Pub 29 Sysmä

Tuli sitten viikonloppuna poikettua tuossa juuri avatussa Pub 29:ssä ja ihan hyvältä vaikutti. Paikka oli kiva samoin henkilökunta, ruokaakin sai vielä pikkutunneilla (tosin hempurilais ja pizza linjalla, mutta kuitenkin), eikä viinan hintakaan ihan hirveältä vaikuttanut.
Portsareitakin oli jopa kolmin kappalein, ja muutenkin sen oloisia että jos ei sääntöjä noudateta, niin pihalta itsensä löytää, oli kuka tahansa. Perjantaina pari todella komeata poistoa näytti taoahtuneenkin, joissa ei paljoa kuulumisia kyselty.

Eli lähtökohdat ovat hyvät, toivotaan että Sysmään (näin kesäasukkaan näkökulmasta) ravintola elämä sain näin uuden piristyksen.
482467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Mitä onko sisäsiittolaan avattu uusi pariutumis karsina?!

Äänestä

Tää vaikuttaa ravintoloitsijan omalta spämmiltä.

Äänestä
  • ei ole pitkäikäinen kuppila ,alkavat myymään vironviinaa niin taas on kuppi kaadettava,saatanan keltamahat

    Äänestä

  • sisäsiittoiset kirjoitti:

    ei ole pitkäikäinen kuppila ,alkavat myymään vironviinaa niin taas on kuppi kaadettava,saatanan keltamahat

    Kyllä on nyt kesäasukaitten mukava kuunnella Sysmän sinisenä syntyneitten peräkammaripoikien uhoilua kun on uusi kuppila,olen varma ettei syksyllä kuppilaa ole.

    Äänestä

Näyttäis kilpailijat laittavan kommenttia kiinteästä ip:stä

Äänestä

Onko nimi enne ????tarkoittaako 29 päivää vai 29 kuukautta??Sysmässä jalansija yhdellä yrittäjällä muut kaatuvat kuin heinää.Syksyllä luukut kiinni ja se on hyvä.

1Äänestä
  • Tarkoittaisikohan talon numeroa ? Siis Sysmäntie 29

    Äänestä

  • Ei kateellinen kirjoitti:

    Tarkoittaisikohan talon numeroa ? Siis Sysmäntie 29

    Olisiko noin, että vain yksi yrittäjä pärjäisi ravintola alalla Sysmässä ?? Sen yhden jalansija tuntuu olevan uhattuna,itse myy liiketoimintaansa roimaan ylihintaan ja pankki myy toimitiloja.
    Taitaa olla vaan hyväksi että "se" yksi sai kilpailijan mikä voi vaikka menestyäkkin.

    Äänestä

  • Annetaan yrittää kirjoitti:

    Olisiko noin, että vain yksi yrittäjä pärjäisi ravintola alalla Sysmässä ?? Sen yhden jalansija tuntuu olevan uhattuna,itse myy liiketoimintaansa roimaan ylihintaan ja pankki myy toimitiloja.
    Taitaa olla vaan hyväksi että "se" yksi sai kilpailijan mikä voi vaikka menestyäkkin.

    Myyty Venäläisille

    Äänestä

Naurettavaa toimintaa pub-29.sin naapurilla,yrittää estää liikenteen takseilta ja tavarantoimittajilta.Kieltää pysäköinti ja muutenkin häiritä liikekiinteistöissä kävijöitä.
Näin kesä-asukkaan silmissä kyseinen kirpputorin pitäjä saa pitää lumppunsa jos ei ymmärrä sitä että vaimot voisivat käydä tekemässä"löytöjä" meidän miesten ottaessa pari huurteista.
No tuleepa pysäköityä auto muualle ja otettua vaimo mukaan lapsien kanssa hampurilaiselle.

Äänestä
  • Heti siinä kadun toisella puolella on parkkitilaa, jos vaan kadun jaksaa / uskaltaa ylittää...

    Äänestä

  • Sulla mitään vaimoa ole stanan b-rapun hinaaja!!!

    Äänestä

  • Mä en kyllä ymmärrä miksi pitäisi parkkeerata naapurin pihalle?
    Eikö omalla pihalla ole tarpeellista parkkitilaa varattuina alkottomille asiakkaille?

    Katselin tänään ohi ajaessa että siinä sysmäntien toisella puolella on hyvin parkkitilaa, en tiedä kenen, mutta kannattaa varmaan selvittää ja kysyä jos siitä saisi vuokrattua paikkoja.

    Äänestä

Kuselle haiseva vanha kirppis,en kyllä siellä mitään söisi ,kaljat terassilla pullosta joisin,hometta täynnä koko rakennus on ollut kolkutvuotta.

Äänestä

Vuoden päästä konkassa..mokomakin räkälä.

Äänestä
  • Oletko joku ennustaja , korteistako ennustelet ??
    Ettet vaan ole vanhalla Tukholman taxi mersulla ajeleva naapuri joka yrittää vaikeuttaa rehellistä yritystoimintaa harjoittavaa pariskuntaa,miten on omat pullat uunissa ?? Kuka omistaa firmasi ja kenen yksityishenkilön tavaraa on eniten myynnissä,montako pöytää on todella vuokrattuna ?? Vai olisiko toiminta jotenkin muuten järjestetty ??

    Äänestä

  • Paras kuppila kirjoitti:

    Oletko joku ennustaja , korteistako ennustelet ??
    Ettet vaan ole vanhalla Tukholman taxi mersulla ajeleva naapuri joka yrittää vaikeuttaa rehellistä yritystoimintaa harjoittavaa pariskuntaa,miten on omat pullat uunissa ?? Kuka omistaa firmasi ja kenen yksityishenkilön tavaraa on eniten myynnissä,montako pöytää on todella vuokrattuna ?? Vai olisiko toiminta jotenkin muuten järjestetty ??

    Jos tarkoituksesi on edesauttaa uuden pubin markkinointia niin olet epäonnistunut surkeasti. Hyökkäyksesi naapurin yrittäjiä kohtaan saa ainakin minun kohdallani päinvastaisen reaktion aikaan.
    Olen myös itse yrittäjä ja ymmärrän täysin että naapuri haluaa omien parkkipaikkojensa olevan omien asiakkaittensa käytössä.

    En ymmärrä pointtiasi siitä mitä merkitystä on sillä paljonko pöydistä on vuokrattuja ja paljonko kirpputorin omia, mielestäni pääasia on että on paljon myytävää kierrätyskamaa.

    Itse olen muutaman kerran siellä myynyt tavaraa ja taas on jo pöytävaraus tehtynä. Pubiin en ole vielä pöytää varannutkaan, ehkä ei kannata jos muutkin asiakkaat ovat suustaan kaltaisiasi.

    Äänestä

"Olen myös itse yrittäjä ja ymmärrän täysin että naapuri haluaa omien parkkipaikkojensa olevan omien asiakkaittensa käytössä."

Pelastustien tukkiminen on jo aika ........Sillä samalla estäen taksi liikenteen.

"En ymmärrä pointtiasi siitä mitä merkitystä on sillä paljonko pöydistä on vuokrattuja ja paljonko kirpputorin omia, mielestäni pääasia on että on paljon myytävää kierrätyskamaa."

Ehkä verottaja ymmärtää.

"Jos tarkoituksesi on edesauttaa uuden pubin markkinointia niin olet epäonnistunut surkeasti. "

Tarkoitukseni on saada jotkut pölvästit tajuamaan ettei kiusanteolla saavuteta mitään,pitää olla yhteistyötä.

"Näin entisenä yrittäjänä"

Äänestä
  • ei ole ihme että tuolla asenteella on entinen yrittäjä

    Äänestä

"ei ole ihme että tuolla asenteella on entinen yrittäjä "

Ennakkoverotus ja maksukyvyttömät urakoitsijat hoitavat kyllä asian että joutaa eläkkeelle.

Pistetään pieni ajatus leikki:
Pariskunnalla on kirpputori joka on vain toisen nimissä,toinen on vaikka eläkkeellä.
Tämä eläkkeellä oleva ostaa yksityishenkilönä kuolinpesiä ja konkurssipesiä,sitten hän "vuokraa pöytiä" puolisonsa kirpputorilta ja myy tavarat yksityishenkilönä,tulos on erittäin hyvä.
MUTTA yksityishenkilönkin pitää lain mukaan maksaa myyntivoittovero ja myynnin kasvaessa yli määrätyn summan hänestä tulee myös ALV.Verovelvollinen velvollinen.
Nämä asiat on Suomessa moni kirppiksen pitäjä unohtanut.

Tämähän oli siis vain kuvitteellista kirjoittelua,

Äänestä
  • voi sinua kateellista raukkaparkaa :( ei ole kovin hyvin asiasi jos joudut iäkästä kirpparipariskuntaa kadehtimaan. Talvisin aivan kuolleessa kylässä ei kultaa kirpparikamalla vuolla, tuskin pahemmin kesälläkään. Ei näyttänyt se pubin paikalla ollut kirpparikaan menestyneen, siitäkö tämä naapurin mustamaalaaminen johtuu?

    voisihan niitä mielikuvitusleikkejä alkaa tänne kirjoittelemaan toisestakin osapuolesta, jääköön nyt kuitenkin tällä kertaa, sillä toivon menestystä myös heille.

    Äänestä

Kateus vie kalatkin vedestä,etkö ole kuullut ? Yhteistyö tuottaa hedelmää.Olkoon kuinka iäkäs pariskunta tahansa niin kyllä siellä on peiliin katsomisen paikka jos ruvetaan tahallaan kiusaamaan naapuriin tulevaa uutta yritystä,aivan samoin voi peiliin katsoa kylässä pitkään toiminut ravintoloitsija,ei pitänyt terveestä kilpailusta vaan ilmaisee siitä kantansa hyvinkin kärkkäästi asiakkailleen.
Näin kesä Sysmäläiselle kyseiset kiistat ja kiusanteot tuovat mukavaa lisä hupia pikku kylän meiningistä, eivet kyllä moiset konstit Espoossa onnistuisi.

Äänestä

Lainaus:
Kesälomailija
1.6.2012 20:13
Naurettavaa toimintaa pub-29.sin naapurilla,yrittää estää liikenteen takseilta ja tavarantoimittajilta.Kieltää pysäköinti ja muutenkin häiritä liikekiinteistöissä kävijöitä.
Näin kesä-asukkaan silmissä kyseinen kirpputorin pitäjä saa pitää lumppunsa jos ei ymmärrä sitä että vaimot voisivat käydä tekemässä"löytöjä" meidän miesten ottaessa pari huurteista.
No tuleepa pysäköityä auto muualle ja otettua vaimo mukaan lapsien kanssa hampurilaiselle.

Yllä olevassa kirjoituksessa on se oleellinen: Yhteistyö ja hyvät välit toisiin yrittäjiin luo kaikille toimeentuloa ja asiakkaita.

Se jos jo rakennus vaiheessa estetään väliaikaiset tavaratoimitukset jollain vanhalla peräkärrillä ei ole yhteistyötä.

Äänestä

"ei ole kovin hyvin asiasi jos joudut iäkästä kirpparipariskuntaa kadehtimaan."

Niin että mummot saavat etuilla jonoissa ja tehdä mitä haluavat ?? Tuoko ikä jotain erityis oikeuksia käytäytymiseen ??

Hullu ja hoitoon se pitäisi viedä joka Sysmäläiselle kirpputorin pitäjälle on kateellinen.

Äänestä

Kyllä kun lukee näitä juttuja,ei enää ihmettele miksi joku on joskus sanonut tätä hölmöläisten
kyläksi.
PP.

Äänestä
  • Eli siinä mielessä ei eroa millään muotoa muista suomalaisista (pikku)kylistä.

    Äänestä

Kaikki ravintolat saisivat kaatua.Me emme tarvitse näitä synninpesiä jo muutenkin moraalisesti rappiolla olevaan kuntaamme.Esitänkin uuden rukoushuonee perustamista Sysmään entiseen S-marketin kiinteistöön.Sieltä kaikuva Herran ylistys
pelottaa ravintoloista pois saatuneet ihmisrauniot he tulevat vielä ja kerran he ottavat herramme vastaan antavat elämänsä Herralle.Siunaa Jeesus elämän Herra Sysmää ja sysmäläisiä aja rappio ulos kunnastamme sinun nimessäsi:Aamen.

Äänestä

Ajattelin muuttaa eläkepäivinäni rakkaaseen lapsuudenpitäjääni, mutta jos asiat ovat tällä tolalla nykyään, ei taidakaan olla hyvä ajatus......

Äänestä

saakohan Sysmässä olla poikien kanssa kuusysissä,vai onko ne vaan keskenään eikä ole muitten kanssa.

Äänestä
  • No siitä 29:stä on tullut sit sellainen pikkupoikien seurustelupaikka, vanhemmat ihmiset ei sinne mene ja naisväkeekin vähemmän kun katselee ketä siinä etuovella seisokelee tupakalla jokapäivä viikosta viikkoon. Autot pitää olla ihan oven edessä. Tätä sit saatiin, tulis edes yksi kunnon kuppila Sysmään.

    Äänestä

sysmällä on oma palstansa,turha täällä mainostaa.

Äänestä
  • ja hartolalla ei ole, no ei siellä ole paljon muutakaan :DDD

    Äänestä

KYLLÄ TE JAKSATTE TAPELLA
Pub 29 on hyvä kuppila, kävin siellä keikalla. Mukavaa asiansa osaavaa henkilö kuntaa ja hei.... Mä tiän mistä puhun. Olen tehnyt 2500 keikkaa. Mutta muut tuntuu kyllä kadehtivan ainakin pakkakunnalla riittää ilkeitä paskiaisia. Matkalla paikalle perässäni ajoi puskurissa kiinni koko ajan pitkät päällä joku räkäkiiskin näköinen vanha kääkkä. Ja kun pysäytin tien sivuun että voisi ohittaa tämä jäi parkkiin useaksi minuutiksi autoni perään edellee koko ajan pitkät päällä. En viitsinyt käydä sanomassa ihan selkokielellä että ole hyvä, anna tietä mene vain ohitse. Minä kun ajan itse aina liukkaalla kelillä hiljaa. Noh en pitkään siinä odotellut vaan lähdin uudelleen liikkeelle ja ajelin hissukseen keikkapaikalle. Koko matkan tämä repales ajeli puskurissani kiinni pitkät päällä. Liekö ollut jokin sitikka tai sellainen se auto. Kurvatessani baarin pihaan tämä vielä hiljensi ja katsoi pitkään minua kuin olisi nähnyt kummituksen ja jatkoi matkaansa. Kun sitten olin kantamassa soittimia baariin sisälle, hyökkäsi paikalle poliisipartio kuin sotaan ja alkoi puhalluttaa. Selvisi että kyseinen reppahousu oli kiusaksi soittanut poliisille aiheettoman ilmiannon, muka juoposta kuskista.
Asian selvittyä saimme vain hyvät naurut mutta HUOMIO ajatelkaa minkä määrän tuollaiset katelliset ja vittumaiset kusipäät kaikenmaailman aiheettomilla kiusoillaan haaskaavat muiden ja yhteiskunnan varoja. Joten pitäkää paskahousut turpanne kiinni sen baarin asioista ja hoitakaa omanne.
BAARI ON HYVÄ JA LAADUKAS ILLANVIETTO PAIKKA. Piste.

Äänestä
  • Jos se oli räkäkiiskin näköinen vanha kääkkä ni auto ei ollut citroen vaan musta mb farmari tai joku muu saksantuonti vanha taksifarmari.......

    Äänestä

Ei kiinnosta, se on Sysmässä, Hartolassa on kivempaa.

Äänestä

Ei kantsi 29 mennä ja kiinnikkin on aika usein, pihaan et autolla pääse......joku harmaa Renun tila-auto ja keltainen Seat tukkivat liikenteen yleensä, tuo Renu illasta aamuun joko siin tai toisen kuppilan oven edes....

Äänestä
  • Onks ne autot siinä rinnakkain tukkimassa tietä vai tuliko lausunto joltain puusilmäiseltä arpajaisajokortin omistajalta? Tietenkin tuo "pihaan et autolla pääse" viittaa siihen että puusilmän oma kinneri pitäisi saada siihen "tukkimaan" liikennettä.

    Ja pubi taitaa olla maanantaina ja tiistaina suljettu ihan kuin ovella lukeekin.

    Äänestä

  • Tässä vähiten kaivataan jonkun peppukipeän naapurin avautumisia. Tule suoraan sanomaan autojen omistajille, jos ei äitisi mahdu päiväkaljoille autojen ohitse.

    Äänestä

  • seela taktinen kirjoitti:

    Tässä vähiten kaivataan jonkun peppukipeän naapurin avautumisia. Tule suoraan sanomaan autojen omistajille, jos ei äitisi mahdu päiväkaljoille autojen ohitse.

    Pirusti näyttäis olevan verovelkaa ja juomafirmoille ja perintäfirmoille. Kaljatkin kantaa Siwasta ja tupakat, mitenkähän sille noin on käynyt- eikö ammattitaito riittänyt vai valkkasiko väärän asiakaskunnan ?

    Äänestä

  • Tyhmyys tiivistynyt kirjoitti:

    Pirusti näyttäis olevan verovelkaa ja juomafirmoille ja perintäfirmoille. Kaljatkin kantaa Siwasta ja tupakat, mitenkähän sille noin on käynyt- eikö ammattitaito riittänyt vai valkkasiko väärän asiakaskunnan ?

    jaa, kilpailija avautuu

    Äänestä

Jooh.On niin ikävää luettavaa kun joutuu perintälistoille.Suosittelisin lopettamaan.

Äänestä
  • Olet säälittävä

    Äänestä

Pitäis yrittäjän itse edes olla selvillä mis mennään. Nyt näyttäis et yrittäjä ei tiedä, tiedä sitten millainen yrittäjäkoulutus on takana ja onko ravintola- alan koulutusta ? Kulurakenne ei ilmeisesti kova mutta kassavirtaa ei ole. Noiden protestilistalla olevien velkojen maksuun menee useamman kuukauden liikevaihto. Tupakanpoltto etuovella ei tuota mitään mut keventäähän se hermopaineita. Fiksu yrittäjä olisi lopettanut minimoidakseen tappiot. Konkurssi ainut keino putsata pöytä jos takuumiehiä ei tarvitse ajatella. Et tsemppiä vaan vuoden vilkkaimalle ajalle, muilla on ovet auki kokoviikon ja väkeä syömässä päivittäin. Ei jouda makaamaan vuoden kiireisempänä aikana.

Äänestä
  • Näyttää tiivistyvän nimimerkille :

    Ei oo kilpailijoita tossa sarjassa Sysmässä. Tyhjien kuppiloiden protestilistasarjassa ei ole edes Sysmässä muita. Ihan kilpailee yksinään ja johtaa kyllä reilusti. Seuraavaks voi ottaa osaa sarjaan Kuppilat ilman asiakkaita ja johtaa myös siinä.
    Hölmöläisen hommaa......

    Äänestä

  • Tiivistyy kyllä kirjoitti:

    Näyttää tiivistyvän nimimerkille :

    Ei oo kilpailijoita tossa sarjassa Sysmässä. Tyhjien kuppiloiden protestilistasarjassa ei ole edes Sysmässä muita. Ihan kilpailee yksinään ja johtaa kyllä reilusti. Seuraavaks voi ottaa osaa sarjaan Kuppilat ilman asiakkaita ja johtaa myös siinä.
    Hölmöläisen hommaa......

    No, mie en ainakaan sinne putiininputiikkiin mee, suosin kotimaista

    Äänestä

  • joku tolkku kirjoitti:

    No, mie en ainakaan sinne putiininputiikkiin mee, suosin kotimaista

    Kotimainen ei toimi pitkään, missäs sitte juot ? Vai ootko niitä ovella seisojia ? Niil ei kuppila pystys pysy..

    Äänestä

Oisin käyny pub 29 uuten vuotena mut onks se menny konkkaan ? Samannäköinen kaveri ol sit uotis portsarina joulupäivänä , mitäs on tapahtunu ? Eiks tän kaverin just pitäny kaataa se Uoti ?

Äänestä
  • Juuri tuon takia kannattaisi (ex)yrittäjän pitää hieman pienenpää suuta itsestään eikä haukkua kaikkia kylän muita yrityksiä. Hieno teko "kilpailijalta" kuitenkin tarjota töitä. Velkaa varmasti riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sysmän kesäasukas kirjoitti:

Tuli sitten viikonloppuna poikettua tuossa juuri avatussa Pub 29:ssä ja ihan hyvältä vaikutti. Paikka oli kiva samoin henkilökunta, ruokaakin sai vielä pikkutunneilla (tosin hempurilais ja pizza linjalla, mutta kuitenkin), eikä viinan hintakaan ihan hirveältä vaikuttanut.
Portsareitakin oli jopa kolmin kappalein, ja muutenkin sen oloisia että jos ei sääntöjä noudateta, niin pihalta itsensä löytää, oli kuka tahansa. Perjantaina pari todella komeata poistoa näytti taoahtuneenkin, joissa ei paljoa kuulumisia kyselty.

Eli lähtökohdat ovat hyvät, toivotaan että Sysmään (näin kesäasukkaan näkökulmasta) ravintola elämä sain näin uuden piristyksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu