NYRJÄHTÄNEIDEN KLUBI

Sen jäsenmäärä kasvaa -

huomaamatta,
puolustautuvat silmänkääntäjät.

Kovalla työllä,
kerskuvat
hyvinvointiyhteiskunnan
markkinointigurut.

On epäkohteliasta
katsoa niin tarkasti,
että näkisi
tuskin huomattavat
yksityiskohdat.

Ei pidä maalata
mallista piruja seinille.

On tunkeilevaa puuttua -
tiedä vaikka päätyisi
itse hankaluuksiin.

Ylikorostunut sosiaalisuuden leima,
plää-plää-status kärsisi.

Hyvää päivää, kirveshamaraa.

Kannattaa olla vain hiljaa.

Kerhon jäsenten
hämärien huoneiden ruuduista
hohkaa sinervää valoa.

Se ehdollistaa salakavalasti,
houkuttaa tuonpuoleisen
rajamaastoon,

kolmiulotteisten,
vaikuttavien
virtuaalisten näkymien
ja sumean, lattean todellisuuden
rajapyykille,

vallan tunteisiin -
vahingoittamaan, tappamaan
ja voittamaan viholliset, sodat.

Hakemaan
ammatittomalle soturille
hyväksyntää.

Yksi tarpeeksi vahva impulssi
laukaisee laukaisemaan.

Peliä voi pelata
myös silloin, kun on yksin.

Se on kehitetty täyttämään
altavastaajan asemasta
nousevan sankarin tarpeet -

tehosteäänet saatu
viimein kuulostamaan
luonnollisilta -

räjähtävät luodit
repivät ihmislihaa.

Hirveää, äänekästä,
supersosiaalista vihaa.

Hiljaisissa hetkissä
kansakunnan
on tarkoituksenmukaisinta
edelleen hartaasti vaieta -

teloitettujen uhrien muistoksi

ja poliittisten pelien,
valintojensa ja
itselleen haalimansa
oman hyvinvointinsa
uhreista.

Klubiin liittyy
esimerkin voimasta
jälleen innokas uusi jäsen.

Hän on
onnistuneesti verkostoitunut -

hänellä on virtuaalissa ystäviä.

Ei siis mitään hätää -
sopivasti hiljainen vain,

lataa vasta verkosta.