Mulla on vuokra kämppä loridassa

Mää valita

Mää valitan

5

88

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin tai

      sun iskällä on.

    • näätäoneläin

      Minäkin valitan sitä, että kirjoittaminen on päässyt rapistumaan valtapuolueiden edustajilta/äänestäjiltä.

    • 5+17

      Eipä ole kehumista peruspersujenkaan kirjoittelusta tänne palstalle. Poikkeuksena KI:n ja LR:n tekstit esim. lehtien blogeissa ja kolumneissa ovat kuitenkin erinomaisia, syvällisen analysoivia ja myös tyyliltään mukavaa luettava, vaikka kirjoituksissa käsitellyistä asioista voi perustellusti joku olla myös toista mieltä. Mutta sehän on polittiikkaa.

      Jos eivät olisi menneet pölhöpersujen porukkaan, niin olisivat saaneet äänivyöryn meiltä porvarillisesti ajattelevilta kyläläisiltä, joiden mielestä nykyinen hallintokulttuuri, päätöksenteko ja asioiden ja varsinaisen päätöksenteon piilottaminen kaupungin omistamiin yrityksiin on syvältä.

      Meille monelle samoinajattelevalle on kuitenkin vaaleissa ylitsekäymätön paikka äänestää vaaleissa näitä Hommaforumin perillisiin liittyneitä tulevia kunnallispolitiikkoja. Sille Hämeenlinna 2012-liikkelle olisi nyt ollut loistava paikka.

      • Vähäälysetäänestää

        Ne on ihan mahtavia populistisia tarinoita


    • Voisitko kertoa

      kuinka monta "pölhöpersua" on tällä hetkellä Hämeenlinnan valtuustossa. Ja miten, siis mistä syyst olet tullut siihen tulokseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe