Oon kahden pienen (1,5 ja 3-vuotiaat) lasten kotiäiti. Tuntuu, että oon joka päivä tosi kiukkuinen, väsynyt ja valitan miehellekin koko ajan kaikesta. Nyt sain pitkästä aikaa omaa aikaa kun mies meni päiväksi mökille lasten kanssa, oi mikä ihanuus oli olla yksin. Nautin suunnattotmasti rauhallisuudesta ja siitä kun sain syödä rauhassa, lukea rauhassa, katsoa telkkua rauhassa ja kukaan ei vaatinut minulta yhtään mitään! Tajusin tällöin miten ihanaa elämä ilman lapsia olisi ja miten onneton olen :-(. Kuitenkin rakastan lapsiani, mutta koko ajan vain odotan milloin he nukkuvat, enkä osaa nauttia läsnäolosta heidän kanssaan. Tappelevat ja sotkevat jatkuvasti, en enää jaksa kuunnella jatkuvaa huutoa ja tappelua. Miehen kanssa tapellaan jatkuvasti ja esikoisen iltaiset nukutusrumbat uuvuttavat meidät (ollaan jo 3v nukutettu häntä joka ilta 1h vähintään). Helpottaako tää koskaan? Välilla oon huutanu tai tukistanu kun lapset ei oo totellu ja mikään ei oo auttanu, onkoha ne saanut jotain traumoja? En vaa jaksa olla huutamatta välillä ja pakko jaksaa hoitaa yksin. Onneksi kohta lähden töihin "lepäämään" ja lapset menee osa-aikaisesti hoitoon.
arki väsyttää
rtfghxhb
3623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan sama juttu meillä. Olen lasten isä ja meillä on kolme alle viisi vuotiasta muksua. Alkaa homma saada jo ahdistuksen oireita.
Hei, se helpottaa kyllä parin vuoden sisään. Mukava, kun lapsilla pieni ikäerö, tulet huomaamaan, vaikkei se vielä siltä tunnu.Leikkivät keskenään ja saat tehdä omiasi. Lasten tappelukin kohtuurajoissa kuuluu asiaan, toisaalta, jos olet itse kovin uupunut, voivat lapsetkin sen aistia ja temppuilla, ehkä...Kun pääset töihin, alkaa erilainen elämä. Tulee laajemmat ympyrät. Vähän isompien lasten kanssa voi kivasti matkustella ja tehdä kaikenlaista. Nimimerkillä kokemusta on...mutta sitä odotellessa tarvitset varmaankin säännöllisesti tuota " oma aikaa", että jaksat arjessa. Hienoa, että miehesi sitä nyt sinulle järjesti. Olisko joitain sukulaisia tms., jotka voisivat myös välillä auttaa.
Itsellävanhimmilla lapsilla 1, 7 v ikäeroa ja olin aivan loppu heidän ollessa pieniä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt pyytää lastenhoitoapua enemmän, miehenkin olisi pitänyt vielä enemmän osallistua. Lisäksi jos kumpikin olisi saanut välillä olla rauhassa omissa jutuissaan, sekin olisi ollut eteenpäin.No, ne ajat on takana ja niissä oli kuitenkin paljon hyvääkin, jota silloin ei pystynyt näkemään.
Tsemppiä!
ninkö