Tutut paikat siintävät edessäni. Pysäytän auton ja nousen hitaasti ulos autosta. Vettä sataa kaatamalla, mutta se ei haittaa minua, ei nyt. Tuijotan sitä vanhaa koivua, johon kirjoitin viimeksi kolme vuotta sitten jotain. Kävelen sitä kohti ja uppoudun ajatuksiini.
-Hei ! Tuolla se on ! huudan ja juoksen iloisena kohti koivua.
-Monesko se nyt on ? kysyt hymyillen.
- viidestoista. sanon ja katsot minua ihmetellen.
-Onko se jo niin mones !? Otat puukon ja vedät puuhun lyhyen viivan. Hymyilet ja kaappaat minut syliisi. Suutelet niin että jalat meinaa lähteä alta. Aurinko paistaa lämpimästi..olen onnellinen.
Katson puuta, joka on kärsinyt puukon kosketuksesta. Viivat ovat uppoutuneet syvälle puuhun ja tummuneet. Silloin ne olivat niin tuoreita. Lasken käden viivojen päälle ja annan sen liukua kaatosateen kastelemaa puun pintaa pitkin. Suljen silmäni, etteivät kyyneleet tulisi silmiini. Uppoudun taas ajatuksiini...
-Me ollaan kulta aina yhdessä.. aina. Sanot ja rutistat rintaasi vasten. Istumme kalliolla ja katselemme merelle päin kuinka aurinko on alkanut laskemaan.
- Mä oon aina miettinyt sen niin että niin kauan ku aurinko nousee tai kun itse herää aamulla, on taas tullut uusi mahdollisuus korjata virheet ja yrittää uudelleen, sanon ja höllennät otetta.
-Mitä sä höpsö tommosia mietit, sanot ja painat suukon niskaani.
-No ei, mut niinhän se menee. Sit ku ei enää herää niin ei ole enää uutta mahdollisuutta.
-No joo, onhan se noinkin. Mutta jos mä laskisin sitä jotenkin , niin kauan ku mä saan kuukauden välein vetää tuonne puuhun uuden viivan, niin niin kauan mä tiedän että meillä on kaikki hyvin ja että kaikki ongelmat on selvitettävissä.
Avaan silmät ja tuijotan viivoja. Lasken ne. Niin monta tyhjää lupausta, niin monta merkityksetöntä sanaa. Niin monta viivaa, paljon aikaa, mutta niin vähän oikeaa rakkautta.
Kyyneleet tulvivat silmiini ja valahdan maahan. Vettä sataa kaatamalla. Meri näyttää pelottavalta. "Et sä sinne tipu, ei se sua syö.. mä pidän susta huolta".. niin, noin sä olisit sanonut mulle tässä tilanteessa. Hautaan pääni käsieni väliin ja itken. Kaikki on poissa, eikä mitään ole tullut tilalle. Olen niin yksin.
Havahdun kun joku koskee olkapäähäni. Käännyn katsomaan ylöspäin ja näen miehen ojentamassa kättään. Tartun siihen ja mies vetää minut ylös.
-Oletko kunnossa? Hän kysyy
-..Jhmm.. Joo.. Vastaan ja pyyhin silmiäni.
-Et näytä siltä. Katselin sinua kauan tuolta kauempaa. Tule, vien sinut lämpimään.
-Olen minä kunnossa, sanon ja lähden kävelemään toiseen suuntaan.
-Odota!.. Iida. Mies sanoo ja pysähdyn kuin seinään.
-Hei! Mistä tiesit mun nimen? Kysyn ja katson huppupäistä miestä. Mies nostaa kätensä päänsä päälle ja laskee hupun päästään. Se olet SINÄ.
-Mutta.. yritän änkyttää mutta ojennat edelleen kättäsi.
-Vien sinut nyt sisään.. olet läpimärkä.
Lähden kävelemään perässäsi. Muistan tutun reitin ja paha olo valtaa enemmän mieltäni, liikaa muistoja. Katsot minua lempeästi ja otat kädestäni kiinni.
-Ei! en mä voi! Huudan ja riuhtaisen käteni irti. Juoksen kohti autoani ja istun sisään. Kävelet rauhallisesti autooni ja istut pelkääjänpaikalle.
-Kuuntele Iida mitä mulla on sanottavaa. Sanot lempeästi, katsoen minua silmiin.
Kerrot kaiken, mitä tunsit, näit, teit silloin kun vielä olimme yhdessä. Kuuntelen vain ja itken. Minusta tuntuu niin pahalta.. miten paljon virheitä teimme silloin.
-Mutta miksi sinä tulit tänne ? Kysyt yhtäkkiä
En saa sanaa suustani. Olen vain hiljaa, katsoen rattia ja itkien hiljaa.
-Mä... mä t-tulin kattomaan viivoja. Ne oli sulle silloin uuden päivän merkki. Ajattelin jos ne auttaisivat minuakin.
- Mitä tapahtui auringolle ? Kysyt surullisena.
-Se ei enää noussut lähtösi jälkeen. Sanon ja hautaan pääni taas käsieni varaan.
-Voi Iida kulta...
Jatkanko ?
-Hei ! Tuolla se on ! huudan ja juoksen iloisena kohti koivua.
-Monesko se nyt on ? kysyt hymyillen.
- viidestoista. sanon ja katsot minua ihmetellen.
-Onko se jo niin mones !? Otat puukon ja vedät puuhun lyhyen viivan. Hymyilet ja kaappaat minut syliisi. Suutelet niin että jalat meinaa lähteä alta. Aurinko paistaa lämpimästi..olen onnellinen.
Katson puuta, joka on kärsinyt puukon kosketuksesta. Viivat ovat uppoutuneet syvälle puuhun ja tummuneet. Silloin ne olivat niin tuoreita. Lasken käden viivojen päälle ja annan sen liukua kaatosateen kastelemaa puun pintaa pitkin. Suljen silmäni, etteivät kyyneleet tulisi silmiini. Uppoudun taas ajatuksiini...
-Me ollaan kulta aina yhdessä.. aina. Sanot ja rutistat rintaasi vasten. Istumme kalliolla ja katselemme merelle päin kuinka aurinko on alkanut laskemaan.
- Mä oon aina miettinyt sen niin että niin kauan ku aurinko nousee tai kun itse herää aamulla, on taas tullut uusi mahdollisuus korjata virheet ja yrittää uudelleen, sanon ja höllennät otetta.
-Mitä sä höpsö tommosia mietit, sanot ja painat suukon niskaani.
-No ei, mut niinhän se menee. Sit ku ei enää herää niin ei ole enää uutta mahdollisuutta.
-No joo, onhan se noinkin. Mutta jos mä laskisin sitä jotenkin , niin kauan ku mä saan kuukauden välein vetää tuonne puuhun uuden viivan, niin niin kauan mä tiedän että meillä on kaikki hyvin ja että kaikki ongelmat on selvitettävissä.
Avaan silmät ja tuijotan viivoja. Lasken ne. Niin monta tyhjää lupausta, niin monta merkityksetöntä sanaa. Niin monta viivaa, paljon aikaa, mutta niin vähän oikeaa rakkautta.
Kyyneleet tulvivat silmiini ja valahdan maahan. Vettä sataa kaatamalla. Meri näyttää pelottavalta. "Et sä sinne tipu, ei se sua syö.. mä pidän susta huolta".. niin, noin sä olisit sanonut mulle tässä tilanteessa. Hautaan pääni käsieni väliin ja itken. Kaikki on poissa, eikä mitään ole tullut tilalle. Olen niin yksin.
Havahdun kun joku koskee olkapäähäni. Käännyn katsomaan ylöspäin ja näen miehen ojentamassa kättään. Tartun siihen ja mies vetää minut ylös.
-Oletko kunnossa? Hän kysyy
-..Jhmm.. Joo.. Vastaan ja pyyhin silmiäni.
-Et näytä siltä. Katselin sinua kauan tuolta kauempaa. Tule, vien sinut lämpimään.
-Olen minä kunnossa, sanon ja lähden kävelemään toiseen suuntaan.
-Odota!.. Iida. Mies sanoo ja pysähdyn kuin seinään.
-Hei! Mistä tiesit mun nimen? Kysyn ja katson huppupäistä miestä. Mies nostaa kätensä päänsä päälle ja laskee hupun päästään. Se olet SINÄ.
-Mutta.. yritän änkyttää mutta ojennat edelleen kättäsi.
-Vien sinut nyt sisään.. olet läpimärkä.
Lähden kävelemään perässäsi. Muistan tutun reitin ja paha olo valtaa enemmän mieltäni, liikaa muistoja. Katsot minua lempeästi ja otat kädestäni kiinni.
-Ei! en mä voi! Huudan ja riuhtaisen käteni irti. Juoksen kohti autoani ja istun sisään. Kävelet rauhallisesti autooni ja istut pelkääjänpaikalle.
-Kuuntele Iida mitä mulla on sanottavaa. Sanot lempeästi, katsoen minua silmiin.
Kerrot kaiken, mitä tunsit, näit, teit silloin kun vielä olimme yhdessä. Kuuntelen vain ja itken. Minusta tuntuu niin pahalta.. miten paljon virheitä teimme silloin.
-Mutta miksi sinä tulit tänne ? Kysyt yhtäkkiä
En saa sanaa suustani. Olen vain hiljaa, katsoen rattia ja itkien hiljaa.
-Mä... mä t-tulin kattomaan viivoja. Ne oli sulle silloin uuden päivän merkki. Ajattelin jos ne auttaisivat minuakin.
- Mitä tapahtui auringolle ? Kysyt surullisena.
-Se ei enää noussut lähtösi jälkeen. Sanon ja hautaan pääni taas käsieni varaan.
-Voi Iida kulta...
Jatkanko ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
jatka ihmees..aika hyvä!!=)
jatka vaan... :) toi on huvä..
Otat minut kainaloosi ja silität päätäni. Tunnen olevani kuin pieni koiranpentu, joka on satuttanut itsensä. Kolmen vuoden aikana olen haaveillut tästä, toivonut tämän tapahtuvan, että saisin nähdä sinut uudelleen, käpertyä kainaloosi.. ja nyt se on totta. Silti kyyneleet valuvat silmistä. Painan pääni yhä enemmän kiinni paitaasi.
-Ehkä saamme sen auringon nousemaan vielä. Sanot rikkoen hiljaisuuden. Nostan pääni ja katson sinua
surullisesti silmiin.
-En usko. Sanon ja painan pääni takaisin rintaasi vasten. Ulkona kohiseva sade rummuttaa auton kattoa. Suljen silmäni ja palaan ajassa taas taaksepäin.
-Kylläpä on kamala keli. Sanot ja vedät minut lähemmäs itseäsi.
-On ja ukkostaa, pelkään sitä. Sanon hiljaa.
-Ei sitä tarvitse pelätä, ei se tähän mökkiin iske kuitenkaan. Sanot ja rutistat kovempaa.
Turvallisuuden tunne valtaa minut ja nukahdan.
-Iida, Iida ! Ravistelet minut takaisin tähän maailmaan. - Minun pitää mennä. Sanot katsoen minua surullisesti.
-Niin.. taas sinun pitää mennä. Taas sinun pitää jättää minut yksin tämän riekaleisen sydämmen kanssa. Sanon ja itsekin yllätyn sanoistani.
Katsot minua surullisesti ja kyynel vierähtää poskellesi.
-Iida, ajattelen sinua usein, mutta en tiedä voisiko se enää koskaan toimia.
- Hey man.. nyt sä särjet mun sydämmen kyllä. Sanon ja irroittaudun kainalostasi. Näen että lasket katseesi maahan. Näytät samalta kun minä näytin erotessamme kolme vuotta sitten; surulliselta, rassukalta ja pelokkaalta.
-Iida maailma on paha. Pahoja asioita tapahtuu ja kaikkia ei haluta kertoa raikkaimmille ihmisille.
En ymmärrä sinua. katson ihmeissäni sinua.
-Kaikki ei ole hyvin, mutta en halua sinun huolehtivan. Sanot ja avaat auton oven.
-Hei älä mene ! huudan sinulle, mutta läiskäset oven kiinni ja lähdet kävelemään pois. Nousen autosta ja juoksen perääsi.
-Odota ! huudan ja sade kastelee minut läpimäräksi.
-Iida älä. Anna minun mennä, sen kummempaa selittämättä. Sanot ja näen itkuiset silmäsi. Seisomme sateessa ja tuijotamme toisiamme. Aivan niinkuin silloin talvella kun tavattiin.
-Olen tuomas. Sanot ja katson sinua päästä varpaisiin. Vai tuo minuun törmäsi, ajattelen ja hymyilen sisälläni.
-Iida. Sanon ojentaen kättäni. En voi enää pidätellä hymyäni. Katsot minua ja pyydät kahville.
-Ihan vain anteeksi pyynnöksi. Sanot ja hymyilet ilkikurisesti.
-Selvä. sanon ja hymyilen leveästi.
Katson sinua, enkä ymmärrä mitään. Pääni on täynnä kysymyksiä, mutta mihinkään ei ole vastausta.
-Sinun ei olisi pitänyt tulla tänne. Sanot ja käännyt taas pois.
-Ehkä ei sitten, mutta mikset voi kertoa mikä tässä mättää. Mitä et halua kertoa !? Huudan perääsi.
-Ehkä voisin ymmärtää paremmin!, ehkä voisin korjata sydämmeni vihdoin ja viimein, sillä se ei ole vieläkään selvinnyt siitä, kun vain lähdit, sanomatta mitään ! huudan vielä. Pysähdyt.
-Tule, vien sinut lämpimään. Sanot yhtäkkiä ja ojennat kätesi minuun päin.
-Mu- mut...
-Tule nyt. Haluan että aurinkosi nousisi taas ja en tiedä kuin yhden keinon siihen, minun on kerrottava sinulle jotain..jotain joka saa sinun sydämesi vieläkin kipeämmäksi..
-En.. en tiedä haluanko kuulla sitä. Sanon ja katson sinua pelokkaasti.
-Se on syy lähtööni, tekemisiini, siihen etten ole ottanut yhteyttä. Se on syy kaikkeen. Sanot ja tartun käteesi. haluan tietää..
Kävelen hitaasti portaat ylös perässäsi. Avaat tutun oven ja potkit kengät jaloistasi. Suljen oven varovasti, niin kuin silloinkin kun tulimme aina yhdessä keskellä yötä tänne. Mietin onkohan vanhempasi kotona.
-Mutsi ja Faija on mökillä, ei tarvi olla hiljaa. Sanot kuin lukien ajatukseni. Kävelet keittiöön ja laitat maitoa kattilaan kuumenemaan.
-Otatsä ? kysyt näyttäen kaakaopurkkia.
-Joo, kiitti. Sanon ja hytisen kylmästä. Huomaat sen ja kävelet luokseni.
-Tule, vaihdetaan sinulle kuivat vaatteet. Sanot ja otat minua kädestä. Menemme alakertaan. Paikka näyttää erilaiselta kuin viimeksi. Remontilla on varmasti ollut vaikutuksensa. Menet huoneeseesi, mutta minä jään tuijottamaan ovea..
-Ja täällä on mun huone. sanot kun kierros muissa huoneissa on tehty.
-Vau.. tosi siisti huone. Sanon ja katselen kaunista näkymää ikkunastasi.
-Mutsi käski siivota.. sanot ja voin kuulla naurun äänessäsi.
Tulet taakseni ja otat minut syliisi. Suutelet niskaa ja hyväilet käsilläsi kylkiäni. Käännyn ja katson sinua silmiin. Suudellen kaadumme sängyllesi.
-Iida. Huudat ja palaan mietteistäni takaisin. Kävelen huoneeseesi. Ojennat minulle t-paitaa ja verkkareita.
-Voit vaihtaa ne täällä, menen katsomaan sitä maitoa, ettei se kiehu yli. Sanot ja suljet oven perässäsi. Vedän märän paidan päältäni ja heitän sen lattialle. Juuri silloin ovi aukeaa.
-Hei niin j... Sori! Huudahdat ja suljet oven taas.
-Ei se mitään. tule vain. Sanon ja vedän kuivan paidan nopeasti päälleni. Avaat oven varovasti ja jäät ovensuuhun seisomaan ja tuijottamaan.
-mitä ?
-Ei.. olet vain niin kaunis. Sanot ja otat askeleen minua kohti.
-Ei mut mitä sun piti sanoa äsken? Kysyn hieman punastuen.
-Ööh.. eö.. niin et..emmä muista enään. Menet hämillesi ja katoat pois huoneesta.
Kävelen yläkertaan ja näen sinut häärimässä keittiössä. Pieni hymy nousee kasvoilleni. Huomaat minut pian tuijottamassa sinua ja hymyilet.
-Tulehan niin otetaan vähän kaakaota. Sanot ja nostat kaapista kaksi kuppia. Siirrän katseeni mukeihin, toinen on minulta. Annoin sen sinulle joskus kuukausipäivänämme lahjaksi. Käytät siis vielä sitä, ajattelen ja istun pöydän ääreen.
Ulkona on jo pimeää. Vesipisarat lentävät ikkunaan asti. Syksyn sateet, ajattelen ja siemaisen kaakaosta vähän.
Hetken istumme vain hiljaa, kunnes aloitat keskustelun. Puhumme niitä näitä, välillä nauramme, välillä olemme hiljaa. Kumpikaan ei puhu meistä, ei siitä ajasta vaan aivan tavallisista asioista. Mutta sitten menet yhtäkkiä vakavaksi.
-Iida.. mun pitäs kertoa sinulle jotain. Sanot hiljaa. Jähmetyn paikalleni. En tiedä haluanko kuulla lainkaan. Lasket mukisi pöydälle ja pyyhit kasvojasi. Nyt vasta huomaan ettet ottanut pipoasi pois päästä kun tulimme sisään. Et koskaan pitänyt pipoa sisällä päässä.
Lasket kätesi pääsi päälle ja vedät pipon pois. Kauhistun kun näen, että olet kalju.
-Miksi sinä olet hiuksesi ajanut pois? Kysyn tilkka naurua äänessäni.
-En minä ole niitä ajanut. Sanot surullisesti ja nouset pöydästä. Kävelet kirjahyllylle ja kaivat alakaapista albumin. Tuot sen eteeni.
-Menen vaihtamaan vaatteeni. Katso ne kuvat, sitten ymmärrät. Sanot ja kävelet rivakasti pois.
Katson kansiota edessäni. En uskalla katsoa, mitähän siellä on. Toinen nainen ? ehkä lapsikin? Karistan mahdottomalta tuntuvat ajatukset mielestäni ja avaan kansion..
Ensimmäiset kuvat ovat sinusta. Istut pikkuveljesi kanssa jollain sängyllä, en saa selvää mistä se voisi olla. Selaan kuvia eteenpäin ja hymyilen. Naurat joissakin niin iloisesti. Sitten näen tutun nallen kuvan alareunassa, se on minun antamani. Sitten katson sinua kuvassa. olet sairaalassa. Selaan kuvia nopeasti eteenpäin. Kauniit ja paksut, vaaleat hiuksesi ovat kadonneet. Istut sairaalan pedillä, tippa kädessä. Kauhistun. Mitä sinulle on oikein tapahtunut ?
Selaan kuvia rivakkaa vauhtia eteenpäin. Näytät yhä huonommalta ja huonommalta. Sitten eteeni tulee kuva, jossa sinä makaat silmät kiinni sairaalassa, minun nalleni kainalossasi. Kyynel vierähtää poskelleni. Luen kuvatekstin. ” Tuomas nukkuu vain. Iidan antama nalle huolehtii hänestä” Pistän käteni suuni eteen.. Sydäntä vihloo. Siihen sattuu. Kyyneleet muuttuvat itkuksi. Lasken albumin käsistäni, itken.
Tunnen kuinka kosketat olkapäätäni. Käännyn katsomaan sinua itkuisin silmin.
-Tule. Sanot ja nostat minut tuolilta. Ohjaat minut sohvalle. Otat syliisi ja alat kertoa.
-Silloin kun lähdit täältä viimeisen kerran, sanoin sinulle että rakastan sinua aina. Tiesin kuitenkin silloin, ettemme tulisi enää näkemään.
Näen kuinka kyyneleet tulvivat myös sinun silmiisi ja ote minusta kiristyy. Otan kädestäsi kiinni.
-Olin jo silloin sairas. En halunnut kertoa siitä sinulle, sillä tiesin että seuraavista vuosista tulisi liian rankat. Ajattelin, että jos vihaisit minua, unohtaisit minut ja näin ollen et surisi. En pitänyt sinuun mitään yhteyttä. Monesti, kun pääsin pois sairaalasta ajoin talosi lähelle, mutta en koskaan voinut tulla perille asti. Näin sinun hymyilevän ja nauravan, se riitti minulle. Se piti minut hengissä. Sydämeeni sattui ja kynnys siihen, että olisin voinut kertoa tämän sinulle kasvoi ja kasvoi ja lopulta päätin ettet koskaan saisi tietää. Sovin vanhempieni kanssa ettei he kerro sinulle mitään minusta. Soitit pari kertaa, kuuntelin alakerran puhelimessa ääntäsi. Halusin sanoa sinulle että olen täällä, että rakastan sinua, mutta sanat vain takertuivat kurkkuuni. Sitten menin todella huonoon kuntoon. En tehnyt muuta kuin nukuin ja itkin. Halusin luoksesi, halusin että tiedät. Soitin sinulle kertoakseni, mutta et ollut kotona joten annoin asian olla.
Katson sinua hätääntyneenä.
-entäs nyt.. oletko vieläkin.. ?
- Kyllä, olen vieläkin sairas. Kasvain on kuitenkin hyvälaatuinen ja parannettavissa.
Huokaan syvään ja painan pääni tiukasti rintaasi vasten.
-miksi et kertonut minulle ? soittanut? Luulin että petit minua, että sinulla oli joku toinen. Sanon surullisena. Ajatus sairaudesta saa aikaan kyyneliä. Minä olen luullut että olet pettänyt minua. Olen vihannut sinua vaikka kuinka kauan kun sinä olet samalla aikaa taistellut elämästä ja kuolemasta.
-En tiedä.. kynnys siihen vain kasvoi. Sitten en enää pystynyt. Anna anteeksi. Sanot ja nouset ylös ojentaen kätesi.
-Tule. sanot ja johdatat minut huoneeseesi. Otat kirjahyllystä jotain.
-Sulje silmäsi. Sanot ja teen työtä käskettyä. Otat vasemman käteni omaasi.
-Avaa silmäsi. Sanot kuiskaten. Olet polvillani edessäni, aivan niin kuin silloinkin.
-Haluat varmasti tämän takaisin. Sanot ja pujotat nimettömään kultaisen sormuksen.
Nouset ylös ja annat minulle toisen sormuksista. Pujotan sen nimettömääsi ja katson sinua hymyillen.
-Unohdetaan menneet, katsotaan tulevaan mielummin. sanot ja napsautat musiikin päälle.
Rutistat minut hellästi vasten itseäsi. Tuttu musiikki alkaa soimaan. Katsot minua silmiin ja näen kuinka huulesi tulevat lähemmäs omiani. Suljen silmäni. Suutelet minua. Vastaan suudelmaasi, olen onnellinen. Sain sinut takaisin, enkä enää ikinä päästä sinua pois luotani.
THE END
heräsin. uni oli niin aidon tuntuinen. keitin kahvit.
kahvin juotuani katsoin ikkunasta ulos. uusi päivä oli jotenkin toinen. uneni oli saanut minut mietteliääksi. join kahvia toisen kupin. päätin jospa pääsisin uneeni lähteelle. kävin nukkumaan. uni ei tullut silmään. ajatukset pyörivät päässäni. eilinen muistutti olemassa oloaan. eiliseen. kappale muistutti nuoruuden muistoja.
Kirjoitin vain novellin tänne, en tarkoittanut sitä muiden jatkettavaksi, vain luettavaksi.
elämä on kertomuksesi. jatkuu ajassa sinun. sitä on kirjoittaminen. sillä ei ole alkua eikä loppua. taruahan on kaikki. kyllä sinä sen huomaat kun sinäkin saat nimesi kirjailijoiden joukkoon. kylläpä on oivaa taitoa. muista. jatka. sinut on huomattu, siinä tekijä.
Niin.. no jatkakaa sitten jos haluatte, onhan tuo noinkin :)
katso lukijoiden määrää. plies. kirjoita kokonaan uusi aihe. sinä olet meidän mieleen. olet taitava kirjoittaja. kirjoita rakauden kuusta. surusta ja onnesta. murheen luusta. pienistä elämän sirpaleista. siitä me pidämme. punasista kuumista huulista. takana kyynelten tansseista. miekkavalaiden haaveista. sinusta ja taiteisista kesistä. kirjoita niistä ja muista mistä olet oksasi kantavi. puustasi. johon nojasit.
Mä en voi sille mitään, mutta toi oli kaunis kertomus ja koskettavasti kirjotettu.
Mulle tuli ainaki tippa silmään siinä kohtaa, ku valokuvassa oli päähenkilön antama nalle.
Sä kirjotit mun mielestä tosi todentuntusesti.
Mä en osais kuvata surullista itkua noin hyvin.
Kiitos.