Olen nyt kaksi kertaa joutunut kumppanini kanssa tilanteeseen, jossa hän väittää meidän harrastaneen seksiä, vaikka minulla ei ole tilanteesta minkäänlaista mielikuvaa. Pystyn tasan erittelemään päivän ja illan kulun ja ohjelman ja minkään näköistä sukupuolista kanssakäymistä ei ole tapahtunut, mutta mies väittää kiven kovaan rakastelleensa minua. No, pikkujuttu, niin tai näin, mutta nyt alkoi ahdistamaan todenteolla, kun mies esitteli minulle ostamaansa seksilelua minulle ja totesi, että ollaanhan me tätä ennenkin käytetty ja minä en ollut kyllä koskaan tätä lelua nähnytkään.
Mies kuvaili mitä olin tehnyt, miten toiminut, mitä kommentoinut ja miten olimme rakastelleet jne. Eikä minulla ole ensimmäistäkään mielikuvaa asiasta. Miehen mukaan olin myös toiminut täysin luonteelleni vastaisella tavalla ja sanonut asioita, mitkä periaatteessa ovat täysin faktoja vastaan.
Järkytyin. Itkukin pääsi. Olihan se karmea tunne kuulla itsestään asioita joita ei ole koskaan tehnytkään. Mies vaan tyynnytteli, että minä en vaan muista??
Miten tässä nyt yhtäkkiä muisti menee ja toistamiseen??
Aikamme keskusteltua mies totesi, että kaipa se oli sitten unta. Mutta oli silti valmis lyömään vetoa, että tapahtunut oli totta.
Kun totesin, että mun on paras pysyä poissa hänen läheltään, jos mun muistini menee kokonaan hänen seurassaan, niin sitten tapahtuma olikin jo unta.
Mies ei osaa itsekään kertoa, mitä kuitenkaan tarkkaan ottaen tapahtui ja millaisissa olosuhteissa- siinä kohtaa hän sitten epäröi, oliko se sittenkin unta vai ei?
Voiko tosiaan ihminen sekoittaa unen ja todellisuuden noin pahoin?? Itselleni tuli liki seksuaalisesti hyväksikäytetty olo kuunnellessani näitä tarinoita, joista minulla itselläni ei ole minäännäköistä mielikuvaa ja ajauduimme melkoiseen riitaan.
Alkoholilla, lääkkeillä tai huumeilla ei siis ole asian kanssa mitään tekoa.
Mies kuvaili mitä olin tehnyt, miten toiminut, mitä kommentoinut ja miten olimme rakastelleet jne. Eikä minulla ole ensimmäistäkään mielikuvaa asiasta. Miehen mukaan olin myös toiminut täysin luonteelleni vastaisella tavalla ja sanonut asioita, mitkä periaatteessa ovat täysin faktoja vastaan.
Järkytyin. Itkukin pääsi. Olihan se karmea tunne kuulla itsestään asioita joita ei ole koskaan tehnytkään. Mies vaan tyynnytteli, että minä en vaan muista??
Miten tässä nyt yhtäkkiä muisti menee ja toistamiseen??
Aikamme keskusteltua mies totesi, että kaipa se oli sitten unta. Mutta oli silti valmis lyömään vetoa, että tapahtunut oli totta.
Kun totesin, että mun on paras pysyä poissa hänen läheltään, jos mun muistini menee kokonaan hänen seurassaan, niin sitten tapahtuma olikin jo unta.
Mies ei osaa itsekään kertoa, mitä kuitenkaan tarkkaan ottaen tapahtui ja millaisissa olosuhteissa- siinä kohtaa hän sitten epäröi, oliko se sittenkin unta vai ei?
Voiko tosiaan ihminen sekoittaa unen ja todellisuuden noin pahoin?? Itselleni tuli liki seksuaalisesti hyväksikäytetty olo kuunnellessani näitä tarinoita, joista minulla itselläni ei ole minäännäköistä mielikuvaa ja ajauduimme melkoiseen riitaan.
Alkoholilla, lääkkeillä tai huumeilla ei siis ole asian kanssa mitään tekoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.