Matkustitteko pienenä heinäkärrin päällä? Putositteko koskaan?
Heinäkärryn päällä
10
82
Vastaukset
- - * -
Montakin kertaa. En pudonnut. Heinäladossa hypittiin polkemassa kuivia heiniä. Heinät raapivat kinttuja niin että saunassa kihelmöivät.
- meeriamanda
Voi kyllä... ihan piisalle asti. kamalinta oli ladossa heinien polkeminen, ne pölysivät ja reakoin voimakkaasti . Eipä silloin juurikaan allergioista tiedetty liekö välitettykään.
Aamulla oli kasvot monta numeroa isommat, silmiä piti liotella että ripset irrottautuivat toisistaan rähmästä.
Ensiapuna oli et äiti kasteli sideharsovaipan kylmäänveteen ja kolmioksi kasvojen eteen solmeillen, niin et silmät vain näkyi...ja eikun ´polkemaan´ .
Vastaleikatun heinän / ruohon tuoksu on edelleen kiusaavaa, Ovet ja ikkunat kiinni et voima laimenee.
Lukemattomia kertoja. En ole pudonnut.. Hevostakin ajanut monesti....
- ----------------
monta kertaa olin heinäkärryissä hyppimässä että heinät mahtui paremmin kyytiin,
kerran putosin, tähtiä näkysilmissä, putous oli aika vaarallinen, heni salpautui hetkeksi,
onneksi hengitys palautui, jäin henkiin.
kuinka teille muille on käyny,,,- en ole pudonnut
Hengissä ovat kai kaikki jotka eivät kuolleet.
Kyllä mie matkustin isonakin, kerran meinasin pudota... :)
- kawe
Nyt niitä peltotöitä kultareunaisesti muistelee, mutta täyttä työtä se oli.
Hevosella ensin ja traktorilla myöhemmin, siellä sitä hypittiin ja päivän päätteksi järvelle uimaan. Takasin kipitellessä päällimmäinen nahka kurtussa - huulet sinisenä, kerättiin heinänkorsiin mustikoita ja mansikoita murskattiin sokerin kanssa ja sekoitettiin maitoon. Varsinaista lähiruokaa.................. - Tase pappa
Heinäkuormaa sitä oltiin polkemassa aina kesäisin. Kun kuorma oli ladossa, nii sitten latoon polkemaan heiniä.
Oikeasti se oli rankkaa hommaa - tänä päivänä saisi isäntä syytteen lapsityövoiman hyväksikäytöstä, jos vielä vastaavaan nykymukulat laitettaisiin.
Meillä oli pitkät heinäpellot, suomaalla, jossa oli syvät sarkaojat.
Jokopliuta - niissä sitä kasvoi Mesimarjaa ihan sinipunaisena ojanvarret.
Niitä sitten syötiin ja lähteestä vettä päälle.
Kaikkein kivointa oli kun pääsi heinälatoon sen iihaanan naapurin Ritvan kanssa polkemaan heiniä.
Se oli työn iloa ja näyttämisen halua miehenalulta.
Pikkupojan sydänhän oli riemusta sykkyrällä, vaikka niitä variksensaappaallisia kinttuja kirvelikin. - /
Onnekseni en tipahtanut pää alaspäin kiveen.
- okkgaam
En mutta koulumatkan ekaluokalla pääsin parikertaa hevoskyytiin joka vei virsaa tynnyrissä pellolle.
Maagikko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760