N**** (n)

En tiedä mitä tekisin sinun kanssa.
Tai eihän minulla ole sinua, olet vain ajatuksissa.
Tai on minulla sinusta 4 "kuvaa", enemmän tai vähemmän todellista jälkeä, sen jälkeen saatuja, kun lähdimme eri teille.

1. Jonkin aikaa eron jälkeen näimme ohimennen. Ilmeestäsi en nähnyt kaipuuta tai mitään halua puhua mun kanssa.

2. Vähän sen jälkeen keskustelimme lyhyesti. Et halua olla tekemisissä kanssani. Se oli piste meidän väliselle suhteelle ja se oli vastaan mukisematta hyväksyttävä.





3. Kuluu pari kuukautta. Sillä aikaa ikävä on kasvanut mutta järki pitää sen kurissa eikä päästä hölmöilemään. Sitten sattuma puuttuu peliin.
Joku yritti ottaa minuun yhteyttä. En vain tiedä kuka.
Mutta se oli 50%:n todennäköisyydellä sinä. Tai 33%. Tai 25%.
Joka tapauksessa minulle ikävöivälle aivan riittävä luku nostattamaan toiveita. Ja koska ketään muuta en kaivannut, en muilta yhteydenottoa edes odottanut. Siispä toivoin että se olit sinä.

4. Kuluu yli viikko ja näimme ohimennen. Ilmeestäsi en nähnyt kaipuuta tai mitään halua puhua mun kanssa. Siis samat reaktiot kuin silloin, kun sanoit haluavasi minusta eroon.

----------------------------------------
Mitä siis tehdä? Olen lueskellut palstan "asiantuntijoiden" ja kohtalotovereiden viestejä. Milloin joku pystyy ilmeistä lukemaan kaiken, milloin rohkeus antaa luvan tehdä mitä vaan, milloin kulunut aika muuttaa mielet, milloin ihmistuntija kyllä tunnistaa kaipuun toisen kasvoissa. Ei, ei ... ei auta nyt.

Ehkä syy on omassa käytöksessäni ja ilmeissäni. Koska melkein kaikki ihmiset ovat vääriä, joiden kanssa ei halua olla tekemisissä, on vaikea korjata omaa asennettaan sen oikean ihmisen kohdalla - riittävän nopeasti.
Siksi tulee annettua tahtomattaan vääriä signaaleja oikealle ihmiselle ja siksi ei saa häneltäkään vilpitöntä katsetta.


Mutta olisiko noissa kuvissa riittävät perusteet unohtaa N ja lopettaa ikävöinti?
Koska kuva 4 oli samanlainen kuin kuva 1, ei aika ole muuttanut mitään. Hän ei halua minua. Se on vain hyväksyttävä.