N**** (n)

En tiedä mitä tekisin sinun kanssa.
Tai eihän minulla ole sinua, olet vain ajatuksissa.
Tai on minulla sinusta 4 "kuvaa", enemmän tai vähemmän todellista jälkeä, sen jälkeen saatuja, kun lähdimme eri teille.

1. Jonkin aikaa eron jälkeen näimme ohimennen. Ilmeestäsi en nähnyt kaipuuta tai mitään halua puhua mun kanssa.

2. Vähän sen jälkeen keskustelimme lyhyesti. Et halua olla tekemisissä kanssani. Se oli piste meidän väliselle suhteelle ja se oli vastaan mukisematta hyväksyttävä.

3. Kuluu pari kuukautta. Sillä aikaa ikävä on kasvanut mutta järki pitää sen kurissa eikä päästä hölmöilemään. Sitten sattuma puuttuu peliin.
Joku yritti ottaa minuun yhteyttä. En vain tiedä kuka.
Mutta se oli 50%:n todennäköisyydellä sinä. Tai 33%. Tai 25%.
Joka tapauksessa minulle ikävöivälle aivan riittävä luku nostattamaan toiveita. Ja koska ketään muuta en kaivannut, en muilta yhteydenottoa edes odottanut. Siispä toivoin että se olit sinä.

4. Kuluu yli viikko ja näimme ohimennen. Ilmeestäsi en nähnyt kaipuuta tai mitään halua puhua mun kanssa. Siis samat reaktiot kuin silloin, kun sanoit haluavasi minusta eroon.

----------------------------------------
Mitä siis tehdä? Olen lueskellut palstan "asiantuntijoiden" ja kohtalotovereiden viestejä. Milloin joku pystyy ilmeistä lukemaan kaiken, milloin rohkeus antaa luvan tehdä mitä vaan, milloin kulunut aika muuttaa mielet, milloin ihmistuntija kyllä tunnistaa kaipuun toisen kasvoissa. Ei, ei ... ei auta nyt.

Ehkä syy on omassa käytöksessäni ja ilmeissäni. Koska melkein kaikki ihmiset ovat vääriä, joiden kanssa ei halua olla tekemisissä, on vaikea korjata omaa asennettaan sen oikean ihmisen kohdalla - riittävän nopeasti.
Siksi tulee annettua tahtomattaan vääriä signaaleja oikealle ihmiselle ja siksi ei saa häneltäkään vilpitöntä katsetta.

Mutta olisiko noissa kuvissa riittävät perusteet unohtaa N ja lopettaa ikävöinti?
Koska kuva 4 oli samanlainen kuin kuva 1, ei aika ole muuttanut mitään. Hän ei halua minua. Se on vain hyväksyttävä.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

J kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu