Kun alushousuja ei käytä, säästyy ylimääräiseltä pyykkikuormalta eikä tarvitse huolehtia vaatteiden alta näkyvistä pikkuhousunrajoista. Kommandona kulkeminen voi kuitenkin myös kasvattaa seksuaalista itsetuntoa ja lisätä seksihaluja, kertoo Cosmopolitan-lehti.
- Poistamalla intiimialueidesi suojat, pääset kosketuksiin luontaisen aistillisuutesi kanssa, sanoo losangelesilainen kliininen seksologi, Ava Cadell.
Cadell uskoo myös, että pikkuhousuttomuus lisää miehen seksihaluja, sillä naisen erittämät feromonit vapautuvat helpommin ilman alusvaatteita.
Cosmopolitan-lehden haastatteleman Cedars-Sinain sairaalan naistentautien erikoislääkärin Lisa Mastersonin mukaan pikkuhousuttomuudella on kuitenkin varjopuolensa; alushousujen käyttämättömyydestä saattaa pahimmillaan seurata satiaisia ja infektioita. Suurta vaaraa ei kuitenkaan Mastersonin mukaan ole, jos muistaa huolehtia hyvästä intiimihygieniasta
Housut pois
KalsaritON
1
164
Vastaukset
- ai ai ai.
Noo joo, kyllähän niitä kakkakikkareita ja virtsatippoja ja muita, valkovuoto, eritteitä tuhraantuu sitten niihin päällysvaatteisiin!
Että sillai.
Helpompihan ne pikkuhousut on pestä kuin farkut tai hame.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799