Olen ollut tossa parin viikon aikana kaksi kertaa naistentansseissa ja pari kertaa ihan normi tansseissa joissa on naisilla tunti aikaa hakea.
Olen mies kohta 50v.
Naisten tansseissa olen saanut tanssia melkein joka kappaleen. Joutuu välilä meneen vessaan tai käytävälle että hiki laskee.
Eli niissä tuntuis olevan vientiä.
Sit näissä normi tansseissa, naisten haun aikana on ollut hiljasenpaa.
Välillä oikein harmittaa kun joku hyvä biisi menee ohi.
Minulla ei ole tuttuja tanssilavoilla ja nytkin nää kaikki mainitsemani tanssit on ollut 150-200km kotoani.
Olen matkatöissä eri puolilla suomea.
Piiri pieni pyörii?
45
928
Vastaukset
- Flaks
paa pyyhe roikkumaan vyölle
- Hakuja kehiin
Esimerkiksi Kangasalan Kisarannassa on yleisiä tanssiohjeita laitettu näkyviin seinälle. Siellä sanotaan mm., että ensimmäisen hakuaallon jälkeen voi
hakea sekahakumaisesti. Jos tekee mieli tanssia, niin aivan turha siis odottaa vaan laittaa toimeksi.
Ko. ohje on käyttökelpoinen muuallakin. Jos joku ei lähde tanssimaan vedoten siihen, että on toisen sukupuolen hakuvuoro, niin omapa on asiansa ja pysyköön tiukkapipoisena sivussa.- reppu ja mies
Täytyy kait toimia noin...Olis kiva saada myös naisnäkökulmaa asiasta.
- auttakaaaaaaaa!
MItä helevettiä. Mun kotilavalla ei ole mitää ohjeita! En osaa tehdä mitään! On menny oven suussa seisoskellessa viimeset kuus kesää. Saaaatavnaaa! Neuvokaa joku miten voisin tehdä kaiken jonkun ulkopuolisen määrittelemien sääntöjen mukaan. Etten perhana vaan tee VIRHETTÄ!!!!
- taastanssitaaneikös
auttakaaaaaaaa! kirjoitti:
MItä helevettiä. Mun kotilavalla ei ole mitää ohjeita! En osaa tehdä mitään! On menny oven suussa seisoskellessa viimeset kuus kesää. Saaaatavnaaa! Neuvokaa joku miten voisin tehdä kaiken jonkun ulkopuolisen määrittelemien sääntöjen mukaan. Etten perhana vaan tee VIRHETTÄ!!!!
Kunhan vaan alat laputtamaan sieltä seisoskelemasta ja tanssimaan. Onko niin vaikeaa käydä hakemassa Se joku kaveriksi tanssihauskanpitoon.
Älä sitten ala yrittämään MITÄÄN kun luulet että olis saumaa. Ei naiset pidä siitä että mies alkaa hyppiä aidan yli. Kyllä fiksu kaveri osaa lukea naisen signaalit ja on kärsivällinen. Jos et ole kärsivällinen ja etene ystävyyteen ensin, et myöskään edisty tosiystävän löytymiseksi ja jäät sinne ovipieleen seisomaan jatkossakin.
Jos taas et osaa tanssia, mene kursseille. - hyvä poijjaat!
taastanssitaaneikös kirjoitti:
Kunhan vaan alat laputtamaan sieltä seisoskelemasta ja tanssimaan. Onko niin vaikeaa käydä hakemassa Se joku kaveriksi tanssihauskanpitoon.
Älä sitten ala yrittämään MITÄÄN kun luulet että olis saumaa. Ei naiset pidä siitä että mies alkaa hyppiä aidan yli. Kyllä fiksu kaveri osaa lukea naisen signaalit ja on kärsivällinen. Jos et ole kärsivällinen ja etene ystävyyteen ensin, et myöskään edisty tosiystävän löytymiseksi ja jäät sinne ovipieleen seisomaan jatkossakin.
Jos taas et osaa tanssia, mene kursseille.Olipa taas TYYPILLINEN tanssi-idiootin vastaus :)
- Ei yksi pääsky......
hyvä poijjaat! kirjoitti:
Olipa taas TYYPILLINEN tanssi-idiootin vastaus :)
Vastaus oli hyvä, vastaanottaja TYYPILLINEN.
- tanssin taikaa
reppu ja mies kirjoitti:
Täytyy kait toimia noin...Olis kiva saada myös naisnäkökulmaa asiasta.
TANSSISTA ILOA ELÄMÄÄN.Kyllä se kuuluu kohteliaaseen käytökseen mennä tanssimaan kun haetaan.Sen verran pitäisi jokaisen tietää tanssimisen säännöistä.
- Tanssin taikaa
tanssin taikaa kirjoitti:
TANSSISTA ILOA ELÄMÄÄN.Kyllä se kuuluu kohteliaaseen käytökseen mennä tanssimaan kun haetaan.Sen verran pitäisi jokaisen tietää tanssimisen säännöistä.
Naisilta saamani kommentit tuosta ovat olleet pelkästään positiivisia. Kun olen kysynyt, että mitä tykkäsit kun hain sinua näin naistenhaulla, niin vastaus on ollut suunnilleen "saat hakea minua ihan milloin haluat"
- tatu
Joo, tuo sekahaku ensimmäisen hakuaallon jälkeen on hyvä juttu! Paikoissa on eroja. Keran olin Oulussa naistentansseissa ja seinäruusuna sain olla koko illan. Hakivat vaan omia kavereitaan ja tuttujaan.
- Ei säntäilijä
Tekstistäsi ei selvinnyt oletko naistenhaun aikana miestenrivissä vai jossain muualla seisoskelemassa.
Itse naisena syyllistyn ainakin siihen että haen vaan rivissä seisovia.
En halua ryntäillä pitkin tanssipaikkaa "kääntelemässä kiviä"missä kukin on.
Tietysti jos tanssien alettua bongaan vielä jonkun tutun jota ei ole haettu haen häntä.- tatu
Annassa ja Albertissa ei tyypilliseen ravintolan tapaan oikein ole mitään rivejä missään... taisi tuo oma olematon ulkonäkö tässäkin tapauksessa muodostaa sen hakuesteen, nimimerkillä "vierestä vietiin"
- chase.
Tuohon hakuflaksiin miehillä(kin) vaikuttaa aika paljon ulkonäkö. Siis jos ei ole tuttuja hakijoita paikalla, eikä naisilla ole varmaa tietoa tanssiosaamisesta. Monet naiset(kin) hakevat tanssimaan ulkonäön perusteella, vaikka ei ole tietoa osaako mies edes tanssia.
Eli jos jompikumpi näistä mainituista asioista ei ole kohdillaan, voipi joutua seisoskelemaan koko illan. Koettu on vieraassa paikassa, kun olen vähän persoonallisen näköinen ja vaikka olen tanssin harrastaja. - Niin se käy
Naiset ovat samanlaisia kuin miehetkin eli pääasiassa hekin hakevat enimmäkseen tuttuja sen yhden tunnin aikana mitä heillä on käytettävissään. Naistentanssit ovat ihan eri asia, sillä silloin naisilla on koko ilta aikaa hakea ja silloin he "ehtivät" hakea myös täysin vieraita miehiä.
- juuripa niin
Totuushan on, että se jolla on enempi hakuaikaa, pystyy operoimaan laajemmalla skaalalla.
Lyhyen naistentunnin aikana naiset hakevat tuttujaan, tai yleensäkin niitä,
jotka ovat alkuillan aikana hakeneet. Haluavat näin varmistella myös tulevien
tanssien flaksiaan, mikä onkin aivan oikein.
Miehillä ei missään tilanteessa pitäisi olla ongelmia, heitähän on
murto-osa naisiin verrattuna tanssipaikoilla. - ihmmetellen
Miksi sinä käytät tuota provosoivaa negatiivista käsitettä "piiri pieni pyörii"?
Kyseessä on ihan normaali inhimillinen käytäntö jossa mieluusti pidetään
yhteyttä tuttuihin sen lyhyen ajan kun voidaan itse päättää, olisi kummallista
jos naisten pitäisi välttää tuttavia vain sen takia, että tuntemattomia on paikalla. - Toimivientanssienmie
Itse asiassa tulee vain miellen että ENTÄ SITTEN?
- Chachaaja
Olen usein miettinyt miehiä (ja naisiakin) jotka ihan selvästi vetäytyvät haun ajaksi kauemmas: Merkki siitä ettei halua tanssia? Ujoutta? Mikäli kyseessä on viimeksi mainittu, niin ehkä meidän rohkeampien, ja "paatuneimpien" tulisi toimia ja vain hakea...?
- Valikoivuutta
Sellainen käsite kuin "valikoiva haku" on olemassa. Taakse vetäytyjät ovat usein niitä kun haluaa olla "valikoivasti haettavissa".
- tanssi tyttö
Piiri pieni pyörii joissain paikoissa kyllä tosi aktiivisesti. Se on outo ilmiö siksi, että on tiettyjä paikkoja joihin ei tee mieli lähteä tanssimaan, kun siellä ei haeta vaikka tanssia kyllä osaan, mutta kun ei pääse näyttämään taitojaan. Sitten on taas paikkoja joissa saa tanssia koko illan vaikka niitä tuttuja ei olisikaan. Miksi ei uskalleta kokeilla, niitä uusia tulokkaita. Itse kyllä rohkeasti naisten haulla käyn hakemassa ja iloisesti yllättynyt monta kertaa. Rukkasten antajia ihmettelen, mutta toisaalta eihän sellainen ihminen olekkaan minun tyyppiä tanssilisesti, koska tanssiminen on mukava asia ja sellaiset jotka eivät lähde ei ole niitä mukavia tyyppejä joita tanssiseurakseni haluan, hänen on tappio joka ei minua tansitettavakseen kelpuuta (tosikot älköön ottako tästä "itsekehusta" herneitä nenäänsä) hymyhymiö olisi paikallaan tässä.
- syvis syvältä
miehenä voin sanoa samaa, missäpäin käyt tanssimassa, voisin hakea myös sinua ja muita tuntemattomia.
- 3.jalka
syvis syvältä kirjoitti:
miehenä voin sanoa samaa, missäpäin käyt tanssimassa, voisin hakea myös sinua ja muita tuntemattomia.
Varsinainen vastaus:PP
- tanssi tyttö
syvis syvältä kirjoitti:
miehenä voin sanoa samaa, missäpäin käyt tanssimassa, voisin hakea myös sinua ja muita tuntemattomia.
Wink wink voisit panna jonkun merkin, että tunnistaisin tuntemattomista, kun niitä on niin paljon. Paita vaikka väärässä napissa.
- Näin se menee
Piiri pieni pyörii niillä lavoilla, joiden lähistöllä toimii aktiivinen tanssiseura. Seuran porukka treenailee yhdessä.
- Jo vanha tapa
Näin se menee kirjoitti:
Piiri pieni pyörii niillä lavoilla, joiden lähistöllä toimii aktiivinen tanssiseura. Seuran porukka treenailee yhdessä.
Olen tanssinut 60 vuotta. Aina on ollut lavoilla "piiri pieni pyörii" ryhmiä. Jo periaate että oma jengi tanssitetaan ensimmäiseksi aiheuttaa mainitun ilmiön. Nyt kun tanssimisesta on kehittynyt vuosia kestävä harrastus, niin nämä pienet piirit ovat aika isoja ja kaikkia piiriläisiäkään ei aina ehditä tanssittamaan.
- tanssi tyttö
syvis syvältä kirjoitti:
miehenä voin sanoa samaa, missäpäin käyt tanssimassa, voisin hakea myös sinua ja muita tuntemattomia.
Keski-Suomi, Itä-Suomi alueella, aika monta tanssipaikkaa jotta sattuisi kohdalle.
Lupaan hymyillä hakurivissä niin tunnistat jos satutaan samaan paikkaan. - Tanssin ilo
tanssi tyttö kirjoitti:
Keski-Suomi, Itä-Suomi alueella, aika monta tanssipaikkaa jotta sattuisi kohdalle.
Lupaan hymyillä hakurivissä niin tunnistat jos satutaan samaan paikkaan.Nyt meitä on jo kaksi "tanssi tyttöä" mutta ei sen väliä, mahtuuhan maailmaan, minä kuitenkin kirjoitin sen viestin josta "syvis syvältä" oli samaa mieltä. Olempa taas se mikä olin jo ennenkin, joka sai aina haukut niskaan kun olin liian positiivinen. Jotkut ei pidä siitä. että tanssi voi oikeasti olla mukavaa, paitsi silloin kun sattuu "piiri pieni pyörii" paikkaan.
- Niin ja
Tanssin ilo kirjoitti:
Nyt meitä on jo kaksi "tanssi tyttöä" mutta ei sen väliä, mahtuuhan maailmaan, minä kuitenkin kirjoitin sen viestin josta "syvis syvältä" oli samaa mieltä. Olempa taas se mikä olin jo ennenkin, joka sai aina haukut niskaan kun olin liian positiivinen. Jotkut ei pidä siitä. että tanssi voi oikeasti olla mukavaa, paitsi silloin kun sattuu "piiri pieni pyörii" paikkaan.
On vielä tanssityttö yhteen ja erikseen. Länsimainen tiede nostaa kätensä tämän ilmiön äärellä.
- Vatu Passi
Tanssin ilo kirjoitti:
Nyt meitä on jo kaksi "tanssi tyttöä" mutta ei sen väliä, mahtuuhan maailmaan, minä kuitenkin kirjoitin sen viestin josta "syvis syvältä" oli samaa mieltä. Olempa taas se mikä olin jo ennenkin, joka sai aina haukut niskaan kun olin liian positiivinen. Jotkut ei pidä siitä. että tanssi voi oikeasti olla mukavaa, paitsi silloin kun sattuu "piiri pieni pyörii" paikkaan.
Olipa kaksi rouvaa viime lauantaina Kukkolassa, tumma ja vaalea. Sanoivat olleensa edellisenä lauantaina Syviksellä ja tykänneensä olostaan. En tuota epäile hetkeäkään, niin saivat tanssia kun kerkesivät. Kyllä uudet kasvot tuovat aina vaihtelua lavoille. Pannaan hyvä kiertämään.
- Asiantuntija 3
Kyseessähän on kaikkien tuntema Pro-tanssiporukka = Pieni piiri pyörii.
- Lavatanssiiiin
Aloitin lavatanssin ja olin hiukan huolissani noista pahamaineisista PRO-tanssijoista. Useillakin lavoilla tanssittuani en ollut havainnut ainuttakaan PRO-tanssijaa. Taitaakin olla ainoastaan jotain ilkeämielisten propakandaa. Se pitää paikkansa että tanssitaito lavatanssijoilla on aika hyvä ja tietenkin aloittajaa hiukan arastaa aloitusvaiheessa, mutta kyllä sitä tanssikilometrien myötä tanssitaitoon tottuu ja oma taito kehittyy. Nyt kun olen päässyt tutuksi lavatanssin kanssa, niin hauskaa ainakin lavatansseissa on.
Tiedän kyllä että esimerkiksi tanssimuusikoidenkin mielestä mm. Jarno Ollikainen mielestä lavatansseissa ei ole oikeesti hauskaa, mutta se ei ainakaan kokemukseni mukaan pidä paikkaansa. Missään en ole tavannut samalla kertaa niin suurta joukkoa ihmisiä, ja että heillä on todella hauskaa, kuin tanssipaikoilla. Ihmeelliseltä tuntuu Ollikaisenkin kanta tanssilavojen tekohauskuudesta. Tanssijoissa on tietty kaikenlaisia nimittelijöitä ja nimittelyillä ja haukkimisilla on ensisijaisesti tarkoitus vain pönkittää omaa egoaan.
Sitä omaa egoaan voi pönkittää muullakin tavalla, ei siihen tarvita muiden haukkumista.
- Tanssitaan ilolla
Onneksi näitä ns. pro-tanssijoita on tosi vähän. Ne jotka oikeasti nauttii tanssimisesta ja tanssivat kaikkia tanssilajeja, niin kädenalitansseja ja perinteisiä lavatansseja, ei voi tähän pro-kastiin luokitella vaikka veivaatkin sydänmensä kyllyydestä. Ainoastaan ne joilla on noussut tämä osaaminen (heikkokin) päähän kuuluvat näihin (nimityshän on pilkallinen, ei arvostava), kelpuuttavat tietyt ihmiset tanssiparikseen ja katsovat ylen, jos joku tuntematon käy haksemassa, voivat jopa antaa rukkaset. Kateelliset taas pitävät pro-tanssijoina kaikkia jotka tanssivat ilolla, mutta haittaak se, no ei haittaa.
- Ei jäsen
Tämä piiri pieni pyörii tuli taas eilen todettua. Eilen oli taas tanssit johon kokoontuu aina tietty porukka, kyseisen bändin "faneja". Tassivat keskenään ja siinä ei tosiaakaan ole mitään vikaa, MUTTA, kun tulee naisten haku ja uskaltautuu hakemaan kyseisen "piirin jäsentä" saa kyllä tuntea olevansa jotain ala kastia. Hain erästä miestä ja hän vastasi, no mennään nyt sitten ja pälyili ympärilleen. Ensimmäisen kappaleen jälkeen asenne kyllä muuttui, ilmesesti kelpuutti tanssitaitoni. Jokainen saa tanssia kenen kanssa haluaa, mutta hiemen enemmän kaipaisi sitä iloisuutta, suvaitsevaisuutta ja maan pinnalle palaamista, että osaavat ne muutkin kuin ne "piirin jäsenet" tanssia ja voisi sillä laajentaa niitä tanssikokemuksia. Meitä on tietysti joka lähtöön luonteen piirteinemme ja sama asiahan se on niin työelämässä kun missä tahaansa sosiaalisessa tapahtumassa, siellä on aina niitä jotka ovat olevinansa parempia, kun pitäisi olla niin, että on illoinen kun on hyvä, mutta ei tuo sitä esille, silloin sitä arvostetaan.
- Pro-fessor
Tanssiseurojen säilymisen vuoksi on tärkeää saada pidettyä jako Pro-porukkaan ja taviksiin, siksi on turha yrittää kiistää etteikö jakoa olisi.
- Ei jäsen
Tuo jako tekee hallaa tanssiseuroille, koska kynnys mennä tanssikursseille kasvaa. Itse olen käynyt kursseja, mutta ei ole mitään halua keskittyä tuohon kastijakoon, vaan nauttia tanssista myös itseoppineiden kanssa. Itseoppineissa on todella hyviä tanssijoita, koska heillä ei ole sitä kurssilla opittua kaavaa kuinka viedään. Tanssitaito ei kaikille tule vaikka kävisi kaikenmaailman kurssit ja oppisi kuviot, joilakin on kova usko taidoistaan kun nuo hallitsee, mutta jos musiikin tulkinta, kehonkäyttö ja vieläpä rytmitaju puuttuu ei tanssitettava voi tanssista nauttia. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta mikään ei muutu, kun ihmiset eivät ole avoimia ja suvatsevaisia ja keskittyvät vaan omaan osamiseen ja sen näyttämiseen. Irsekkin syyllistyn siihen suvaitsemattomuuteen silloin kun kävelijä osuu kohdalle, en millään jaksa anttaa sitä hetken lähellä olo nautintoa tälle ävelyttäjälle vaan mielummin istun ja katson kun toiser tanssii.Kerran illassa saatan siihen suostua, mutta tanssiminen on nautinto ja lenkkeily erikseen.
- Alain PRO-st
Siksihän monet noille kursseille menevätkin, koska kuvittelevat pääsevänsä "parempiin piireihin".
- tatu
Alain PRO-st kirjoitti:
Siksihän monet noille kursseille menevätkin, koska kuvittelevat pääsevänsä "parempiin piireihin".
No, en mä nyt tuohon oikein usko.
Tää on taas semmoinen pahansuopa mielipide tanssikerholaisia kohtaan.
Kursseille mennään oppimaan tanssia ja tottakai siellä niitä kaverisuhteita muodostuu. On sitten jokaisen omasta luonteesta kiinni, miten pystyyn se nokka nousee. Tanssitaidolla ei tuon kanssa ole välttämättä mitään tekemista!
- Puoli-Pro
Ja väärin taas. Jos olet Pro-tanssija vain taivas on rajana! Proot saavat mitä haluaa. Pro, Pro ja vielä kerran Pro !!!
- propropro
Ja oikein väärin ja taas.
Tietysti jatkuvasti tanssitunnilla kävijät tutustuvat toisiinsa .
Lopuksi tuntevat toisensa ja sitten tanssipaikoilla tanssivat keskenään.
Tämähän on aivan tavallista tuttavapiirin kanssakäymistä.
Mikä ihme siinä oikein mättää?
Tähän tuttavapiiriin on jokaisella vapaa pääsy, senkun vaan liittyy kerhoon ja
alkaa käydä tunneilla.
Ei se sen ihmeellisenpää " PRO, PRO " hommaa ole. - Robinson Crusoe
propropro kirjoitti:
Ja oikein väärin ja taas.
Tietysti jatkuvasti tanssitunnilla kävijät tutustuvat toisiinsa .
Lopuksi tuntevat toisensa ja sitten tanssipaikoilla tanssivat keskenään.
Tämähän on aivan tavallista tuttavapiirin kanssakäymistä.
Mikä ihme siinä oikein mättää?
Tähän tuttavapiiriin on jokaisella vapaa pääsy, senkun vaan liittyy kerhoon ja
alkaa käydä tunneilla.
Ei se sen ihmeellisenpää " PRO, PRO " hommaa ole.Olen käynyt kursseilla, koska minulla on takanani pitkä elämä, mutta en ole mitenkään ripustautunut samoilla kursseilla olleisiin ihmisiin. Helpompi tanssia muiden kuin kurssituttujen kanssa, ovat liian tuttuja.
- Propropro
Robinson Crusoe kirjoitti:
Olen käynyt kursseilla, koska minulla on takanani pitkä elämä, mutta en ole mitenkään ripustautunut samoilla kursseilla olleisiin ihmisiin. Helpompi tanssia muiden kuin kurssituttujen kanssa, ovat liian tuttuja.
Minullakin takana pitkä elämä ja historia tanssiseuraelämästä.
Ei seuran jäsenet mitenkään toisiinsa ripustaudu , kun tutustuvat toisiinsa seuran
toistuvissa harkoissa.
Jos he tapaavat toisensa tansseissa niin kohteliaisuuudesta he usein hakevat roisiaan tanssiin. Ja voit olla varma että on ihan helppo tanssia vaikka toisensa tunteekin ja useimmiten tanssi vielä kulkeekin ihan kivasti.
Ja kumma kyllä he vielä viihtyvät toistensa seurassa. Varmaan sama harrastus
yhdistää. Siitä varmaan tulee yleinen käsitys, että seuralaisilla on kanssakäymistä vain keskenään. Vaikka sekin on kyllä täysin sallittua, jokainen mieleisensä seuran
valitsee.
- Robinson Crusoe
"Jos he tapaavat toisensa tansseissa niin kohteliaisuuudesta he usein hakevat toisiaan tanssiin. Ja voit olla varma että on ihan helppo tanssia vaikka toisensa tunteekin ja useimmiten tanssi vielä kulkeekin ihan kivasti.
Ja kumma kyllä he vielä viihtyvät toistensa seurassa. Varmaan sama harrastus"
Kohteliaisuudesta voi tanssia kurssituttujen kanssa, mutta ei ole epäkohteliasta olla tanssimatta heidän kanssaan, jos kohteliaisuuksien hoitelemiseen menee koko aika, (kun kurssituttuja on niin paljon). Tanssi kulkee myös tuntemattomien kanssa.
Vertaisin tanssikurssin oppia vaikkapa ranskan kieleen. Kun olet oppinut sen voit keskustella kaikkien ranskaa osaavien kanssa, samalla kuulet erilaisia murteita, etkä jää siitä opintoryhmästä riippuvaiseksi.
Jotkut bumtsit, naisen nojauttaminen vinoa kylkeä vasten ja ym. kurssien pikkumausteet jää pois ja uusia elementtejä tulee sitä mukaa kun tanssii. Tanssi itsessään opettaa.- Tanssin ilo
Robinson Crusoe kirjoittaa niin samalla sävyllä kuin minä ja on niin samalla aaltopituudella, että minun ei tarvitse lisätä mitään (hymyilyä).
- Robinson Crusoe
Tanssin ilo kirjoitti:
Robinson Crusoe kirjoittaa niin samalla sävyllä kuin minä ja on niin samalla aaltopituudella, että minun ei tarvitse lisätä mitään (hymyilyä).
Rento, vastaanottava asenne on paras tanssimiseen. Liika yrittäminen ei lisää nautintoa tanssissa.
Oikeat partnerit vaan osuvat kohdalleen.
(Toivottavasti tämä ei herätä ketään nettisolvaajaa.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057