Minusta on kivempaa olla vaimon kanssa kaksistaan, varsinkin kun tuli sairaus.
Mitä mieltä lastenlapsista?
Verttu
21750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
nostivat minusta esiin minun parhaimmat puolet. Mielelläni olen heidän kanssaan, mutta kun he ovat jo murrosiässä, heille suhteet ikäisiinsä ovat etualalla.
Minulla suhtautuminen lapsenlapsiini on sellainen
niinkuin hienosti sanotaan ambivalentti.
Olen aivan hurmaantunut heihin, mutta välillä tyttäreni 4 vuotias kysyy kärsivällisyyttä siinä määrin, että kerrankin sanoin pojalle, että jos et ole kunnolla niin heitän sinut pihalle.
Tälläinen herttainen isoäitityyppi siis.
Kerran he olivat siskonsa kanssa yökylässä kun vanhempansa kävivät risteilyllä.
Sitten kun heidät haettiin kotiinsa seuraavana päivänä ja olimme siivonneet"jäljet" istahdimme ja huokasimme, että on se hyvä, ettei enää tarvitse tehdä tätä joka päivä.
Miehen kanssa kahden on ainakin rauhallisempaa.
Minä en kovin vauhdikkaasta menosta ole koskaan pitänytkään.
Minulla on jo lastenlasten lapsiakin,
kun nuorena aloittaa niin ehtii sitten
nähdä tätäkin ikäpolvea.
Minä taas olen ihan hulluna näihin lapsiin,
mutta se juontaa varmaan jostain aivan muusta
syystä.
Kyllä kun nämä pienet tulevat vierailulle iso-mummun luo,niin on oksat pois kuin suutarin
joulukuusesta,mutta ovat he ihania.
Kyllä vanhempansa jäljet siivoavat,ennen-kuin
lähtevät kotiin,mutta valitettavasti jos on kova
meteli koko päivän niin väsyyhän sitä siihen.
Mieli joskus sanoa että kiva kun kävitte,mutta kiva kun menettekin tulkaa pian uudelleen ;-))
Eihän noita pieniä ole kuin kaksi eikä he ole yökylässä vielä.
Mutta tyttöni teini-ikäinen tyttö on kyllä usein yötä luonani ja haluaa nukkuakin vielä mummin kanssa.
Sanoa töksäyttää vain huonolla suomen kielellä,että
mummin sänky paras sänky.
On se hauska kuunnella kun tulee suomenkieltä,
ja yhtäkkiä vaihtuu joko englantiin tai ruotsin
kieleen.Sanonpa vain niinkuin Maija sanoi että
ihania ja välillä rasittavia,se vain että ei
tarvitse enää kantaa heistä sitä vastuuta.
Se on omista lapsista aivan toisenlainen vastuu
kun heidän lapsistaan,vaikka minä aina kyselenkin
onko kaikki hyvin,että on silti jonkinlaista huolen kantoa kumminkin.
kun ei voi ulkonakaan käyskennellä ja sisällä mennään hiipien vielä pari päivää. Toivottavasti ei kauempaa! Turvotus on laskenut, mutta vähän aristaa.
Anu, sinä olet sikäli osannut "kasvattaa" paremmin kuin minä, että teillä lapset siivoavat jälkikasvunsa jäljet. Meillä ei puhettakaan.
Tytär tietää mitä ajattelen, mutta siitä huolimatta:"kyllä mummi hoitaa ...mennään nyt!"
Olenhan minä hoitanutkin ja mieheni on ollut apuna, mutta pikkuisen marmatan.
Tästä ei ole montaakaan päivää kun sanoin miehelleni, että mennään me eläkeläiset johonkin Aurinkorannikolle talvikaudeksi, saadaan olla omissa oloissamme ja kukaan ei odota ja vaadi mitään. Mies siihen tokaisi, että ethän sinä tulisi toimeenkaan, jos ei olisi jotain hoivattavaa ja huolehdittavaa.
Tulisinpas. Ainakin kuukauden.
Tälläiset tunteet ja suhteet lapsenlapsiin.
Mielestäni hyvä aloitus keskustelun avaajalta, että jokainen meikäläisen ikäinen voi tulkita omia tunteitaan ja tuntojaan suhtautumisessa lastensa jälkikasvuun.
Minä kun tykkään että en ole kasvattanut ollenkaan,siinä he ovat sivusta seuranneet.
Joskus on ollut omien kanssa hankalaakin, mutta
kaikesta on puhumalla selvitty.
Kasvattajana en ole ollut kaksinenkaan,päivästä
toiseen on menty,pahimmat karikot välttäen.
Niin kauan kun ero sitten tuli,mutta ei jäänyt kuin yksi alaikäinen silloin minulle.
Sairastelen itse niin paljon että kyllä jälki-
kasvu tietää missä raja menee.
Sanoivatpa vielä nämä vanhemmat lapsetkin,että
mummin ei tarvitse heidän jälkiään siivota,me ollaan terveitä.
Älä Maija sure,kyllä lapsesi on ihania varmaan
sinulle ja toisillekkin,olet sinä hyvin heidät varmaan kasvattanut.
Minä olen kuolemalle yhden menettänyt,siitä olen
pelon saanut että en kestäisi jos yksikin vielä lähtis.
Sai sydänkohtauksen leikkauksen jälkeen,ei kestänyt kuntoutusta kun laitettiin liian pian
leikkauksen jälkeen.
Että ei elämä minua lempeästi ole kohdellut,
nyt menetin veljeni ja sisareni yhtä aikaa.
Yritän nyt toipua taas tästä suruistani,
tuntuu kyllä että ei tahdo kestää,mutta pakko mikä pakko.
Lasten vuoksi täytyy yrittää vain eteen päin,
heillä se tulevaissuus kuitenkin on.
Kiitos Maija kun pysyt vain palstalla,sinulle on ilo vastailla,kyllä se sinun nilkkasikin kohta paranee,toivotaan niin.
voisi puhua vaikka päivän syömättä.
Muistui vain mieleeni tässä yhteydessä anoppinikin joka oli karjalasta siirtolaisena muuttanut hämeeseen, niinkuin he kaikki.Poikamme ollessa noin viiden vanha mummo kävi meillä usein ja oli mielellään.Hän puhui sitä karjalan kieltä, josta minun alussa oli vaikea saada edes selvää, sillä sanoista monet olivat meille hämeessä ennen kuulumattomia.Anoppini myöskin vaali ortodoksisia perinteitä kodissaan ja minä nuorena ja myöntyväisenä noudatin anoppini tahtoa.Meille kylään tullessaan hän tervehti ikonia tehden se edessä asiaan kuuluvat ristimrkit ja suutelemiset.
Poikamme sanoi mummua pospoti mummoksi ja minäkin kyllästyttyäni anoppini vuolaaseen sanatulvaan, hyväätarkoittavaan kylläkin, sanoin useimmin kuin kerran, että mokoma pospoti tulee taas pospottamaan.Näin jälkikäteen ajatellessa minulla oli suloinen anoppi, jolle en varmaankaan
hänen eläessään osannut antaa sitä arvoa minkä hän olisi ansainnut.Voi kuinka monta kertaa olen kaivannut häntä ja hänen puheen pulputustaan, josta alussa voin vain arvata mitä hän tarkoittaa.Anoppini ymmärsi nuoria, minuakin joka ensimäisiä kertoja ortodoksisessa Jumalanpalveluksessa en voinut olla nauramatta.
Siinäkin sitten annoin periksi, että vaihdoin ortodoksikirkon jäsenyyteen ennen kuin meidät vihittiin avioliittoon, niinkuin miehenikin oli ollut aivan pienestä asti.Voi kuinka iloinen tuo pieni vilkas karjalaismummo olikaan kun miniästäkin tuli oikea "uskovainen." Tälläisiä haikeita muistoja aamutuimaan, Ulkona on pilvistä ja harmata ja koipeni turvotus on laskenut melkein kokonaan pois.Oli mukava kahvikupposen kanssa istahtaa muistelemaan ja kertoa muistojaan muillekin.
Nuttura on nätisti laitettu ja "posmotus" alkanut.
Kiitoksia törkiän kolokosti hyvin asiallisista kirjoituksistasi, tulin oikein varta vasten Maijaa kiittämään.
Olet todella hyvää opettaja-ainesta;"Tehkää niinkuin opetaan, mutta ei niinkuin itse teen."
mukaan. Mikäs se Maijan jalkaan iski, nyrjähtikö? Olen ollut muutaman päivän kesäreissulla, joten en ole oikein mukana pysynyt. Kasvatuksesta keskustelitte. Muistui mieleeni, kun lapseni olivat tuollaisia 5-11 vuotiaita. He katsoivat televisiosta jotain ohjelmaa, jossa puhuttiin kasvatuksesta. Niinpä kuulin nuorimpaiseni kysyvän sisareltaan, että oletkos huomannut, onko äiti meitä kasvattanut? Kyllä joskus tuntui, että lapset kasvattivat toinen toisiaan. Lastenlapset ovat ihania kun he ovat käymäseltään luonamme. Mukava on heidät vastaanottaa, mutta kyllä sitä usein helpotuksesta huokaisee kun lähtevät kotiinsa. Maija kertoi puheliaasta anopistaan. Minullakin oli sellainen. Juttua tuli kuin lantunlientä. Kyllä kun sitä päivän kuunteli taukoamatta, illalla oli aivan turtona väsymyksestä. Mukava hän muuten oli. Karjalainen hänkin. Tulipahan sanottua.
jalkakin voi hyvin. Ei ollut vakavaa.
Huomenna pääsen saarimökillemme, missä voisin viipyä vaikka vuoden ympäri, edes käymättä välillä mantereella, mutta minä en ole koskaan päättänyt, enkä saanut päättää yksin mitä teemme ja minne menemme. Yhdessä sovimme mieheni kanssa asioista, ainakin hänen mielestään.
Olen kuitenkin onellinen kun ei ainakaan miniä pompota, niinkuin itse, näin jälkikäteen ajatellen tein anopilleni.
Onko naisen osa kantaa huonoa omaatuntoa hautaan asti?
Lukemattomat kerrat sanoin mummolle(anopille) ettei sekaantuisi meidän asioihimme, vaikka näin jälkikäteen ajatellen hän oli lähes aina oikeassa mitä lasten kasvatukseenkin tulee.
"Ei lapset kasvattamalla ihmisiksi opi, niiden on annettava itse kasvaa."Tämä oli yksi niitä anopin "pospotuksia."Minä olen anoppi tyttäreni miehelle, mutta voi sitäkin naisparkaa joka saa minut anopikseen.Poikani on vanhapoika, mutta ei asu kotona, eikä edes kotimaasa.
Nyt on puoliyö ja olen tehnyt tänään niin paljon asioita, että kehuskelijksi sanottaisiin , jos kertoisin.
Niinhän se on nähtävä; laiska töitään luettelee.
Saa sitä nyt vähän kertoella, mitä on puuhannut. Kävinpä tänään syömässä Hesburgerissa vaihteeksi ukkoni kanssa. Hyvää oli! Sitten olenkin leiponut pullaa ja tehnyt kilon taikinan lihapulliksi. Lapsenlapset tulevat vaihteeksi yökylään. Nyt ajattelin vähän lepuuttaa jalkojani, alkoi niin väsyttää. Ei vain osaa ihan jouten istua. Niinpä rupesin katselemaan, mitä tänne on ilmestynyt. Ainahan täältä jotain löytyy. Ukkoni taitaa olla tälle vekottimelle mustasukkainen, kun koko ajan huutelee mukamas jotain asioita. Taivas näyttää aivan kirkkaalta, taitaa olla huomennakin poutapäivä.
On siinä ukolla kestämistä.
Laiskamato, miehestä sanottaisiin, jotta on kuin "jätkän räkä piikkilangassa."
Hespurissa syömässä , kissalleko lihapullan annoit?
Lapsenlapseni käy harvoin ja koko ajan arvostelee minua. Ihmettelemme käytöstä ja yritämme pitää jonkinlaista rajaa ja kuria. Yleensä sana ei tee minkäänlaista sijaa.-Älä aina komenna, se sanoo kun viidennen kerran huomautan, että meidän pitää ehkä lähteä nyt sinne kauppaan.-Tuopas maitoa, hän huutaa ( 10 v) ja kehoitan ottamaan jääkaapista. -Enkös olekaan lapsenlapsi, pidät minua kotiapulaisena? jne.
Nyt lapsi ilmoitti, että haluaa syödä yksin ja katsella samalla videoita. Pyysin seuran vuoksi syömään kanssani. Lapsi sanoi: Sinä mässytät kun sinä syöt ja on todella inhottavaa katsella kun puhut ruoka suussa, se on kuvottavaa ja opettaja on sanonut, että ei koskaan syödä ruoka suussa.
Käytös on todella hirveätä. Oikein mikään ruoka ei kelpaa, mutta kun selkänsä kääntää tyhjentää jääkaapin herkuista. Kun huomauttaa, sanoo, että on tottunut syömään ja etsimään itse ruokansa, niinkuin onkin.Mitä ehdotatte?
Kun on lähtenyt, minun pitää levätä monta päivää ja siunaan itseni, ettei noita ole enempää.
Sinun täytyy tehdä hänelle tittäväksi että
kotisi on sinun.
Kirjoita vaikka isolla tekstillä lapulle jonka
laitat seinälle TÄÄLLÄ MÄÄRÄÄN MINÄ.
Aina silloin kun hän tulee luoksesi,olen käynyt
sellaisessa paikkaa missä aivan suhteettomasti
käytettiin mummua hyväksi.
Ja kun kiellot eikä mikään tepsinyt mummu
kirjoitti tälläisen lapun seinälle.
Johan auttoi,se vain että lapsen vanhemmatkin
kapinoivat vähäsen tälläistä vastaan.
Mutta mummu ilmoitti että ellei tämä käy niin
pysyköön kotona niin kauan kuin ymmärtää,että tämä on minun kotini,ja minä päätän täällä.
Jaksamista sinulle.Älä kuitenkaan hylkää tätä lasta,kanna ainakin ajatuksissasi.
Ja selitä hänelle,että kotisi on sinulle tärkein paikka.
aina johonkin suuntaan.
Tämäkin Marianin lapsenlapsi on kolmen neljän vuoden kuluttua jonkun verran erilainen kuin nyt.
Ei tietenkään pysty ennustamaan onko muutos ollut kielteinen vai myönteinen, mutta paljon ne muuttuvat parissa kolmessa vuodessa. Toivoa sopii, että sitä omaa tolkkua tulee ja käytös muuttuu järkevämmäksi vanhetessa.
Kyllä se aika lailla rassaa, jos kakarat komentelevat.Minun äitini sanoi, että olin ollut penskana kamalan itsepäinen. Nyt aikuisiällä on ollut pakko taipua ja antaa periksi monissa isommissakin asioissa.
Itse olen mielestäni vahvatahtoinen, mutta toinen on vielä periksiantamattomampi. Lapsen kasvatuksesta en osaa sanoa mitään ja luulenkin, että geeniperimä on merkittävämpi asia kuin kasvatus.Mitäs esimerkiksi silloin tehdään, jos tenava käyttäytyy Marianin lapsenlapsen tavoin?
Mikään hyvä puhe ei auta ja lapsi pistää "komentelevaan" mummiin välit poikki.
Mielestäni niin vaikea tilanne, että en varmasti tietäisi mitä tehdä, sillä haluaisihan sen ainoan lapsenlapsensa kanssa olla hyvissä väleissä, tai ainakin jossain tekemisissä.Rupesin oikein miettimään eri vaihtoehtoja, jos kohdalleni tulisi samanlainen tilanne.
Kyllä se johtuu luonteestakin paljon minkälainen tulee,ei kaikki ole kasvatuksesta kiinni.
Tietenkin jos ainokaista kauheasti lellitään niin hän alkaa käyttää sitä hyväkseen.
Tämäkään ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla,
mutta muutamissa tapauksissa kyllä.
Se muutos voi tulla monelle liian myöhään,kun mummia ei enää ole.
Aikuisiällä sitä tietenkin jo ymmärtää itsekkin
minkälainen on ja antaa periksi,mutta sait
myös minut miettimään,ellei todella enää ole sitä
kenelle pitäisi periksi antaa,siis hänelle jota vastaan on loukkauksia ja itsepäinen ollut.
Ja sanotaan myös että seura tekee kaltaisekseen,
riippuu tietenkin minkälaisessa seurassa lapsi kulkee.
Tässähän nyt oli tuosta miten lapsi ei tottele juuri missään muodossa mummiaan.
Ehkä hänellä on uhma-ikä meneillään,niitä ikäluokkia kun on niin monenlaisia lapsilla.
On bubleetti-iät teini-iät murros-iät ja vaikka mitä,mutta kaikki on lapsen kasvun kannalta
hyväksi,myös opettaa mikä on oikein ja mikä väärin.
Ei se päänsilityksellä auta lasta jos kerran
on aihetta ojentaa,kyllä lapsen vanhemmille kuuluu opettaa miten mummulassakin käyttäydytään.
Lapselle kuuluu neuvoa ettei mummi ole komenteleva vaan hyviin tapohin opettava.
Ei mummilaan mennä siksi että siellä saa tehdä mitä haluaa.Sekin asia pitäisi vanhempien opettaa ei sitten saisi mummi sellaista nimeä kuin komenteleva mummi.
Sitä ihmettelen miten mummi jaksaa sellaista,
kyllä siinä voimavarat pian palavat loppuun,
ja ei ole ihme kun ajattelee että lähtisi nyt pian pois.
Että saisi levähtää,ihmettelen todella että mennään mummin kotiin tekemään mitä ei varmasti kotona saisi tehdä.
Ei tarvitse huonoa omaatuntoa kantaa jos neuvoo lasta,että tämä on mummin koti missä mummi määrää tahdin.Ei se ole paha neuvo ollenkaan,
vaan jos antaa lapsen tehdä mitä hän haluaa
niin se on paljon huonompi kasvatus tapa.
Nämä on vain minun elämäni varrella opittuja tapoja,toiset tekevät kukin omalla tavallaan.
Mielenkiinnolla luin noita ajatuksianne. Viime kerralla taisin hieman pyrkiä panemaan rajoja ja taitaa juuri siitä johtua, ettei lasta ole näkynyt.
Lapsen toivomuksesta hankimme jopa koiran. Pidämme itsekin mieheni kanssa, mutta lasta ajateltiin kun ei kotiinsa voi saada. Anelu oli todella vaikuttavaa ja liikuttavaa.
Kun koira tuli, lapsi vei kaksi kertaa viikon aikana kävelemään ja tuohtui muista kehoitteluista. Nyt lasta ei ole näkynyt moneen viikkoon vaikka olen kysellyt ja maksanut aina bussimatkat tai noutanut.
Kun ostan tai teen lapselle vaatteita, hän ei pidä niitä koskaan. Ne katoavat vain. Kun tein kauniin villatakin ja lakin, josta langasta lapsi sanoi pitävänsä ja itse sen valitsi ja sekin sitten vaan katosi, olen lakannut ostamasta.
Kyllä tässä nyt tilanteen täytyy johtua äidistäänkin, jolla ei elämässä nyt mene hyvin.Kuten sanoitte, ihmisen luonne taitaa enemmän muotoutua geenien mukaan kuin mitä kasvatus ja ympäristö saavat aikaan.
Minä vain koko ikäni olen ihmetellyt kun tuttavien lapset rakastavat mummoloitaan,mutta minulla on pieni vihainen ihminen. Polvelleni on kerran suostunut istumaan. Iltasadut ovat ainoa, jotka kelpaavat minulta. Hyvä niinkin.
Älä kuitenkaan syytä itseäsi äläkä lasta,nyt täytyy syy olla syvemmällä.
Rakasta sitä lasta,vaikka hän olisi miten vaikea tahansa,mutta älä anna kaikessa periksikään.
Kyllä hän sen sitten ymmärtää kun varttuu,hänelle vain tulee tunne ettet välitä hänestä jos saa tehdä mitä haluaa.
Selitä asiat hänelle miksi kiellät jostain asiasta ja jos sekin käy vaikeaksi ettei hän kuuntelee,niin sano vain että rakastat häntä.
Sitä sanotaan lapselle liian harvoin,minä en tälle ruotsinkieliselle lapselle oikein osannut sitä lausua kun hän oli niin pieni ettei oikein ymmärtänyt.
Sitten tuli hänen äitinsä ja sanoi hänelle,että kyllä mummi rakastaa sinua,kun hän oli ihmetellyt miksi en sano niin hänelle.
ja kaikki oli taas hyvin.
Koeta jaksaa ja rakastaa,hyvää jatkoa.
Kas kun päivällä käväisimme "Burgerissa" ja illalla tein sitten ne muut, mitä luettelin. Lastenlapsia on niin monta, että hyvä kun lihapullat riittivät seuraavana päivänä. Sai se ukkokultakin lihapullia. Niin ja vehnästäkin. Hyvät päivät sillä on tuolla minun ukolla. Älä ollenkaan säälittele.
Montako suuta sinulla oli ruokittavana. Montako normaalisti kokoontuu päivällispöytään.
Kun vastaat niin saatan itsekin kertoa jotain.
Mitä arvelisit minun ruoanlaittotaidoistani ja kyvyistäni ?
Kerran siskoni kanssa menimme meille vieraaseen kaupunkiin tapaamaan mummun siskoa, joka asui vanhaikodissa.
Oltiin jo yhden lapsen äitejä molemmat, lapset oli mukana ja yövyttiin hotellissa. En nyt ota syyllisyyttä siitä, ettei ollut aiemmin tavattu tätä tätiä. Olis ehkä ollut vanhempain ihmisten asia huolehtia, että oltais tutustuttu.
Hän oli aikoinaan ollut jonkun äidittömän perheen taloudenhoitaja. Hänellä ei ollut omaa perhettä.
Mummunikävä tais olla kova mulla ja siskollani. Toinen mummu kuoli samana vuonna kun synnyin ja toinen jäi etäiseksi.
Tavattiin täti, mutta hän olikin höperö ja vihainen ja vaivaantui seurastamme. Osasi sanoa vain ruotsiksi kiitos, vaikka oli savolainen ihminen.
Sisko sanoi myöhemmin, että hän oli semmonen mummu, niin kuin meille sopikin, siis meidän sukuun, perheeseen ja meille kahdelle.
Hän ei ollut mikään suloinen ja kiltti mummu niin kuin oltais toivottu.
Ajattelin, että samalla tavalla myös lapsenlapset sopivat ja kuuluvat isovanhemmilleen. Jos eivät olekkaan mummun ja papan kasvattamia, niin kuitenkin vanhempansa ovat. Heillä on sukunsa perinteet ja perimä.
Olis hyvä jos joku vois lasta arvostaa ja rakastaa ilman vaatimuksia, vaikka lapsi on tyhmä, ruma, kovaääninen ja kiittämätönkin.
Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, niin että tässä vasta neuvon muita, en tiedä minkälainen mummu sitten itse olen.