Tietääkös kukaan kuopiosta tai lähimaastosta esim. koirapuistoa jossa on pienten ja isojen koiruuksien puoli?
Tai muuten aidattua aluetta jossa olisi viellä keskellä aita? Pitäisi päästä kaksi koiraa tutustuttamaan toisiinsa turvallisesti.
Vinkkejä kaivattaisiin :)
1
74
Vastaukset
- Ekkegrön
Tällaisia koirapuistoja ei ole Kuopiossa. Turvallienen tapa tutustutta koirat toisiinsa on lenkkeillä REIPPAASTI puoli tuntia-tunti hihnassa niin, että koirat eivät pääse nuuskimaan toisiaan. Esimerkiski peräkkäin tai rinnakkain ensin pitkällä välimatkalla, jota voi lyhentää kun koirat vaikuttavat riittävän rennoilta. Jos koirakot kulkevat peräkkäin niin takana tuleva voi nuuskia edellä kulkevan jälkiä ja näin tutustua siihen, vuoroa kannattaa vaihtaa jossain vaiheessa lenkkiä.
Jos lopussa lähekkäin kulkeminen onnistuu, voi koirien antaa nuuhkaista myös hihnassa. Siitä näkee jo voiko koirat laskea irti leikkimään. Tämä on hyvä keino siksi, ettei koirien tarvitse kohdata heti kasvokkain, vaan voivat rauhassa analysoida toisen koiran tuoksuja ja eteenpäin liikkuminen vähentää jännistystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057