Olen romantikko, nuorena varsinkin uskoin kaikkeen kauniiseen ja hyvään. Nykyään toivo on mennyt ja uskokin tulevaisuuteen. 1990-luvun alussa tein hullun lailla töitä, koska työpaikka oli "työpesä". Stressaannuin, uuvuin, sain panikkikohtauksia muutaman kerran ja siihen lääkityksen Cipramil. Sairaslomaa muutaman kerran, häpesinkin itseäni, mutta kerroin kuitenkin totuuden työpaikallakin. Minua alettiin pitää kai "hulluna", saneerattiin pois vähitellen. Ensimmäisten paniikkikohtausten jälkeen masennuin syvästi, vasta silloin tiesin, mikä masennus on. Kun mikään ei tunnu miltään, vaikka kesä on kauneimmillaan. Mutta cipramil lääke on monta kertaa jälkeenkin päin auttanut. Kumppanini ei kuitenkaan ole jaksanut ymmärtää minua, riitelemme ja niissä tilanteissa hän jättää, lähtee kauaksikin moneksi päiväksi.Keksii yhtäkkiä kesken lomankin, että pohjoseen on työmatka. Olen todella ahdistunut, lapset ovat jo isoja. Keväällä jouduin jälleen turvautumaan psykiatriin ja sain masennukseen Seronil 20 mg lääkkeen. Tuntuu, että se lääke lisää ahdistusta vielä enemmän, vaikka masennus on hellittänyt. Nukkuminen on katkonaista, herään monta kertaa ja valvon jopa 3 tuntia yöllä.Unilääkkeita olen saanut vaikka minkälaisia, toisinaan turvaudun niihin. Puolisoni haukkuu narkomaaniksi.Sitä en kuitenkaan usko olevani. Uskon välillä, että elämäntilanteeni, jatkuvat riidat ja erimielisyydet ovat syy masennukseen, unettomuuteen. Puoliso käyttää paljon alkoholia ja haluaa/haluaisi seurustella samanlaisten kanssa. Itse en voi ottaa ollenkaan, koska sekin vaikuttaa mielialaani. Siitäkin tulee tietty riitaa, kun hän juo työmatkoillaan, viikonloppuisin ja haluaisi käydä vieläkin enemmän. Onko teillä kellään samanlaisia kokemuksia, olis helpottavaa keskustella jonkun kanssa.
Masennus,paniikki,miksi?
Turhatapaus
1215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meitä on monta samassa tilanteessa. Vain joitakin huomioita. Masennus on sellainen tauti, että luultavasti sen ymmärtää vain toinen läpikäynyt. Älä edes odota mieheltäsi täyttä ymmärrystä, jos jalkasi olisi poikki, tajuaisi, että poääset vain kepeillä liikkeelle, mutta kun ei ole ulkoista vauriota, ei voi olla sairas. Yritä kuitata narkomaani-jutut omaan arvoonsa, jos syö masennuslääkkeitä, ei ole narkomaani. Ja nyt tärkein, älä missään tapauksessa mene mukaan tähän alkoholinkäyttöön, jokainen saa ihan itse valita ryyppääkö vai ei. Eikä kenenkään tarvitse katsoa kotonaan ryyppyporukoita. Jos nyt jotenkin pystyisit omaan elämääsi, jokin harrastus, jossa tapaa muita ihmisiä, siis vaikka kansalaisopisto, marttakerho, ystävänapu, mitä tahansa, riidatkin avioliitossa voisivat vähentyä.