Ahdistunut

Olen 27. vuotias nainen. Ongelmani on, etten ole seurustellut 9- vuoteen kenenkään kanssa. Nuorempana minulla oli pari seurustelu suhdetta. Pelkään, että siihen se jää. Olen vielä todella tunteikas ihminen ja kaipaan miestä eläämäni ja kuuntelemaan/ pitämään kainalossa yms. Minulla on todella paljon "juttuja" mutta ne ei ikinä etene mihinkään. Mä lupaan itselleni joka kerta etten anna miesten satuttaa mua, mutta joka kerta ne tekevät sen. Tää kaikki saa mut pitämään itseäni niin tyhmänä, tai ajattelen että olen liian lihava niille. Olen myös alkanut pohtimaan, että voisiko kaikki johtua ihnväristäni. Minut on adoptoitu Etelä-Amerikasta.Pidän itseäni kauniina ja ennen kaikkea mukavana ihmisenä. Tiedän, että ihastun aina "vääriin" miehiin. ns. pintaliitäjiin.. suurinosa niistä haluaa blondin kauniin naisen, tiedostan sen, mutta en halua yleistää miehiä. Uskon, että siinäkin porukassa on miehiä jotka näkee pintaa syvemmälle... Olenko hölmö kun ajattelen näin? Kaverit kehottavat minua vaihtamaan mies makua, mutta miten mä pystyn siihen? Tää kaikkihan on osa mua.. Mähän esittäisin jotakin muuta jos tekisin niin. Kaikki ne miehet joihin olen ollut todella ihastunut, ovat alkaneet seurustelemaan. Se satuttaa mua aina.. mietin, että miksi en kelvannut mikä minussa on viella? Miksi kaikki muut seurustelevat, mutta minä en? Mä pelkään, että jään yksin, minun sisaruksistani kakki on parisuhteessa ja on lapsia. Olen perheen musta lammas!! Ystävistänikin suurin osa on naimisissa ja lapsia. En ole itsetuhoinen, mutta en nää elämässä mitään järkeä jos joudun elämään aina yksin. Ja kun olen yksin murehdin/itken tätä kaikkea. En myöskään halua elää näin. Mulla on perus asiat tosi hyvin. Ihana perhe ja kaverit , työ yms. En vaan pysty näkemään tätä kaikkea kokonaisuutena. Kun miehet satuttavat mua, sallin sen. Uskon, että olen ansainnut sen ja minussa on jotain vikaa olen ällö. Tiedän, että tämäkin on väärin ajateltu, mutta niin monet miehet tekevät saman asian peräkkäin..Toivon että joku joka on tarpeeksi kaukana minusta pystyisi sanomaan jotakin fiksua minulle =)
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et sinä ole tyhmä vaan mukava nainen joka ajattelee fiksusti ja olet vain turhautunut kun sitä oikeaa miestä ei ole löytynyt. Vähän kuin minä, olen kans turhautunut kun kukaan ei tykkää minusta. Olen ollut yksin 7 vuotta ja en usko et löydän ikinä tyttöystävää. Enkä usko et se sun ihonväristä johtuu. Ehkä sun pitää olla avoimempi ja tutustua erilaisiin miehiin eikä samanlaisiin tyyppeihin. kivoja miehiä on varmasti paljon ja ne pitää vaan löytää. et kertonut et miten ne satutttaa sua? Oletan et sua on petetty. No valitettavasti suomi miehet on sellasia et ne ei halua sitoutua yhteen naiseen. Kyllästyvät nopeesti eivätkä monikaan halua parisuhdetta. Suomalaisten ongelma on suvaitsemattomuus. Jos olet erilainen ulkonäöltäsi niin sut lytätään heti huonoksi ihmiseksi ja ei suhun haluta tutustua. Varsinkin naiset tekee niin. Mut itse tiedät olevasi ihana ja hyvä ihminen, sulla on perhe ja kaverieta jotka tukee ja rakastaa sua. Uskon et löydät vielä elämäsi rakkauden ja saat omia lapsia ja oman perheen.

Äänestä

Tavoittelet miehiä joita et voi saada. Miehiltä saa helposti yhden yön "juttuja" mutta parisuhteelta miehet vaativat sitten enemmän. Jos tavoittelemiasi miehiä tavoittelee muutkin naiset jotka ovat sinua paremman näköisiä tms. niin miehet valitsevat heidät. Etsi jatkossa oman tasoisia miehiä...

Äänestä

>>Kaverit kehottavat minua vaihtamaan mies makua, mutta miten mä pystyn siihen? Tää kaikkihan on osa mua.. Mähän esittäisin jotakin muuta jos tekisin niin.

Oletan että tuo on yleinen ongelma. Varmasti moni lyhyt, kalju ja tukeva mies haluaisi itselleen pitkän, tuuheahiuksisen ja pitkän naisen itselleen.

Rakastuminen kestää noin kaksi vuotta. Sen jälkeen alkaa arki ja ystävyys -vaihe.
Etsi itsellesi mies jolla on samanlaiset tavoitteet kuin sinulla.

Minun vaimoni halusi jostakin syystä 30 cm pidemmän miehen kuin hän itse, eli ulkonäköseikat saivat hänet hakemaan sovinistista seuraa.

Äänestä

Yksinoloa reilun kuukauden päästä 29 vuotta. 2 siskoo naimisissa, yksi sisko naimatonna, enkä ihmettelis vaikka jäiski semmoseks, ei oo sen tyyppinen että vois kuvitella naimisoituvan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukahtunut sydän kirjoitti:

Olen 27. vuotias nainen. Ongelmani on, etten ole seurustellut 9- vuoteen kenenkään kanssa. Nuorempana minulla oli pari seurustelu suhdetta. Pelkään, että siihen se jää. Olen vielä todella tunteikas ihminen ja kaipaan miestä eläämäni ja kuuntelemaan/ pitämään kainalossa yms. Minulla on todella paljon "juttuja" mutta ne ei ikinä etene mihinkään. Mä lupaan itselleni joka kerta etten anna miesten satuttaa mua, mutta joka kerta ne tekevät sen. Tää kaikki saa mut pitämään itseäni niin tyhmänä, tai ajattelen että olen liian lihava niille. Olen myös alkanut pohtimaan, että voisiko kaikki johtua ihnväristäni. Minut on adoptoitu Etelä-Amerikasta.Pidän itseäni kauniina ja ennen kaikkea mukavana ihmisenä. Tiedän, että ihastun aina "vääriin" miehiin. ns. pintaliitäjiin.. suurinosa niistä haluaa blondin kauniin naisen, tiedostan sen, mutta en halua yleistää miehiä. Uskon, että siinäkin porukassa on miehiä jotka näkee pintaa syvemmälle... Olenko hölmö kun ajattelen näin? Kaverit kehottavat minua vaihtamaan mies makua, mutta miten mä pystyn siihen? Tää kaikkihan on osa mua.. Mähän esittäisin jotakin muuta jos tekisin niin. Kaikki ne miehet joihin olen ollut todella ihastunut, ovat alkaneet seurustelemaan. Se satuttaa mua aina.. mietin, että miksi en kelvannut mikä minussa on viella? Miksi kaikki muut seurustelevat, mutta minä en? Mä pelkään, että jään yksin, minun sisaruksistani kakki on parisuhteessa ja on lapsia. Olen perheen musta lammas!! Ystävistänikin suurin osa on naimisissa ja lapsia. En ole itsetuhoinen, mutta en nää elämässä mitään järkeä jos joudun elämään aina yksin. Ja kun olen yksin murehdin/itken tätä kaikkea. En myöskään halua elää näin. Mulla on perus asiat tosi hyvin. Ihana perhe ja kaverit , työ yms. En vaan pysty näkemään tätä kaikkea kokonaisuutena. Kun miehet satuttavat mua, sallin sen. Uskon, että olen ansainnut sen ja minussa on jotain vikaa olen ällö. Tiedän, että tämäkin on väärin ajateltu, mutta niin monet miehet tekevät saman asian peräkkäin..Toivon että joku joka on tarpeeksi kaukana minusta pystyisi sanomaan jotakin fiksua minulle =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu