Pennun ripuli ja oksentelu

joker poker

Pennulla alkoi ripuli perjantai aamulla. Aamulla ei mikään ruoka maistunut ja pian oksensi. Pitkin aamupäivää teki tarpeitaan ympäriinsä. Hain apteekista canikurin ja aloitin hoidon illalla. Olen saanut lääkkeet alas sekoittamalla pillerit veteen ja ruiskulla suoraan kurkkuun. En tiedä kuinka paljon lääkeestä on alas asti mennyt kun on aikamoista sotaa sen antaminen. Lauantaina oksensi pari kertaa aamusta mutta iltaa kohti annoin hieman riisiä ja raejuustoa ja meni alas sekä pysyi sisällä. Yön aikana tehdyt tarpeet oli jo lähes normaaleja, ei löysiä tai limaa joukossa
Tänä aamuna kuitenkin taas sama juttu, ei syö ja päivän aikana oksennellut ja ripuloinut melko paljon. 1. canikur kuuri siis loppui jo eilen, mutta aloitin nyt uuden kuurin heti perään. Aamupäivällä lääke tuli heti ylös. Nyt on pysynyt lääke taas sisällä, vielä 2 pilleriä antamatta.. Vettä juo kuitenkin jonkin verran, joten ei nyt hengenvaaraa tunnu olevan. Lisäksi on oma pirteä itsensä, eikä ole tavallista väsyneempi yms.
Kuinka kauan tälläinen voi jatkua, tai koska olisi hyvä mennä lääkäriin? Ulos en nyt ajatellut ollenkaan viedä, koska epäilen vatsan mennen sekaisin jostakin ulkoa "syödystä". Ruohot sun muut kivet maistuvat liiankin hyvin. En nyt ajatellut antaa mitään ruokaa vaikka jo maistuisikin. Pentu on kuitenkin kovin pieni ja tuntuu että tarvitsisi jotain canikurin lisäksikin ettei ihan kuihdu. Pentu on 12 vko bichon frise. Neuvoja ja kokemuksia siis kaivattaisiin..

3

590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sirkkutiina

      Kolme päivää muistaakseni on se raja, jonka jälkeen pitää viedä lääkäriin. Omalla pentu koirallani oli ruoasta johtuva ripuli, syötin 6 päivää kanicurin, keitin riisiä, joko lihaliemeen/kasvisliemeen, söi hyvin sitä, tabletit söi tuosta vaan, mut ekana päivänä sekoitin pieneen tilkaan kuumaa vettä ja sekoitin ruokaan/sormella suoraan suuhun. Omasta kokemuksesta neuvon, olisi hyvä jatkaa ihan vaikka viikon kanicurilla ( sorry, en ikinä muita miten toi kirjoitataan), en laittanut raejuustoa, kun laktoosi oli alkuperäinen syy ripuliin, vaikka raejuustoja on laksoosittomina, en kuitenkaan "uskaltanut" antaa, emmental juusto on ns kovaa juustoa, sitä voisit antaa. Toivontaan että koirasi vatsa alkaa rahoittua, omalla koirallani ei kylläkään ollut oksentelua, niin se voi viedä noin pienen nopeasti heikkoon kuntoon, varsinkin kun ei pysy ruoka sisällä. Tehobact (taaskaan en muista kirjoitusasua), on hyvä tuohon, ns jatko hoitona. Mutta, soita vaa el, sieltä saat "parhaimmat" neuvot. Kerrohan, sitten miten koirasi voinnista.

    • Kannattaa pitää 12 h ilman ruokaa ja seurata juomista ja tarvittaessa juottaa varsinkin jos pieni koira kyseessä. ja 12 tunnun jälkeen antaa riisiä ja esim juuri raejuustoa tai
      pakaste seitä todella pieniä annoksi päivässä useasti. eli muutama ruokalusikallinen kerrallaan. Ja koska kyseessä on nuori koira kannattaa mennä ajoissa lääkäriin. nyt on koirilla vatsatautia liikkeellä. oma koira chihuahua oli tiputuksessa muutama viikko takaperin ja sai lääkekuurin, jolla meni sitten ohi aika pian.

    • joker poker

      Kiitos vinkeistä. Sunnuntai iltana soitin jo eläinlääkärille ja käskivät tuoda näytille jos oksentelu jatkuu. Ripulia on ja tulee aina olemaan pennuilla vähän väliä, eikä olleet siitä niikään huolissaan jos ruoka kuitenkin maistuu eikä pentu pääse kuihtumaan. Sunnuntain jälkeen ei ole pentu oksennellut ja alkanyt syömään kunnolla. Uloste on edelleen osittain löysää. Käskivät myöskin jatkamaan canikuria ainakin viikon. Riisi, raejuusto, piimä linjalla mennään.. ja monta kertaa päivässä pieniä määriä. Koskakohan uskaltaisin antaa jo muutaman raksun joukkoon? tai jotakin lihaa.. Eli siis melko hyvin jo menee. Toivottavasti nyt ei uudestaan pääse tila huonontumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe