Yleensä kaikki mikä liikkuu, niin menee pyydystäminen jälkeen kurkusta alas. Mistä tämä kertoo? Syö tavallista kotiruokaakin.
Vastaukset 5
- Kertoo siitä että
koirasi tietää elävän ravinnon olevan turvallista nautittavaksi. Pääosin näin todella onkin joten ei hätää kunhan pidät huolen ettei amppareita ja kärmeksiä ala lounaaksi pyydystää.
Kertoo myös siitä että koirasi pysyisi hengissä ilman sinuakin, mikä ei ole enää tänä päivänä kovin tavallista kun kaiken maailman pullamössökoiria on jalostamalla jalostettu. - ei syödä ulkona
Se kertoo erittäin välinpitämättömästä omistajasta. Seuraatko vierestä kun koirasi syö myrkytettyä makkaranpalaa ?
- 4+20
Onks sulla koiraa? Aina ei ehdi siihen väliin jos koira saa suuhusa jotain kiellettyä. Oma koira vetää kyllä kaiken naamariinsa mitä se löytää ulkoo ja mun pitää olla tosi tarkkana sen kaa ja joskus potkin piiloon jo esim. nenäliinoja jota lojuu tiellä ettei koira ees niitä söis. Mutta aina en ehdi siihen väliin ajoissa. Koira on äärettömän perso ruualle (ja mikä ikinä nyt koiran nenään tuoksuukaan tai sattuu maistumaan koiran mielestä hyvältä) ja se hotkii kaiken aina salama vauhtia tai on ehtiny jo puoliks nielasta. Varsinkin jos se huomaa että mä oon tulossa ottamaan sitä siltä pois se oikein kiirehtii että sais sen alas kurkustaan. Irti -käsky on ihan turha koiralle siinä vaiheessa jos se löytää jostain kuolleen elukan tai jotain muuta mikä on siitä oikein extra hyvää. Monesti saanu kaivaa melkein ton kurkusta pois jotain, mutta aina en minäkään siihen väliin ennätä vaikka pyrin olemaan kuinka nopea tahansa. Varsinkin talvi on ihan hirveetä aikaa kun jokanen viskaa nenäliinasa kadulle tai hangelle, vaikka roskis ois ihan vieressä.
- Anonyymi
No ei aina kyllä kerro
- varsin ei myrkytetty
Yleisimmin makkaranpala ei liiku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t87696Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 45467
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447