Heräsin keskellä yötä ikävään. Tuntuu niin kamalan surulliselta. Mutta mitä näistä? Ihastuksia tulee ja menee, eikö niin? Nyt ei ainakaan tarvitse ruokkia sitä niillä turhilla törmäämisillä.
Kaipaan sua aivan sairaasti .... !!!
*****
352388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kun tuliskin ja varsinkin meniskin, mutta kun se ei itsellä toimi niin. Niitä turhiakin törmäämisiä kaipaa kovasti sitten kun ne ovat loppuneet.
Noniin! Nyt kipinkapin takaisin sinne peiton alle. Rauhallisia ja makoisia unia sulle, kuka sitten oletkin.
Samoin unia. Kumpi sammuttaa valot sun vuoro.
niin kun törmätään silloin voi sanoa että en enää kaipaa pysysy siinnä niin sairaudetkin meidät kiertää kaukaa.
Eikö tunnutkin oudolta, että ne ihmiset joihin ihastuu kunnolla ne tapaa sattumalta. :)
Jollekin jonnekin: Ei kun törmää muhun. :( Mä vaadin sitä. En mä vielä suostu menemään, jos et niin tahdo. Anteeksi! :( Et olisi surullinen.
Jollekin jonnekin: tämä oli siis miehelle suunnattu, keskisuomi
mennään pois täältä...ei tää paikka oo meidänkaltaisille hyväksi.Luulen että
säkin oot vahvasti tunneihminen, tuskin muuten menettäisit yöunia ihastuksen
takia.Mulla meni koko yö taas valvoessa, ja niitä on ollut aivan liikaa.Jos yhtään
lohduttaa...et ole yksin ikäväsi kanssa.Itselläni alkaa jo pikkuhiljaa helpottamaan,
kun ei ole kyse mistään tavallisesta ikävästä, vaan paremminkin suren ja kaipaan
jotain sellaista, mitä en olisi omakseni saanut kuitenkaan...kaukokaipuuta vain, sitä
ja eräänlaista turhautumista elämän realiteeteja kohtaan.
Mielessä pyörii kysymyksiä..miksi vasta nyt kohtasin hänet, miksi en aiemmin?
miksi en voi unohtaa, mikä on se jokin...sielunkumppani? vieläkö kohtaan hänet?
ja jos kohtaan, mitäs sitten tapahtuu? No ruokitaan sitten tätä ikävää, siihen saakka, kun löytyy uutta ikävöitävää.Hyvää alkavaa kesää sulle, mieheltä tältä.
työpäivän jälkeen...pakko myöntää, pieni valkoinen valhe...ei oo helpottunut yhtään, ja luulen että helpottaa vasta kun tapaan hänet uudelleen ja tutustun paremmin, mutta...
Miksi mutta, kun saisit jotain selvitettyä törmäämällä..
ei ookaan mikään simppeli juttu...enempi semmosia henkimaailman asioita.Jotta
törmäys tapahtuis, täytyis kummankin salaa haaveilla samallalailla, ja ryhtyä
elämään haavetta todeksi, pienin askelin...hiirenaskelin.Vaikkei mitään elämää
mullistavaa tapahtuiskaan, niin sekin on parempi kuin tämä.
Pienin askelin eteneminen on sopivaa, näin tämä nainen miettii. Ja tosiaan henkimaailman juttu, kuten kaikki, mikä liittyy näiden ihmisten rakastumiseen.
Toivon joka ilta, aamu ja päivä että molemmat rohkaistuvat toimimaan, tunteet vetävät kohteeni luo. . . hiiren hyppy luoksesi, syliisi? Ikävä on.
sielunkumppanini, kyllä me kohdataan vielä!
sen...odotankin sitä, ehkä enemmän kuin mitään aiemmin...hassua kyllä.
Ei pidä lähteä ruokkimaan sitä tunnetta!! Yritän muistaa sen ja viimeyön. Kesä tulee, kyllä se tästä.
Olen niin surullinen etten löydä siihen sanoja. Kunpa vaan asiat olisivat helpompia. Haluaisin pyytää anteeksi.
Aih! Kuin myös minä sinua!
Saisimmeko aikaiseksi? Olisitko sinä valmis tutustumaan minuun siten, että sinulla ei olisi toista suhdetta? Sillä minä en mene väliin, enkä ole vertailtavana.
Näinhän se on, jotkut vain kestävät pidempään.
what?onko sulla poika ystävä hyi onneksi olen vasta yksitoista
Missä olemme törmäilleet turhaan?
sama täällä, olet polte sisälläni aina vain. kun en sinua näe, silmäni on surusta kosteat ja askel laahustaa eteenpäin jotenkuten, pääraukka unohtelee puolet asioista ja katse katsoo puoliksi ohitse. kaipaan sinua,,,
maailma ympärillä pyörii ja pyörii, olen siinä mukana ja en ole mukana. Olet rusina mun pullassani, juuri mun rukiissani. olet unta, mutta kipeä ruumiini kertoo, että olet mitä totisinta totta. jotakin on muuttunut, ja sen jälkeen olo on vaan tosi yksinäinen.
Kaipaan niiin, mutta mitä voin tehdä. Siispä odotan että soot siellä jossain, mulle. :);)
Voisit sä tehdä paljon muutakin :) ;)
Onko ehdotuksia? :)
No kyllä sä varmaan itse tiedät vaihtoehtos, mutta missäs odotat hänet tapaavas ja missä? :)
eiku siis milloin ja missä? ;)
Masentaa tällä hetkellä koko tilanne niin paljon, että ei jaksa enää arvuutella. Ollaankohan nyt siinä luovuttamisen tai suunsa aukaisemisen lopullisella kynnyksellä? Vai onko tää taas sellainen iso tunnekuoppa pitkääkin pidemmällä ikävöintijanalla? Sitä tässä mietin ja hajoilen.
Aukaise suu, aikuisen elämää nähneen ihmisen kokemuksesta tiedän että se on lopulta ainoa oikea tapa selvittää ihmissuhteita.
En usko!
Täällä näköjään on muitakin jotka ovat kokeneet samaa.
Oli vain pakko painua muualle kun ei kestänyt enää sitä törmäilyä.
Jossakin vaiheessa sitä ruokki niillä törmäämisillä ja toisinaan halusi vältellä.
Olisi ollut kiva tietää toimiko toinenkin niin. Tuskin kuitenkaan. Hänellä riitti ottajia ja olihan hän varattukin, ainakin välillä.
Enää ei törmäillä. Ikävä painaa välillä.
Ehkä en enää ikävöi sitä naista, ehkä ikävöin muistojani, ehkä ikävöin niitä törmäämisiä.
Tuskin se törmäily olisi siitä miksikään muuksi muuttunut. Yritin toki.
:( eikä mitään voinut sitten selittääkään. Jätiti toisen vaan ihmettelemään.
Suuntasitko tän mulle?
Sitähän saa ihmetellä rauhassa jos kuitenkin minä olin se joka yritti aiemmin.
Kun törmäilyt alkaa tuntua sitlä että vanhaa ruosteista viestä käännetään haavassa niin ei sitä enää pysty.
Naisella jos oli tunteita nii hän ehkä ansaitsi sen ihmettelemiseen jäämisen. Olisi ehkä hänenkin kannattanut toimia toisin kun oli vielä mahiksia?
Tehkää siis asialle jotain älkääkä vain ihmetelkö.
Kaipaan sinua, Tuire! Kaipaan niin paljon yhteisiä ruokataukojamme, kun vain istuimme hiljaa vierekkäin sanomatta sanaakaan. Kaipaan sitä hetkeä, kun vain katselin sinua työn touhussa. Kaipaan juttuhetkiämme, jotka tekivät minut niin onnelliseksi. Kuinka kerroit hyvin henkilökohtaisia asioita elämästäsi. Kaipaan sitä tunnetta, kun joku välittää. Se tunne, kun elämäni kaunein ja ihanin nainen osoitti välittävänsä minusta. Se tunne, kun olisi halunnut vain hypätä viikonloppujen yli, jotta näkisin sinut taas:)
En anna itselleni ikinä anteeksi, etten uskaltanut pyytää sinua ulos, vaikka teit kaikkesi sen eteen, että näin olisi käynyt. Olen miettinyt lukemattomia kertoja, miksi en kyennyt siihen. Olen aina toiminut mielestäni oikein, mutta.... en tiedä.
Onneksi aika lopulta parantaa haavat ja sydänsurut. Uskon, että kaikelle tapahtuneelle on kuitenkin aina joku tarkoitus. Se saattaa ottaa aikansa, mutta jossain vaiheessa tajuaa, miksi asiat menevät niinkuin menevät. En tiedä miksi, mutta vielä viisi vuotta tapahtuneen jälkeenkin, uskon tapaavani sinut joskus jossain.
Toivottavasti olet onnellinen, missä ikinä oletkin ja sait sen mitä kaipasit:)
Sinua kaivaten, varastomies Mika.
Kaipaan sinua Mika.Kaipaan tosi paljon.Tunsin oloni niin luottavaiseksi sinun seurassasi.Sinulle oli helppo puhua.Olin niin lapsenomaisen avoin sinulle kaikessa.
Joskus toivoin hiljaa mielessäni,että olisit uskoutunut minulle enemmänkin,mutta kunnioitin tarvettasi vaieta ja vetäytyä.En osannut osoittaa sitä sinulle kovinkaan hyvin.Olit lähellä ja niin tärkeä minulle.Hiljaisuudessakin olit läsnä.
Minäkin kaipaan sitä tunnetta,että toinen välittää.Sinä taisit välittää minusta.Minusta tuntuu,että sinä herätit minussa rakkauden.
Kun luin kirjoituksesi ja muistin kaiken entisen niin minä itkin.Muistathan kuinka herkästi liikutun?
Uskon myös,että kaikella tapahtuneella on merkityksensä.Yhteinen eletty aika.Yhteiset juttuhetket.Se kaikki.Aika hoitaa ja parantaa haavat.Jäljelle jää se hyvä joka hoiti meitä.
Niin hassulta kuin se kuulostaakin minä uskon myös että me tapaamme vielä joskus.
Toivon sinun olevan onnellinen.Toivon rakkautta elämääsi.Ja muistathan rakas Mika,että olet paras varastomies maailmassa.
Sinua kaivaten ,sairaanhoitaja Tuire
Nyt itkettää :'(
Jaa