Israelin romaniyhteisö

Mielenkiintoinen jut

Moni ei taida tietää, että Israelissa on romaneita.Onko kukaan Suomen romaneista tavannut heitä.
He eivät pidä itseään Efraimin jälkeläisinä vaan arvaatkaas kenen. mitä heimoa oli temmpelin veisaajat ja soittajat noin niinkuin vihjeenä.

25

232

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raahab

      heistä oli ohjelma ruotsin teeveessä jokin aika sitten

    • koolaan

      Eivät ne juutalaisia ole, israelilasia saattava kyllä olla. Eivät kaikki israelilaiset Ekyptistä yhtäaikaa lähteneet kulkemaan.

      • Keitä nämä on ?

        Hoosea 8


        1 Kun minä Israelia parannan, silloin tulevat julki Efraimin rikokset ja Samarian pahuudet; sillä he harjoittavat petosta, varas tunkeutuu sisään, ja rosvojoukko ryöstää ulkona.
        2 Eivät he ajattele sydämessään, että minä muistan kaiken heidän pahuutensa. Nyt heidän tekonsa piirittävät heidät, ne ovat tulleet minun kasvojeni eteen.
        3 He ilahuttavat pahuudellansa kuningasta ja valheillansa ruhtinaita.
        4 Kaikki he ovat avionrikkojia; he ovat kuin leipojan sytyttämä uuni: hän jättää tulen kohentamatta taikinan sotkemisesta sen happanemiseen asti.
        6 Sillä he ovat juonillaan saattaneet sydämensä kuumaksi kuin uuni; koko yön heidän leipojansa nukkuu, aamulla se palaa kuin liekitsevä tuli.
        7 He ovat kaikki kuumia kuin uuni, he syövät tuomarinsa: kaikki heidän kuninkaansa ovat kaatuneet, ei yksikään niistä ole minua avuksi huutanut.
        8 Efraim sekaantuu kansojen joukkoon. Efraim on tullut leivän kaltaiseksi, jota ei ole käännetty.
        9 Muukalaiset syövät hänen voimansa, mutta ei hän sitä ymmärrä. Hänen hiuksensakin ovat jo harmaiksi käyneet, mutta hän ei ymmärrä.
        10 Israelin ylpeys syyttää häntä vasten silmiä, eivätkä he palaja Herran, Jumalansa, tykö, eivät etsi häntä, vaikka kaikki näin on.
        11 Efraim on tullut kyyhkysen kaltaiseksi, joka on tyhmä ja taitamaton: he huutavat avuksi Egyptiä, he menevät Assuriin.
        12 Juuri kun ovat menossa, minä levitän verkkoni heidän päällensä ja pudotan heidät alas kuin taivaan linnut; minä kuritan heitä, niinkuin on julistettu heidän seurakunnallensa.
        13 Voi heitä, sillä he ovat menneet minua pakoon! Häviö heille, sillä he ovat minusta luopuneet! Minä tahdoin lunastaa heidät, mutta he puhuivat minua vastaan valheita.
        14 Eivät he huuda minun puoleeni sydämestänsä, vaan ulvovat vuoteissansa. Jyvien ja viinin tähden he kokoontuvat. Minua vastaan he niskoittelevat.
        15 Minä olen heitä kurittanut, minä olen vahvistanut heidän käsivartensa, mutta minua vastaan he ovat aikoneet pahaa.

        Hoosea 9

        1 Älä iloitse, Israel, älä riemuitse, niinkuin muut kansat, sillä sinä olet haureudessa luopunut Jumalastasi, olet rakastanut portonpalkkoja kaikilla viljan puimatanterilla.

        17 Minun Jumalani on heittävä heidät pois, ettei he häntä kuulleet; ja heidän pitää pakanain seassa kulkiana vaeltaman.17 Minun Jumalani on hylkäävä heidät, sillä he eivät ole häntä totelleet. He joutuvat pakolaisiksi pakanain sekaan

        17 -- Minun Jumalani on hylkäävä Efraimin, koska se ei ole kuunnellut häntä. Kansojen seassa se joutuu kiertelemään
        17 My God will cast them away, because they did not hearken unto him: and they shall be wanderers among the nations.


    • rwwrwr

      niillä on sellaaset alkuperäset israelin henkkarit vielä joita ei saa ees ne "juutalaiset" jotka "palaavat" israeliin.

    • naarti
    • olemme Eframilaisia

      Arvaapa sinä, kuinka paljon siellä on romani heimoja ? Kyllä Portilan Veija on tavannut heitä. He ovat Domanit, on myös Lomanit.

      Niin , mutta emme ole Leeviläisiä, vaan olemme Eframilaisia

      • Novvoi

        olette intialaisia, uskokaa nyt jo .Vapaamatkustajia ei kenenkään historiaan oteta, ei kukaan voi julistautua osaksi minkään vieraan kansan historiaa .

        Efraimilaisiksi nimitettiin pohjoisen kuningaskunnan asukkaita ,he eivät olleet etnisesti erilaisia etelän asukkaista,jako oli poliittinen ja uskonnollinen, pohjoisen kultti oli erilainen kuin etelän jossa sijaitsi temppeli.
        Geenisukulaisia emme ole (Ostrer, Goldstein ) ja romanien tavat ovat osin Intiasta , osin niistä maista joissa olette viime vuosisatoina asuneet sekä kristinuskon tulkintoja VT:ssä kerrotusta .


      • Näin käy
        Novvoi kirjoitti:

        olette intialaisia, uskokaa nyt jo .Vapaamatkustajia ei kenenkään historiaan oteta, ei kukaan voi julistautua osaksi minkään vieraan kansan historiaa .

        Efraimilaisiksi nimitettiin pohjoisen kuningaskunnan asukkaita ,he eivät olleet etnisesti erilaisia etelän asukkaista,jako oli poliittinen ja uskonnollinen, pohjoisen kultti oli erilainen kuin etelän jossa sijaitsi temppeli.
        Geenisukulaisia emme ole (Ostrer, Goldstein ) ja romanien tavat ovat osin Intiasta , osin niistä maista joissa olette viime vuosisatoina asuneet sekä kristinuskon tulkintoja VT:ssä kerrotusta .

        Niin NOVVOI, olet väärä juutalainen. Etkö sinä tiedä mitä sinulle kohta tapahtuu ?

        Ilm. 3:9
        Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.


    • Intianpoika

      Ei kait kukaan viitsisi myöntää kuuluvansa Efraimin heimoon ,raamattuhan kertoo että olivat pahoja ja hylkäsivät jumalan.Miten musta tuntuu että tässä sekoitetaan Efraimilaisuus ja juutalaisuus keskenään ja ollaan sitten olevinaan juutalaisia.

      Kertooko tämä sitten vaan huonjosta itsetunnosta ? itse ainakin olen ylpeä intialaisista juuristani ja HUOM ! Romanit eivät koskaan olleet Kasti järjestelmän alinta kastia intiassa, nykyisetkin intian mustalaiset Lomarit ovat kasti järjestelmän ulkpuolella.

      • romillo

        ei muuten kaikki israelheimot ole juutalaisia vain yksi tai kaksi heimoa en tiedä tarkemin. mustalaiset olivat vielä intialaisia 300ekr-400jkr siitä edes päin on muutto jatkunut tai alkanut, itse olen sitä mieltä että osa romaniheimoista ei välttämättä ole intiasta aluinperin ja osa on selvästi ainakin kulttuurin,kielen ja uskonnonkin kautta mutta toisilla heimoilla on enemän lähi- itämäinen kultturi ja uskonto.


      • Novvoi
        romillo kirjoitti:

        ei muuten kaikki israelheimot ole juutalaisia vain yksi tai kaksi heimoa en tiedä tarkemin. mustalaiset olivat vielä intialaisia 300ekr-400jkr siitä edes päin on muutto jatkunut tai alkanut, itse olen sitä mieltä että osa romaniheimoista ei välttämättä ole intiasta aluinperin ja osa on selvästi ainakin kulttuurin,kielen ja uskonnonkin kautta mutta toisilla heimoilla on enemän lähi- itämäinen kultturi ja uskonto.

        Kyseessä on yksi kansa joka oli poliittisesti jakaantunut kahteen eri kuningaskuntaan, pohjoisen Israeliin eli "Efrajimiin" ja etelän Juudaan.
        Heimorajat olivat käytännössä ohi jo toisen temppelin aikaan , kohen ja levi ovat yhä erillään, muut ovat Israel, asia jonka näkyy myös mm Uudessa Testamentissa.Etnisiä eroja ei tiedetä olleen , kaikkihan myös naivat yli heimorajojen ja naivat myös naisia jotka eivät kuuluneet mihinkään omista heimoista. Ei ollut omaa geeni- tai kulttuurikuplaa.

        Mitä tarkoitat lähi-itämaisella uskonnolla, siellähän oli monenlaisia uskontoja ja uskonnot saivat vaikutteita myös oman alueen ulkopuolelta . Juutalaisuuskaan ei ole ymmärrettävissä ellei tunne niitä vaikutteita joita saatiin Babylonian vankeuden aikaan Persian uskonnoista, ei liioin ilman niitä vaikutteita joita saatiin kreikkalaisilta hellenismi vaikutti juutalaisuuteenkin hyvin voimakkaasti.


      • 213441
        Novvoi kirjoitti:

        Kyseessä on yksi kansa joka oli poliittisesti jakaantunut kahteen eri kuningaskuntaan, pohjoisen Israeliin eli "Efrajimiin" ja etelän Juudaan.
        Heimorajat olivat käytännössä ohi jo toisen temppelin aikaan , kohen ja levi ovat yhä erillään, muut ovat Israel, asia jonka näkyy myös mm Uudessa Testamentissa.Etnisiä eroja ei tiedetä olleen , kaikkihan myös naivat yli heimorajojen ja naivat myös naisia jotka eivät kuuluneet mihinkään omista heimoista. Ei ollut omaa geeni- tai kulttuurikuplaa.

        Mitä tarkoitat lähi-itämaisella uskonnolla, siellähän oli monenlaisia uskontoja ja uskonnot saivat vaikutteita myös oman alueen ulkopuolelta . Juutalaisuuskaan ei ole ymmärrettävissä ellei tunne niitä vaikutteita joita saatiin Babylonian vankeuden aikaan Persian uskonnoista, ei liioin ilman niitä vaikutteita joita saatiin kreikkalaisilta hellenismi vaikutti juutalaisuuteenkin hyvin voimakkaasti.

        seli seli


    • yesyesjoo

      Romillo,olet osittain oikeassa mustalaiset ovat sekoittuneet persialaisiin jo matkansa alussa ja asuttaneet alueita ,sekä muutenkin asuneet pitkiä aikoja lähi-idässä.He (mustalaiset) ovat intialasipersialainen rotu ja näkeehän se jo silmäkin ,tänä päivänä löytyy irannista heimo joka elää hvyvin samankaltaisesti kuin mustalaiset tällä heimolla oli kaikista eniten yhtäläisyyksiä juurikin Kale -heimoon.En nyt muista tuon iranilaisen heimon nimeä mutta se oli hyvin samantapainen kuin Kale

    • tosi on

      Tuosta on täällä kirjoittanut joku joka tuntuu tietävän melkoisesti aiheesta ja on samaa mieltä. Ei Sartolakaan ole kovin eri mieltä.

      • 4457656

        Koskahan asia virallisesti julkistetaan


    • naxalo
      • ei eefrajimi

        On näkyy sitä mieltä että ollaan leeviläisiä. toivottavasti se eefrajimi höpötys loppuu ja ollaan rehellisesti sitä mitä ollaan leeviläisiä


    • Novvoi

      olisitte nyt vain rehellisesti romaneja ... leeviläiset ovat suorittaneet tehtäviään ilman katkoja ja ovat yhä tunnistetusti olemassa.Harva pieninkään juutalaisseurakunta on ilman leeviläisiä.Se toinen joka nousee lukemaan toraa, on aina leeviläinen. Nimessä on halevi joko sukunimessä tai etunimen jälkeen esim. David Halevi sukunimi joka sekin usein on levi, levit, halevi tms Se on isältä pojalle menevä traditio kuten pappeus . Leeviläisillä on myös erikoistoimia joita he yhä suorittavat.

      Vaikea käsittää että vaikka geeninne on paikannettu Intiasta peräisin oleviksi , jotkut teistä yhä yrittävät tuputtautua osaksi teille vierasta kansaa, kulttuuria ja uskontoa.

      • awrawra

        on joillakin vaikea ymmärtää romaneita ei ole kaikkia heimoja edes tutkittu dna ja romani heimoja on monta eivät ola samalaisia keskenään kaikki sitten on vielä domarit jotka on eläneet tuhansia vuosia lähi idässä jordanissa palestiinassa irakissa iranissa jne ja on vielä lovarit jotka elää kaukaasuksella


    • tom tam

      Puhutko sinä nyt yhdestä mustalaisestta, vai niistä monista erilasista väenosista ja väestöista. Ei nyt tarvita niin suurta tieteelistä intoa, näkemään pelkin silmin erilaiset tyypit, noiden niin sanottujen romanien keskuudessa. Se ei ole yhtenäinen kansa, ei geneetisestti, eikä alkukodiltaan.
      Sitä on yritetty tässä monta kertaa sanoa. Eihän juutalaisetkaan ole yhtenäinen kansa, Itseasiassa, juutalaiset, ne mustat alkuisraelit, niiden tyypi on puhdas etiopialainen kallo, pyöreä ja kaartuva otsa.
      Ei tässä nyt tarvitse köyttä vetää pelkän kiskonnan vuoksi. Intialla on sikäli sanomista tähän asiaan, ettö kaikki uskot ovat peräisin Intiasta. Kuten kiristinusko. Mutta eihän kansoja voi yksinomaan uskonnon kupaan merkitä, vaikka körttiläisiä kutsutaankin esm, körtti kansaksi'.
      Näistä on pantava esille joitakin lähdeviitteitä.
      Novvoi on puhunut paljon juutalaisuudestta, mutta ei oikeassa uskohistoriallisessa mielessä, vaan enemäkin kulti-jjuutalisuudesta.

      Mitä muuten tapahtui minun viimeiselle kirjoitukselleni tästä aiheesta.

      • geersomi tai Kehat

        Kyllä sitä ollaan leevin heimoa ei siitä mihinkään pääse ja se tulee aikanaan ilmi vastaansanomattomasti. Odotellaan rauhassa ei riidellä.


      • äpihp
        geersomi tai Kehat kirjoitti:

        Kyllä sitä ollaan leevin heimoa ei siitä mihinkään pääse ja se tulee aikanaan ilmi vastaansanomattomasti. Odotellaan rauhassa ei riidellä.

        Sitten romaneilla lienee tilaisuus palata juurilleen! Hienoa, että pitkän kiertolaisuuden jälkeen he voivat palata kotiin. Siellä on varmaan jo tervetuliaisjuhlat valmisteilla.


      • juurensa tunteva
        äpihp kirjoitti:

        Sitten romaneilla lienee tilaisuus palata juurilleen! Hienoa, että pitkän kiertolaisuuden jälkeen he voivat palata kotiin. Siellä on varmaan jo tervetuliaisjuhlat valmisteilla.

        missä sinun juuresi on, siperiassa vai


      • Novvoi
        juurensa tunteva kirjoitti:

        missä sinun juuresi on, siperiassa vai

        olivat kunkin juuret missä hyvänsä ne on hyvä tuntea ja -tunnustaa .Ei ole täysjärkistä selittää ettei ole mitä on, vaan onkin oikeastaan jonkun aivan toisen kansan ja kuttuurin jäsen .

        Kaikki Suomen niemelle suuntauneet muuttoaallot joiden biologisia jälkeläisiä nykysuomalaiset ovat , ovat olleet perimältään yhtä kaukana juutalaisista kuin romanitkin .Tässä meitä on kolmen eri etnisen ja kulttuurisen ryhmän edustajaa. Kuitenkin olemme kaikki alunperin pienen afrikkalaispopulaation jälkeläisiä eikä mikään etninen tai kulttuurinen tausta tee ketään toista paremmaksi tai huonommaksi . Maapallolla elää vain yksi ihmislaji , perimmäinen alkuperä meillä kaikilla on sama.


    • minä ihminen rom

      Oletko sinä niitä marakattien jälkeläisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe