Pennulla alkoi ripuli perjantai aamulla. Aamulla ei mikään ruoka maistunut ja pian oksensi. Pitkin aamupäivää teki tarpeitaan ympäriinsä. Hain apteekista canikurin ja aloitin hoidon illalla. Olen saanut lääkkeet alas sekoittamalla pillerit veteen ja ruiskulla suoraan kurkkuun. En tiedä kuinka paljon lääkeestä on alas asti mennyt kun on aikamoista sotaa sen antaminen. Lauantaina oksensi pari kertaa aamusta mutta iltaa kohti annoin hieman riisiä ja raejuustoa ja meni alas sekä pysyi sisällä. Yön aikana tehdyt tarpeet oli jo lähes normaaleja, ei löysiä tai limaa joukossa
Tänä aamuna kuitenkin taas sama juttu, ei syö ja päivän aikana oksennellut ja ripuloinut melko paljon. 1. canikur kuuri siis loppui jo eilen, mutta aloitin nyt uuden kuurin heti perään. Aamupäivällä lääke tuli heti ylös. Nyt on pysynyt lääke taas sisällä, vielä 2 pilleriä antamatta.. Vettä juo kuitenkin jonkin verran, joten ei nyt hengenvaaraa tunnu olevan. Lisäksi on oma pirteä itsensä, eikä ole tavallista väsyneempi yms.
Kuinka kauan tälläinen voi jatkua, tai koska olisi hyvä mennä lääkäriin? Ulos en nyt ajatellut ollenkaan viedä, koska epäilen vatsan mennen sekaisin jostakin ulkoa "syödystä". Ruohot sun muut kivet maistuvat liiankin hyvin. En nyt ajatellut antaa mitään ruokaa vaikka jo maistuisikin. Pentu on kuitenkin kovin pieni ja tuntuu että tarvitsisi jotain canikurin lisäksikin ettei ihan kuihdu. Pentu on 12 vko bichon frise. Neuvoja ja kokemuksia siis kaivattaisiin..
Pennun ripuli ja oksentelu
5
138
Vastaukset
- nyt jo lääkäriin
Kyllä kannattaa soittaa eläinlääkärille, mieluiten heti mutta viimeistään huomenaamulla...paitsi jos koiran vointi näyttää huononevan niin ehdottomasti heti... Kyselet eläinlääkäriltä neuvoja ja että tarviiko tulla vastaanotolle, niillä on kuitenkin sekä koulutusta että kokemusta enemmän kuin täällä kirjoittavilla.
- 23
http://www.petvetkamu.com/kirjoituksia_files/ripulin.htm
Mikäli potilas on alle kahden kuukauden ikäinen, on aina syytä kysyä neuvoa eläinlääkäriltä. Äkillisen ripulin hoitaessa lemmikeillä ei yleensä keskeydytä niinkään ripulin lakkauttamiseen vaan eläimen tukihoitoon eli riittävään nesteen saamiseen.
http://www.aptuspet.com/tuotteet?productgroup=10367436&product=10420854 Ettei vaan kyse olisi Salmonellasta. Vie koirasin eläinlääkäriin.
Koska se on pentu, pitää viedä koira eläinlääkäriin vaiva on vielä pitkittynyt.
Eläinlääkärilä on tropit vaivaan, kun syy vaan löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034648L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2151318- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j501256Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952