaavaa.
Muutamat ystäväni ovat tavanneet nyk. kumppaninsa juuri em. tavoin -ja minusta kuitenkin tuntuu että ei se elämä heillä ole sen kummempaa. Samat ongelmat ja arki vastassa ja mietitään helpommin erilleen muuttamista -lähinnä ystäväsuhteita. Hyviä sellaisia.
Nimim. Kokenut varattuna tässä ketjussa mainittuja asioita ja suht. hyvässä liitossa elämänsä "luullun" suuren rakkauden kanssa...Osaa ainakin verrata. On tunteita ja on tunteita. Nykyisessä liitossa suuri tunne oli meillä molemmilla aluksi, mutta toisen käsitys oli kuitenkin eri. :)Kasvattaa ihmistä ja laajentaa näkökulmia kun ei suinpäin eroa :)
Olekko nää nainen rakastunut naiseen. Tunne ei menekään ohi. Kohtaa se, hänet.