Minkälaisia miehenne ovat olleet odotusaikananne? Käyttäytyminen, alkoholinkäyttö jne.
Tulevat isät
Ninnu891
3134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meilä odotellaan esikoista ja mies on onnekseni ollut aivan intona asiasta. Kovasti tunnustelee liikkeitä ja kyselee onko pieni myllertänyt kovasti. Onneksi myös häntä ei kasvava maha häiritse vaan pitää sitä viehättävänä. Muualta ei vielä tähän mennessä ole kasvettukaan. Paitsi tisseistä :D
Hän ei kuitenkaan ole mikään hyssyttelijä. Välillä pitää ihan muistuttaa että en lähde nostamaan 25 kiloisia rautamööpeleitä. Hän ymmärtää sen kyllä mutta ei vaan tule aina ajatelleeksi. Sinänsä pidän kyllä siitä ettei hän yritä laittaa minua mihinkään vuodelepoon ihan vain sen takia että tässä ollaan raskaana kun kaikki on kuitenkin mallillaan.
Huomiota kaipaan selvästi enemmän kun aiemmin ja onneksi siitä ei ole ollut pulaa.
Alkoholia hän kyllä yhä käyttää viikonloppuisin. Useimmiten olen menossa mukana jos paikat on sellaisia missä jaksan viihtyä, mutta kyllä hän on tuolla kavereidensakin kanssa mennyt. Tässä nyt muutama viikonloppu onkin mennyt hieman yli hänen osaltaan ja sitä tässä juuri puidaan. Sanoo ettei liity tulevaan perheenlisäykseen vaan muuhun stressiin. Jonka ymmärrän kyllä mutta en hyväksy silti. Kyllähän sitä sellainen pieni pelko aina on että tätäkö se tulee sitten olemaan vauvan kanssa. Nythän mä vielä pääsen mukaan mutta sitten kun nyytti tulee ulos tuolta, ei sitä noin vaan haluakaan lähteä. Eikä mulla ole mitään tarkoitusta jäädä viikonloppulesken rooliin...
kun me ootettiin esikoista. meilläki ukko oli tosi innossaa asiasta.. puhu vauvalle masun läpi ja koitteli että tuntuuko potkut.. kysy aina että mikä vointi, haluanko vaikka leipää, et se voi tehä..
meillä ukko käyttää aika vähän alkoholia.. tosi harvoin käy saunomassa tai illanistujaisissa, saattaa sillon tällön ottaa kotona vkl:na muutaman kaljan siinä se.. mut onnesi ei ees joka vkl:pu ota sitä muutamaakaan..
nyt meidän tyttö kohta 7kk ja isi yhtä innossaa lapsesta.. :)
Meillä mies on ollut aivan kertakaikkisen huippu koko vaikean raskausajan: hoidellut siivoushommat, kokannut, ymmärtänyt pahaa mieltä, osallistunut aktiivisesti neuvola- ja lääkärikäynneille, ollut koko ajan innoissaan tulevasta vauvelista, hieronut niskoja ja jalkoja, ollut suuren suuri henkinen tuki tsempaten ja kehuen jne. En olisi kyllä voinut toivoa enempää.
Alkoholi jäi mieheltä melkein yhtä lailla kun itseltänikin, mitä nyt pari kertaa olen saanut patisteltua poikien kanssa tuulettumaan. Ei kuulemma vaan huvita.
Uskon, että pikkuprinsessa tulee kietomaan isinsä pikkusormen ympärille heti syntymästään lähtien, niin kovasti on odotettu :).