Uskon että niin itsensä homoksi tai lesboksi määrittelevistä ihmisistä löytyy myös paljon niitä jotka vuosien / vuosikymmenten kuluttua löytävät bi-seksuaalisuuden itsestään.
Luulen myös että se voi olla pienoinen identiteettikriisi jos yhtäkkiä huomaa että kiinnostusta löytyy myös vastakkaiseen sukupuoleen. Voisin kuvitella että siinä joutuu pitkälti käymään läpi samoja asioita kuin aikoinaan käsitellessään omaa lesboutta/homoutta. Ehkä hieman eri mittakaavassa kuitenkin koska homous yleensä käydään läpi herkässä iässä, nuorena ja murrosiässä jne.
En tiedä löytyykö tältä palstalta mutta olisin kiinnostunut kuulemaan miesten ja naisten kokemuksia ja mitä ajatuksia on käynyt läpi kun ihminen huomaa omaksi yllätyksekseen itsessään kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen, koska en todellakaan usko että se on mikään läpihuutojuttu. Mutta uskon myös että tällaista tapahtuu.
Voiko olla mahdollista että kieltää bi-seksuaaliset taipumukset (vähän samaan tapaan kuin usein "heterot" tekevät kun pelästyvät omaa itseään ja muiden mielipiteitä), ja jatkaa elämäänsä homona/lesbona koska se vain tuntuu turvallisemmalta?
homosta bi-seksuaaliksi?
9
453
Vastaukset
Ei tuossa mitään outoa ole tai muuta vastaavaa, ihminen löytää seksuaalisuutensa ainoastaan tutkimalla itseään.
Elämmä niin heterovaltaisessa yhteisössä, ettei oman itsensä tutkiminen seksuaalisuuden saralla ole mahdollista ennen aikuisiän saavuttamista.
Homoksi, Bi-ksi tai heteroksi ei tulla, siksi synnytään ja se valkenee monelle vasta hyvinkin vanhana mistä tulee käsitys, että seksuaalisuus voi iän myötä vaihtua.- vonParadox
Tuota juuri tarkoitinkin, että seksuaalisuus voi muuttua. Mutta että onko se pahimmillaan yhtä raskas prosessi kuin esim aikoinaan oman homoseksuaalisuuden tunnistaminen?
Sillä vaikuttaahan se ihmisen koko identiteettiin. - ddddddddddddddfff
vonParadox kirjoitti:
Tuota juuri tarkoitinkin, että seksuaalisuus voi muuttua. Mutta että onko se pahimmillaan yhtä raskas prosessi kuin esim aikoinaan oman homoseksuaalisuuden tunnistaminen?
Sillä vaikuttaahan se ihmisen koko identiteettiin.Olen kanssa samaa mieltä, että seksuaalisuus voi olla muuttuvaista. Ei ehkä äärimmäistä, mutta joissain määrin. Itselläni on ollut eräänlainen fetissi/parafilia, mikä on hiipunut vuosien saatossa. Kiinnostaa vieläkin kyllä, mutta ei niin voimakkaasti kuin ennen :)
Uskon myös, että ihmiset ovat vain enimmäkseen jommasta kummasta ääripäästä kiinnostuneita - sitten käy harvoin näitä ihastumisia siihen sukupuoleen, mistä ei olekaan pitänyt.
Enkä usko, että oikeastaan monikaan olisi 100% mitään, niin sanotusta peer pressuresta johtuen.
Luulen myös, että tuollaisia ihastumisia vastakkaiseen sukupuoleen tapahtuu meille "poikkeaville" enemmän, sillä homot ym. poikkeavat ovat joutuneet pohtimaan näitä seksuaalisuusasioita ja ovat avoimemmin mielin tällä asian saralla.
- Vielkin pilves
Mun mielestä ihminen on joko homo tai ei ole homo. Luotan myös siihen ettei lesbonaiset käy heteronaisten perään. Bi ei varmaankaan ole varma suuntautumisestaan tai jotain. Mutta mistäs minä mitään tiiän.
Erikoinen kokemus keväältä.
Tunnen entuudestaan yhden homomiehen. Se on aivan upea. Ei ihme että miehetkin kuolaa sen perään. Kelpais naiselle ku naisellekin ei ole mikään neiti eikä päältäpäin arvaa homoksikaan.
Oltiin kerran baarissa ja satuin juomaan vähän liikaa. Dorka kun olen aloin vonkaamaan sitä että etkö oo tosiaan ikinä naisen kans ja etkö haluais ees kokeilla ym. (juu, ei tartte moittia olen itseni jo moittinut ja monesti!!!). Hän ei seukannut sillä hetkellä joten en pitänyt ehdotuksia siinä mielessä törkeinä. Enkä ehkä ollut ihan tosissanikaan, mutta humalassa olin. (varmaan painajaista monelle homomiehelle.. noooh)
Ei sitä napannut ja oli järkähtämätön asiassaan. Mutt... jostain syystä päädyttiin mun luo yöksi. Ja samaan sänkyyn. Seuraavana päivänä juteltiin tosi pitkään ja maattiin vaan, niin kauan että olin jo suhteellisen selvä. Alettiin taas jutella tästä aiheesta. Kerroin että olis kiva joskus olla homomiehen kans sillai. Ihailin sen vatsaa rintakehää ja takapuolta ja koskettelin kans eikä se siitä häiriintynyt päinvastoin vastasi kosketukseen. Hän kyllä vannotti ettei ole ikinä ollut naisen kanssa ja ettei lainkaan tiedä mistä naiset edes tykkää. Hyvin hyvin varovasti päädyttiin sekstaamaan, ja opastin häntä mutta jos ei ole ennen naiseen koskenut niin oli kyllä luonnonlahjakkuus! Hän oli erittäin hellä melkeen parempi ku kokemani heteromiehet ja sain kokeilla peppupanoakin. En ole sitä ikinä halunnut enkä olis suostunut mut jostain syystä ajattelin kai että hän osais sen nätisti. Osasi kai, en tiedä ei se sykäyttänyt mut tulipahan kokeiltua.
Olisin voinut syödä hänet lopuksi ikää itselleni mutta se oli ainutkertaista ja tiesin kyllä jälkeenpäin että ei tuu toistumaan. Mielenhäiriö meillä kai sitten oli, mutta ihana sellanen. Ehkä hän on sitten bi, tai kokeilunhalunen homo, Onhan jotkut heterotkin kerran elämässään samaa sukupuolta olevan kaverinsa tms. kanssa ilman että heistä tulee homoja/lesboja.- hulluja monenlaisia
"Ehkä hän on sitten bi, tai kokeilunhalunen homo".
Ei kun joku hullujen huoneilta karannut sekopää. Eihän kukaan terve järkinen homo ala huoraamaan akkojen kans. Taidat olla itsekkin joku psykopaatti kun käytät tuollaisia kakolasta karanneita hulluja hyväksi. Sairas yläpää psyykelääkkeet ja viina kun pistetään yhteen niin eihän se muuta tartte.
- todellakin niin
voi tapahtua, että vanhemmallakin iällä voi tulla seksuaalista sekaannusta. Eli homo voi ihastua naiseen, hetero homoon. Tottakai voi. Ihmisen seksuaalisuus on mysteeri. Ja nämä asiat ovat tabu. Homojenkin keskuudessa etenkin.
- Mokkobg
Täällä on jo aika paljon viestejä kasassa, mutta yksikään niistä ei vielä ole edes niin sanotusti sivunnut aloittajan kysymystä.
Minun on vaikea uskoa, että kovinkaan moni "homo", joka huomaa itsessään bi-seksuaalisia piirteitä jossain vaiheessa elämäänsä, kokisi asiaa ahdistavana tai sellaisena, jonka olemassaoloa pitäisi koittaa kieltää ja tukahduttaa. Mutta sitä vastoin nuorilla homoilla oman identiteetin tajuaminen voi olla ahdistavaa ennen kaikkea siksi, että elämme heteronormatiivisessa yhteiskunnassa/ maailmassa, jossa vielä ajatellaan varsin laajasti, että homoseksuaalinen suuntautuminen on luonnotonta ja ei-toivottua. Siksi nämä kaksi esimerkkiä, siis se että aikaisemmin itseään homona pitänyt huomaa itsessään bi-seksuaalisia piirteitä ja että nuori huomaa olevansa homo, eivät ole kovin hyvin verrannollisia keskenään.
Ainakaan itse en kokisi mitään identiteettikriisiä tai joutuisi tuntien yksinäisiin ja pimeisiin itsetutkiskeluihin, jos huomaisin myös pitäväni naisista. Päin vastoin se olisi erittäin tervetullutta ja jotain, josta taatusti "saisivat kaikki kuulla"! Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla sellaisen homon mietteitä, joka kokisi asian jonkinlaisena kriisinä. Mahtaako sellaisia edes löytyä? Tuskinpa yhtään. Tai ehkä muutama. Epäilen. - muutama.fakta.
No ei ole mahdollista. Suomessa jokainen kynnelle kynevä hankkii sen perheen ja puolison, jos se on vain vähänkään mahdollista.
Eli rautalangasta väännettynä; homon nuoruus menee kokeillessa ja asioita vääntäessä siinä, missä heterot hummaavat, pitävät hauskaa ja suunnittelevat elämäänsä. Tie on heille viitoitettu ja pöytä katettu valmiiksi. Jotkut homot sitä heteroauvvoa voivat kokeilla, koska ryhmämentaliteetti vaatii, mutta myöntävät lopulta asioiden todellisen tilan.
Sen sijaan niiden hummaajaheteroiden joukossa on varmasti paljon niitä, joilla saattaisi olla kiinnostusta samaankin sukupuoleen. Ikävää on se, että heille ei yhteiskunta langeta samanlaista "etsikkoaikaa". Kukaan ei tule kyselemään siihen korvanjuureen, OLETKO NYT AIVAN VARMA, ETTÄ OLET HETERO? OLETKO? PITÄISIKÖ SINUN KUITENKIN KOKEILLA?
Mitä ihmettä sinä ajat takaa sanalla "turvallinen"? Tähän saakka se heterous on ollut 100% se turvallinen vaihtoehto. Tähän päivään saakka homous ei ole ollut "turvallinen" optio, sitä pitää selitää, sitä pitää varoa, sitä ollaan, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.
Paradoksi taitaa olla itse hetero, kun höpöttelee noin todellisuudesta vieraantuneita juttuja. Ellei peräti uskis, joka jaksaa tukea vielä nelikymppistäkin itseään kieltävää homoa/lesboa tämän kivikkoisella taipaleellaan kohti hautaa - jos nyt kuitenkin nappaisi ja vielä pääsisi elämään sitä tosiheteroelämää. Se elämätön, tuhlattu elämä on pahin taakka, minkä ihminen voi saada kantaakseen, ja sitä taakkaa juuri Paradoksin kaltaiset tapaukset ovat työntämässä homojen kannettavaksi käyttämällä hyväksi epävarmuutta ja toivoa jostain sellaista, mitä ei ole.
Menehän nyt jonnekin muualle niiden "uskojesi" kanssa. Tieto ja tiede ovat ne, jotka tätä maailmaa pyörittävät, ja niiden mukaan seksuaali-identiteetti ei ole vaihtuvainen. Ainoastaan ihmisten kyky huijata itseään on, ja homoilla ei ole mitään syytä huijata itseään, toisin kuin "heteroa" leikkivillä kaappihomoilla. - Sebastian
Olen 90% homo ja 10% bi. Kinseyn asteikolla tuo ei ole mitenkään outoa. Se 10% tuottaa ymmärrystä heteroita kohtaan ja iloa, mutta ei se riitä mihinkään muutokseen. Pidetään kaunis asia kauniina.
BIlle on tyypillistä kiinnostuksen jonkin asteinen heilahtelu. Jos koet, että keinu kääntyy heteroutta kohti, ota ilo irti elämästä. Ei tänne olla synkistelemään tultu. Kun keinu kääntyy taas homoutta kohti, ei se ole enään uus asia, vaan tervetullut ystävä.
Oltiin vuosi sitten joukolla yhteissaunassa miehet ja naiset ja vanhat ystävät hekottivat, ettei enää tarvitse karsastella ruumistaan, kun vanhemmiten se on ruma kuin saapas oli sukupuoli mikä tahansa. Minulle on yhä väliä sille, onko muodoton köntys mies vai nainen. Olisitko sinä hetero, jos naisia ei erottaisi miehestä?
Kysymys, pelottaako heteroseksuaalisuus. Se todellakaan ei pelota, mutta pidän ajatusta yhtä luonnottomana kuin heterot pitävät homoilua. Heterofobi en ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203