Elämäni pyörii ympyrää. Elän elämääni jaksottaisessa masennuksessa. Saatan olla päivän erittäin onnellinen, mutta vähintääkin joka toinen päivä minua vaivaa sanoin kuvailemattoman syvä tyhjyys ja masennus, joka johtaa lopulta itsetuhoisiin ajatuksiin. Tuntuu vain, että tilanne pahenee vain päivä päivältä. Minulla on ystäviä ja rakastavat vanhemmat. En ole ruma enkä lihava enkä myöskään tyhmä. Sen kummempia ongelmia minulla ei ole niinkuin varmasti teillä jollakulla. Miten osaisin nauttia elämästäni jotta voisin olla onnellinen pidempään kuin 15min, saatan olla välillä niin iloinen ilman mitään kummempaa syytä ja sitten taas masentua uudelleen. Miten voisin hoitaa mieli ala vaihtelua ja löytää tasapainon elämään?
Kuinka vaikeata on olla onnelinen?
dunööö
5112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tarkoitat varmaan, ettei sinulle ole jätetty sosiaalitaitoja jäljelle, etkä saa siksi olla missään töissä?
Ne ovat sellaisia, ettet kuvastaisi vain itseäsi. Voisitko olla lisäksi eristämästä ihmisiä?
- Joo, minä en ole tämä rikollinen.
Ei pysty olemaan lasten kanssa, ei kasvattamaan lapsia. Oletko jotenkin sekaisin? Se ei ole sosiaalitaito....
Minä, en ole tämä sosiaalitaito-Sini, tarkoitat varmaan kaimaan.
Onnellinen voi olla siten, ettei ole täynnä itseään.
Siis mitä? en nyt ymmärtänyt olen opiskelija enkä töissä. Sosiaaalisisti osaan käyttäytyä normaalisti ja puhua syvällisestikin ihmisten kanssa. Ei vaan kiinnosta se kaikki tuntuu niin turhalta. Ajattelin kokeilla kannabista ja olla nyt kesän alussa mahdollisimman sosiaalinen etten olisi yksin ja ajattelisi itse murhaa
Kai jokainen on onnellinen vain omalla tavallaan. Sellainen elämä mikä tuo onnea toiselle, ei tuo sitä taas jollekulle muulle. Itse olen kokeillut eri elämäntyylejä: olen ollut aikoinaan todella erakkomainen, ja toisena aikana super-aktiivinen ja tein kaikkeni vakuuttaakseni itselleni että olen menevä ja jännä tyyppi. No, kumpikaan noista ei sopinut mulle. Oon tullut siihen tulokseen, että mä olen onnellinen hyväksymällä itseni kaikkine outoksineni ja huonoine aikoineni. Olen onnellinen omalaatuisena haaveilijana, sanokoot muut mitä hyvänsä.
Oli onnellisuus mitä tahansa, se ei ainakaan ole elää muiden oletusten ja kaavojen mukaan. Se on sitä että hyväksyy itsensä ja oppii rakastamaan itseään edes pikkaisen. Tietysti muiden hyväksynnästä saa hyvää oloa, mutta jos koko hyvinvointi rakentuu muiden miellyttämiseen, se ei todellakaan ole kestävää, todellista onnea.
Tottakai moni asia tuntuu turhalta, koska sitä ne ovatkin! Ihmisen perustarpeet: ravinto, vessassa käynti, uni, ei liian kylmä tai kuuma, ja sosiaalinen kanssakäyminen. Miksi siihen pitäisikään tunkea kaikkea superlaajoja sosiaalisia verkostoja tai kaikkea mediahömppää? Musta tuntuu että nykyihmisen masennukseen syynä ei ole virikkeetön elämä, vaan enemmänkin (aivojen) ylivirittyneisyys. Keep it simple! Elämän pienet ilot niitä parhaita on. Mä oon ainakin onnellisimmillani kun saan omatekemää pirtelöä tai nauraa jollekkin ihan älyttömälle jutulle jota kukaan muu ei ymmärrä.
Uskon, että tosi onnellisuus on äärettömän vaikeaa silloin, kun ei anna itselleen lupaa olla onnellinen. Ja uskon että helpompaa siitä tulee vain ajan ja elämänkokemuksen kanssa.
Tässä nyt jotain omia mietteitä. :)