raskasta

Minusta on raskasta tällainen, kun esim. bussissa koko ajan kuulen minusta supistavan. Lounaalla viereisissä pöydissä nauretaan. Luulen, että he saattavat nauraa minulle.

Kun puhun ihmisten kanssa, huomaan että he tietävät mitä ajattelen. Toki he voivat arvata vain. Annan esimerkin. Jos puhun jonkun kanssa ja samaan aikaan ajattelen jotain muuta henkilöä, niin yhtäkkiä tämä henkilö alkaakin matkimaan ajattelemaani henkilöä.

Pystyisikö joku kertomaan, miten tämä on mahdollista. Ja en usko olevani sairas. Eikö todella muut ole kokeneet samaa?
5537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oletko ajatellut, että voiko tällaisiin kokemuksiin ja tunteisiin löytyä syitä ja selityksiä esim. perheestä tai koulumaailmasta?

Minä olen kokenut samantyyppisiä tilanteita kuin sinä, mutta olen elänyt niin vaikeissa olosuhteissa, että niillä on ollut osuutensa asiaan. Oikeastaan uskon, että just henkiset paineet ja epätyydyttävät tai olemattomat ihmissuhteet vaikuttavat erittäin paljon tällaisiin tilanteisiin ja tunnekokemuksiin.

Tosin, nyt on syytä huomauttaa, että tilanne ei aina ole välttämättä niin kuin sen ajattelee olevan (mutta totta kai joskus on). Ainakin silloin, jos kyseessä on tuntemattomat ihmiset. Mitä syytä olisi ihmisillä, jotka eivät tunne sinua tai minua, kuiskia meistä?

En nyt halua kyseenalaistaa kokemuksiasi, puhun omista kokemuksistani käsin. Eli, jos on isompia vaikeuksia lähimmissä ihmissuhteissa tai on yksinäinen ja kärsii esim. masennuksesta, silloin voi tuntua siltä, että kaikki ihmiset ajattelevat sinusta pahaa tai että kukaan ei välitä sinusta. Se on tietysti erittäin raskasta, olen sen kokenut.

Haluan vielä sanoa erään tärkeän seikan. Tämä voi tuntua pahalta - mitä en tietenkään haluaisi - mutta kyseessä on kuitenkin huomionarvoinen asia. Nimittäin, ihmisellä/ihmisillä on taipumusta heijastaa omakuvaansa eli käsitystä itsestään ympäristöönsä. Jos se on negatiivinen, voi olla että ihmiset näkevät sen, mikä voi vaikuttaa ikäviin vuorovaikutustilanteisiin. Tosin, uskon, että tämä kaikki tapahtuu kuitenkin tiedostamattomalla tasolla. En oikein suostu uskomaan, että kukaan todella tarkoitta pahaa.

MUTTA, valitettavasti ihmisillä on taipumus antaa valtaa heijastuksiin eli sanattomiin viesteihin sekä hyvässä että pahassa. Siksi olisi tärkeää tiedostaa käsityksensä itsestä ja pyrkiä tarvittaessa muuttamaan sitä. Muuttaminen ja muuttuminen ei tietenkään tapahdu helposti ja nopeasti, vaan se vaatii aikaa ja hyviä kokemuksia! Ainakin omalla kohdallani vasta positiivisten kokemusten kautta minulla on ollut mahdollisuus muuttaa ajatuksiani ja käsityksiäni positiivisempaan suuntaan.

Toivon, että asiasi järjestyvät. Tämä ei ole sairautta, vaan yleensä negatiivisiin kokemuksiin perustuvaa herkkyyttä, mikä on tietysti ymmärrettävää. Sinä et maininnut asioista tai kokemuksista läheisissä ihmissuhteissa, joten en voi kommentoida tarkemmin sinun tilannettasi, vaan kerron omista kokemuksistani ja niihin liittyvistä ajatuksista ja tunteista. Jos haluat keskustella kanssani lisää tästä aiheesta ja vaihtaa kokemuksia, voit lähettää minulle sähköpostia: [email protected].

Äänestä
  • sykiatrille. Se antaa sulle lääkettä ja sitte ne sun harhat poistuu ja taas olet yksin.
    Ei edes harhoja.

    Äänestä

  • Callon Cutistaja kirjoitti:

    sykiatrille. Se antaa sulle lääkettä ja sitte ne sun harhat poistuu ja taas olet yksin.
    Ei edes harhoja.

    missä sit vika

    Äänestä

Ootko ajatellu että se vois olla luulotautia?

Äänestä

hei!

lueskelin tässä kirjoituksiasi....sinulla tuntuu olevan tyypilliset oireet mielenterveysongelmiin, jopa skitsofreniaan asti. Hakeudu ajoissa auttajalle !

Kaikkea hyvää sinulle !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


calcut kirjoitti:

Minusta on raskasta tällainen, kun esim. bussissa koko ajan kuulen minusta supistavan. Lounaalla viereisissä pöydissä nauretaan. Luulen, että he saattavat nauraa minulle.

Kun puhun ihmisten kanssa, huomaan että he tietävät mitä ajattelen. Toki he voivat arvata vain. Annan esimerkin. Jos puhun jonkun kanssa ja samaan aikaan ajattelen jotain muuta henkilöä, niin yhtäkkiä tämä henkilö alkaakin matkimaan ajattelemaani henkilöä.

Pystyisikö joku kertomaan, miten tämä on mahdollista. Ja en usko olevani sairas. Eikö todella muut ole kokeneet samaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu